Päivän ekoteko: Matsmart on fiksu nettiruokakauppa

Tänä vuonna olen ajatellut skarpata ruokahävikin vähentämisessä. Siis sen verran kuin on stressaamatta mahdollista. Mitään tarkkoja tavoitteita ei siis ole, mutta aion skarpata ruokatarvikkeiden pitämisestä paremmassa järjestyksessä ja jääkaapin tarkastamisessa huolellisesti joka kerta ennen kauppaan lähtöä. Tähderuokia meillä jo tehdäänkin säännöllisesti ja lisäksi suhtautumiseni parasta ennen-päiväyksiin on varsin joustava.

Vaikka kotitaloudet tuottavat ruokahävikistä suurimman osan, syntyy hävikkiä myös tuotantoketjun muissa osissa. Kaupat heittävät ruokaa menemään monista muistakin syistä kuin pilaantumisvaaran takia. Pakkausten uusiminen tai pakkausmerkintöjen vaihtuminen, ylituotanto tai varastojen tyhjennystarve uuden sesongin pukatessa päälle sekä parasta ennen-päiväyksen lähestyminen ovat kaikki syitä heittää hyvää ruokaa roskiin. Se on synti ja häpeä. Tähän rakoon iskee nykyään Matsmart-nettiruokakauppa ja sen suomalaisiin tuotteisiin painottuva sisarpuoti fiksuruoka.fi Näiden kauppojen ideana on myydä kuluttajille isoilla alennusprosenteilla (jopa -90% ovh:sta) hävikkieriä hyvin säilyvistä ruokatarpeista ja päivittäistavaroista. Hyvän työn kylkiäisenä tuleva rahansäästö riittäisi jo ansaitsemaan tälle ostosretkelle päivän ekoteko-tunnisteen. Myönteistä on sekin että Matsmartista voi ostaa hyvällä omallatunnolla sellaisiakin tuotteita (kuten pikkupakkauksia) joita tavallisesta kaupasta ei tulisi ostettua. Hävikkituotteiden kohdalla ei enää ole sitä vaaraa että niitä ostamalla osallistuisi epäekologisen tuotannon tukemiseen, vaan siitä että vähemmän ihanteellisesta tuotteesta otetaan irti se käyttöarvo mikä siinä vielä on sen sijaan että heitettäisiin menemään käyttökelpoisia tuotteita.

Koska kaikki Matsmartin ja Fiksuruuan tuotteet ovat poistoeriä, kaupoilla ei ole kiinteää tuotevalikoimaa vaan mukana on hieman kirpputorifiilistä: välillä ei löydy mitään, mutta toisinaan tulee tehtyä todella hyviä löytöjä. Tästä syystä kannattaa myös seurailla molempien kauppojen valikoimia: ei sillä niin väliä missä valikoima on laajin vaan missä sattuu olemaan saatavilla juuri sopiva yhdistelmä tuotteita. Molemmissa on tarjolla mm. ruokakomeron perustarvikkeita, huoneenlämmössä säilyviä juomia, suurpakkauksia, karkkia, lisäravinteita ja päivittäistavaroita.

Toimitus tapahtuu postitse, ja perusyksikkö on max. 20 kg:n laatikko jossa on kiinteät postikulut. Ruokakorissa oleva laskuri kertoo ostosten hinnan lisäksi myös laatikon painon, mikä helpottaa tilauksen optimoimista mahdollisimman edulliseksi. 20 kg:n satsi mitä tahansa on pienelle perheelle paljon, joten jouduin seuraamaan sivustoa jonkin aikaa ennen kuin lykästi niin että sain kasaan järkevän valikoiman. Fiksustakaan kaupasta kun ei kannata ostaa tarpeetonta. Ensimmäinen tilaukseni sisälsi kahdenlaisia smoothieita, kikherhepastaa, nuudeleita ja riisiä, eli tuotteita joita meillä kuluu tasaisesti ja varmasti kohtuullisessa ajassa. Laatikon luvattiin lähtevän 3-7 päivässä+ postin toimitusaika noutopisteeseen. Meidän satsi lähti matkaan kolmessa päivässä ja oli perillä viikossa (välissä viikonloppu). Tältä se sitten näytti. Ilahduin siitä että pakkauksessa käytetyt pehmusteetkin olivat paperia.

 photo DSCN2505_zpsopa5hm6e.jpg

"Siis nuoko ovat hävikkituotteita??? Eihän tässä maailmanmenossa ole mitään järkeä!", tiivisti Puoliso tunnelmat siinä vaiheessa kun tuotteiden päiväykset oli tutkittu ja saatu selville, että nuudeleita lukuunottamatta kaikissa tuotteissa oli päiväystä jäljellä vähintään useampi kuukausi. Nuudeleiden parasta ennen-merkintä oli 1/2018, joten nekään eivät olleet vanhentuneita (itsehän voisin käyttää vaikka viisi vuotta sitten parasta ennen-päivättyjä kuivatavaroita. Eivät ne oikeasti mene miksikään jos ne on säilytetty oikein avaamattomissa pakkauksissa). Myös tuotteiden pakkaukset olivat täysin siistissä kunnossa. Siinä että tällainen erä tavaraa oli kertaalleen tuomittu hävikiksi, ei tosiaankaan ollut järjen häivää.

 photo DSCN2507_zpsjgbbksy3.jpg

Ostosten tekeminen Matsmartissa onkin nyt uusi lisä keinovalikoimaani ruokahävikin vähentämisessä. Sen lisäksi että teen parhaani omassa keittiössäni, voin puuttua järjettömään haaskaukseen siinä osassa tuotantoketjua joka ei tähän asti ole edes kuluttajalle näkynyt. Palkinnoksi saan hyvän mielen lisäksi kunnon säästöä. Suosittelen!

Tämä ei ole yhteistyöpostaus. Olen ostanut tuotteet omilla rahoilla eikä Matsmart ole ollut tietoinen tästä postauksesta.

ps. myös Arkijärki- blogissa vähennetään tänä vuonna ruokahävikkiä, kannattaa seurata jos aihe kiinnostaa

Tarinoita alohan maasta, osa 6: Kaua'i /Stories from the land of aloha, part 6: Kaua'i

Saavuimme Kaua'ille joka näytti jo matkan päästä aivan uudenlaiselta saarelta kallioisine rannikkoineen ja huippuineen.

We arrived to Kaua'i, which looked like an entirely new kind of island even from a distance with its high cliffs and rugged peaks.

 photo 20171203_103427_zpscftu11kx.jpg

Majotuimme etelärannalle jota mainostettiin talvikauden parhaaksi vaihtoehdoksi. Talvikautta ei kyllä näkynyt missään, mutta hotellin edustalta saimme napattua tämän hienon kuvan lähetettäväksi marraskuiseen Suomeen.

We settled at south shore, as it was adverticed the best place to be during the winter season. We still didn't find any winter season, though, but right outside our hotel we found this perfect spot to take a photo for folks surviving through Finnish November back home. 

 photo 20171204_100909_zpsstxi49mx.jpg

Ei me kyllä tännekään lepäämään tultu. Tai periaatteessa tultiin, mutta ei vaan maltettu jäädä palmun alle lojumaan koska nähtävää ja tehtävää oli taas niin paljon.

We didn't came here to rest either. Or we thought we had come to rest, but just couldn't help ourselves as there was just too many things to see.


 photo DSCN1960_zpszjszs703.jpg

Esimerkiksi saaren keskiosaa halkova Waimea canyon oli pakko nähdä. Tässä kuvassa se ei kyllä näytä kovin ihmeelliseltä, mutta ihmeellinen se oli.

For instance, we had to see the famous Waimea Canyon. It doesn't look like much in this photo, but in reality it was impressive.


 photo DSCN1983_zpszqn6x1y1.jpg

Havaijin talvikin löytyi: tämän lähemmäksi Na Palin rannikkoa emme päässeet millään konstilla sillä sää saaren pohjoislaidalla oli niin tuulinen ja merenkäynti kovaa. Mutta tuosta kalliosta se alkaa.

We even found the Hawaiian winter: this was the closest we could get to Na Pali coast, as the weather was so rough at the north shore. Na Pali coast begins from that cliff at the background.


 photo DSCN2089_zpsjyssx5nr.jpg

Rannikkoristeilylläkään ei siis päästy Na Palin rannikolle, ja valaistakin nähtiin vain yksi hengityspöllähdys. Sen sijaan nämä söpöt pyöriäisdelfiinit (jotka edustavat paikallista alalajia jota ei tavata missään muualla) tulivat kisailemaan veneen kanssa. Kaikilla oli hauskaa.
Sen sijaan, Havaijin matkaa suunnitteleville tiedoksi että tehokkaasti markkinoiduille delfiiniuintiretkeille ei pidä mennä sillä delfiinien kanssa uimisen on todettu aiheuttavan stressiä delfiineille. Ja sitähän delfiineillä kuten muillakin eläimillä riittää jo ennestään.

So our coastal cruise ship could not enter North shore waters, and the only whale sighting we got was a blow of whale snot. Instead, these super cute Hawaiian spinner dolphins (endemic subspecies) came to play with our ship, and we all had so much fun. 
BTW, if you plan a trip to Hawaii, please resist the temptation to participate to "swim with dolphins"-cruises. Swimming with dolphins has been proved to stress dolphins, and like all marine animals, they have hard enough time already.


 photo DSCN2300_zpsnt8sbxkc.jpg

Paikallisiin lintuihinkin piti tutustua. Villejä kanoja on Kaua'illa ihan. joka. paikassa. 

We also had to get acquinted with local birdfolk. Wild chickens rule Kaua'i, they could be seen and heard eveywhere.

 photo DSCN2363_zpsq8soh0h3.jpg

Hanaleihin suuntautuneella retkellä tapasimme lisää vieraslajeja. Oikeastaan lähes kaikki näkemämme linnut olivat vieraslajeja, ja vieraslajit ovatkin pitkälti syrjäyttäneet ja tappaneet sukupuuttoon kotoperäisiä lajeja. Vaan eipä näitä Virkkalassakaan näe. Kuvassa pihamaina (Acridotheres tristis) ja liekkipääkardinaali (Paroaria coronata).

During our trip to Hanalei we met more alien bird species. In fact, almost all the birds we have seen in Hawaii have been alien species, as they threaten endemic species. However, these are not birds seen in Virkkala either. Pictured: common myna and red crested cardinal.

 photo DSCN2350_zpsdkm0azkb.jpg

Hanaleissa nähtiin myös pilkahdus Na Palin rannikon toista laitaa ja koettiin havaintoesitys siitä miksi suljetuilla rannoilla ei pidä mennä uimaan vaikka ne näyttäisivät miten hienoilta. Hengenpelastajat päivystivät tällä rannalla huolimatta siitä että se oli suljettu, sillä vedessä oli runsaasti väkeä joka ei varoituksista piitannut. Hyvä että päivystivät, sillä pääsimme todistamaan hengenpelastajaa tositoimissa kun virta veti vain rinnan syvyisessä vedessä oleillutta uimaria avomerelle. 

In Hanalei we also catched a glimpse of the other side of Na Pali coast, and saw a demonstration of why it is dangerous to go swimming in closed beaches no matter how inviting they look. Lifeguards were on duty here though this beached was supposedly closed, since the fact had escaped quite a few swimmers. So we got to see a lifeguard in action, as rip current pulled a swimmer who had been only in chest-deep water towards the open sea. 


 photo DSCN2388_zpshygeijjz.jpg

Yritimme mennä Kilauea Pointin lintupuistoon, mutta myöhästyimme vartilla ja jouduimme tyytymään näköalatasanteeseen, jossa tosin ei siinäkään ollut valittamista.

We tried to go to Kilauea Point bird sanctuary, but we missed the opening hours by 15 minutes and had to content ourselves with a nearby lookout. It wasn't bad at all, though.

 photo DSCN2390_zpstddwstpo.jpg

Viime Havaijin-retkellä minä näin kuningasfregattilinnun (Fregata minor) mutta Puoliso ei. Nyt aukko hänen yleissivistyksessään tuli paikattua. Fregattilintuhan se siinä, joskin kaukaa katsottuna sen suuri koko ei tullut esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Pääasia kuitenkin että saatiin kuvatodiste!

During our last visit to Hawaii I saw a great frigatebird but DH missed it. Now it was time to add to his general education, for that is a great frigatebird indeed! From a distance it's hard to tell its size. But, at least we got photo evidence so this counts as win!

 photo 20171204_142041_zpsfcswlhfl.jpg

Itse selviydyimme rannalle snorkkelivuokraamon kautta. Toinen pro tip: tavallisissa aurinkovoiteissa käytettävät kemikaalit tappavat koralleja. Riuttaystävällisiä voiteita on saatavilla (joskin vähän niitä piti metsästää), mutta mitä vähemmän kemikaalia nahassa sen parempi. Parempi vaihtoehto on pukea päälle pikkubikinien sijasta auringolta suojaavat uikkarit. Lisäksi asu on niin tyylikäs että kelpaa vaikka blogissa esitellä.

When we got to the beach, it was via snorkling gear rental. Another pro tip: chemicals in common sunscreens kill corals. Reef friendly alternatives are available (though not everywhere), but the less chemicals in the ocean the better. So instead of tiny bikinis, wear a protective swimming suit, such as the one I'm wearing here and be reef friendly in style.

 photo 20171204_133740_zpscozcpf8t.jpg

Po'ipu Beach Park on ehkä paras ranta ikinä. Ensimmäisellä retkellämme Puoliso sai selville että vaikka merikilpikonnien häiritseminen on laissa kielletty, on kuin onkin yksi tapa päästä koskettamaan honua: jos kilpikonna itse törmää sinuun takaapäin kun olet snorklaamassa, niin kuin tämä komea honu teki matkatessaan rantaan aurinkoa ottamaan. Vaikka liemikilpikonnia on muuallakin kuin Havaijilla, vain täällä ne voivat rantautua ottamaan aurinkoa. 

Po'ipu Beach Park is possibly the best beach ever. During our first visit, DH found out that though it is illegal to disturb sea turtles in any way, there exists one legal way to touch a honu: if the turtle swims from behind you and bumps into you, like this handsome fellow did on its way bask on the shore. Though green sea turtles are not endemic to Hawaii, only Hawaiian turtles display basking behavior.

 photo DSCN9346_zpsp0z7ri7v.jpg

Seuraavana päivänä meno vain parani. Saapuessamme rannalle hän, erittäin uhanalainen havaijinhylje (Monachus schauinslandi), oli jo rantautunut ottamaan päikkäreitä aurinkorannalla autuaan näköisenä.

And it just kept getting better. As we arrived to the beach on the next day, this endangered Hawaiian monk seal had already reserved a slice of beach for a long nap. 

 photo DSCN9365_zpso9xbc035.jpg

Honuilla on suojaetäisyytensä, mutta hylkeelle oli aidattu kokonainen pala rantaa monk seal response teamin toimesta.

You have to stay within prescribed distance from honus, but monk seals get their own fenced sliver of beach, courtesy of monk seal response team.

 photo DSCN9374_zpsehnohwqd.jpg

Rantavedessä oli hämmästyttävän paljon kauniita kaloja, mutta niistä emme saaneet kuvaa. Tämä koralli pysyi paremmin paikoillaan. Minusta tämä näyttää Pocillopora meandrinalta, mutta toistaiseksi taidan olla korallien tunnistamisessa samaa tasoa kuin Puoliso vedenalaisten valokuvien napsimisessa.

There were surprisingly many beautiful fishes in shallow water, but we didn't get a good shot of any. This coral was more sessile and as such, more photogenic. I think this looks like a cauliflower coral, though for the time being my skill in recognizing different species of coral is about the same as DH's skill in underwater photography.

 photo DSCN9390_zpsezanwatl.jpg

Aikanaan hylkeen piti lähteä mereen, ja meidän piti palata kotiin. Lähtötunnelmat olivat samanlaiset molemmilla. Voi olla, että tarinat alohan maasta jatkuvat vielä jonakin päivä (heti jos ja kun kynnelle kykenemme).

Eventually the seal had to head back into the ocean and we had to head back home. Different destinations, same feelings. It's possible that one day (=as soon as and if we can make it) there will be more stories from the land of aloha.

posted under , | 0 Comments

Työttömyysturvan aktiivimalli on kyykytysmalli

Vuosi ei ole pitkällä, mutta jos työttömyysturvan aktiivimallia ei saada pikaisesti peruttua, tiedämme jo tässä vaiheessa (melko) varmasti, mikä on hallituksen tämän vuoden emämunaus. Epärehellisyydellä voimaan keploteltujen emämunausten sarja taisi alkaa koulutusleikkauksista, mutta työttömyysturvan aktiivimalli on yhteiskunnan kannalta aivan yhtä tuhoisa. Sen ainoa hyvä puoli on, että se osoittaa hitaammillekin, että hallituksen mielestä työttömät ovat laiskuuttaan syypäitä tilanteeseensa- riippumatta siitä miten he toimivat tai eivät toimi. Suuryrityksiin tepsivät vain tuet ja rikkaita lepsuilu veronkeruussa, mutta se ihmisryhmä joka jo ennestään kansoittaa leipäjonoja ansaitsee vain lisää keppiä.

Aktiivimallista puhutaan tanskalaisvaikutteisena- samalla unohdetaan aktiivisesti että Tanskassa yhdellä työvoimavirkailijalla on keskimäärin 12 asiakasta kun suomalaisella kollegalla heitä on 166. Tästä ongelmat vasta alkavat. Kuten aktiivimallin kumoamista ajavassa kansalaisaloitteessa todetaan, aktiivimalli rankaisee niitä joiden työllistymisen edellytykset ovat jo lähtökohtaisesti muita heikommat. Itse asiassa, huomattava osa työttömistä on iäkkäitä tai ns. käytännössä työkyvyttömiä eli sairaita joille ei ole myönnetty sairaseläkettä. Tarvitsevatko työttömistä heikoimmat lisää keppiä, vaiko mahdollisesti tukea? Kuinka helppoa työmarkkinatuen perusosan varassa sinnittelevän on polkaista pystyyn osa-aikayritys tai metsästää työkeikkoja ympäri lääniä, esimerkiksi Lapin lääniä? Jos työnhakijalta vaaditaan aktiivisuutta, tarvitaan myös mahdollisuuksia aktivoitua. Kun töitä ei ole, miten hallitus on ajatellut varmistaa sen että työvoimakoulutukseen riittää paikkoja jokaiselle joka vain viitsii hakea?
Jos joka paikkaan riittää tulijoita niin että työehtojen heikennyksistä on tullut arkinen puheenaihe, niin mitä tehdään niille jotka ovat liian vanhoja, huonosti koulutettuja tai sairaita jotta heillä olisi käytännön mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa? Kun kilpaillaan, niin joidenkin on oltava häviäjiä. Tukityöllistämismäärärahojen pitäminen korkeina on yksi keino auttaa työllistymistä, mutta samalla se on yritystuki joka voi vääristää yritysten välistä kilpailua sekä normaalien työmarkkinoiden toimintaa.

Aktiivimallia perustettaessa ei myöskään ole otettu kantaa byrokratialoukkuihin joihin keikkatöiden vastaanottaminen tuppaa työttömän johtamaan. Keikkatyön tekijän työttömyysturva menee nykyisellään herkästi katkolle kunnes hän on selvittänyt tarkkaan työsuhteensa. Työtöntä saatetaan myös rangaista asuinpaikasta. Työn perässä muuttamisesta on helppo huudella, jos unohtaa että kaikki työttömät eivät ole terveitä, monitaitoisia (lähes kaikkiin ammatteihin kun on nykyään kelpoisuus- ja koulutusvaatimuksensa) perheettömiä ihmisiä joiden tukiverkot ovat maanlaajuiset.
Työttömien lasten oikeutta päivähoitoon on myös viime aikoina heikennetty, joten voimme ihmetellä myös sitä miten työttömän on tarkoitus järjestää lastenhoito työkeikkojen ajaksi. Ehkä ne voi ottaa mukaan töihin, ovathan hyvien köyhien lapset hiljaisia, nöyriä ja vaatimattomia olentoja.

Työtöntä myös rangaistaan aktiivisuudesta aivan tähänastiseen malliin. Työttömän omaehtoinen opiskelu esimerkiksi kansanopistossa tai avoimessa yliopistossa ei kelpaa aktiivisuuden osoitukseksi, ei myöskään vapaaehtoistyö vaikka se olisi miten hyödyllistä ja säännöllistä. Työvoimaviranomaiset kontrolloivat tiukasti mikä aktiivisuus kelpaa, ja liiasta oma-aloitteisuudesta rangaistaan reippaasti karenssilla tai yrittäjäksi leimaamisella. Aktiivimallin ainoa selkeä "etu" on, että tilastoissa työlliseksi määritellään henkilö joka on tehnyt viikon aikana tunninkin töitä. Tämä on ilmeisesti keskustaoikeiston mielestä hyvinkin nerokas tapa nostaa työllisyysastetta kohti komeaa tavoitetta jonka täyttäminen asiallisia työpaikkoja luomalla on osoittautunut kovin hankalaksi ja suhdanneriippuvaiseksi.

Myöskään mikään määrä työn hakemista ei kelpaa osoitukseksi aktiivisuudesta, vaan rangaistus napsahtaa mikäli töitä ei hakemisesta huolimatta ole löytynyt. Toisin sanoen työtöntä rangaistaan siitä ettei työnantajan rekrytointipäätös ole sattunut kohdistumaan häneen. Työvoimatoimiston järjestämiin aktivointitoimiin osallistuminen lasketaan myös aktiivisuudeksi, mutta missään ei velvoiteta työvoimaviranomaisia järjestämään riittävää määrää kurssipaikkoja. Se toki vaatisikin aivan eri tason resursseja kuin mitä tällä hetkellä on käytettävissä. Kursseille pyrkimistä ei luonnollisesti myöskään lasketa aktiivisuudeksi vaan työttömyyskorvauksen alentamiselta välttyy vain jos tulee valituksi kurssille. Työtöntä siis rangaistaan työvoimaviranomaisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. 

Mitä vaihtoehtoja aktiivimallille sitten olisi? Li Andersson on esittänyt muutaman. Minä voin jatkaa. 
1) Työn jakaminen: nykyään monet töissä olevat ovat ylityöllistettyjä. Työn kuormittavuus on jatkuvassa kasvussa, ja jossain vaiheessa tilanteesta tulee kestämätön. Työpäivien pidentämisen sijaan pitäisi siis alkaa vakavasti pohtimaan, miten töitä saataisiin jaettua nykyistä tasaisemmin. Tavoitteeksi voisi ottaa kuuden tunnin työpäivän, ja ihan vaihteen vuoksi tasaustoimet pitäisi aloittaa vaativista työtehtävistä. Huippuasiantuntijoita ja johtajiakin tarvitsisi kasvattaa, etenkin kun koulutuksestakin on leikattu isolla veitsellä. 
Jos tämä idea työnantajia kovin itkettää, muistuttaisin että työtehon ja tuottavuden nousu kompensoivat työajan lyhenemistä. Sitä paitsi, historia tietää kertoa että sata vuotta sitten porvarit parkuivat suureen ääneen sitä että työväestö kehtasi vaatia työpäivän lyhentämistä kahdeksaan tuntiin. Oikeastaan on aika mielenkiintoista, että kaiken 1900-luvun alkupuolelta tapahtuneesta kehityksestä ja vaurastumisesta huolimatta työpäivän pituus on jämähtänyt kahdeksaan tuntiin. Voi olla, että kysymys ei ole enää ihan siitä mihin työnantajilla ja yhteiskunnalla on varaa.
2) Robottivero: Automatisaatio on tunnettu työpaikkojen syöjä. Automatisaatio on myös työnantajalle erittäin palkitsevaa. Tällä hetkellä työntekijäpuoli kantaa automatisaation yhteiskunnalliset haitat ja työnantajapuoli nauttii automatisaation tuomat rahalliset voitot. Oikeudenmukaista olisi vähän tasata tilannetta siten että osa edistyksen hyödyistä tulisi yhteiskunnalle. Vero voisi myös motivoida työnantajia miettimään, kannattaako kaikkea automatisoida vai voisiko sittenkin palkata työntekijän.
3)Kansalaispalkka: Nykyinen työttömyysturvabyrokratia on lannistava. Työttömyys on ylivoimaiselle enemmistölle vaikea ja stressaava elämäntilanne jota kyykytys ei ainakaan helpota. Tukijärjestelmää, keikka- ja silpputöiden vastaanottamista sekä osa-aikayrittäjyyttä tukisi parhaiten kansalaispalkka joka riittäisi turvaamaan peruselintason (toisin kuin esimerkiksi tämänhetkinen toimeentulotuki). Tulotason noustessa tilanteen voisi tasata verotuksella. Kansalaispalkka siis hyödyttäisi kaikkia jotka todella ovat perustoimeentulon tarpeessa, se toisi perusturvan myös niiden saataville jotka eivät kehtaa, jaksa tai osaa hakea heille kuuluvia etuuksia ja vähentäisi kyykytystä ja byrokratiaa.
Ansiotuloverojen lisäksi voitaisiin ihan vaihteeksi tarkastella myös yritys- ja pääomatulojen verotusta sekä tukkia verolainsäädännön porsaanreiät jotka mahdollistavat verojen välttelyn niille joilla on varaa palkata konsulttiapua.

Siinä pari ideaa näin alkajaisiksi. Odotan päättäjien yhteydenottoja jotta pääsemme jatkokehittelemään niistä toimivia ratkaisuja. Pientilan Firma sattuu tarjoamaan myös konsulttipalveluita, joten projektit hoituisivat sen puolesta jouhevasti. 

Tätä kirjoittaessani kansalaisaloite on kerännyt jo reilusti yli satatuhatta allekirjoitusta ja on siten menossa heittämällä eduskunnan käsiteltäväksi. Jokainen uusi allekirjoitus on kuitenkin edelleen tärkeä: kun olet mukana, olet mukana näyttämässä hallitukselle, miten paljon meitä kyykytysmallin kriitikkoja on. Hallitus ei kuunnellut aktiivimallin valmistelussa asiantuntijoita eikä oikeusoppineitakaan- kokeillaan seuraavaksi, tepsisikö päättäjiin selvä ylivoima.

Kansalaisaloitteen pääset allekirjoittamaan tästä. Allekirjoittaminen vaatii vahvan tunnistautumisen.

Tarinoita alohan maasta, osa 5: Lisää seikkailuja Big Islandilla / Stories from the land of aloha, pt 5: More Big Island adventures

Saavuimme Volcanoes National Parkiin sateisena päivänä. Tyylikäs sadeviitta ja savuava kraateri kuitenkin nostivat hymyn naamalle.

We arrived to Volcanoes National Park on a rainy day and discovered that a smoking crater and a stylish rain poncho bring smile on one's face anyway.

 photo DSCN1144_zpsyw0x0vaj.jpg

Pitihän se arvata. Jäkälä on sitä mieltä että vienosti rikkihuuruja pukkaava kivikko on loistava kasvupaikka. Jäkälät eivät ole tylsiä. Ne vain teeskentelevät.

Only a lichen could think that stony soil spiced with volcanic fumes coming from under the ground is a great place to grow. Lichens are not boring. They just pretend it.

 photo DSCN1194_zpszwu1jpmr.jpg

Minä lähdin seikkailemaan Devastation Trailille. Tovin päästä jouduin kuitenkin ottamaan takapakkia sateen yllyttyä niin kovaksi ettei eteensä meinannut nähdä.

I tried to hike Devastation Trail. A moment after taking this photo I had to retreat, however, because of blindingly heavy rain.

 photo 20171129_122302_zpsvieyvztg.jpg

Devastaatiota nähtiin mukavammin museon sisätiloissa. Tässä varoittava esimerkki tulivuoritutkijan ammatin riskeistä. Melko hurjaa. 

Museum was a more comfortable place to see signs of devastation. Here is a warning example of occupational hazards of a volcanologist. Very tragic.

 photo DSCN1149_zpsx5upheql.jpg

Kun pääsimme rannalle, löysimme uuden varoituskyltin. Sitten selvisi että tämä ranta oli hieman isompi viime näkemällä. Hauras, aaltojen kuluttama ja laavatunneleiden rei'ittämä ranta voi sortua jopa satoja metrejä kerrallaan.

When we got to the beach we found a new warning sign. Then, we found out that this beach was a bit larger the last time we saw it. Fragile volcanic rock with its lava tunnels and ceaseless pounding of ocean waves can collapse in huge chunks measuring 100s of meters.

 photo DSCN1289_zps0olnc39n.jpg

Ne on ne! Nene! kuuluu hihkaista kun paikalle saapuu pari somia havaijinhanhia eli nenejä. 

Hawaiian geese, or nene, are not only cute but another source of pun in Finnish.

 photo DSCN1325_zpsmexii5pj.jpg

Havaijilaisessa pantheonissa on kokoa ja tyyliä. Ka-poha-i-kahi-ola on räjähdysten jumala. Jälleen yksi hyvä syy tykätä Havaijista.

Hawaiian pantheon is huge and impressive. Ka-poha-i-kahi-ola is god of explosions. Another reason to love this place.

 photo DSCN1153_zpslvzbkie4.jpg

Ihmiset sen sijaan osaavat olla pönttöjä kaikkialla. Tässä on varoituskyltti Pu'ukohola heiaun historialliselta alueelta, Hale o Kapuni heiaun läheltä. Siinä kerrotaan turisteille, että on huono idea mennä veteen rannalla jonka vesistä löytyy uponnut (!) haijumalan temppeli. Pakanat jotka osaavat käyttäytyä kunnolla ja pitää jalat kuivina, sen sijaan voivat kokea näillä main yllättävää alohaa.

Humans, on the other hand, can be decidedly unimpressive everywhere. Here is a warning from Pu'ukohola Heiau National Historic Site, near beach of Hale o Kapuni heaiu. It tells tourists that it's a very bad idea to go swimming or wade in waters of Hale o Kapuni heaiu where the submerged(!) temple of shark god Kamoho lies. Practitioners of indigenous religions who keep their feet dry and behave decently, however, just might receive surprise aloha.


 photo DSCN1801_zps2xs4cxkq.jpg

Kamohon väellä, kuten muillakaan merenelävillä ei mene nykyään kovin hyvin. Kävimme tutustumassa paikalliseen maatalouteen merihevostilalla jossa kasvatetaan akvaario-olosuhteisiin sopivia merihevosia jottei niitä pyydystettäisi luonnosta akvaarioihin kuolemaan. Tällä matkalla opin paljon koralliriutoista, niin paljon että fatwakokoelmani karttui: meriakvaarioharrastus tulisi kieltää yksityishenkilöiltä, mieluiten eilen, ja jokaisen meriakvaristin tulisi hankkia vähän äkkiä parempi harrastus, mielellään luonnonsuojelun parista.

Kamoho's folk, like other sea creatures, are not doing well at all in these days.
We visited a seahorse farm that breeds seahorses capable of surviving in aquarium conditions, so that they would not be captured in the wild. After having learned a lot about coral reefs during this trip and its preparation, I have come up with a new fatwa: decorative reef aquariums should be prohibited, preferably yesterday, and any individual with sea water in her tank really needs a new hobby, preferably in conservation.

 photo DSCN1622_zps5ig0rwiu.jpg

Big Islandin kuuluisat tulivuoret Mauna Kea, Mauna Loa ja Kilauea. Kilpitulivuoret eivät näytä kovin dramaattisilta, mutta Mauna Kea on kuitenkin maailman korkein vuori merenpohjasta mitattuna.

Big Island's three famous volcanoes can be seen from the sea if the weather is favorable. Here: Mauna Kea, Mauna Loa, Kilauea. Shield volcanoes don't look that striking from a distance, but Mauna Kea is still the world's tallest mountain, measured from sea floor. 

 photo DSCN1785_zps39rjdc7x.jpg

"Jos tänne asti matkustetaan, niin matkustetaan sitten kunnolla"-periaatteella matkaohjelmaan kuului vielä kolmas saari, Kaua'i. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

"If one travels this far, one should seriously travel", we thought and added a third island, Kaua'i, to our itinerary. More about that in my next post!

posted under , | 0 Comments

Tarinoita alohan maasta, osa 4:Big Islandilla / Stories from the land of aloha pt 4: Big Island

On muuten vähän isompi homma käydä läpi matkakuvia ja valita niiden joukosta kourallinen blogia varten.

It's no small task to select a handful of photos for the blog...but here we go.

Sitten suuntasimme Big Islandille. Big Islandilla on kaksi puolta. Hilon puolella on sateista ja vehreää, Konan puolella aurinkoista ja sademetsät harvemmassa. Tällä kertaa aloitimme matkan Hilon puolelta. Kolme päivää sadetta. Lämmin kesäsade viidakkomaisemissa kuitenkin voitti marraskuun sateen Virkkalassa.

Big Island has two sides. Hilo side is green and rainy, Kona side is sunny and much drier. This time we started to explore the island from Hilo side. Three days of rain. However, coming from Virkkala, we agreed that warm tropical rain in jungle is quite tolerable.



   photo DSCN1087_zpsv6uzxtqa.jpg

Tämmöinen on marraskuu havaijilaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa.

November in a Hawaiian botanical garden.

 photo 20171128_093537_zpsddjg03io.jpg

Orkideoita ja muita trooppisia kukkia riitti. Paikalliset kertoivat meille ihan vilpittömän oloisina että talvi on ehtinyt Havaijillekin. Joo-o.

Plenty of orchids and other tropical flowers were in bloom. Locals told us quite earnestly that winter had come to the Islands. Yeah, right.

 photo DSCN0929_zpsymmgos6y.jpg

Ki'i-patsas Ku-jumalasta valvoo puutarhoja.

Ki'i statue of the god Ku watching over the gardens.

  photo DSCN0961_zpsobshupiv.jpg

Sulauduimme nopeasti katukuvaan, sikäli kun se näin vaaleanahkaisille oli mahdollista. Puoliso löysi taas hienoja havaijipaitoja. Tällä retkellä löysimme myös parempia ruokapaikkoja kuin viimeksi. Tänään lounaaksi oli maailman paras avokadotortilla ja vihersmoothie. Avokadot löytyivät jostain takapihalta.

We blended in quickly, as far as possible for people with skin this white. DH found super cool aloha shirts. This time around, we also found really good food. Today's lunch was the world's best avocado tortilla and green smoothie, made from backyard avocados.

 photo 20171128_115540_zps9jawlifv.jpg

Naisilla alohapaitoja näkyy lähinnä työasuina joten kasvatin sitten hiuskukkakokoelmaa. Ja tulihan sitä leitäkin pidettyä yhden illan verran. 

Women wear aloha shirts mainly as work uniforms. So instead of shirts, I collected hair flowers. I also got to wear a lei for one evening!

 photo DSCN1449_zps72r0ol0q.jpg

Lintuja ehdimme spottailla lähinnä muiden puuhien ohessa, eli vähemmän kuin halusimme. Toisaalta lintujen kuvaaminen on täälläkin kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Eräänä päivänä näin hotellin nurmikolla tämän siperiankurmitsan (Pluvialis fulva). Se oli söpö muttei kovin hyvä pysymään paikoillaan.

We didn't have much time for birdwatching. Not so good, especially since photographing birds is equally challenging everywhere. One day I found this cute Pacific golden-plover hanging out at the lawn in front of our hotel. Staying still was not this bird's strong suit...

 photo DSCN1708_zpscxpe5onf.jpg

Minä olen enemmän kärsivällinen kuin vikkelä, mutta sehän riitti. Lintu dokumentoitu!

The bird has been documented! I'm not very fast but I can be very patient. This time, it was enough to get a good shot.

 photo DSCN1711_zpsxzr8zjhz.jpg

Big Islandilta tuli napsittua niin paljon kuvia että niiden karsiminen yhteen kohtuullisen mittaiseen postaukseen osoittautui toivottomaksi. Jatketaan siis seuraavassa postauksessa. 

Big Island was way too big for just one post. More to come!

posted under , | 2 Comments

Tarinoita alohan maasta, osa 3: Takaisin Honoluluun / Stories from the Land of Aloha, pt 3: Back to Honolulu

Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen, ja lomailkaa visusti lähiseuduilla. Siinä on nimittäin vihervasuri helisemässä kun Havaiji-addiktio iskee (onneksi vapaaehtoinen päästömaksu on keksitty). Blogikin jää heitteille vaikka jonossa olisi Kysy mitä vain-karnevaalia ja muotinumeroa ja mitävielä. Koitan ryhdistäytyä, mutta katsotaan sitä ennen muutamat matkakuvat.



Meillähän siis ollaan mietitty kuumeisesti sitä miten pääsisimme Havaijille suunnilleen siitä lähtien kun kotiuduimme edelliseltä reissulta. Nyt päästiin, juhlimaan Puolison synttäreitä, itsenäisyyspäivää, Pientilan Firman pikkujouluja (tosin HR-osasto ei päässyt mukaan sillä se oli omaisten luona hemmoteltavana) sekä tietysti yhdettätoista hääpäivää. Koska tällä kertaa saimme itse päättää aikataulut, päätimme pysähtyä alkajaisiksi Honoluluun toipumaan jet lagista. Hyvä suunnitelma.

Do as I say, not as I do and do not travel far for vacation purposes. Developing a Hawaii addiction is not at all good for the environment if you live in Finland (at least there is voluntary carbon print fee). Even blog got neglected even though there are all sorts of classics waiting to be posted. I'll try to improve my performance, but let's look at some travel photos first.

So we have been furiously thinking about how to get back to Hawaii ever since we returned from our first visit. Now we made it just in time to celebrate DH's birthay, Finland's independency day, Christmas party of the Smallhold's Firm and last but not least, our 11th wedding anniversary. This time we got to plan our own travel schedule. First stop: Honolulu, to recover from jet lag before heading to Neighbor Islands. Great plan!

 photo 20171126_122926_zpsjfcjyycv.jpg

Honolulussa ei siis paljon ohjelmaa ollut, mutta illalla täytyi tietysti syödä. Kani ka Pila Grille vaikutti lupaavalta paikalta.

Our Honolulu schedule was very relaxed, but dinner was a necessity. Fun name attracted us to Kani ka Pila Grille (for Finns, Hawaiian language is an endless source of amusement).

 photo DSCN9298_zpspzt49dbg.jpg

Havaijiksi Kani Ka Pila ei tarkoita mitään kaneihin liittyvää vaan jammailusessiota. Illan esiintyjä oli Maunalua, ja voi olla että meistä tuli vähän faneja.

In Hawaiian Kani Ka Pila does not mean anything involving rabbits, but a jam session. The night's band was Maunalua. Great music!

 photo DSCN9317_zpsggskgihk.jpg

Jäimme vielä värikkäille juomille: puolisolle Lava Flow ja minulle joku maukas hedelmähässäkkä. Elämän ja pitkän matkan rankkuus suli vauhdilla.

For dessert, tropical drinks: Lava Flow for DH and for me some tasty fruity virgin cocktail. The hardships of a long flight and life in general were disappearing very quickly at this point...


 photo DSCN9314_zpsj23tkgqi.jpg

Seuraavana päivänä suoriuduimme jo kohteliaisuuskäynnille läheiselle pyhälle paikalle, Waikikin Wizard Stones:eille jotka löytyivät paikallisen poliisiaseman pihalta. Aitaan ripustetuista leistä päätellen emme olleet ainoita kohteliaisuuskäyntien harrastajia.

The next day we were perky enough to make a courtesy visit to nearest holy site, Wizards Stones of Waikiki, right by Waikiki's police station. Judging from the leis, making courtesy visits was not totally unheard of here. 


 photo DSCN0729_zpslddz3abz.jpg

Sitten mentiin katsastamaan Waikiki Aquarium ajan kanssa. Sen miniriutta-akvaario ei ole ihan mini, sieltä löytyi muun muassa hieno jättiläissimpukka jonka näimme vähän liikkuvankin! Hieno eläin!

Then we headed to visit Waikiki Aquarium. Its minireef is much less mini than most minireefs I have seen, and one of its' inhabitants was this awesome giant clam we even saw move a bit.



 photo DSCN0803_zpsvxivgxqm.jpg

Toisesta akvaariosta löytyi söpö Perhe Meritähti.

In another aquarium lived this Family Seastar.

 photo DSCN0829_zpsnzpcre0q.jpg


Käynnin päätarkoitus oli kuitenkin poistaa Puolison yleissivistyksestä ilmielävän lehvähevosen mentävä aukko. Edellisen vierailun aikaan lehvähevoset olivat vielä saapumiskaranteenissa. Nyt korulehvähevoset näyttivät hyvin kotiutuneilta ja kovin kauniilta.

The main purpose of our visit, however, was to remove a seadragon-sized gap from DH's general education. During our last visit, weedy seadragons were still in arrival quarantine. Now they had settled in their display tank and looked amazingly beautiful. 

 photo DSCN0885_zpscbchizoi.jpg

Akvaariokäynnin jälkeen viimeisetkin jet lagin rippeet olivat karisseet ja oli aika suunnistaa lentokentälle kohti Big Islandia ja uusia seikkailuja.

After aquarium last remnants of the jet lag were gone. It was time to head towards the airport and new adventures at Big Island.


posted under , | 2 Comments

Normaalihinta ei ole ylihinta

Tänään minua ilahdutti tämä Ylen uutinen jossa kerrotaan että Yhdysvalloista apinoitua Black Friday-tarjouspäivää vastustetaan Suomessa luonnonsuojelujärjestöjen lisäksi myös vähittäiskauppaa tekevien yritysten puolelta. Eettisyysirtopisteitä jaossa! Kuten alehuumaa vastustavat yritykset muistuttavat, halpa hinta tai tarjous ei ole mikään syy ostaa, toisin kuin oikea tarve. Nykyään halpojen hintojen taustalle ei useinkaan kätkeydy edes katteista tinkimistä vaan eettisiä ja ekologisia ongelmia. Milläpäs ne valmistajatkaan käyttöä ja päivänvaloa kestäviä tuotteita tekisivät jos kansa ei ole valmis sellaisesta tuotannosta mitään maksamaan? 

Nykyään kun koko ajan jossakin on meneillä jokin alennusmyynti tai tarjouskampanja on helppo unohtaa, että normaalihinta ei ole ylihinta. Se että ostoksilla käynti nipistää takapuolta ei myöskään ole lähtökohtaisesti ongelma (elleivät kyseessä ole aidot toimeentulovaikeudet). Oletteko muuten huomanneet, että on paljon tuotemerkkejä joita saa alesta vain poikkeuksellisesti eikä isoilla alennusprosenteilla käytännössä koskaan? Yleensä nämä tuotteet löytyvät hinta- ja laatuhaitarien yläpäästä. Mistä näille tuotteille riittää vakiintunutta kysyntää sen verran etteivät brändit tuhoudu kaikessa hiljaisuudessa omaan mahdottomuuteensa? Selittyykö kaikki pelkästään ökyilyllä ja statussymboliarvolla -myös silloin kun kyse on huomaamattomista tuotteista eikä logo-oksennuksista? Onko mahdollista, että nykyään on yhä olemassa tuotteita joista kannattaa maksaa paljon vaikka samassa tuoteryhmässä olisi tarjolla myös halpoja versioita?

Se että meillä on kohtalainen määrä brändejä joiden ei tarvitse osallistua alennuskarnevaaleihin pärjätäkseen, pistää epäilemään että supertarjousalennusmyyntihintahulinat ovat vain yksi markkinointistrategia muiden joukossa, siis yksi keino tehdä voittoa. Kun kuluttaja harhautetaan ajattelemaan pelkkää hintaa ja isoa alennusprosenttia, häivytetään samalla taka-alalle kysymykset laadusta ja eettisyydestä. Toisinaan jopa laillisuudesta. Jos tuotetta myydään jatkuvasti alehintaan, kyseessä ei lain mukaan ole enää alehinta vaan tuotteen todellinen normaalihinta. Alennushulina vain kertoo tarinaa kauppiaasta suurena altruistina joka vain haluaa mahdollisimman monen pääsevän osalliseksi tuotteista sekä järkevästä kuluttajasta joka ei maksa ylimääräistä- mutta tämäkin on niitä tarinoita joissa vastuu on kuulijalla. 

Maailman tilanne on sellainen että voisimme oikeastaan kyseenalaistaa koko myytin siitä että hintatietoisuus ja tarjoushaukan taidot ovat järkevän kuluttajan mitta ja halvalla hinnalla saaminen ostoksen onnistumisen mitta. Eettisesti, ekologisesti ja jopa pitkällä tähtäimellä oman talouden edun mukaista voi olla kannattavaa ostaa normaalihinnalla, ohittaa tarjous tai valita kalliimpi tuote vaikka halpaakin olisi tarjolla. Voimme tukea suurimpien aleprosenttien mainostajien sijaan niitä joiden normaalihinta on kohtuullinen hinta jossa ei alunpitäenkään ole enemmälti ilmaa. Voimme jos haluamme.

Miksi pitää jättää jälki?

Tämä postaus on hyvää jatkoa edelliselle siinä mielessä että monella lisääntymisen ja ylipäätään elämän elämisen suurena tarkoituksena on "jättää itsestään maailmaan jälki". Välittää eteenpäin geenit ja perintöä, tulla mainituksi historiankirjoituksessa, olla tämän vuoden maailmanmestari. Moni tuntuu olevan jopa sitä mieltä että jos elämästään ei jätä jälkeensä jotakin konkreettisesti mitattavaa josta voi sanoa "tuon tein minä", elämällä ei merkitystä olekaan. Mitä helpommin havaittavampi ja pisimpään näkyvä henkilöön yhdistettävä jälki, sen onnistuneempi ja ihailtavampi on eletty elämä.  Tämä on yksi niistä ajatuksista joiden on syytä alkaa muuttumaan pikapuoliin mikäli aiomme selviytyä lajina seuraavasta vuosituhannesta.

Ympäristönäkökulmasta ihmiskunta on jättänyt itsestään jälkiä maailmaan enemmän kuin planeetta kestää. Minustakin jää muistoksi aikamoinen jätevuori, noin alkajaisiksi. Aloitin sen tuottamisen heti synnyttyäni, 1970-luvun lopulla kun vaipat olivat vielä tukevaa muovia. Kaatopaikalta vauvana kuluttamani vaipat löytyvät vielä sittenkin kun olen kuollut vanhuuteen. Alun jälkeen olen elänyt ja kuluttanut neljäkymmentä vuotta länsimaassa jossa vaatimatonkin elämä aiheuttaa suoraan orjuutta, jätettä ja luonnon tuhoutumista. Ja vaikka parhaani teenkin, elämäntapani ei ole vaatimattomin mahdollinen. 

Tällä hetkellä on vielä jonkin verran toivoa siitä että jälkeeni jää myös myönteisiä asioita siellä sun täällä. Jos en jätäkään jälkeeni uusia kuluttajia tai isoa perintöä, jäljelle jää jotakin muuta: sen verran enemmän luonnonvaroja ja elämän monimuotoisuutta. Jos käy niin että hienoimmat ajatukseni unohtuvat, sekään ei ole paha asia. Olenhan saanut itse nauttia niistä, ja muutenkin viisaus on uusiutuva luonnonvara: jos se oli todellista, joku toinen voi löytää sen piankin.

Sitä paitsi ne paljon puhutut ihmisen jäljet ovat parhaimmillaankin aika lyhytikäisiä. Isovanhemmat vielä muistaa, mutta entä heidän isovanhempansa? Pelkästään heidän nimiensä muistaminen vaatii harrastuneisuutta. Tunnen sukupuutani parhaimmillaan noin 1500-luvun loppuun asti. Monesta siitä löytyvästä ihmisestä tiedetään enää nimi sekä syntymä- ja kuolinaika enemmän tai vähemmän tarkasti. Joistakin tiedetään arvo tai ammatti, harvasta lauseen tai parin verran jotain muuta. "Jotain muuta" on erityisen jännä kategoria: yhdestä muistetaan yksisilmäisyys, toisesta se että hän virkkasi paljon. Kelataan hieman tulevaisuuteen: minä olen yksi niistä onnekkaista jonka elämästä muistetaan jotakin ekstraa. "Saara Reiman kasvatti omenapuita." tai ehkä peräti "Saara Reiman harrasti pitkään "blogin" pitämistä internet-tietoverkossa". Tai vaikka molemmat. Joka tapauksessa on helppo huomata, että nämä lauseet eivät kerro paljoakaan perinnöstäni. Filosofin tärkein perintö ovat hänen ajatuksensa. Olen saanut jo muutamalta teistäkin kuulla että olette blogia luettuanne muuttaneet mielipidettä jostakin asiasta tai peräti alkaneet tehdä asioita toisin. Sellaisesta tuppaa jäämään Todellisuuteen jälkiä. Niitä ei voi jäljittää minuun kuin harvoin, mutta jälkiä ne ovat silti, asioita joita ei olisi jos en olisi vieraillut universumissa. Jos onni on, nämä jäljet ovat isossa mittakaavassa tarkasteltuna paljon tärkeämpiä kuin ne tiedot jotka jätän jälkeeni erinäisiin tietokantoihin. Sukupuuhun ei todennäköisesti tule koskaan sanaakaan siitä että "Saara Reimanin tarinoiden ansiosta x määrä ihmisiä muutti elämäntapojaan kestävämmiksi, lakkasi uskomasta että tiukan paikan tullen paha on hyvää suurempi voima, oppi antamaan enemmän arvoa pienille ja huomaamattomille elämänmuodoille. Hänen lintulautansa ja puutarhanhoitotyylinsä vaikuttivat pieneltä osaltaan eräiden harvinaisten lajien kantojen vahvistumiseen." Nämä ovat kuitenkin asioita joilla on suuressa mittakaavassa ja pitkällä tähtäimellä todellista merkitystä. 

Jos on poikkeuksellinen yksilö jolla lisäksi on apunaan iso annos onnea, voi muisto säilyä jonkin verran pidempään, enintään muutaman tuhannen vuotta. Jotkut muistavat että kerran täällä elivät Thales, En Hedu-ana tai faarao Khufu, mutta kukaan ei enää muista niitä sankareita joiden ansiosta nykyihmiset onnistuivat sinnittelemään holoseenin alkuun Välimeren refugioissa, heitä jotka saapuivat ensimmäisenä Amerikkaan Aasiasta, puhumattakaan niistä ennakkoluulottomista yksilöistä jotka harrastivat geenienvaihdantaa neandertalilaisten kanssa tuloksilla jotka vaikuttavat meissä edelleen. Näiden ihmisten unohtumisesta ei voi syyttää ainakaan saavutusten mitättömyyttä.

Ylipäätään, vaikka ihmislaji vanhenikin hiljattain reilusti, 300 000 vuotta on lyhyt aika verrattuna siihen kuinka kauan täällä on elellyt saniaisia ja helmiveneitä. Mikä on yksilön perintö siinä vaiheessa kun lajilla on ikää kymmeniä, jopa miljoonia vuosia? Se on edelleen niitä jälkiä jotka teoista ja ajatuksista ovat jääneet. Paljon matkan varrella häviää, mutta toisten tekojen vaikutukset kertatuvat tai ovat pieniä osasia maailmaa muuttavissa kehityskuluissa. 

Miksi kuvitella olevansa kuolematon ja unohtumaton kun ei kuitenkaan sitä ole? Kuolemanpelonko takia? Miksi kuvitella että omat geenini ovat jotenkin ainutlaatuisen ihmeellisiä kun ihminen kuitenkin jakaa perimästään 99% simpanssien kanssa? Ei sillä etteikö yksilöllisessä perimässäni olisi muutama aika hienokin emäspari, mutta jotenkin tässä ympäristökatastrofin keskellä vaikuttaa siltä että maailma tarvitsee niitä emäspareja enemmän sellaisia asioita joita tuotan tehokkaammin jos jätän lisääntymättä. Unohtumisen ja merkityksettömyyden pelkoja voi käsitellä muutenkin kuin lisäämällä, esimerkiksi ajattelemalla asioita selviksi ja harjoittamatta kiitollisuuden hyvettä tilaisuudesta osallistua maailmankaikkeuteen. 

"Jätä itsestäsi jälki"-ajattelun ovat sisäistäneet erityisen hyvin tägien spreijailijat. Abstraktiin ajatteluun taipuvaiset huomaavat kuitenkin, että vaikkei minua poistuttuani kuvioista muistaisi kukaan, tekemisteni seuraukset ja seurausten seuraukset jatkavat olemassaoloaan, hyvässä ja pahassa. Siinä mielessä olemme kuolemattomia. Vaikka ihmiselämää voi luonnehtia lyhytikäiseksi paikalliseksi ilmiöksi, maailmankokonaisuus ei tule täältä poistuttuani olemaan enää koskaan täsmälleen sama kuin se oli ennen vierailuani. Pysymme siitä osallisina myös aktuaalisen eksistenssin päätyttyä. Vain nimi ja muisto siihen yhdistettävistä teoista unohtuu helposti. Miksi taistella sille muutamia vuosikymmeniä lisäaikaa kun vaihtoehtona on myös miettiä  elämääni jonka olennainen sisältö on tukevasti kiinni ikuisen elämän syrjässä ilman erityistä yrittämistäkin?


ps. Tässä uniongelmien keskellä blogia säätäessäni onnistuin sitten tuhoamaan edellisen saikkupäikkypostauksen. Ehdin kuitenkin lukea kannustavat kommentit, kiitos niistä #onvähänongelmia #pöntsikkä

As I dabbled with this blog in my typical sleep-deprived  state I manage to destroy the last post about what's going on in my life. I did, however, have the time to read encouraging commentary, thanks for those. #Ihazissues #shesololo

posted under | 4 Comments

Väestönkasvun humaanista hillitsemisestä

Väestönkasvun hillitseminen on tajuttu olevan niin keskeinen keino suitsia ympäristökatastrofia että avoin keskustelu väestöongelmasta on alkanut. Aluksi on sanottava, että vaikka suomalaisia on vähän, ekologinen jalanjälkemme on sen verran suuri ja terveydenhuoltomme niin korkeatasoista että väestönkehityksellämme alkaa olla väliä- puhumattakaan vastuustamme näyttää esimerkkiä vähemmän kehittyneille maille. Koska keskustelu on vasta aluillaan, "mutku intialaiset, afrikkalaiset ja kiinalaiset"-argumenttivirhettä seuraa argumentum ad absurdum. Näin ikävistä aiheista käytävien keskustelujen on tapana edetä. Väestönkasvun hillitsemiskeinoiksi ehdotetaan sotia tai kohdennetumpia ihmisten lahtaamisia, humanitäärisiä katastrofeja ja tappajaviruksia. Koska kukaan kunnollinen ihminen ei halua moisia, johtopäätökseksi tulee että eipä tässä mitään voida, ainakaan vielä pitkään aikaan. Mutta kyllä me voisimme. Humaanit keinot osallistua planeetan hyvinvoinnille pidemmän päälle välttämättömiin väestömäärän hallintatoimiin ovat paitsi olemassa ja humaaneja, myös niin lähellä että jokainen kiinnostunut (jopa lapsia jo hankkinut) voi niihin tarttua.

Ensimmäinen iso edistysaskel Suomessakin olisi jos lakkaisimme pitämästä lasten tekemistä itsestään selvänä osana normaalia elämänkulkua. Tämä olisi kestävää myös lastensuojelullisesta näkökulmasta. Mitä jos opettaisimme nuoret vakavasti harkitsemaan, haluavatko he todella lapsia hyvistä syistä (joiksi vauvakuume toki lasketaan) ja muistuttaisimme että eettisesti kestävä lasten hankkimisen lähtökohtana tulisi olla aina harkittu päätös yrittää lasta eikä "katsotaan mitä tapahtuu jos ei hotsita ehkäistä"-tyyppistä haahuilua? Mitä jos opettaisimme että täyttä, hyvää ja tulevaisuuden kannalta merkityksellistä elämää voi elää myös ilman omia lapsia? Lastensuojelullisesta näkökulmasta olisi hyvä myös muistuttaa kansaa siitä että meillä on jo paljon lapsia jotka tarvitsisivat adoptio- tai tukiperhettä. Riittäisikö se?

Mitä jos lopettaisimme tunnelmoinnin sukupolvien ketjusta ja miettisimme mieluummin, ovatko geenimme todella aarteita ihmiskunnalle ja onko niiden levittäminen juuri minun henkilökohtainen velvollisuuteni (vihje: lisääntyminen ei ole kenenkään velvollisuus)? Voisimme lopettaa puhumisen "lapsettomuudesta" eli negaation ja puuttumisen kautta kun voisimme puhua myös positiivisesti lapsivapaudesta? Sanat rakentavat maailmaa. Elämästä ei puutu yhtään mitään jos siitä puuttuvat biologiset lapset. Lastenhankintaolettaman heikentäminen, hienotunteisuuden lisääminen ja lapsivapaan elämän arvokkuudesta muistuttaminen saattaisivat myös osaltaan vähentää vasten tahtoaan lapsettomien kärsimystä. Tahaton lapsettomuus on suuri suru jota ympäristön paineet vain pahentavat.

Ihmispopulaation kokoon voi Suomessa vaikuttaa myös muuten kuin jättämällä lastenteon väliin tai yhteen lapseen (vaikka niiden jotka voivat tehdä niin on toki kiitettävää tehdä niin). Kulttuuristen asenteiden lapsivapautta kohtaan pitäisi muuttua suopeammiksi. Planeetta ei kaipaa ketään joka painostaa tai edes kannustaa ihmisiä tekemään lisää lapsia, mutisee velvollisuuksista ylläpitää suomalaista geeniperimää (ihmislajin geneettinen vaihtelu on sen verran pientä että olemme paljon vähemmän ainutlaatuisia kuin rasistit kuvittelevat) tai vihjailee että vain lapsiperheet ovat oikeita perheitä ja vain vanhemmat ymmärtävät rakkauden ja elämän päälle. Emme kaipaa niitä jotka alkavat kaivelemaan lapsivapaista lähimmäisistään ja heidän elämäntavoistaan vikoja lapsivapauden selitykseksi tai vähättelevät äänekkäästi niitä syitä joilla vapaaehtoisesti lapsivapaat perustelevat valintaansa. Traumoja löytyy vähän kaikilta, itsekkyys on tavallinen kansanpahe josta kärsivät kaikenlaiset ihmiset eikä (naisen) uraorientoituneisuudessa ole mitään vikaa. Planeetta ei kaipaa lapsivapaudesta puhumista puutteen, poikkeuksellisuuden tai ongelman näkökulmasta. Tämä ei tarkoita että lapsettomuudesta pitäisi tehdä ihanne- näin alkuun riittäisi tasa-arvo ja sen ymmärtäminen että vaikka lapset ovat rikkaus toisille, toisille meistä lapsivapaus voi olla suuren onnen lähde. 

Huolehtimalla julkisten palveluiden toimivuudesta ja siitä ettei lain lupaamien palveluiden saamiseksi tarvitse käydä läpi vaikeaa byrokratiaa ja tehtailla valituksia voimme vaikuttaa siihen ettei lapsia tarvita vanhuuden turvaksi ja puolustajaksi vaan jokainen voi luottaa saavansa vanhana tarvitsemansa tuen ja avun yhteiskunnalta. Sterilisaation saamista tulisi helpottaa. On täysin absurdia että äidiksi voi Suomessa ryhtyä teininä mutta sterilisaation saamisen ikäraja on 30 vuotta. Luulisi, että ihminen joka on kypsä tekemään päätöksen lisääntymisestä on myös kypsä tekemään päätöksen lisääntymättä jättämisestä ja kykenee elämään seurausten kanssa. Ehkäisyn pitäisi olla maksutonta nuorille ja pienituloisille. Kulttuurin maallistumiskehitystä olisi tuettava ja tiedotettava että lisääntymättömyys on perusoikeus johon uskonoppineillakaan ei ole mitään sanomista. 

Myös eutanasiakeskustelu kuuluu tähän väliin. Jokaisella tulisi olla oikeus päättää omasta kuolemastaan. Jos yhteiskunta vakavasti pelkää tämän vapauden johtavan massaitsemurhiin, sen olisi ehkä syytä panostaa siihen että kaikki kansalaiset kokisivat elämän elämisen arvoiseksi. Vapaus valita ei johda yhtään mihinkään, ainoastaan vapauden käyttäminen. Siihen yhteiskunta voi ja sen tulee vaikuttaa. Elämänhalunsa täysin kadottaneiden ihmisten pitäminen hengissä kieltämällä oikeus kuolla arvokkaasti on väärin. Samalla se toki on semitehokas keino piilotella sellaisia yhteiskunnallisia ongelmia jotka saattavat edistää elämänhalun katoamista.

Suomi kuuluu maailman rikkaimpiin valtioihin.Tiedämme, että tyttöjen koulutuksen, naisten oikeuksien kehityksen tukeminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentyminen väkirikkaissa köyhissä maissa ovat tehokkaita ehkäisykeinoja. On älytöntä valittaa ihmisten hillittömästä lisääntymisestä siellä missä ehkäisy on harvojen etuoikeus tai siellä missä naiset eivät ole turvassa seksuaaliselta pakottamiselta ja väkivallalta. Sekä valtion että yksityisten hyväntekijöiden tulisi panostaa naisten oikeuksien tukemiseen siellä missä ne ovat heikolla tolalla. 

Humaaneja keinoja tukea lapsivapautta on niin paljon että ne käyttöönottamalla pääsisimme jo pitkälle. Mahdollista väestön liiallista vähenemistä paikallisesti voi tukea räätälöimällä maahanmuuttopolitiikkaa vastaamaan valtakunnan tarpeita. Suomalaisuuden katoamista voi ehkäistä tukemalla suomalaista kulttuuria ja sen siirtymistä uusille tulijoille. Jos täältä löytyisi tahtoa ryhtyä panostamaan kestävämpään väestöpolitiikkaan tinkimättä länsimaisista perusarvoista, siihen kyllä löytyisi keinojakin.

Esittelemiini keinoihin ei edes sisältynyt pienimpiäkään heikennysehdotuksia lapsiperheiden tukiin ja etuihin, lapsettomuushoitojen saatavuuden heikentämistä tai yhden lapsen politiikkoja. Eihän ole mitään syytä eikä järkeä paimentaa tai pakottaa ihmisiä niin kauan kuin pehmeimmätkin keinot tukea lapsivapautta lojuvat lähes käyttämättöminä. Omasta puolestani olen sitä mieltä että lapsivapaa elämä on niin hieno juttu että tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa huomattavasti useampi voisi hyvinkin valita sen. 

Eriarvoistuvan maan huveja: köyhyyslarppaus

Muistatteko vielä takavuosien Nousukausi-elokuvan? Kyseessä siis oli komedia nuoresta hyvin toimeentulevasta parista joka päättää etsiä elämäänsä eksoottisia elämyksiä viettämällä lomansa elämällä köyhän elämää Jakomäessä. Muistaakseni elokuva oli aika hauska. Mutta silloin elettiinkin vähän toisenlaisia aikoja. Viime aikoina vastaavan sävyistä köyhyyslarppausta on harrastettu ainakin mediassa. Hyvin toimeentuleva toimittaja kokeilee nuukailla viikon tai kuukauden ja tästä valaistuneena jakelee sitten talousvinkkejä oikeille vähävaraisille. Vinkkien taso vaihtelee itsestäänselvistä "lopeta tupakointi!"-neuvoista hulvattomiin, kuten linkittämäni "muuta mummolaan täysihoidolle puoleksi vuodeksi. Tämä on täsmälleen sitä elämänpiirien täydellistä eriytymistä mistä yhteiskuntatieteilijät ovat varoitelleet. Jutuista paistaa pitkälle se ettei niiden tekijöillä ole hajuakaan aidosti vähävaraisten ihmisten elämän realiteeteista.Tällöin käsitys toimeentulovaikeuksissa kamppailevien moraalista, elämäntavoista ja mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä muodostetaan perättömien ennakkoluulojen pohjalta. Päätöksenteossa tästä syntyy rumaa jälkeä. Niin syntyy mediassakin jolle näkymättömiä ovat ne jotka eivät pysty säästämään lopettamalla tupakanpolton, vaihtamalla personal trainerin tarjouskuntosaliin tai vähentämällä ulkonasyömistä siitä syystä ettei heillä ole ollut koskaan varaa tällaisiin menoeriin.


Mietittyäni ankarasti olen tullut siihen tulokseen että en oikeasti tiedä tässäkään asiassa muiden elämästä kuin omastani. Riittävää ymmärrystä eivät riitä tuomaan opiskelu eivätkä toimeentulovaikeuksien parissa kamppailevat tuttavat. Köyhyyslarppauksesta on pelkkää haittaa: säästökuuri jolta pääsee pois itse halutessaan, jonka alkajaisiksi ei joudu luopumaan pääsystä säästötilille tai mummon helmoihin jos tulee isompi hätä, ja jossa budjetin ylityskin on pieni epäonnistuminen eikä koko elämän sekoittava katastrofi joka pahimmillaan uhkaa asumista ja luottotietoja, ei ole aitoja toimeentulovaikeuksia nähnytkään.
Esimerkiksi opiskeluaikana elin kyllä nykyistä reilusti vaatimattomammin, mutta toimivatko senaikaiset vinkkini (kuten "hanki rento, helposti opintoihin yhdistettävä ja mukavasti palkattu osa-aikatyö" niin ei tarvitse pelkällä opintotuella kitkutella) enää nykypäivän opiskelijoille? Siihen aikaan moni muukin taloudenpitoon vaikuttava asia kun oli toisin. Asumisen hinta Helsingissä, työllisyystilanne ja opintotukijärjestelmä tulevat mieleen etsimättä. Veikkailisin, että tänä päivänä samassa tilanteessa elävällä on taloudellisesti tiukempaa ja stressaavampaa. Toki moni muukin asia vaikuttaa oman tilanteen kokemiseen ja stressaavuuteen. Eriarvoisuuden ilmapiirissä puute pistää taatusti kipeämmin kuin pula-aikana jolloin kaikilla on vaikeaa. Kovat arvot joiden nimissä tukia ja julkisia palveluita leikataan, työttömiä kyykytetään ja ansiosidonnaisten etujen jääminen pieniksi on ihan oman valinnan tulosta, kiihdyttävät syrjäytymiskehitystä sitä vauhtia ettei pari kärkihanketta ja projektia tunnu enää missään. 

Jos lähdetään siitä ettei hyväosainen voi -menettämättä asemaansa pysyväisluontoisesti- todella eläytyä köyhän asemaan, ei välttämättä päädytä luovuttamaan. Jäljelle jäävät empatia, järjenkäyttö sekä halu kuunnella ja olla syyllistämättä ihmisiä omien ennakkoluulojen perusteella. Koska ennakkoluulojahan käsityksemme ovat silloin kun tietoa ei ole, ja usein ennakkoluulo on sitä pahemmin harhainen kuin se on ankara. Tietoa voimme saada kysymällä, tarkkailemalla ympäristöä,kuuntelemalla, olemalla kiinnostuneita -eli lähtemällä siitä että emme ole aiheen kokemusasiantuntijoita emmekä sellaisiksi (toivottavasti) tule.

En usko, että tämän päivän toimeentulo-ongelmaisilla on pulaa "hyvistä" neuvoista, paimentamisesta tai heidän vikojensa luetteloinnista. Arvelisin, että sitäkin enemmän puutetta voi olla osallisuudesta ja tunteesta että kelpaa sellaisenaan, tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, siinä tilanteessa kuin on eikä vasta sitten jos ja kun on onnistunut kapuamaan keskiluokkaan. Siitä, että keskiluokassakin osattaisiin olla ihmisiä ihmiselle eikä arvotettaisi ja rankattaisi toisiamme taloudellisen aseman, uramenestyksen tai muun vastaavan perusteella. Köyhyyslarppailun ja muun egotrippailun sijaan voisimme ottaa tavoitteeksi myös oman elämäntavan yksinkertaistamisen. Siitä olisi kestävää hyötyä sekä itsellemme että koko planeetalle.


Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments