Ziltoidia hyökkää jälleen

Olen tässä seurannut toisella silmällä METI-keskustelua. Kyse on tiivistetysti siitä että yhdet tieteentekijät koittavat lähettää viestejä Maan ulkopuoliselle älylle ja toiset kauhistelevat ajatusta.

Kauhistelijoista voi oppia ensinnäkin, ettei kukaan ole kaikkitietävä. Eivät edes rakettitieteilijät yleisesti eikä Stephen Hawking erityisesti. Avaruustieteilijät tietävät kyllä paljonkin omasta erikoisalastaan. Sen sijaan METI-keskustelu muistuttaa siitä että luonnontieteilijöiden asiantuntemuksensa rajat alkavat tulla vastaan kun puhutaan asioista joiden ydin on luonnontieteiden ulkopuolella. Harvemmin tätä rajanylitystä luonnontieteellisen substanssin osaamisessa tosin huomataan. On tavallista ajatella että substanssiosaaminen pätevöittää siinä sivussa osaajansa myös tieteen etiikan, metodologian, metafysiikan ja vastaavien osaajaksi vaikka niissä ei enää ole kyse luonnontieteellisistä kysymyksistä vaan filosofian soveltavista osa-alueista joiden osaamisen täytyy lähteä filosofisesta osaamisesta. 

Siispä vieraan älyn epäileminen vihamieliseksi ja valloitushaluiseksi kertoo lähinnä sanojastaan. Se ei ole fakta jonka voisimme todentaa empiirisesti tai laskemalla ennen kuin saamme yhteyden alieneihin. Ainoat älylliset lajit joista meillä on minkäänlaista tietoa ovat ihmiset ja mahdollisesti cetaceat, joskaan jälkimmäisiin emme ole vaivautuneet tutustumaan edes niin hyvin että osaisimme sanoa niiden älyllisyydestä mitään varmaa. Toistaiseksi näyttää siltä että ihminen osaa (tai haluaa) käsitellä kysymyksiä vieraasta älystä lähinnä itseensä vertaamisen menetelmällä, minkä älyllisyydestä voimme olla montaa mieltä. Ympäristöetiikan näkökulmasta kiehtovaa on erityisesti se miten itsestäänselvyytenä keskustelussa tunnutaan pitävän elämänmuotojen eriarvoisuutta, siten että älyltään ylivertaisten elämänmuotojen on aivan ok ja luonnollista pyrkiä tuhoamaan ja vahingoittamaan "alkeellisempia elämänmuotoja". Voiko tästä ajatus enää kulttuurispesifimmäksi tulla? Selvää on, että ihminen osaa olla vihamielinen ja valloitushaluinen, mutta onko tämä älyllisen elämän ominaisuus yleensä vaiko vain ihmisen lajityypillinen ominaisuus? Edes ihmistä tarkastellessa ei ole mitenkään selvää että vihamielisyydestä ja ahneudesta olisi lajillemme pitkän tähtäimen evolutiivista hyötyä. Päinvastoin, nämä ominaisuudet saattavat suhteellisen läheisessäkin tulevaisuudessa johtaa sellaisiin ongelmiin jotka uhkaavat lajimme olemassaoloa, avaruuteen levittäytymisestä puhumattakaan. Elämänpuun käsittäminen hierarkkiseksi ja arvottavaksi järjestelmäksi ei siis ole fakta vaan kulttuurinen näkemys jonka pohja lepää pronssikautisten nuotiotarinoiden varassa. Se ei ole edes neutraali vaihtoehto vaan päinvastoin näkemys jonka haitallisuus ja suoranainen virheellisyys ovat alkaneet kirkastua meille vasta viime vuosikymmeninä. Hitaasti. 

Ovatko mahdollisuudet siis 50-50 jos vaihtoehdot ovat "on pahantahtoinen" ja "ei ole pahantahtoinen"? Tässä kysymyksessä on se ongelma että se on pohjimmiltaan virheellinen yksinkertaistus jossa kahdeksi vaihtoehdoksi yritetään typistää suunnaton määrä merkityksellisiä muuttujia. Emme ensinnäkään tiedä, kuinka monta "niitä" on ja kuinka kiinnostuneita kukin "niistä" olisi ihmisistä jos saisi tietää meidän elelevän näillä nurkilla. Myös kysymys vihamielisyydestä on epämääräinen. Ihmisen toiminnalla on paljon ei-intentionaalisia vaikutuksia suuntaan jos toiseenkin. Esimerkiksi vieraslajien leviäminen on ilmiö jossa ihminen on ollut välillä intentionaalinen ja välillä ei-intentionaalinen toimija. Kuitenkin vieraslajien siirtämisen ekosysteemivaikutukset ovat suuria. Usein huonoon suuntaan, mutta välillä vieraslaji voi uudessa ympäristössä myös täyttää aiemmin tyhjentyneen ekologisen lokeron ja integroitua bioottisen yhteisön hyödylliseksi jäseneksi. Jos sama pätee avaruuden muukalaissivilisaatiohin, kysymys intentioista voi olla vähämerkityksisempi kuin miltä se tuntuu. 

Me ihmiset olemme kunnostautuneet pahantahtoisuuden lisäksi myös ymmärtämättömyydessä joka on ilmentynyt muun muassa nenänsä varomattomalla työntämisellä hauraisiin paikkoihin hirvittävin seurauksin. Amerikan alkuperäisasukkaista suuri osa menehtyi eurooppalaisperäisiin tauteihin joita vastaan heillä ei ollut immuniteettia. Huolestuneiden METI-keskustelijoiden mielestä alienien saapuessa koko ihmiskunta voi löytää itsensä tästä asemasta. Hieman yllättäen, vastaus tähän ongelmaan näyttäisi olevan samanlainen kuin vastaus pahantahtoisuuden ongelmaan: sivilisaatio joka on päässyt ekologiseen tasapainotilaan on väistämättä sivilisaatio jonka kyky ennakoida toimintansa seuraksia ja ehkäistä ei-toivottuja seurauksia on omaamme kehittyneempi. Me ihmiset kärsimme lyhytnäköisyyden paheesta, mutta emmepä me tähtienvälistä matkustusta vielä harrastakaan muualla kuin mielikuvituksessamme. Jälleen kerran, se ekologisen ymmärryksen taso mitä avaruutta asuttavalta sivilisaatiolta pidemmän päälle edellytetään sisältää mitä todennäköisimmin kontaminaation käsitteen ja muiden bioottisia yhteisöjä uhkaavien tekijöiden syvällisen ymmärtämisen. Jopa meillä on jo orastavaa ymmärrystä siitä että kontaminaatio, vieraslajit ja vastaavat ovat pääsääntöisesti riskejä joita täytyy pyrkiä ymmärtämään ja hallitsemaan. 

Optimistina arvelisin, että kehittyneen älyn kohtalonkysymys on ekologisen tasapainotilan löytäminen. Sitä vaativat sekä lajin pitkän tähtäimen selviytyminen että avaruudessa toimiminen -onhan jälkimmäisen edellytyksenä kyky rakentaa toimivia bioottisia yhteisöjä kotimaailman ulkopuolisiin tiloihin. Mielikuvitukseni ei oikein riitä kuvittelemaan tilannetta jossa tämä tilanne olisi mahdollista saavuttaa eliöiden eriarvoisuuden ja antropoformismin (tai ziltoidmorfismin) pohjalta. Mikroskooppiset eliöt muodostavat yhä elämän tukevan perustan täällä Maassakin. Ne ovat monimuotoisempia, laajemmalle levinneitä ja runsaslukuisimpia kuin makroelämänmuodot. Ne muodostavat ravintoketjujen perustan ja suurempien otusten elämä ja hyvinvointi on muutenkin monin tavoin niistä riippuvainen. Maapallo ei ole riippuvainen ihmisestä, niin luomakunnan kruunuja kuin olemmekin olevinamme, vaan me olemme suurena ja monimutkaisena elämänmuotona vahvasti riippuvaisia pienemmistämme. Jos emme osaa arvostaa tätä tosiasiaa ja kohtelemme muita elämänmuotoja ikään kuin niillä ei olisi arvoa eikä merkitystä, kärsimme siitä eniten lopulta itse. Ihmisenkin vaihtoehdot ovat lopulta opetella arvostamaan pienempiään ja pyrkiä elämään tasapainossa ympäristön kanssa tai tuhoutua. Jos avaruuden sivilisaatio on niin kehittynyt että siltä voisi löytyä teknologiset konstit meidän tuhoamiseemme tai orjuuttamiseemme, sen on täytynyt jo ratkaista tämä ongelma menestyksekkäästi. Siinä prosessissa se on todennäköisesti oppinut jotakin elämän itseisarvollisuudesta.

Minusta on siis kuitenkin epätodennäköistä että meitä huomattavasti kehittyneempi sivilisaatio suhtautuisi meihin tuhoamisintoisesti. Mitä yleiseen valloitushaluun tulee, niin se on täällä Maassakin vain joidenkin kulttuurien ominaispiirre, ei universaali totuus ihmisluonnosta. Se millaiset kulttuurit täällä päsmäröivät vuonna 2018 on ihmiskunnan historiankin näkökulmasta katsottuna pikkujuttu josta ei ehkä kannata vetää suuria eksistentiaalisia päätelmiä. Voidaksemme vastata kysymykseen perimmäisestä ihmisluonnosta tarvitsemme paljon enemmän tietoa ja ymmärrystä kuin mitä meillä tällä hetkellä on. Vieras äly on ennen kaikkea vierasta. On melko varmaa että emme tule löytämään avaruudesta vanhoista Star Trekeistä tuttuja avaruusihmisiä joilla on hassu nenä ja kaapumaiset vaatteet vaan Jotakin Aivan Muuta. Miksi kaikista mahdollisuuksista aktualisoituisi juuri uusi versio länsimaisesta ihmisestä typerehtimässä? Tuhoamisvimmaa todennäköisempi ominaisuus galaktisessa mittakaavassa menestyneelle älylliselle olennolle on uteliaisuus. METI-keskustelussa otamme pohjimmiltaan kantaa siihen mikä meitä ja maailmankuvaamme eniten määrittelee: uteliaisuus vaiko epäluulo.

Lopuksi voi tietysti miettiä sitäkin, että ottaen huomioon miten kurjaan jamaan ihminen on pistänyt oman planeettansa, alieneista voisi näyttää siltä että Maapallo kaipaisi hieman avittamista erään tosi hankalan tuholaislajin hävittämisessä. Ehkäpä, mutta vieras äly on vierautensa ohella myös älyä. Se voi tunnistaa käyntikorttituhoavuutemme lisäksi myös meidän vierautemme. Älykäs suhtautumistapa vieraaseen on tutkia ennen kuin hutkii ja yrittää perinpohjaisesti ymmärtää planeettaa ja sen asukkaita ennen kuin aletaan valopalloja lämmittämään. Mahdollisesti vieras äly kykenee jopa ymmärtämään -kokemuksen tai kontemplaation avulla- että viisastuminen ei ole helppoa edes niille joille sen pitäisi olla biologisten edellytysten puolesta mahdollista.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments