Kevään suuri muotinumero: Pysyvyys
Tällä viikolla puhutaan taas vaatevallankumouksesta ja muistetaan Rana Plazan
vaatetehtaan sortumisessa 24.4. vuonna 2011 kuolleita yli 1100 ihmistä ja yli 2000 onnettomuudessa loukkaantunutta jotka tekivät epäinhimillisissä oloissa vaatteita isoille länsimaisille vaateketjuille. Onko maailma siitä paljonkin parantunut, sitä on vaikea sanoa. Se tiedetään, että suomalaiset ostavat yhä enemmän vaatteita joka vuosi ja tuottavat vuodessa 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Tätä menoa ei kestä ympäristö eivätkä ihmisoikeudet. Voittavatko edes kuluttajat jotka joutuvat jatkuvasti ostamaan ja raivaamaan ja huolehtimaan siitä etteivät vahingossakaan näytä olevansa so last season?
Myös tuotantopäässä vaikuttaa olevan yhä pahoja asenneongelmia. Tämän kevään Pahimmin Tärähtäneet Muotitalot- palkinnon saavat ne isot muotitalot kuten Chanel, Céline ja Balmain jotka ovat nähneet viisaaksi töräyttää markkinoille kokoelmakaupalla kirkkaasta muovista valmistettuja logokrääsiä -täsmälleen samaan aikaan kun kuluttajat ovat alkaneet tosissaan huolestua muoviin liittyvistä ympäristöongelmista, pienenpienistä kaikkialle kulkeutuvista mikromuovihiukkasista valtaviin merten jätepyörteisiin. Epic fail.
Filosofian Puutarhan muotitoimituksessa tiedetään, että jos vaatekaapin koon haluaa pitää ennallaan ilman säännöllistä raivausta, on ostettava vaatteita samaan tahtiin kuin niitä kuluu. Ei yhtään enempää. "Kuluminen" on myös niitä sanoja joita on hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi. Vaate ei ole kulunut jos se on käyttökelpoinen mutta sitä ei vaan ole tullut pidettyä vähään (tai vähän pidempään) aikaan tai jos se on rikki mutta korjattavissa hyvään kuntoon. Kuluminen ei ole tekosyy jota etsitään tylsistä vaatteista jotta niistä voisi hankkiutua hyvällä omallatunnolla eroon vaan onnettomuus joka kohtaa omaisuutta josta ei tahtoisi erota. Omalla kohdallani olen ratkonut "mutta mistä tietää milloin vaate on oikeasti kulunut"-kysymystä miettimällä, missä vaiheessa olen valmis lisäämään vaatteen kierrätyskasaan jonka lähtökohtainen uusiokäyttö tapahtuu ainakin kertaalleen kotona. Näissä tunnelmissa pohdiskelin vaatekaappiani miettien mistä saisi hyvää kuvamateriaalia tähän postaukseen.
Järjestellässäni vaatekaappia vähän aikaa sitten huomasin, että minulle on vuosien varrella kertynyt koko pino tällaisia perusteeppareita. Iästään huolimatta ne ovat hyväkuntoisia sillä minulla ei ole oikein ollut käyttöä niille. Ne majailivat urheiluvaatehyllyllä, vaikka valitsen liikuntaan lähes aina jotain muuta. Oliko niitä siis liikaa? Ei. Ratkaisin tilanteen siirtämällä paitapinon kotivaatehyllylle. Koska nappaan siitä hyllystä päälle usein sitä mikä ensiksi käteen osuu, ovat nämäkin paidat päässeet taas käyttöön. Eikä minun tarvitse ostaa kummempia kotipaitoja pitkään aikaan. Hyvä niin, sillä kaappiini kertyneet yksilöt ovat aika hienoja ja moneen liittyy hyviä muistoja. Kuvassa: Mauna Kealta löytämäni Observatories- paita ja Tiede-lehden oikosarvipaita. Nämäkin ovat niin hienoja, että oikeastaan ne ansaitsisivat tulla vähän ulkoilutetuiksikin. Rentous ei varsinaisesti ole pukeutumistyylini avainsanoja, mutta ehkä tässä jotain voisi keksiä.
Näitä paitoja ei ole ostettu edes tällä vuosikymmenellä. Pellavapaita on värjätty pariinkin otteeseen, siitä on vaihdettu napit jotka alkoivat näyttää kulahtaneilta ja muistaakseni korjattu myös purkautunutta ommelta jostain kohtaa. Huoltotoimien ansiosta senkin elämä vain on jatkunut, ja kunnosta päätellen jatkuu vielä kauan. Alta pilkottava ruskea toppi on myös vuosikertavaate joka on käynyt värikylvyssä kerran pellavapaidan kaverina. Värjätystä ruskeasta tuli nätimpi sävy kuin alkuperäisestä. Jokainen vaate ansaitsee tulla hoidetuksi ja huolletuksi, eivät vain hienoimmat ja kalleimmat hepenet.
Toisinaan tilanne on niin onnellinen että vaate kestää vuodesta toiseen siksi että se on niin laadukas ettei se tunnu kuluvan ollenkaan. Onkohan blogilla enää yhtään lukijoita jotka muistavat tämän villaliivin 8 vaatteen haasteesta joka oli täällä blogissa aivan alkuvaiheessa? Se ei ollut uusi silloinkaan, ja nyt se siis on reilusti toisella kymmenellään, ilman nyppyjä tai muita kulumisen merkkejä. Näin voi käydä jos pääsee vastaamaan hasthagiin #whomadeyourclothes että ite tein, hyvin inhimillisissä oloissa kotisohvalla tv-viihteen ääressä.
Välillä tyttö tietysti vähän tylsistyy ikuisesti kestäviin kamppeisiinsa. Sellaisianakaan hetkinä ratkaisu ei ole kierrättää tavaraa vaatekaapista ulos ja toisesta päästä sisään, vaan tylsistymistä ehkäistään ensisijaisesti asustamalla vaatteita uusiksi esimerkiksi koruilla. Ei kuitenkaan millä tahansa hiluilla ja helyillä vaan hienoilla, juuri oman maun mukaisilla, uusiokäytettävillä koruilla. En tiedä, kuinka mones inkarnaatio tuo itse tekemäni sitriini/helmi/kvartsikaulakoru on siinä esiintyville helmille. Aika mones kuitenkin. Muutkin koruun käyttämäni tarvikkeet olivat ylijäämiä, joten hienon ja hyvistä aineksista valmistetun korun hinnaksi tuli käytännössä nolla euroa. Virkkalan risti-korvakorut maksoivat vähän enemmän. Huolimatta siitä että ne ovat kultaa, ne kuitenkin alittivat blogin solidaarisuusrajan. Vaikka en itse osaa elvyttää romukultaani, ammattilaiset osaavat. Romukullan ansiosta käsityönä tehtyjen korvakorujen hinnalla ei olisi kultasepänliikkeestä irronnut mukaan kovin kummoista massatuotantotavaraa. Aikanaan nämäkin voi vuorostaan kierrättää joksikin ihan muuksi.
Joskus asiat vain kestävät ilman erityisempiä syitä. Viime keväänä ajattelin näiden ballerinojen kuluvan loppuun kesän aikana. En tiedä johtuiko sateisesta kesästä vai mistä, mutta eivät ne kuluneet. Uusi yritys tänä vuonna. Ehkä myös ensi vuonna.
Sorry, this time spring fashion report is in Finnish only, because making this post would otherwise taken me until fall.
Recent Comments