Saikkupäikky: takana loistava tulevaisuus?

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen juttu siitä miten mielenterveysdiagnoosi haittaa sairastuneen elämää vielä kauan sen jälkeen kun sairaus on historiaa, oli synkeää luettavaa. On äärimmäisen huolestuttavaa jos järjestelmämme toimii missään, milloinkaan niin että avun hakemisen koetaan tuovan mukanaan suurempia riskejä kuin hoitamattomana oireilemisen. Diagnoosi kun ei todellisuudessa tee kenestäkään sairasta. Sen tekevät oireet, ja diagnoosi on edellytys sille että oireita voidaan hoitaa asianmukaisesti. Usein kaikkein isoimpia ongelmia aiheutuu niistä joilla on mielenterveyden ongelmia mutta jotka jättävät hakematta apua. He sairastuttavat helposti koko lähipiirinsä. Onko se ok? Lasketaanko kustannuksia silloinkin kun ne eivät kohdistu yksittäiseen työnantajaan tai vakuutusyhtiöön vaan koko yhteiskuntaan? Onko jo keksitty, miten mitataan rahassa inhimillinen kärsimys?

Itsehän olen, perusluonteeni mukaisesti, jo ampunut itseäni jalkaan kertomalla masennusoireilustani terveyskeskuksen ohella myös blogissa (masennusdiagnoosi muuten on sittenkin kyseenalaistunut koska minulla ei missään vaiheessa ole ollut tiettyjä masennuksen ydinoireita. Haasteeni voivat johtua muusta kuin mielenterveyden häiriöstä, mutta siitä lisää sitten kun on saatu taas tutkittua). Kuka tahansa voi googlettamalla saada helposti selville että minuun on iskenyt sen luokan trauma jonka parantelemiseen on kulunut sekä ammattiapua että runsaasti aikaa. Sitten kun taas olen täydessä iskussa, saanko huomata että takanani on loistava tulevaisuus?

Se jää nähtäväksi, mutta omasta puolestani olen silti sillä kannalla, että mielenterveysongelmiin liittyvien stigmojen hälventäminen puhumalla avoimesti omista oireista ja avun hakemisesta on niin arvokas työ että siihen kannattaa ryhtyä oman edun kustannuksellakin. Koska auttajani ovat onnistuneet vakuuttamaaan minut siitä että paskansietokiintiöni yhden eliniän osalta alkaa olla täynnä, en näe itseäni muutenkaan käyttämässä aivokapasiteettiani sellaisten tahojen avuksi jotka eivät kykene näkemään valintaani olla avoin löydettyäni itseni tilanteesta jossa moni valitsee hyvin perustein vaieta sinä suosituksena joka se on. Saatan olla kiiltävän uraohjuksen sijasta inhimillinen olento, mutta oletan että palkkaamistani suunnittelevat näkevät googletellessaan myös sen että laskutan ratkaisuista, analyyseista, ajattelemisesta ja neuvoista, en tyhjistä sivistyssanoista, pupuleikeistä tai olalletaputuksista. Ne markkinat jätän suosiolla muille, minut voi kutsua paikalle silloin kun halutaan etsiä ja ratkaista todellisia ongelmia.

Hesarin jutussaan luettelemat yhteiskunnalliset asenneongelmat eivät korjaannu ikinä jos asioista ollaan hiljaa ja mielenterveydestä puhuminen on jotenkin mystistä, likaista tai peräti kiellettyä. Jokaisella yksilöllä on intressi maksimoida omat etunsa, mutta toisaalta tälläkin kertaa on niin että jos kaikki ajattelevat vain omaa etuaan, se tulee lopulta kalliiksi kaikille. Tästä maasta ei saada millään hyvinvointivaltiota jos yhteiskunnassa luullaan mielenterveysongelmien olevan jollain metafyysisellä tasolla ihan eri asioita kuin somaattiset sairaudet, ongelmia jotka kohtaavat vain viallisia, moraalittomia ja heikkoja (näin ajattelevat voivat laittaa sähköpostia niin voin antaa ohjeet vastaavan tasoisen haasteläjän kehittämiseen. Voitte sitten katsoa, menisikö itseltä paremmin). 

Oma tilanteeni on tällä hetkellä olosuhteisiin nähden varsin mallillaan. Terapiayhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja sitkeän treenin ansiosta keskittymiskyky ja jaksu ovat hieman parantuneet. Kuormitustekijöiden hallinta sujuu jo aika hyvin vaikka toimintarajoitteet ovat oma rasitteensa. Hidasta kuitenkin on -mahdollisesti siitä syystä että minun tapauksessani toipuminen voi vaatia ihan konkreettista aivosolujen uudistumista joka ottaa oman aikansa. Jopa työtilanne on niin ruusuinen kuin olla voi. Jostain syystä ihmiset ovat olleet valmiita kantamaan työt minulle kirjaimellisesti kotisohvalle, olleet ymmärtäväisiä ja valmiita auttamaan kaikessa mikä ei vielä minulta suju. Ajatteluhommat ja kirjoittaminen sujuvat aina kun vireystila on sopiva, ja toistaiseksi töitä on sen verran kuin jaksan tehdä. Tästä on hyvä edetä rauhalliseen tahtiin kohti tulevaisuutta, sijaitsi se missä tahansa. Vain se on varmaa, että epäinhimillisestä rääkkiyhteiskunnasta sitä ei löydy- ei minulle, mutta tuskin pitkällä tähtäimellä kenellekään.

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

I hope you feel a lot better soon, Saara.

Saara R kirjoitti...

Thank you. I'm feeling quite well and have made good progress in some areas. I'm just not awake as much as I would like to and need to be careful about many activities in order to avoid overloads. Now it looks like next major improvements might require some actual regeneration in brain, and that will take its own time. I try to be patient...and thankful too, since real alternatives to my condition would be much worse.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments