Sana tälle kesälle: kehopositiivisuus



Tänä vuonna julkisessa keskustelussa on putkahdellut taajaan esiin idea kehopositiivisuudesta. Ajatus siitä että voi sanoa itselleen "sinä olet ihan ok juuri nyt" on julistettu suorastaan kumoukselliseksi. Ylen vaakakapina, feministien kommentit siitä miten ulkonäön poliisisointi on tosiasiassa usein yritys pistää naisia ruotuun, somekohu ja toinenkin osoittavat että nyt ei todellakaan olla itsestäänselvyyksien äärellä.

Sitten kajahtaa vastalause: "Mutta kun se ylipaino ei ole tervettä". Tämän huutelijoille on jo moni ehtinyt todeta että 1) satunnaisen vastaantulijan terveydentilaa tai edes isointa terveysongelmaa ei voi päätellä koosta tai ulkonäöstä ylipäätään (voi sitä onnetonta joka erehtyisi vihjailemaan minulle laihduttamisesta juuri nyt...) ja että 2) on todistettu että ylipainoiset ovat normaaleja ihmisiä siinä kuin muutkin siltä osin ettei haukku motivoi tottelemaan haukkujaa vaan todennäköisemmin vain pahentaa tilannetta jos ylipainon taustalla on esimerkiksi lohtusyömistä tai syömishäiriö. Tämä pointti vaikuttaa uppoavan sekä itseään että kanssaihmisiä inhoavaan kansanosaan sen verran hankalasti että se on syytä kerrata täälläkin: ylipaino, kuten yksilön terveydentila ylipäätään, on jokaisen oma yksityisasia ja ne jotka tämän tuppaavat unohtamaan kärsivät itse paljon pahemmasta taudista, pissapääsyndroomasta. Siinä onkin sellainen tauti jonka oireita todella kannattaisi ensiksi hävetä ja sitten hankkia elämäänsä parempaa sisältöä vaikka vapaaehtoistyöstä jossa todella autetaan tarvitsevia.

Minua kuitenkin mietityttää "ylipaino ei ole tervettä!"-huudahduksessa toinen juttu. Mitä perustavanlaatuista vikaa on sairaudessa (jonka oire ylipainokin melko usein on) tai sairaalta näyttämisessä? Elintavoista riippumatta, jokainen meistä sairastaa toisinaan jotakin mikä näkyy päälle päin. Pitääkö sitäkin hävetä? Eikö sairas ihminen saa vaikuttaa tyytyväiseltä? Eikö hänellä ole samoja oikeuksia näkyä ja osallistua jaksamisensa mukaan kuin terveilläkin? Onko sairaan ihmisen moraalinen velvollisuus kärsiä joka hetki? Kysymyksiä, kysymyksiä. Onko sairaan käytettävä kaikki energiansa sairautta vastaan taistelemiseen, aseinaan se tyytymättömyys ja itseinho jotka on toimimattomiksi todettu muissa yhteyksissä? Vai onko kyse siitä että jopa mahdollisen sairauden näkyvien merkkien oikea paikka suoritusyhteiskunnassa on piilossa siten että jos piilottamisessa ei onnistu on oma vika jos tulee huonosti kohdelluksi? Onko jollakulla ongelma sen tosiasian hyväksymisessä että jokainen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan sairauden ja kuoleman omakohtaisesti, jos ei tänä iltana niin ehkä jo huomenna? 

Niin että mitä sitten jos ylipaino ei ole tervettä? Se ei vaikuta mitenkään siihen miten ihmiset saavat elää ja näkyä tai miten toisia on oikein kohdella. Se ei vaikuta mitenkään siihen että jokaisen terveydentila on lähtökohtaisesti hänen yksityisasiansa. Se ei tee huonosta käytöksestä hyvää. Oikeastaan asia on päinvastoin kuin huutelijat antavat ymmärtää: jos arvelee jonkun olevan sairas, tylyttämisen sijaan olisi perusteltua ja eettistä kohdella häntä vielä hellävaraisemmin kuin terveen oloisia. 

Tässä onkin minun "kehopositiivisuuteni" ydin: ihmisen keho, ulkonäkö ja hänen suhteensa kehoonsa ovat yksityisasioita joihin muilla ei ole oikeutta puuttua ja joista ei tarvitse tehdä tiliä. Meillä on oikeus vetää rajamme ja huolehtia niiden loukkaamattomuudesta. Meillä ei ole velvollisuutta koristaa kenenkään maailmaa eikä muuttaa itseämme jotta mahtuisimme jonkun ikävän ihmisen kapeisiin kauneusihanteisiin. On hyvä opetella kelpaamaan itselleen. Kehonsa kanssa joutuu elämään koko ikänsä ja se tekee -kunnostaan riippumatta- jatkuvasti parhaansa ylläpitääkseen elämää. Kaikki toimintakyky on sen ansiota -mitä väliä tämän rinnalla on sillä onko vatsassa makkaroita tai silmäkulmissa harakanvarpaita? Vaikka kehoni suoma kyky elää, ajatella ja toimia olisi muille yhdentekevä tai jopa rasite, minulle sen pitäisi olla hieno asia. Voin ilmaista arvostukseni miten parhaaksi näen- jos jonkun mielestä ainoa oikea tapa ilmaista arvostusta on ravata kauneusleikkauksissa tai olla jatkuvalla dieetillä, se on hänen mielipiteensä eikä totuus jonka edessä tulisi nöyrtyä. Tärkeintä on arvostaa, ilman mutinoita ja lisäyksiä. 

 On myös erittäin suotavaa että Mahdolliset Elämänkumppanit, työnantajat ja ystävät kelpuuttavat ihmisen seuraansa muista syistä kuin siksi että arvioivat että toisesta ihmisolennosta saa kelpo koriste-esineen. Elämänlaadulle on vain hyväksi jos on pinnallisten ja pikkusieluisten karttama ja kiinnostava etupäässä hyväsydämisten mielestä. Jos joku ei "hyväksy" toisen ulkomuotoa, torjutuksi tullut ei suinkaan ole se joka tästä asenteesta eniten kärsii. Hänhän on juuri voittanut vapauden myrkyllisestä seurasta. Vain kehonsa kanssa on pakko tulla toimeen jatkuvasti ja loppuun asti. Siksi on hyvä huolehtia siitä ettei ole itselleen myrkyllistä seuraa. Sanottakoon tätäkin kehopositiivisuudeksi.

Saikkupäikky: kaksin aina kauheampaa

Sitten edellisen saikkupäikyn täällä on tapahtunut pientä edistystä. Kävin esittäytymässä Helsingin Viisaille. Siltä suunnalta(kaan) tarjoiltavat diagnoosit eivät ole mieltäylentäviä, mutta silti olo oli kumman helpottunut kun vastaanottajani totesi että olen tainnut tulla oikeaan paikkaan jossa minua osataan auttaa. Pian sen jälkeen olikin sitten kotopuolessa psykiatrikäynti jossa todettiin että paikallisesti minua ei osata auttaa muuten kuin uusimalla melatoniinit ja piriste. Sopeutumishäiriöstä on jäljellä enää niin pienet jämät että kaunis mieleni on taas terveen kirjoissa (ei sillä etteikö omasta mielestä korjailun varaa vielä pikkuisen ole). Siihen nähden, olen ihmeen ongelmainen.

Uusin kesädraama alkoi viattomasti kanin karvanlähdöstä. Tällä kertaa karvanlähtö on ollut erityisen runsasta, ja vaikka parhaamme teimme, niin niinhän siinä kävi että karvalla tuli vuoratuksi myös pieni herkkä masu. Pari eläinlääkäriretkeä, suuri määrä ananasmehua ja masun hierontaa myöhemmin mietin, rakastaakohan tuo eläin minua taas vielä jonakin päivänä...
Tätä kirjoittaessani ananasmehun pakkosyöttö kuuluu vielä päiväohjelmaan, mutta muuten jänö on toipumaan päin.

Minua pikku kaverin sairastuminen tietysti stressasi vähän. Sitä tässä on sitten käsitelty oikein olan takaa, eli toisin sanoen olen nukkunut viikkotolkulla jotakuinkin kellon ympäri. Ärsyttävin oli se aamu jona heräsin pirteänä ja reippaana vain sammahtaakseni uudelleen pysyttyäni valveilla kokonaiset kaksi tuntia. Pikkukaverin elvyttelyä lukuunottamatta täällä ei olekaan paljoa tapahtunut. Ennätyskolea kesä jona juhannusruusutkin alkoivat kukkia juhannuksena eikä kesäkuun alussa, ei sekään ole ehtinyt haitata ollenkaan. 

Loppukesän osaltakin suunnitelmat ovat selvät: niitä ei juurikaan ole. Puolisollekin sopii onneksi hyvin leppoisa kotoilu. Jos pari päiväretkeä jaksetaan tehdä niin kiva juttu, muuten puuhastellaan rouvan uinuessa rästiytyneiden tehtävien kanssa leppoisasti. Sekä tietysti koitetaan elää pumpulissa ja erossa Ulkomaailman rasituksista niin tehokkaasti kuin mahdollista. Kesälomien jälkeen ongelmien selvittely Helsingin Viisaiden kanssa jatkuu, toivottavasti hyvällä menestyksellä niin alkaa tulla joku tolkku tähän elämiseen.

Näihin kesätunnelmiin!

ps. Posti toi vähän aikaa sitten yllätyspaketin ystävältäni E:ltä. Sattuneesta syystä kiitoskortin rustaaminen ei ole toistaiseksi onnistunut. Kiitetään sitten näin julkisesti ystävää kivasta ja rentouttavasta yllätyksestä jonka parissa varmasti kuluu mukavia hetkiä heti kun silmät taas pysyvät vähän auki. 

Yhteiskunnan viidakkopuutarhoista

Kirkkonummella nousi tovi sitten älämölö asukkaiden vastustaessa suunniteltua kehitysvammaisten asuntolaa. Se ei ole ensimmäinen lajissaan, edes kuluvana vuonna, eikä varmaan viimeinenkään. On aina avartavaa huomata miten nämä mukavilla alueilla asuvat "kunnon kansalaiset" osoittautuvat kerta toisensa jälkeen syrjintään taipuvaisiksi, kovasydämiksi nilkeiksi joiden kunnollisuus rajoittuu tiukasti elämänhallinnan peruskysymyksiin. Muusta moraalisuudesta ei niin tietoa ole. Harmi vain, että juuri takapihalle tulevat tukiasunnot ovat niitä tilanteita joissa itse kunkin empatian ja inhimillisyyden taso todella punnitaan. 

Kirkkonummella kehitysvammaiset eivät kuulemma sovi lapsiperheiden sekaan. Hm, oli ensimmäinen ajatukseni, voisinkohan hakea takautuvasti kärsimyskorvauksia ala-asteen koulultani? Varmastihan minulle on tullut jokin sisäinen trauma siitä että koulussa oli kehitysvammaisten erityisluokka. Siellä me pikkukoululaiset saimme jonottaa ruokalaan ja ihmetellä käytävillä vaeltavia kehitysvammaisia. Niihin ei oikein saanut kontaktia, joillakin oli kummallisia pakkoliikkeitä, toiset ääntelivät omituisesti. Opettajilta saatava valistus rajoittui toteamukseen että nuo ovat kehitysvammaisia ja siksi erilaisia. Sen pituinen se, ja herkässä iässä kun oltiin, sehän meni perille. Kehitysvammaiset olivat mitä olivat ja sen pituinen se. Kun oikein muistelee, tulee sellainen tunne että tavallisten luokkien viikarit aiheuttivat opettajille paljon enemmän harmaita hiuksia.

Ihminen on parhaassakin tapauksessa täysin autonominen vain murto-osan elämästään. Ensin ollaan alaikäisiä. Koko elämän läpi silloin tällöin sairastellaan kaikenlaista. Välillä on muuten vain sellaisia vastoinkäymisiä joista selviämiseen tarvitaan apua ja tukea. Lopuksi, jos saamme niin kauan elää, koittaa vanhuus kaikkine haasteineen. Siinä välissä, jos onni on myötäinen (eikä läheskään kaikilla ole) on muutama voimantunnon vuosikymmen jotka voi käyttää kohkaamiseen nettoveronmaksajuudesta ja oman kyvykkyytensä ihailemiseen. Saman ajan voisi tietysti käyttää fiksumminkin, pitäen apua tarvitsevien puolta koska "kukin vuorollaan"-periaate on mennyt perille. Tämän päivän nettoveronmaksaja on eilisen lapsi ja huomisen laitospotilas.

Paitsi että jotkut meistä, esimerkiksi kehitysvammaiset, tarvitsevat apua koko elämänsä ajan. Se tekee heistä toisten silmissä pelkkiä taakkoja, kulueriä, rasitteita. Tämäkin on niitä näkemyksiä jotka kertovat enemmän sanojastaan kuin objektiivisesta todellisuudesta. Toisinkin voisi asian nähdä. Kuka opettaa monimuotoisuuden arvostamista, inhimillisyyttä, myötätuntoa ja konkreettisia auttamisen taitoja jos kaikki ovat samanlaisia menestyjiä? Etiikan oppikirjat eivät varsinaisesti keiku bestseller-listojen kärjessä, ja sitä paitsi teoria on kovin eri asia kuin periaatteiden tuominen arkielämään.

Kuka opettaa arvostamaan maailmankaikkeuden monitahoisuutta jos ympäristön samanlaisuus saa meidät luulemaan että oma tapa hahmottaa ja käsittää asioita on ainoa oikea tai peräti ainoa mahdollinen? Kuka pakottaa meitä kohtaamaan ennakkoluuloisuutemme, pikkumaisuutemme, kovasydämisyytemme jos ympärillä on korkeintaan lapsukaisia joita valmennetaan tarmokkaasti tulevaisuuden menestyjiksi? Vähemmistöt tekevät tätä työtä koko ikänsä, vastoin tahtoaan. Yhteiskunnan tarjoama tuki ja toimeentulo on pieni kiitos siitä että heidän osakseen on tullut paljastaa ympäristön todellinen sivistystaso ja tarjota mahdollisuuksia monien keskeisten hyveiden harjoittamiseen. Yksilön maailmalle tuottama arvo on paljon muutakin kuin tehokkuutta ja veroeuroja. Yhteiskunnissa joissa arvokeskustelu on pitkälti keskustelua tehojen ja eurojen lisäämisestä, todellista arvoa tuottavat ehkä jopa enimmäkseen muut. Oravanpyörään kykenemättömien kansalaisten elämä käpertyy pakosti sen ympärille mikä on olennaista: inhimillisyys, ainutlaatuisuus, olemassaolon arvokkuus. On yksilölle kärsimys mutta kokonaisuudelle suuri hyvä että meillä on heitä joita ei voida pakottaa ja moukaroida kunnon kansalaisiksi jotka suoriutuvat töidenteosta ja veronmaksusta mutta joille inhimillisyys on jäänyt vieraaksi.

Terveys on tavoiteltavaa kun se merkitsee kärsimyksen puutetta, mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää ja tehdä mielekästä työtä. Sen sijaan yhteiskunnan kannalta ei välttämättä ole lainkaan hyvä asia että kaikki ovat arjalaisia valioyksilöitä. Hyvä yhteiskunta on paljon muutakin kuin kukoistava kansantalous ja korkea kulutustaso. Voi olla, että se on jopa enimmäkseen muuta kuin sitä mitä rahanpalvonta tavoiteltavana pitää.
Yhteiskunnassa jossa ihmisiä käsitellään usein massoina: työvoimana, pakolaisvirtana, potilasmassana, eläkeläisinä, kamppailu inhimillisyyden ja monimuotoisuuden ja vapauden tarvitseman tilan puolesta on loputon. Massa-ajattelu on ihmiskunnan tehoviljelyä, monimuotoisuus merkitsee sitä että pakettipeltojen seassa on viidakkopuutarhoja joissa elämä kukoistaa. Usein se kukoistaa siksi ettei muuta voi, siksi ettei sen elämänmuodoilla ole mitään sijaa pakettipellon tehokkaassa, tasapäisessä kasvussa. Eri asia sitten on, ettei pakettipelto ole millään tavalla ekologisesti kestävä ratkaisu vaan hauras ja keinotekoinen rakennelma. Kammottava virhe tehdäänkin siinä jos nähdään viidakkopuutarhat vain epäonnistuneina ja vaillinaisina pakettipeltoina, hukkaan heitettynä materiaalina. Ihmisten maailmassa vastaava virhe on äärimmäisen kapeutunut käsitys arvokkaasta elämästä ja siitä seuraava erilaisuuden kammo.
Siitä virheestä kärsivät tietysti ensimmäisinä syrjinnän kohteet, mutta Sokrates on jälleen oikeassa väittäessään että vääryyden tekeminen on paljon pahempaa kuin vääryyden kärsiminen. Epäoikeudenmukaisuus sattuu, mutta pieni, ennakkoluuloinen sielu on suuronnettomuus.


posted under , , | 0 Comments

U-käännös

Sipilä sitten teki viime hetken U-käännöksen. Hallitus vältti kaatumisen täpärästi. Ja toistaiseksi. Ratkaisu pitää Perussuomalaisista irtautunut New Hope...eikun Uusi Vaihtoehto hallituksessa on kieltämättä luova tapa välttää edellisessä postauksessa luettelemani karikot. Eri asia sitten ratkaisulla ostettu hengähdystaukoa kummempaa tulevaisuutta. Periaatteessa kansanedustajan mandaatti on henkilökohtainen eikä ministerin ole pakko olla edes kansanedustaja. Käytännössä ministerin töiden hoitaminen ilman puolueorganisaation tukea voi olla raskas savotta, etenkin jos entiset puoluetoverit räkyttävät kiukkuisina nilkoissa. On hyvä kysymys, millainen on hallitus jossa tämä tilanne vallitsee useamman ministerin kohdalla. Uusi Vaihtoehto nimittäin on koostaan huolimatta vain kokoelma yksilöitä, ei puolue, eikä puolueen perustamiseen ole pikakaistoja. Eduskunnassa taas operoidaan puolueina.

Mitä lehmänkaupoista jäi kenenkin käteen? Sipilä ja Orpo saanevat entistä nöyremmän hallituskumppanin. Ei sillä etteivätkö Perussuomalaiset v.1. olisi tähänkin mennessä olleet luotettavia jees-miehiä joilla takki on kääntynyt reipasta tahtia sekä asiakysymysten että periaatteiden kohdalla. Mutta nyt heitä ei tarvinne kuin muistuttaa siitä tosiasiasta että 20 hengen porukalla on nyt ministerisalkut jotka jaettiin 37-henkiselle puolueelle. 

Perussuomalaiset saavat suuren sekaannuksen jonka väreet ovat edenneet jo kuntatasolle. Se mikä tapahtuu eduskunnassa isosti tapahtuu valtuustoissa vähän hiljaisemmin ja lopputuloksena sekä uuspersut että nuivat vajoavat kohti marginaalia rytisemällä. Uusi ryhmä saa pitää toistaiseksi ministerinsalkkunsa, Halla-aholaisille jäävät rahat ja puolueorganisaatio. Ositus se on tämäkin, ja tuloskin on perinteinen eli paha mieli kaikille. Näin ollen jakautuneen joukon asemaa heikentää entisestäänkin luvassa oleva riitelyn määrä. Kuinka paljon ministeri-Audin takapenkki mahtaa lämmittää ministereitä joiden vaikutusvalta on sukeltanut?

Oppositio sai jupakasta lisää pontta ja sanomisen aihetta. Se tullaan käyttämään. Hallituksessa tyhjän päältä käsin operoiva UV on helppo ja hyvä maalitaulu, semminkin kun sen hankala asema pistänee nopean stopin Soinin ja kavereiden haudasta kaivamille puheille pienen ihmisen asiasta.Kausi on siinä vaiheessa että tämä on jo nähty ja todettu saman sarjan puheeksi kuin Soinin uho siitä että loikkarit ovat luusereita eikä hänellä ole aikomustakaan lähteä perustamastaan puolueesta. Eikä jupakka ollut kunniaksi myöskään Keskustalle ja Kokoomukselle, sen verran yhteisiä arvoja ex-persujen kanssa löytyikin nopeassa aikataulussa. Ne välttivät lyhyellä tähtäimellä hallituskriisin ja hallitusohjelman avaamisen neuvotteluille, mutta pidemmällä aikajänteellä uskottavuus tietysti rapautuu. Julkisuuteen jo tihkuneet tiedot jupakan esitöistä rapauttavat kaikkien arvovaltaa. Puhumattakaan sitä että muodollisesta enemmistöstä huolimatta hallitus on heikentynyt selvästi siitä mitä se oli vielä viikko sitten. 


Poliittiset jännitteet eivät ole valtakunnasta ainakaan vähenemään päin.

posted under , | 0 Comments

Mitäs sitten?

Suomen hallitus sitten otti ja kaatui. Eipä sille oikein vaihtoehtoja ollutkaan, olkoonkin että en soisi äänestäjien unohtavan sitä että Keskustasta löytyi kuin löytyikin "pragmaattinen siipi" jolle Halla-aho olisi kelvannut hallituskumppaniksi. Järki kuitenkin otti voiton, Perussuomalaisissa vallitsee yleisesti hämmennys ja nuivat ovat jo aloittaneet uhriutumisen reippaasti. Siinäpä se tilanne tällä erää.

Jatko onkin sitten vaikeampaa. Sipilän paras toivo on siinä että osa Perussuomalaisten nykyisistä kansanedustajista päättäisi loikata Keskustaan tai Kokoomukseen. Jos näin ei käy, ilmeisin hallitusratkaisu eli Kristillisdemokraattien ja RKP:n ottaminen hallitukseen tarkoittaa 101 edustajan "enemmistöhallitusta". Se ei ole vahva hallitus etenkin kun oppositiosta alkaa tulla räntää vihervasemman lisäksi myös äärioikealta (niille jotka ovat sitä mieltä etteivät nykypersut suinkaan ole äärioikeistolaisia vaan oikeistoradikaaleja, muistuttaisin että monen vaikuttajan taustalta löytyy hyvin sydämellisiä välejä ulkoparlamentaarisiin äärijärjestöihin). Oppositiossa RKP ja KD ovat olleet hallituksen kannalta varsin harmitonta väkeä, mutta uuspersut tulevat olemaan toista maata. Sitä paitsi, edesmenneessä hallituksessa pidäkkeettä suhmuroineiden Keskustan ja Kokoomuksen toimiin tulee tässäkin vaihtoehdossa pikkuisen rotia. Siitä että hallitusvastuuseen pääsemällä pikkupuolueet saisivat jälleen kerran kannattajakuntaansa nähden suhteettoman painoarvon, en nyt viitsi nutista, siinä asiassa kyse alkaa olla jo maan tavasta.

Muut oppositiopuolueet ovatkin ehtineet jo yhtenä rintamana ilmoittaa, että hallitusyhteistyön edellytyksenä ovat uudet eduskuntavaalit. On siis hyvin epätodennäköistä että uusi hallituspohja löytyisi muiden nykyisten oppositiopuolueiden tuella. Jos Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ala vuotamaan Keskustaan ja Kokoomukseen päin oikein kunnolla, RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla on tilaisuus vaatia hallitusohjelmaan melkein Kuuta taivaalta. Sitten vain odotellaan miten syvään KeKo suostuu niiamaan välttääkseen uudet eduskuntavaalit. Kansa voi jännittää, kuinka paljon kannatusprosenttejaan suurempi painoarvo pikkupuolueille olisi nyt tarjolla. 

Uudet eduskuntavaalit olisivat ilman muuta radikaali veto ja paha epäonnistuminen Keskusta-Kokoomusakselille. Se tarkoittaisi kaikkien puolueiden kannatuksen mittaamista. Kuten jo eilen totesin, se olisi myös reilu veto, mutta reiluudellahan ei tunnetusti ole liiemmin tekemistä reaalipolitiikan kanssa. Siinäkin tapauksessa että keskustaoikeisto saisi luottamuslauseen, eduskuntavaalien toimittaminen hidastaisi kiireellä ajettuja uudistuksia. Toimitusministeriöksi muuttunut hallitus kun ei voi hoitaa kuin välttämättömät juoksevat asiat. Ottaen huomioon miten laajaa kritiikkiä sote- koulutus- ja työttömyysuudistukset ovat valtakunnassa herättää, aikalisä olisi mitä suurimmassa määrin maan etu. Tiedä vaikka uudistuksiin ehdittäisiin leipoa vähän järkeä ja lainmukaisuutta mukaan. Tämä tietysti on yksi idean isoista ongelmista "tehdään ensin ja korjataan mokat sitten"-mentaliteettia toteuttaneen ex-hallitusohjelman kannalta. 

Mitä seuraavaksi? Hyviä vaihtoehtoja ei ole, mutta on selvää mikä olisi Sipilälle ja kumppaneille mieluisin vaihtoehto. Jännitysnäytelmän seuraavassa jaksossa keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, kuinka kovasti uusia eduskuntavaaleja halutaan välttää. Sekä tietysti se, saadaanko ne kuitenkin. Minulla on huomiseksi ohjelmaa, joten ei voi kuin toivoa että silmät pysyvät loppuviikon ajan sen verran auki että jaksan seurata poliittista jännäriä. 

posted under , | 0 Comments

Kuka kukin on

Keski-ikäiset lukijat varmaan muistavat ajan jolloin kotimaan politiikka oli jotakuinkin pitkäveteisyyden synonyymi. Ne ajat ovat todella kaukana takanapäin. Miten sitä saatettiinkaan ajatella että politiikka on typistynyt neuvotteluiksi hitaasti mutta varmasti lisääntyvien etujen ja oikeuksien jakamisesta? Nyt keskustelun keskiöön ovat tulleet etujen sijasta ne perusarvot joiden piti olla loppuun käsiteltyjä ja kaikille itsestään selvyyksiä. Nyt hitaammallekin on selvää, etteivät kaikki koskaan jakaneetkaan niitä perusarvoja. Elämöiminen vain ei ollut ajankohtaista.

Viikonloppuna Perussuomalaisissa tapahtui pienimuotoinen vallankumous. Vielä viime viikolla Perussuomalaisissa oli monenlaista väkeä. Oli maahanmuuttovastaisia mutta myös niitä jotka unelmoivat kansan syvien rivien puolueesta vailla sosialismia. Tänään on päivänselvää, että niiden jotka jäävät Perussuomalaisiin, on hyväksyttävä se että puolue on hylännyt länsimaiset ihmisoikeuksien, sivistyksen, yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon sekä syrjimättömyyden perusarvot. Nyt meillä on oma versio Ruotsidemokraateista ja Ranskan kansallisesta rintamasta: porukka jonka poliittisen maailmankuvan keskiössä ovat ihmisviha ja sisäänpäinkääntyneisyys. Tämä porukka on aloittanut määrittelemällä uudestaan suomalaisuuden käsitteen, ja ulkopuolelle on nakattu vääränväristen lisäksi myös suomenruotsalaiset. Me poliittiset vastustajat olemme siellä jo olleetkin puheenjohtaja Jussi Halla-ahon kannattaessa edelleen näkemystä että vihervasemmistolaiset sopisi vaikka raiskata.

Siitä miten yllättävää tämä oli...no, siitä voin todeta vain että SMP versio 2:sta unelmoineen Timo Soinin olisi kannattanut aikanaan muistaa vanha viisaus pikkusormista ja koko käsistä. Todellinen jännitysnäytelmä on tällä viikolla. Mitä tekevät Kokoomus ja Keskusta? Myyvätkö ne vuorostaan perusarvonsa kun vastineeksi on tarjolla loistava tilaisuus jatkaa hallitustyöskentelyä sellaisen kumppanin kanssa jolla on periaatteeita vain yhteen asiaan liittyen? Vai pitävätkö ne arvonsa mutta kriisiyttävät hallituksen? Perussuomalaisten vaihtaminen klassisiin päivänpelastajapuolueisiin Kristillisdemokraatteihin ja RKP:hen saattaisi sujua ihan nätisti. Tai sitten ei. Uudet eduskuntavaalit olisivat iso riski ja voi olla että sotekatastr...tarkoitan uudistus ja muut älyvapaat "kärkihankkeet" aiheuttavat ikäviä seurauksia vaaliuurnilla. 

Vasemmistolaisena olen tietysti sitä mieltä että eduskuntavaalit olisivat ihan paikallaan, eikä pelkästään käsilläolevan draaman takia. On muistettava, että nykyhallituksen taival alusta asti on ollut jokaisen hallituspuolueen osalta kokoelma petettyjä vaalilupauksia. Koulutuslupaus, anyone? Niiltä main se alkoi eikä loppua näy. Ja nyt ollaan tilanteessa jossa kaikkien kolmen hallituspuolueen, mutta etenkin Perussuomalaisten, kannattajien joukossa voi olla paljonkin väkeä jotka voivat rehellisesti sanoa etteivät äänestäessään olleet valitsemassa toteutuneita poliittisia linjauksia.

Minua vähän kiinnostaisi nähdä, paljonko heitä on. Näin alkajaisiksi saamme kuitenkin nähdä oikein rautalangasta väännettynä mitkä ovat Keskustan ja Kokoomuksen todelliset arvot.

posted under , | 1 Comments

Saikkupäikky: Rima nousee, rima laskee

Hupsista! Blogihan sitten otti ja tippui melkein koko kuukaudeksi. Eikä sen takana ole edes suurempaa draamaa. Aivan liian vähäiset tehokkaat tunnit katosivat jonnekin kuntavaalien jälkipuinnin ja Pientilalle ennennäkemättömän myöhään ja nopeasti saapuneen kevään keskelle.

Saikuttamiseen kuuluu siis sitäsamaa. Mitä hiljaisemmin ja epäsosiaalisemmin onnistun elämään kotiaitojen sisäpuolella sen parempi. Mutta aina ei voi, eikä ihan aina maltakaan. Poliittisesta tilanteesta en nyt lausu sen enempää kuin että vasemmistoriennot ovat prioriteettilistani kärkipäässä. Osallistun kaikkeen niin paljon kun voin. Rima on korkealla, mutta nukkumallahan sitä uupumuskohtauksesta selvitään. Niinpä toukokuun saldona on edellisten pestien lisäksi ehdokkuudet kolmeen luottamustoimeen joista maksimissaan kaksi toteutuu. Lisäksi löysin itseni taas uudesta työryhmästä jossa on puuhaa pitkälle syksyyn. Kesäkuussa hereilläolotuntejani alkaa kulua myös Helsingin viisaiden tutkimuksissa käymiseen. Aikataulu- ja vireystilahaasteeni eivät siis ole helpottamassa lähitulevaisuudessakaan. 

Arki on taas pysynyt kasassa kätevästi rimaa laskemalla ja pientilametodia noudattamalla. Puutarhan suhteen kunnianhimomme on tänä vuonna täysi nolla. Kasvimaasta suurin osa menee viherlannokselle (jahka saamme mokoman käännettyä). Muuten tehdään vain se mikä ehditään ja jaksetaan. Muuten ollaan hyvin onnellisia siitä että puutarhamme on jo valmiiksi puolivilli viidakko. Sama mentaliteetti jatkuu muussakin elämässä: se tehdään mikä voidaan ja muuten mennään armollisella asenteella. Armollisuus on tarpeeksi siksikin että suorituspaineet, odotukset, aikataulut ja tehtävälistat muodostuvat helposti stressin lähteeksi. Koska aivoni osaavat tällä hetkellä käsitellä stressiä vain sammumalla pariksi päiväksi, johtaisi pingottaminen ja kiirehtiminen vain entistä useampiin hukattuihin tunteihin ja vähempiin aikaansaannoksiin. Luulen, että näin käy helposti terveillekin, vaikkei ihan yhtä dramaattisella tavalla. Koska stressaaminen ei ole työtapa, se ei myöskään rakenna mitään mitä ei voisi saada aikaan armollisemmallakin asenteella. 

Rima on siitä kätevä kapistus, että sitä voi sekä nostaa että laskea voimien ja mahdollisuuksien mukaan. Joskus haasteet, tavoitteet ja kehitysideat kirittävät eteenpäin. Toisinaan taas rimaa on parasta laskea, suosiolla ja harkitusti, jottei elämä kävisi vallan mahdottomaksi. Kun ajattelee, miten yksinkertainen tämäkin idea on, on ihmeellistä miten haastavaa sen soveltaminen on arkeen siten että tuloksena on tasapainoinen ja olosuhteisiin nähden paras mahdollinen elämä.

Kevään suuri muotinumero: Välttämättömyys

Kevään suuren muotinumeron toimituksessa on ollut tänä vuonna haasteita. Liikkumisrajoitteinen toimittajanne ei ole päässyt paljon kurkistelemaan Virkkalan muotiskeneä. Keväästäkään ei ole aina niin tietoa. Ainakin tällä hetkellä meillä taivaalta tuleva tavara ei ole edes räntää vaan ehtaa lunta. Ää!

Onneksi netistä löytyy kaikkea, myös inspiraatiota. Tällä kertaa inspiroiduin tästä Janicen loistavasta postauksesta jossa kerrotaan (tavallaan), mitä muotitietoisen naisen vaatekaapista pitää tänä keväänä löytyä. Toiseksi inspiraation lähteeksi löytyi tämä vaatevallankumouksen hitaasta etenemisestä kertova artikkeli. Siitä selviää, että vaateteollisuuden eettisyydessä on vielä paljon tekemistä, joskin pientä edistystä on tapahtunut. Tekstiilien kierrätyskään ei vieläkään toimi kunnolla ja suomalaiset tuottavat henkeä kohti yhä aivan liikaa tekstiilijätettä. Mitä tässä voisi tehdä? Yksi tärkeä osaratkaisu vaatetuotannon ongelmiin vaatteen elinkaaren kaikissa vaihessa olisi ostaa vähemmän ja käyttää ostetut vaatteet itse loppuun. Jos ostaa entistä vähemmän ja käyttää vaatteitaan entistä kauemmin, niiden on syytä olla aiempaa parempia ellei peräti lähes täydellisiä. Täytyy siis olla entistä nirsompi.

Millaisia täydelliset vaatteet sitten ovat? Miellyttäviä päällä, laadukkaita ja helposti muunneltavia. Usein sellaisia että jos aika niistä jonakin päivänä jättää, ne haluaa korvata jollain samantapaisella. Niitä tulee käytettyä ihan huomaamatta usein. Ilahduin huomatessani että oman vaatekaappini tilanne on näillä kriteereillä arvioituna oikein hyvä. Muotipostaukseen valitsin muutaman täydellisyyden joita ilman ihmisten ilmoilla kulkeminen olisi ikävämpää.

 photo DSCN1476_zpshocn975t.jpg

Valitsin tässä kuvassa (ainakin melkein) näkyvät vaatteet yksitellen, mutta koska ne ovat täydellisiä, niistä tietysti syntyisi kelpo päivänasu. Kuvassa on:
-tummansiniset suorat farkut
Ihan sama millaiset farkut ovat muotia tänä vuonna (tai tällä vuosikymmenellä), minulla on tummansiniset suoralahkeiset perusfarkut. Niitä tulee pidettyä vähintään kerran viikossa jotakuinkin vuoden ympäri.
-Luumunpunainen toppi
Väriä voisi kuvitella syksyiseksi, mutta jotenkin se toimii ympäri vuoden. Jostain syystä näitä ei ole jatkuvasti myynnissä, joten silloin kun on, ostan heti pari.
-valkoinen pitkä paita
Jep, olen valkoinen paita-naisia. Tämä pitkä on eniten käytössä, sillä se sopii aina ja kaiken kanssa.

 photo DSCN1474_zpss6fj1ttm.jpg

Tässä kuvassa pilkistävä neuletunika saattaa tosin olla tällä viikolla ajankohtaisempi vaihtoehto. Superlämpimässä pehmeässä harmaassa neuleessa voi hyvin elää suurimman osan ajasta loppusyksyltä alkukevääseen. Viiden vuoden ikään tullessaan laadukas neule on onneksi vielä lähes uudenveroinen.

Huivikokoelmani on iso ja ykköspaikasta käytävä taistelu on ankaraa, mutta ainakin tänään tuntuu siltä että jos voisin pelastaa tulipalosta vain yhden huivin, se olisi tämä vintagelöytö. Täydellisyyttä ovat kiva printti ja kaikkina vuodenaikoina piristävä väritys, sekä tietysti se että hyvin pidettynä laadukas huivi kestää loppuiän. En käsitä, miksi edellinen omistaja tahtoi luopua tästä, mutta hyvä että tahtoi.

 photo DSCN1481_zpsebcpkzdm.jpg

Mustat kiiltonahkaballerinat kävelykorolla tekevät mistä tahansa asusta skarpin ja ovat myös mukavat. Valokuvasta ei onneksi huomaa että tämä nykyinen pari alkaa olla aika finaalissa, vain siitä syystä että nämä ovat olleet viitisen vuotta suosikkikenkäni keväästä syksyyn. Tilalle pitää löytää ainakin melkein samanlaiset. Miksi tähän pikku postaukseen tuli parikin viiden vuoden ikäistä vaatetta? En tiedä. Sen vuoden ostokset onnistuivat selvästi hyvin!

Asusteosastolta löytyy pienempiäkin välttämättömyyksiä. Itse tekemäni arkinen kiviriipus löytää tiensä kaulaan hämmentävän usein.
Messinkinen Ficcaren hiusklipsi on lähes jokapäiväisessä käytössä pitämässä nutturan järjestyksessä. Mukavuudenhaluisen pitkätukan elämästä ei kyllä tulisi mitään ilman tätä. Ainoa ongelma on saatavuus: helpoimmalla pääsee jos tilaa netistä. Hinta on vähän suolainen, mutta siitä huolimatta tässä vaiheessa kuvan klipsin hinta käyttökertaa kohti ei voi olla enää kovin montaa senttiä. Huteria muovisia halpakopioita löytää helposti, mutta ne ovat hinnastaan huolimatta täyttä rahanhukkaa. Älkää ostako.

 photo DSCN1478_zpsflgwgst1.jpg

Quick translation, since my time is limited: Buy (or make) only perfect, durable things and wear them out. (first link is to Janice's excellent post about must-have spring items, in English).

Kevätmuuttopuuhia/ Spring migrations

Linnut olivat kevätmuuttopuuhissa jo edellisessä kuvapostauksessa. Sittemmin trafiikki on jatkunut vaikka tarjoilukin ehdittiin lopettaa. Tarjoilun lopettaminen herätti yleistä paheksuntaa. Kun lunta ei kuitenkaan ollut, päivälämpötilat pysyttelivät enemmän tai (yleensä) vähemmän plussan puolella ja Keskusaukiolle ilmestyi jäätelökioski päätimme että kevät on täällä.

Migrating birds have continued to arrive to Smallhold airspace and stalk birdfeeder even though we stopped winter feeding. Jackdaws disapproved and made sure they got the last bites.

 photo DSCN1372_zps8a9eruvm.jpg

Aivan ruokinnan viime hetkillä pihallemme ehätti vielä superyllärilintu, eli ihan uusi lintuhavainto pientilalla. Tikli oli sekä nätti että poseerasi kärsivällisesti (toisin kuin valkoselkätikka josta saatiin vähän huonolaatuisemmat kuvat). Tikli ja valkoselkätikka tekisivät sitten menneen talven saldoksi kaksi uutta lajia Pientilalla. Näiden kaikkien Pientilalla vietettyjen talvien jälkeen kahden ensihavainnon talvi oli tosi hieno!

During last couple of days of feeding season we got a super surprise bird. This years we got two first sightings. First was the Great spotted woodpecker, the second is goldfinch. Goldfinch was definitely better behaving of the two, posing patiently for photos. Two new species in a season after all these winters on Smallhold- we feel spoiled!

 photo DSCN1365_zps0tslymuv.jpg

Tänä vuonna ei kyllä ollut peipposesta puolta kuuta kesään vaan pikemminkin vappuviikon viluun ja lumimyräkkään. 

After goldfinch, finch. According to a Finnish saying finch arrives two weeks before summer. Not this year. This year spring is very late, last weekend we even had a snowstorm. Now weather has warmed up, and I fervently hope that there won't be any more delays.

 photo DSCN1416_zpsd95ahomf.jpg

Järripeippoja on nähty meillä kerran aikaisemminkin. Silloin ne saapuivat syksyllä ja päättivät muuttomatkansa lintulaudallemme. Nyt tuli sitten kevätmuuttajia jotka jäivät pariksi viikoksi hengailemaan lintulaudan ympäristöön. Fiksuja lintuja.

Last but not least, some bramblings. This is their second visit here. Last time they arrived at late fall and decided to end their winter migration journey to our birdfeeding. These smart birds obviously stopped here on their way back north for a few days. Smart birds, the cold spell was way worse in north.

 photo DSCN1461_zpsa0qz4xfz.jpg

Perhosten aika alkaa tavallisesti lintutalven päättyessä. Nyt ensimmäiset perhoset on nähty, joten tämä lintutalvi taitaa olla paketissa. Seuraavaksi odotellaan pikkutiaisten kuoron kiertuetta ja megahittiä "Ruokaa tuokaa!!!". Yliherkillä korvilla on ollut aika kiva kuunnella lintujen kevätkonserttia joten odotukseni pikkutiaisillekin ovat korkealla.

Butterfly season usually begins right when our birdwatching season ends. Now the first butterflies are flying, so I guess this birdwatching winter is over now. Coming in next: the choir of baby tits with their superhit "Bring us FOOOOOD!!!"
Birds' spring concert has sounded particularly lovely this spring as my ears are abnormally sensitive. I have high expectations for the babies too.

Saikkupäikky: edistyksen ituja?

Itsehillintäni blogin osalta on ollut viime aikoina vähän koetuksella. Maailmassa ja Suomessakin tapahtuu juuri nyt paljon miettimisen ja kommentoimisen arvoista. Tapahtumien seuraaminen vaihtopenkiltä on alkanut välillä käymään luonnolle. Kunnes kadonnut stressinsietokykyni saadaan korjattua on kuitenkin vielä harrastettava itsehillintää ja koitettava pysyä erossa rasittavista ajatuksista. Pienet perusärhäkkyyden palaamisen merkit on kuitenkin syytä tulkita myönteisesti: kevätaurinko ja krookukset selvästi nostavat henkistä vireystasoani. Myönteistä on myös se että tutkimukset joihin olen jonottanut joulukuulta asti ovat vihdoin alkamassa ensi viikolla. Täytettyäni ajanvarauskirjeen mukana tulleen kyselylomakenivaskan oli kyllä sellainen olo että jo on kumma jos asiat eivät ala Helsingin Viisaiden huomassa vähitellen selkiintyä ja kunnollinen diagnoosi löytyä. 

Rauhallisesti on pitänyt ottaa siksikin että kaamea kevätflunssa iski juuri kun kuvittelin kerrankin selviytyneeni talvikaudesta ilman kunnon kuumetautia. Vaan enpäs selviytynytkään, ja tietysti tipahdin sängynpohjalle juuri samaan aikaan kun Puolison piti lähteä työmatkalle (kuten perheessämme jostain syystä on perinteikästä). Koksun kanssa vietettiin sitten survivalismi-teemaviikkoa. Nyt Puoliso on onneksi taas kotona ja olen päässyt pikkuisen nauttimaan ylell perheellisen peruspalveluista kuten teetarjoilusta ja siitä että välttämättömyyksien lisäksi myös muut tarpeelliset kotityöt on saatu tehtyä. Vielä tänään aion lepäillä tehokkaasti. Tärkeintä on suoriutua jotakuinkin tolpilleen Helsingin Viisaiden vastaanottoon mennessä.


Myös kevätkiireiden ilmaantumisesta on ollut apua. Pieni kirjoitusprojekti toi muassaan tilaisuuden mietiskellä taas ulkoavaruuden asioita. Ulkoavaruuteen liittyvien filosofisten kysymysten funtsiskelu on myös hyvä tapa muistuttaa itseään että maailmassa on paljon uutisvirtojen ja arkiselviytymisen ulkopuolelle jäävää tärkeää, mielenkiintoista ja ihmeellistä. Remonttisuunnitelmat ja perheen firmanpystytys ovat tuoneet muassaan virikettä ja hyödyllistä puuhaa. Puutarhaan kevät on tullut hitaasti keikkuen, mutta kohta sielläkin taas tapahtuu vaikka mitä. Jonotellessa on välillä ehtinyt tuntua siltä ettei mitään tapahdu eikä mikään oikein etene. Kun asioita alkaa listaamaan, huomaa kuitenkin että olosuhteisiin nähden tapahtuu paljonkin. 

Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments