#metoo: kun kaikesta tuli vaikeaa -lainsäädäntöä myöten

Suomalainen kommenttipalstamies on jännä olento. Hän on ensimmäisenä viemässä raiskaajia saunan taakse ja hänen henkilökohtaista naismenestystään häiritsee lähinnä liika rehellisyys ja tasa-arvohakuisuus. Mutta sitten kun joku rohkenee ehdottaa että raiskauksen tunnusmerkistöön pitäisi lisätä suostumuksen puute, nousee iso parku. Silloin päivälehden kommenttipalstalle pitää kirjoittaa äkkiä että tämä ei vetele monista syistä joista isoimpia ovat todistelun vaikeus ja se että suostumuksen kysely on kovin epäseksikästä. Uskaltaako naisia lähestyä enää lainkaan? 



Naisena rohkenen arvella, että naisten suurelle enemmistölle sopii loistavasti jos miehet jotka pelkäävät raiskaavansa naisen epähuomiossa tai etteivät he osaa tehdä aloitetta sortumatta ahdisteluun, unohtavat lähestymispuuhat. Oikeasti. Jos päätä ei sen vertaa järki paina ettei todella pysty tajuamaan missä menee raja normaalin aloitteellisuuden ja seksuaalisen ahdistelun välillä tai raja intohimoisen spontaanin seksin ja raiskauksen välillä, kannattaa todella kiertää naiset kaukaa kunnes on saanut asiasta selvää teorian tasolla. On pelkkää edistystä jos #metoo-liikehdintä on saanut ahdistelijat miettimään käytöstään uusiksi ja tulemaan siihen tulokseen että se että tekisi mieli lähennellä ei tarkoita että lähentelemään ryhtyminen olisi hyvä idea. Että pitäisi ajatella pikkuisen sitä toistakin ihmistä ja koittaa käsittää että hänellä on omat tunteensa ja mielipiteensä joiden huomioon ottaminen olisi vähän niin kuin pakollista. Ei hommiin pääsemiseksi vaan vain siksi ettei tulisi huomaamattaan hankkineeksi ällöttävän pervon mainetta. Tämänkin on #metoo meille opettanut: omalle käytökselleen sokeutuneiden ihmisten herätys todellisuuteen on usein kova, sitten jos ja kun se tapahtuu. On kova paikka tajuta että sillä välin kun on kuvitellut oleva normaali, rento hauskanpitäjä ja miehinen heteromies, onkin todellisuudessa onnistunut luomaan laajalle levinneen maineen siitä että on ihmisenä ison luokan niljake.

Mitä todistelun vaikeuteen tulee, Suomen rikoslaki on jo täynnä tulkinnallisia haasteita, etenkin pykälien törmätessä yhteen reaalimaailman kanssa. Sen kanssa suomalaiset tuomarit nyt vaan joutuvat tulemaan toimeen, eikä yksi pikku pykälämuutos tilannetta ratkaisevasti romahduta. Olisi toki mukavaa jos kansan luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään olisi sen verran vahva etteivät he uskoisi ihan minkä tahansa puutaheinän uppoavan oikeuteen ja tilanteen olevan ratkaisematon tasapeli jos kaksi eriävää kertomusta on vastakkain. Omasta puolestani, olen kuitenkin jo ajat sitten tullut siihen tulokseen että Suomen hölmöimmän näköiset ihmiset löytyvät käräjäoikeuksien tuomarinpöytien paremmilta puolilta, sen perusteella millaisten tarinoiden laskettelu oikeudessa on kansalaisten mielestä hyvinkin hyvä idea joka palkitaan mieluisalla ratkaisulla. Ei se aivan niin todellisuudessa mene, vaan oikeudella on täysi vapaus ja velvollisuus arvioida ja vertailla kertomusten uskottavuutta ja ristiriidattomuutta sekä tehdä ratkaisunsa sen mukaan. Valitettavasti tämäkin on sellainen asia jota ehdotus yksittäisen lain muuttamiseksi ei paljon pahenna. Seksuaalirikosten todistelu ja ratkominen on jo nykyään monin tavoin haastavaa, ja tulee olemaan sitä vastaisuudessakin muutettiin lakia tahi ei. Ajatus oikeudenpalvelijoiden hermojen säästämisestä on herttainen, mutta tällä kertaa kannattaa miettiä lakien tavoitteita vähän laajemmastakin näkökulmasta.

Kuten keskustelussa on tuotu jo esiin, lainmuutoksen ainoa tehtävä ei ole vaikuttaa siihen millaisia tuomioita oikeudessa jaellaan. Laki on myös järeä signaali siitä mikä yhteiskunnassa on sallittua ja mikä kiellettyä sekä siitä miten sallitun ja kielletyn välistä rajaa tulee arvioida. Laki määrittelee, mikä on ryöstö ja mikä tappo. Tällä hetkellä laki määrittelee raiskauksen tunnusmerkistön siten että on hiukan epäselvää, onko kaikki seksi joka ei tapahdu yhteisymmärryksessä, sallittua vai kiellettyä. Jos minulta kysytään, tämä itse asiassa vaikeuttaa RL 20 1§:n tulkintaa. Onko väkivaltaa kevyt kiinni pitäminen josta uhri olisi voinut irrottautua mutta ei jostain syystä tajunnut irroittautua? Onko häpeä tai yllättyminen rinnastettava pelkotilaan ja jos on, niin säännönmukaisestiko vaiko vain juuri käsilläolevassa tilanteessa? Kuinka avuton on lain tarkoittamalla tavalla avuton? Laissa mainitaan sairaus ja vammaisuus, mutta entä jos ihmisellä on ollut trauma joka ei ole aiheuttanut diagnosoitua mielenterveyden häiriötä mutta on selvästi vaikuttanut siihen miten hän on reagoinut yllättävään seksuaaliseen tilanteeseen? Entäs sitten väärinkäsitykset? Kuinka paljon normaalissa kanssakäymisessä on lupa olettaa ja olla välittämättä siitä että jotain olennaista saattoi mennä ohi? Osa näistä kysymyksistä on sellaisia joihin olen jo törmännyt istumissani seksuaalirikosoikeudenkäynneissä, osa sellaisia joihin pelkään jonakin päiväänä törmääväni jos maallikkotuomariura venyy. Kaikkien miettimistä voisi ainakin toisinaan helpottaa jos harkinnassa voisi lähteä siitä kysymyksestä, oliko seksiin suostumus vaiko ei.

Tulkinnallinen epäselvyys on erityisen iso ongelma rikoksessa johon uhrin on tavallista reagoida tuntemalla syyllisyyttä ja häpeää. Tämä on ongelma myös siitä näkökulmasta että moni raiskaus tehdään "tilaisuus tekee varkaan"-olosuhteissa. Onko isompi ongelma se että joku ei ehkä uskaltaudu hommiin kun siihen olisi mahdollisuus vaiko se että joku tulee syyllistyneeksi raiskaukseen koska hänen mieleensä ei tullut se vaihtoehto että jos ei ole varma yhteisymmärryksen olemassaolosta niin tilanne pitäisi varmistaa? Jos tulisit raiskatuksi, kuinka paljon sinua lohduttaisi ajatus siitä että toinen loukkasi koskemattomuuttasi koska ei piitannut tunteistasi tai siitä mitä haluat, ei suoranaisesta halusta tehdä nimenomaan psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa?

Toisin kuin nettiulisijat koittavat väittää, tilanne ei ole se että lakimuutos tekisi selkeästä tilanteesta epäselvän. Todistelun hankaluuden helpottumista ei voi odottaa, mutta muutos tekisi hyvin selväksi sen että lainsäätäjän mukaan seksi on lähtökohtaisesti rikollista ellei sitä harrasteta yhteisymmärryksessä. On hyvin eri asia vaatia että seksipuuhiin ryhtyvä on tietoinen suostumuksen olemassaolosta kuin antaa hänen lähteä siitä oletuksesta että kaikki on lähtökohtaisesti ok niin kauan kuin toisella silmät liikkuvat eikä hän paljon vastaan tappele. On eri asia vaatia, että epäselvältä tuntuvassa tilanteessa ihmisen velvollisuus on kysyä eikä olettaa suostumuksen olemassaolo ellei muusta ole tukevia todisteita. Jälleen kerran: jos joku kokee ettei osaa tarvittaessa kysyä latistamatta kuumaa tilannetta totaalisesti, kannattaa olla hankkiutumatta kuumottavaan tilanteeseen.

Tämä on kieltämättä muutos nykytilanteeseen, ja voi olettaa että se vaikuttaa siihen miten ihmiset seksiin ryhtyvät. Itse uskon, että vaikutus on myönteinen.
Sikäli kun parinmuodostus ja seksuaaliset suhteet ovat koskaan olleet helppoja, helppous on ollut pettävää ja usein kiinni näkökulmasta: onko ollut asemassa jossa voi vaan mennä ja tehdä, vaiko asemassa joka on jo lähtökohtaisesti altistanut kamppailuille vaikeiden tunteiden, moraalinormien, valta-asetelmien ja olosuhteiden kanssa. Tämä näkökulma on ollut perinteisesti kovin sukupuolittunut. Joten jos jostakusta tuntuu siltä että #metoo on yhtäkkiä tehnyt aikaisemmin helpoista ja selvistä asioista älyttömän vaikeita, kannattaa pysähtyä ja koittaa sisäistää että monelle (etenkin naiselle ja muunsukupuoliselle) nämä asiat ovat olleet kunnon miinakenttä ihan vanhastaan. Yhteiskunnallisen keskustelun tavoitteena taas ei ole tapella vallasta vaan saavuttaa tilanne jossa jokaisella olisi pitkällä tähtäimellä vähän helpompaa.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments