Onko kaikki niin huonolaatuista?

Tänään on talven kylmin päivä, ja eikös vaan minun pidä lähteä Helsinkiin koko illaksi. Koitosta varten keräilemäni kamppeet ovat sellaisia joille ei tainnut olla käyttöä koko edellisenä talvena. Arktisen sään vetimille on käyttöä hyvin satunnaisesti, ja siksi ne tuppaavat elämään vanhoiksi. Vanhin omistamani vaate, 16-vuotiaana neulomani norjalaistyylinen villapaita, kuuluu tähän kategoriaan. Se on yhä uudenveroinen, mikä selittyy laadun ohella sillä että minulla on hyvin rajallisesti käyttöä niin lämpimälle villapaidalle. Pirkkatyttö on tahollaan tehnyt huolelliset suuntaa-antavat laskelmat siitä paljonko vaatteita ihminen tarvitsee ja mihin tahtiin varastoa pitää uusia. Siinä hypistellessäni lähes ikuisiksi olettamiani kamppeitani se ajatus sitten alkoi kehittyä. Itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen kuuluu filosofien lempipuuhiin, ja yksi kulutusyhteiskunnan kovaan ääneen toitotetuista itsestäänselvyyksistä on se että nykyään kaikki on niin huonolaatuista että se hajoaa käsiin melkein heti.

Omat havaintoni vaatteiden kulumisesta ovat samansuuntaisia kuin Pirkkatytöllä: sepä ei ihan helposti tapahdu, edes säännöllisemmässä käytössä olevien vaatteiden osalta. Enkä minä ole sitä ihmistyyppiä joka kulkee tyytyväisenä haalistuneissa, toivottoman nyppyyntyneissä tai reikäisissä rytkyissä vaan päinvastoin varsin tarkka siitä että se mitä on päällä on siistiä ja hyväkuntoista. Siitä huolimatta: blogin alkupuolella, lähes 10 vuotta sitten pitämäni kuuden vaatteen haastevaatteista on yhä puolet matkassa. 

Viime vuoden kirjanpito kertoo, että onnistuin vuoden aikana kuluttamaan loppuun vain muutaman vaatteen. Yksi huivi tuhoutui jäätyään pahasti takin vetoketjun väliin. Olen jostain syystä kuvitellut että onnettomuuksia sattuu silloin tällöin, mutta ei niitäkään selvästi alvariinsa tapahdu. Muutama alusvaate kulahti ja sitten yksi jo kertaalleen korjattu ja värjätty hame todettiin vihdoin loppuun palvelleeksi. Tosin siitäkin riitti vielä kangasta kierrätettäväksi. Korjaus- ja korjautusoperaatioita on ollut muutama.

Tänä vuonna on ehtinyt kulahtaa jo kaksi vaatetta. Päätin olla ostamatta kummankaan tilalle mitään sillä kaapista löytyi molemmille korvaajat. 2 out 1 in-periaatteen mukaisesti olen lähdössä ostoksille siinä vaiheessa kun nämä vähän vähemmälle käytölle jääneet varakappaleetkin vetelevät viimeisiään. Epäilen, ettei se tule tapahtumaan tänä vuonna. Kulutuskirjanpidon mukaan näyttää aika selvältä, että vaatekaappini pysyy hyvässä kunnossa jos uusin sitä reilun kymmenen vaatteen vuositahtia. Huivit, laukut ja korut poistuvat lähinnä onnettomuuksien kautta, joten hitaaseen asustevaraston kasvuun riittää pari-kolme uutta asustetta vuodessa. Jos eli kun haluan välttää vaatekaapinpaisumusta, tässä ei taida kannattaa alkaa trendejä seurailemaan.

Tarkemmin ajateltuna sama pätee lähes kaikkiin kestokulutustavaroihin. Astiat,
harrastusvälineet, kosmetiikka muutamaa päivittäistuotetta lukuunottamatta...kestäviä kaikki. Aina jotain pientä menee rikki tai kuluu loppuun, mutta hidasta se on. Kuinka kauan kestää vaikka metallisen kakkuvuoan tai luomiväripaletin loppuun kuluttamisessa? Kirpputorilta löytyneestä sohvakalustostamme löytyy hiukan ysäriviboja, mutta kuntonsa puolesta se on lähes uudenveroinen. Astioiden joukossa lymyilee hyväkuntoisia muinaisjäänteitä 1960- ja 1970-luvuilta. Anopilta lahjaksi saamamme olohuoneen hieno ruusuryijy on mallinsa perusteella valmistettu viime vuosisadan alkupuolella. Lukuun ottamatta pientä määrää kodin tuotteita, päivittäiskosmetiikkaa ja pesuaineita, tavarat kuluvat hitaasti. Tavaramäärä joka kotiin pitää vuoden aikana hankkia korvaamaan kuluneet ja rikkoutuneet ei päätä huimaa. Kaikki loput hankinnat nostavat kodin tavaramäärää. Jos hyvin käy, nousee myös elintaso, jos huonosti käy niin rahojensa vastineeksi saa nurkat täyttävää roinaa.

Onko puhe nykyajan huonolaatuisesta ja käsiin hajoavasta tavarasta siis osittain myytti jolla oikeutetaan vanhan korjaamatta jättämistä, poisheittämistä ja uuden ostamista? Ostetaanko nykyään välillä tarkoituksella huonompaa laatua kuin mihin olisi varaa koska "kyllästyn siihen kuitenkin parissa vuodessa ja muotikin muuttuu"? Kuinka normaalia nykyään on elää niin ettei roinaröykkiötä kerry- ja onko normaalimmaksi vaivihkaa tullut se että roinaa kertyy niin että välillä pitää raivata käyttökelpoista pois?

2 kommenttia:

Rulla kirjoitti...

Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus, kiitos siitä :) Olen viime vuosina tehnyt paljon tavarainventaariota parin muuton vuoksi, joten sen pohjalta voi sanoa, että muutamat vanhat lastulevyhuonekalut ovat pysyneet käyttökelpoisina jo pitkälle 40 vuotta. Eiväthän ne nyt ole sisustustrendien aallonharjalla, mutta ovat äärimmäisen käyttökelpoisia ja todella hyvin suunniteltuja moduuliratkaisuja. Toista on monen puisen(pahvikennoisen) Ikea-huonekalun kanssa, jotka eivät tunnu kestävän rakenteensa ja heikkolaatuisten materiaaliensa vuoksi kovin montaa vuotta asiallisessa kunnossa. Ikean metalliset huonekalut ovat tähän mennessä tuntuneet olevan ihan kelpo kamaa.

Joten ehkäpä oma mututuntumani tähän on se, että hinnan tai ostopaikan sijaan määrittävä tekijä tavaran kestokyvylle on sen materiaali ja rakenne. Nykyään tunnutaan tekevän enemmän tavaraa käyttötarkoitukseen sopimattomista materiaaleista tai heikommalla rakennesuunnittelulla. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä ostajat, jotka eivät harkitse tavaran käyttökohdetta tai eivät tiedä materiaaleista välttämättä mitään, on soppa valmis... Halpatuotanto myös lisää ajattelumallia, jossa aina voi ostaa uuden tavaran, jos vanha ei olekaan täydellinen. Itseäni korpeaa aika paljon kaupat ja tavaravalmistajat, jotka eivät suoraan mainitse tuotteidensa valmistusmateriaalia tai valmistuspaikkaa. Viimeksi harmaita hiuksia aiheutti Gigantin verkkokauppa, jossa tuotteiden valmistusmateriaaleista ei sanota juurikaan mitään ja teräs on vain väri...

Osittainen "laatuheikentymä" voi myös näkyä siinä, että nykyään käytetään vähemmän ympäristöä kuormittavia aineita ja valmistusmenetelmiä, jolloin esimerkiksi huonekalujen lakkapinnoite voi kulua nopeammin kuin vanhemmilla myrkyillä käsitelty tai ftalaatiton muovi halkeaa taivutettavessa helpommin kuin pehmennetty ftalaatillinen. Mutta tässäkin asiassa tavaroiden hyvä hoito ja oikea käyttötarkoitus pelastaa paljon. Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelumalli, jossa kaiken tavaran pitää kestää melkein mitä tahansa ja jos se ei kestä, niin suoraan roskiin vain. Olisi myös todella mukavaa, jos tuotteita olisi mahdollista korjata enemmän. Elektroniikka on tahallisessa korjauskelvottomuudessaan aivan omaa luokkaansa. Sen vuoksi kauhulla katsonkin kaikkia niitä uusia tavaroita, joihin ängetään jos jonkinlaista äly-sitä tai äly-tätä... Karuin viimeaikainen esimerkki oli muovinen juomapullo, jossa on "älykorkki", joka voidaan yhdistään älypuhelimeen ja sovelluksen kautta voi seurata päivittäistä nestetasapainoa.... Ehkä elektroniikan nopea vanhenemistahti on valunut ajatusmalliksi myös muihinkin tavaroihin. Pahoittelen, meni vähän off-topiciksi...

Tärkein asia on kuitenkin ostaa tavaroita vain tarpeeseen ja olen ainakin huomannut omalta kohdaltani hyödylliseksi kysyä kaupassa itseltäni olisinko valmis elämään ostoskorissa olevan tavaran kanssa seuraavat 20 vuotta. Tähän myös kuuluu tuotteen pakkausmateriaali.

Muistelen jostain lukeneeni, että tulevaisuudessa roinasta eroon pääsemiseen vaaditaan nykyistä enemmän rahaa ja vaivaa. Kaatopaikkamaksuthan ovat tästä jo alkusoittoa ja kirpputorit näyttävät nyt jo olevan pääsääntöisesti täynnä huonolaatuista tavaraa, joiden jatkokäytölle on melko vähän toivoa. Mutta uskoisin, että ihmiset eivät kovin kauaa enää voi dumpata vain tarpeettomia tavaroita jonnekin muiden selviteltäväksi.

-Rulla

Saara R kirjoitti...

Kiitos itsellesi hyvästä ja mietitystä kommentistasi!

Laadun heikkeneminen on ilman muuta todellista, ja kuten kirjoitat sen takana on toisinaan hyviäkin syitä kuten ympäristöystävällisempiin aineisiin ja valmistusmenetelmiin siirtymistä.

Toisaalta, jos koko ajan tekee mieli shoppailla, on kierolla tavalla kätevää ettei mikään nykyään kestä vaan kaikki hajoaa käsiin. Tästä on iso harppaus siihen ajatukseen että ostetaan tarpeeseen niin että samalla yritetään pidentää ostosten elinikää mahdollisimman pitkäksi.

Voisi olla ihan hyvä jos roinasta eroon pääseminen olisi kallistumaan päin. Tämä nykytrendi jossa tavarakaaos taltutetaan raivaamalla tavaraa kasoittain pois silmistä kierrätysjärjestelmän huoleksi ei vaikuta kovin kestävältä. Idea voisi toimia jos tavara todella lähtisi kiertoon kirpputoreilta, mutta kuten tiedämme, eihän se tällä hetkellä oikein meinaa lähteä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments