Edistyksen ituja havaittu

Synkistä uutisista ei edelleenkään ole pulaa, mutta vuoden alkupuolelta mieleeni on kuitenkin jäänyt päällimmäiseksi varovaisen optimistinen olo. Ympäristöongelmista ja niiden arkisista ratkaisukeinoista on uutisoitu enemmän valtakunnan päämedioissa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Puheet jotka olivat vielä 1980-luvulla reilussa marginaalissa jos edes siellä, ovat muuttuneet valtavirraksi. Ympäristösyistä radikaaleja elämänvalintoja tehneitä haastatellaan, mutta sävy on muuttunut vähättelevästä villitysjournalismista ihailevaksi. Toki teknologian kehittymisellä on osuutensa asiaan, 80-luvulla kun ei pahemmin ollut aurinkopaneeleita, e-kirjoja tai vegaanihaasteita. Vielä vuosituhannen alussa valtavirta-ajattelua oli tuumata että enemmän on aina parempi kuin vähemmän ja että elämässä menestyminen mitataan pitkälti kulutuksen ja statussymboleiden kautta. Nyt mietitään miniasuntoja ja kasviproteiineja, kyseenalaistetaan aivan yleisesti tavaran haalimisen ihanuutta ja suunnitellaan kapselivaatekaappeja sen sijaan että unelmoitaisiin jättimäisestä vaatehuoneesta. Vietetään lihatonta lokakuuta, muovintonta maaliskuuta ja ollaan shoppailulakossa. Se minunkin pitkään tuuleen huutelemani ajatus että pari kasvisruokapäivää viikossa ei ole mitään ideologista asketismia vaan normaalia järkevää syömistä, on lyönyt läpi. Kaikkea ei siis voi teknologian kehityksenkään piikkiin panna. 

Siitä mikä oli ennen ituhippeilyä on nyt tullut normaalia. Kulutusyhteiskunnan kritiikki on voimistunut sitä myötä kun nykymenon kestämättömyys on käynyt selvemmäksi. Voisi sanoa että viime hetkellä, mutta myöhään on parempi kuin ei silloinkaan. Merkittävä osa kansasta on lakannut ulkoistamasta ympäristöongelmia ja selittelemästä sitä miten Minulla On Oikeus ja kysynyt itseltään "Mitä minä voin tehdä?" Tämä on valtava edistysaskel.

Kaikki eivät tietenkään ole vieläkään mukana planeetanpelastustalkoissa. Valtavirtaistumisen kauneus on kuitenkin juuri siinä että lopulta vastarannankiisketkin tempautuvat mukaan. Jos kerskakulutuksesta tulee noloa, myös kuluttamisella statusta metsästävien motivaatio överikuluttamiseen laskee. Jos kasvisruokaa on tarjolla joka puolella, sitä päätyy maistelemaan melkein vahingossa- ja huomaamaan että kasviksista saa maukasta ruokaa jolla myös lähtee nälkä. Kun kestokasseja käyttävät kaikki, laumaeläin tuntee pientä sosiaalista painetta olla erottumatta joukosta junttiudellaan. Kun mediassa ja julkisessa päätöksenteossa sitkeästi tuodaan esiin ympäristönäkökulmaa, se hiipii varkain osaksi ihmisten omaa ajattelua. 

Säästäväisyyden valtavirtaistuminen on myös tasa-arvoistava trendi- yksi harvoista tänä aikana jolloin eriarvoisuus yhteiskunnassamme kasvaa ja sitä jopa tietoisesti kasvatetaan. Edelleen pätee se että köyhimmät meistä elävät usein ekologisimmin, vaikka heillä ei olisikaan varaa shoppailla Ruohonjuuressa tai lahjoittaa puunistutusprojekteihin. Kun asenteet köyhiä kohtaan ovat edelleen (järjenvastaisesti) kovat, on hyvä jos kirpputorivaate ei enää leimaa käyttäjäänsä samalla tavalla kuin muutama vuosikymmen takaperin. On hyvä että ruokahävikin vähentämisniksejä jakavat nekin joiden ei ole pakko olla ruokahävikistä tarkkoja taloudellisista syistä. Kulutusjuhlan vuosikymmeninä kansakunta ehti unohtaa jotakuinkin kollektiivisesti, mitä eroa on tuhlaavaisuudella ja hyvinvoinnilla. Oltaisiinko nyt pääsemässä krapulavaiheeseen jossa mietitään, olisiko kohtuus kuitenkin paitsi terveellisempää myös hauskempaa?

posted under , , , |

4 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

I've lived long enough to see trends and repeats in public awareness of environmental issues. When I was in High School, "pollution" was a popular topic. I even went to college, originally, to study conservation and journalism... Then it seems that affluence and wastefulness and selfishness took over. In recent years, we have seen concern about climate change, and now, as you say, there is a movement toward minimalism. I am not particularly optimistic, though, about our progress, as we see moral decay and destruction of society on so many fronts. Nevertheless, those of us who care can always ask, "What can I do?" just as you say. Be grateful. Be calm. Be careful. Be kind. Be generous.

Saara R kirjoitti...

Affluence, wastefulness and selfisness- I agree that these attitude problems form the hard core of our environmental crisis. These problems are also way harder to correct than individual forms of behavior (eg. excessive use of plastic which is a hot topic in Finland at te moment) or lack of clean technology.

Still, it seems that people are starting to question the destructive attitudes dominating in the society. It's no longer self evident that it's ok for me to buy whatever I can afford to buy, or that waste out of sight is waste that is not my concern. As I see it, the situation is dire but it is not hopeless. The bad news and the big problems exist, and people can be pretty awful...but that is not the whole truth. There are also good news, positive developments and good people who dare to care.

loves2spin kirjoitti...

You are certainly right. There are many good people, trends and movements.

Saara R kirjoitti...

It would be easy to fall into negative thinking, but I find that maintaining a hopeful attitude and taking time to acknowledge the positive things is good for one's sanity :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments