Kuinka syyllisiä kehitysmaat ovat Maapallon jäteongelmaan?

Jokaiseen ympäristökeskusteluun mahtuu vielä vuonna 2018 joku -yleensä useampi- jonka mielestä suomalaisten on älytöntä vaivata päätään globaaleilla ympäristöongelmilla koska olemme pieni kansa. Vielä pienempiä ovat vain suomalaiset yksilöt jotka kuvittelevat työmatkapyöräilyjensä, kasvislounaidensa ja kestokassiensa olevan millään tavalla merkityksellisiä. Etenkin näin on, jos kyseiset ihmiset saadaan koskaan kiinni mistään epäekologisesta toiminnasta, tai edes siitä että he yrittävät puuttua ympäristöongelmaan jollain sellaisella tavalla (kuten mikä tahansa kauppakassivalinta) joka ei ole yksiselitteisesti erinomainen vaihtoehto. Kehitysmaissa on väestöräjähdys, sieltä puuttuu kunnollinen jätteenkäsittely, ja siellä markkinoille tulviva halpakrääsäkin tehdään.

Niin, missä länsimaissa kulutettavat halvat massakulutustavarat tehdään? Kehittyvissä maissa, teettäjinä ylipitkien tuotantoketjujen päissä ovat länsimaiset yritykset joita kiinnostaa vain se kuinka halvalla tuotteita saa tehtyä. Jos maasta puuttuvat inhimilliset työaikasäännökset tai kukaan ei valvo nimellisiä ympäristölakeja, siitä on monelle firmalle pelkkää iloa. Suomalaisen kuluttajan itku siitä miten markkinoilta ei vaihtoehtoja löydy on pikkuisen epäaidon kuuloista kun kuuntelee esimerkiksi postin ja tullin tuskailua yksityisten kuluttajien tilaaman epämääräisen krääsävuoren edessä. Jopa tuoteväärennökset käyvät kuluttajille kaupaksi, kun halvalla tarjotaan. Samalla tiedetään, että merkittävin kotimaista tuotantoa hillitsevä ongelma on korkea hinta. Länsimaissa työ- ympäristö- ja kuluttajalainsäädäntöä valvotaan, ja kelvollisten tuotteiden valmistaminen on kallista. Niin kallista ettei sille löydy halukkaita maksajia kun Kiinasta saa pinnallisesti arvioituna vastaavia tuotteita murto-osalla hinnasta. Halpatavaroiden vuori ei kävele Kaukoidästä Pohjolan perukoille omin jaloin eikä tee pesää kenenkään nurkkiin itsestään. 

Entä minne länsimaiden jätteet dumpataan? Suomessa tuotettu ydinjäte on perinteisesti viety Venäjälle. Loppusijoituksen järjestäminen kotimaassa on osoittautunut niin vaativaksi operaatioksi kun haluamme varmistaa viimeisen päälle huolellisesti ettei ydinjätettä pääse vahingossakaan karkaamaan lähimpien kymmenien tuhansien vuosien aikana. Mitäs luulette, painitaanko Venäjällä yhtä tarmokkaasti saman problematiikan kanssa? Kierrätysvaatteet jotka eivät kelpaa kirppistelijöille on roudattu Afrikkaan jo jonkin aikaa. Sikäli kun Afrikan köyhätkään eivät enää osaa olla nöyrän kiitollisia loputtomasta lumppuvirrasta, he lopulta hankkiutuvat jätteestä eroon miten parhaiten kykenevät. Kevään aikana puhuttanut muovijäte muuttui meillä ongelmaksi "sattumoisin" juuri kun Kiina kieltäytyi vastaanottamasta muovi- ja paperijätettä. Ne ryökäleet siis haluavat työntää jatkossa vain omat jätteensä sinne Jonnekin, ja yhtäkkiä meille täällä on tullut kiire korjata huoletonta asennetta muovijätteen tuottamiseen. Ei tietenkään sillä että muuten uhkaisimme saada ikioman lähijätepyörteen Itämereen, vaan ihan vain siksi että valaistumisemme vain sattui etenemään uudelle tasolle juuri nyt.

Maapallolla vietetään maksajien juhlia. Tällä hetkellä rikkaat maksavat siitä että saavat sikailla rauhassa. Jätteiden loppusijoitusten ulkoistamisen kaupanpäälliseksi saa hyvän omantunnon: siellä kehitysmaissahan ne sotkevat ja säheltävät. Kauhea minkä määrän ne kiinalaisetkin ovat syytäneet mereen muovia! Minkä me pienet, vähäväestöiset maat sille mahdamme? Harha siitä että köyhien kehitysmaiden kansalaiset ovat syypäitä Maapallon ympäristöongelmiin alkaen väestöräjähdyksestä (viis siitä ettei heillä ole ehkäisystä sen paremmin tietoa kuin ehkäisyvälineitäkään, puhumattakaan sosiaaliturvasta jonka ansiosta olisi kelpo vaihtoehto jättää lapset tekemättä vanhuudenturvaksi) ja päättyen jäteongelmaan (joka voisi näyttää hieman toiselle jos länsimaat eivät olisi ulkoistaneet merkittäviä osia sekä tavarantuotannostaan että jätehuollostaan näihin maihin).

Kätevästi unohtuu sekin että pienet mutta rikkaat maat tuottavat Maapallolle jotakin ydinjätettäkin vaarallisempaa: unelmia kestämättömästä elintasosta ja kulutuksesta. Miksi kiinalainen ei saisi unelmoida siitä että lihaa olisi varaa syödä joka päivä? Miksi toisten pitää ekologisuuden nimissä asua jatkossakin vähäpäästöisissä hökkelikylissä eikä unelmoida elämästä mukavuuksin varustellussa nykyaikaisessa talossa jolla on 35 vuoden eliniänodote? Jos planeetta ei kestä länsimaalaisten tavaraunelmia, miten se kestäisi koko ihmiskunnan unelmat? Ei mitenkään. Se että me hyvin koulutetut, hyvin toimivissa yhteiskunnissa elävät ihmiset näytämme muille huonoa esimerkkiä on iso ongelma. Aina kun instagramissa jaetaan valokuvia uusista ihanista ostoksista, aina kun kahvipöydässä keskustellaan kätevistä muotilaitteista jollaiset pitäisi ehdottomasti hankkia vaikkei niille mitään selvää tarvetta ole, luodaan paineita ylikuluttaa. Tietysti voimme aina syyttää markkinointia ja mainontaa jotka aivopesevät meidät kuluttamaan ja tavoittelemaan välittömiä elämyksiä ja ikuista tyytyväisyyttä. Avuttomaksi heittäytymisessä on vain yksi valtava ongelma: se syö ihmistä. Ei ole kovin terveellistä oppia näkemään itsensä pienenä, mitättömänä ja avuttomana -ei vaikka sillä saisi vaiennettua omatuntonsa. Hyvään elämään yhdistetään keskeisesti unelmat vapaudesta, vaikutusvallasta ja valinnanmahdollisuuksista. Avuttomuuskortin käyttäjä luopuu näistä kaikista, ei pakon edessä vaan siksi että se on lyhyellä tähtäimellä ja kapeasti katsottuna vaivatonta.

Toinen vaihtoehto olisi alkaa vähitellen ottamaan vastuuta: omasta kulutuksesta, omasta jätevuoresta sekä siitä millaisia kulutusunelmia herätämme muissa ihmisistä alkaen lähipiiristä ja päättyen Afrikkaan. 
Se ei tietenkään ole yhtä kivaa kuin vastuun pallottelu ja Kaikkien Muiden syyttely, mutta toisaalta on niinkin että ihmisillä joilla ei ole varaa kantaa aikuisten velvollisuuksia ei oikein ole moraalisia rahkeita vaatia diktaattorin oikeuksia koko muuhun planeettaan nähden. Epäilyksen alaista on sekin, voivatko avuttomat ja voimattomat ihmiset edes elää hyvää elämää vaikka he voisivat elää materiaalisesti yltäkylläistä elämää. Jos syyllisiä etsitään muista, kyllä Joku Sopiva (joka vain sattumalta on objektiivisesti arvioituna itseä heikompi) aina kyllä löytyy. Tämä strategia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin järkevä kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Kaikessa rasittavuudessaan katseen kääntäminen muiden vioista omaan epätäydellisyyteen ja vastuun ottamisen opetteleminen ovat sittenkin niitä vaihtoehtoja joiden mukana tulevat onni ja mielenrauha.

2 kommenttia:

incompletetravel kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksesta! Palaan lukemaan sen uudestaan ja uudestaan. Niin usein kuulen perustelun, ettei omalla käytöksellä ole mitään väliä, koska muut tekee vielä vähemmän. En ole itsekään mikään malliesimerkki ekologisesta kuluttajasta, mutta pyrin jatkuvasti parantamaan tapojani.

Saara R kirjoitti...

Kiitos kiittämästä!
Tämä on kyllä niin klassikkoaihe kun olla ja voi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments