Pihabongauksen tulokset 2017

Pihabongaus 2017 käynnistyi meillä vesisateessa. Vaikka sää oli harmaa ja ikävä, havaintoja kertyi yllättävän kivasti. Otos on taas aika hyvä kuva lintulaudan talvesta. Puluja ei ole jostain syystä tänä talvena näkynyt liikaa. Toisaalta ei harmita yhtään, toisaalta ihan pikkuisen sillä varpushaukka ei tänne jyvä- ja talitarjoilun perässä tule. Puuttumaan jäivät myös kaikki tikat, sekä harvinaisuudet että vakiovieraamme käpytikka. Satunnaisten lintujen edustamisen tehtävä lankesi pienelle kuusitiaiselle. Sitä ei ollakaan spotattu montaa kertaa meidän pihallamme, ja tälle talvelle havainto oli ensimmäinen. Erittäin hyvä ajoitus kuusitiaiselta siis!

Havaintosaldomme kokonaisuudessaan oli

pikkuvarpunen 11 kpl
talitiainen 6
sinitiainen 5
varis 2
naakka 7
mustarastas 1
harakka 2
keltasirkku 2
kesykyyhky 1 (!)
viherpeippo 2
kuusitiainen 1

yhteensä 11 lajia ja 40 yksilöä

Ihan hyvä tulos joka kuvastaa ihan hyvää lintulautatalvea. 

Jos ette ole vielä osallistuneet Pihabongaukseen, niin vielä on päivää jäljellä.

posted under | 2 Comments

Pihabongaus tänä viikonloppuna!

Nyt on kyllä muistutus pihabongauksesta niin viime tingassa kun voi. Vaikka meillä päin on niin harmaa ja vesisateinen päivä että päätimme suosiolla laskea Pientilan pikkuvarpuset ja valkoselkätikat vasta huomenna.

Laskekaa tekin, keitä näkyy lintulaudalla, kotipihalla tai lähipuistossa tunnin aikana! Tiede ja lintujensuojelu kiittävät, ja arvontapalkintojakin on taas luvassa. Kilpailuhan tämä ei ole, joten  nolla talitiaista on havaintona ihan yhtä arvokas kuin koko parvi nokkavarpusia. 

Lintuja, kakkuja, Koksun kuulumisia, eli talven tärkeät kuvat/ Winter's important photos: birds, cakes, Koksus

Muistilappu itselle: blogin kuvasaldoa on hyvä kammata sohvalla istuen. Ei sitten tarvitse tippua pyllylleen. Tämä kaveri näytti vähän käpytikalta, mutta tietokoneen ruudulta kuvia katsellessani tulin siihen tulokseen että ei juminkeko, nyt taisi mennä tämän lintulaudan harvinaisuuslista uusiksi. Kuvassa taitaa nimittäin olla herra valkoselkätikka! Viirut, tsek, vaaleanpunertava alaperä,tsek. Muut kuvat olivat huonompia kuin tämä, mutta niistä lintu näkyi vielä eri suunnista.

First, note to self: it's good to sort through contents of the camera while sitting. Then one doesn't have to hurt her butt dropping. We had thought that this woodpecker was our usual guest, the Great Spotted Woodpecker (Dendrocopos Major). Turns out, it is not. Behold, endangered White-backed Woodpecker  (Dendrocopos leucotos). Wintery birdwatching doesn't get much better than this. Other photos weren't as good quality as this one, but they showed the bird from other angles.


 photo DSCN0851_zpsw0zq6frb.jpg

Vertailun vuoksi: käpytikka, sekä herra että rouva vierailevat säännöllisesti talitangolla.

For comparison: our regular guest, Great Spotted Woodpecker. Both Mr. and Mrs. are regular guests.

 photo DSCN0951_zpsctvkxtmr.jpg


Pieni ihme pakkasjakson aikaan: liuta pikkuvarpusia nätisti rivissä varastorakennuksen seinällä. Tilanteen täytyy olla epätoivoinen kun sopu on tätä tasoa.

A small wonder during cold period: several of our European tree sparrows (Passer montanus) sitting amicably in a neat line. No fighting, very little screaming. They must be desperate.

 photo DSCN1145_zpsusuyipa6.jpg

Pikkuiset urpiaiset eivät ole säännöllisiä vieraita, joten kun sellainen näyttäytyy, se tietysti dokumentoidaan.

Tiny Common redpolls (Carduelis flammea) are not regular guests, so when we see one, we'll document the sighting promptly.

 photo DSCN1156_zps6nytgst7.jpg

Juhlakausikin oli, on siis ollut tilaisuus jatkaa kakkuharrastusta. Pidimme Islannin-matkaseurueen kanssa muisteluiltamat. Meidän perheen tehtäväksi tuli valmistaa autenttinen tulivuorikakku. Autenttisten tulivuorten tapaan kakusta tehtiin huolellisesti muhkurainen ja tuhkanvärinen. Kakkuprojekteissa perinteisesti tiskaus- ja siivousassistenttina toiminut Puoliso sai ylennyksen ja osallistui sekä tulivuoren suunnitteluun että toteutukseen eri vaiheissa. Tässä viimeistellään vuorta peittävää tuhkakerrosta.

Party season meant an opportunity to continue our cake baking hobby. Yes, our hobby, as DH has been promoted from dishwasher/cleaning assistant to assistant baker. Iceland-themed evening required an authentic volano cake. It was made authentically bumpy and covered in various shades of ash and tephra. Here newly promoted assistant baker is adding finishing touches to ash layer.

 photo DSCN1000_zpsrrd5bawu.jpg


Muhkurainen pinta on huolella suunniteltu, ja kuorrutteen alle kätkeytyy erilaisista karkeista tehtyjä muhkuroita sekä hiukan makeita vulkaanisia pommeja. Huomatkaa myös rinteillä seikkaileva pieni islanninlammaslauma!

Bumpy surface required careful planning, and sugarpaste covers different shapes of candy. There are also some sweet volcanic bombs and a small flock of Iceland sheep.

 photo DSCN1030_zpsxfw6mzg1.jpg

Sisäänsä tulivuori kätki suklaakakkua, vaniljatäytettä ja persikoita...sekä tietysti magmasäiliön joka oli tässä tapauksessa vuorattu sokerikreemillä ja täytetty karkeilla. Tästä kakusta oli paljon iloa kaikille, ehkä eniten kuitenkin tekijöille.

The cake contained chocolate cake, vanilla creme and peaches...and a magma chamber which was this time lined with sugar creme and filled with candy. Needless to say, this cake made everyone happy, but I think bakers enjoyed it most.

 photo DSCN1038_zpsjqkutoho.jpg

Uudenvuodenkekkereihinkin tarvittiin kakku. Punatulkkujen joulukakku näytti nätiltä ja oli (varsinkin tulivuorikakun jälkeen) helppo kuin mikä. Vanilja-puolukkainen maku oli ihan jees mutta ei tehnyt suurta vaikutusta. Alamme olla niin nirsoja... Taustalla näkyy toinen hittileivonnainen, sitruunalevy.

For New Years' Eve another cake was needed. This recipe looked pretty and was (especially after the volcano cake) easy. Vanilla-lingonberry taste was a bit ho-hum. We're getting very picky in here! 

 photo DSCN1105_zpsuwub9uyy.jpg


Mutta mitä kuuluu Koksulle? Ihan hyvää. Puolisolla oli useamman päivän työmatka, ja sellaisiin Koksu reagoi usein jänishulluudella (mikä on vähän rasittavaa). Tällä kertaa keksimme hämätä pupua esittelemällä sille uuden kaverin, ja sehän tepsi. Dinosaurus ja kani ystävystyivät heti: dinon alle voi työntää pään jos kaipaa hellyyttä, ja se vastaanottaa myös pupunsuukkoja.
"Pitää olla avarakatseinen.", Koksu kommentoi. "Ystävän kanssa tulee erimielisyyksiäkin paljon vähemmän jos ystävä ei ole ihan elävä." Jäniseläimen logiikkaa, aina pätevää.

But how is little Koksu doing? Quite well. DH had a several days' long work trip, and Koksu's reaction to such things is often rabbit craziness (which is a bit tedious...) This time we had the brilliant idea to distract the rabbit by introducing him a new friend. It worked splendidly. Plush dinosaur and rabbit befriended right away. If rabbit wants cuddling, he can put his head under the dinosaur, and the dinosaur also gladly accepts bunny kisses. "One should be open-minded when making new friends", Koksu commented. "It's super easy to get along with a friend who isn't quite alive." Harebrained logic, always right in its own way.

 photo DSCN1059_zpsolv2uoqc.jpg

Joululahjaksi Koksu sai kuitenkin vähän tavallisemman kaninvirikkeen. Uutta kanikonttoriksi sopivaa banaaninlehtikoria ei ole vieläkään löytynyt...

For Christmas Koksu received more ordinary entertainment. We still haven't managed to find a new banana leaf basket he could turn into a new office...

 photo DSCN1072_zpsyem3wr2p.jpg

Kysy Mitä Vain, osa 7: Lapsista, perheistä ja koko maailmasta

Kysy mitä vain-karnevaaleissa on käsitelty tähän mennessä jo vaikka mitä. Jäljellä on enää yksi setti kysymyksiä.

Aamun uutisia varovasti vilkuillessa minulle tuli harvinaisen terve olo. Päässäni on jotakin vialla, mutta sentään en osallistu tähän eksponentiaalista vauhtia kiihtyvään rimanalituskisaan ja Suurin Sekopää-tittelin metsästykseen josta näyttää tulleen globaali muoti-ilmiö. Haravoidessani tähän viimeiseen Kysy Mitä Vain-postaukseen jääneitä kysymyksiä piristyin entisestään. Viimeiseksi jäivät tällä kertaa lapsipoliittiset kysymykset jotka ovat vähän vaikeita ihmiselle jonka omassa elämässä lapsia ei ole juurikaan näkynyt sen jälkeen kun itse aikuistuin. Olen kuitenkin otettu siitä että olette halunneet näistäkin asioista kysyä ja vastaan taas parhaani mukaan! Juuri tänä vuonna karnevaali on hyvä päättää perheen, lasten ja lasten tulevaisuuden miettimiseen. 

Schrödingerin kissa kysyi:

Kuka hyötyy siitä, että ehkäisyyn ja aborttiin jyrkän kielteisesti suhtautuvissa maissa syntyy surkeisiin oloihin paljon lapsia, joiden vanhemmilla ei ole keinoja huolehtia heistä? Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, pitäisikö tuottaa mahdollisimman monta elämää vai mahdollisimman laadukasta elämää?

Liikakansoituksesta ja kurjuudesta ei hyödy kukaan. Näitä ongelmia ei tosin tarvitse mielestäni lähteä etsimään edes takapajuisilta kaukomailta vaan kotimaisiakin esimerkkejä järkevän perhesuunnittelun vastaisista asenteista löytyy kyllä. Ilmiö on tietysti mittakaavaltaan pienempi, mutta toisaalta köyhänkin suomalaisen kulutustaso vastaa useamman intialaisen tai afrikkalaisen kulutustasoa joten ero ongelman vakavuudessa on pienempi kuin miltä ehkä äkkiseltään näyttää. 

Valta kuitenkin asuu rakenteissa ja hierarkioissa, ja yhteiskunnallisen tai uskonnollisen järjestelmän muutos tarkoittaa usein myös muutoksia vallanpitäjissä jotka ovat nousseet valtaan vakiintuneessa järjestelmässä. Vaikka kurjuus ei ole yhdenkään yhteisön edun mukaista, sitä tuottavan järjestemän olemassaolon puolustaminen voi hyvinkin olla valtaapitävien yksilöiden henkilökohtaisten lyhytnäköisten etujen mukaista. Se on enemmän kuin riittävästi pienisieluiselle ihmiselle joka rakastaa henkilökohtaista valtaa ja menestystä yli kaiken.

Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, valitsen laadukkaan elämän. Siihen sisältyy myös ympäristönäkökulma. Mielestäni ihmislajilla ei ole moraalista oikeutta lisääntyä yli ympäristön kantokyvyn. Hallitsematon väestönkasvu on monien planeettaamme uhkaavien kriisien taustalla, ja tilannetta vain hankaloittaa se että jopa ympäristöväki näyttää usein haluavan puuttua siihen kaikilla paitsi suorilla tavoilla huolimatta siitä että meillä on useita inhimillisiä keinoja puuttua. Ei tarvitse alkaa natsiksi eikä totalitaristiksi. Ehkäisyvalistus, lapsivapaan elämän kulttuurisen hyväksyttävyyden lisääminen, tehokkaiden ehkäisykeinojen saattaminen kaikkien halukkaiden ulottuville sekä avoin (vaikka yksilöitä syyllistämätön) puhe lasten hankkimisen ympäristövaikutuksista ovat näitä keinoja. Etenkin takapajuisissa maista joihin kysymys viittasi, listaan voi lisätä vielä naisten koulutuksen ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen.

Lopuksi pitää tietysti sanoa, että lisääntymisestä ei saa tehdä hyväosaisten yksinoikeutta eikä sitä saa kieltää yhdeltäkään kansanosalta (kieltämiseksi lasketaan myös "vääränlaisten" lisääntyjien paheksuminen). Vaikka yleisellä tasolla ongelmien periytyvyydestä voidaan puhua, konkreettiset yksittäiset lapset eivät ole vanhempiensa eivätkä heidän kohtaloidensa pikku kopioita. Niin sanotuista hyvistä perheistä (mikä jostain syystä viittaa usein lähinnä perheen elintasoon) voi tulla mätämunia, eikä kurjaan kasvuympäristöön syntyminen pilaa peruuttamattomasti kenenkään elämää. Se että lapsia syntyy kurjuuteen on siis vakava yhteiskunnallinen ongelma, mutta yhdestäkään syntyneestä lapsesta ei ole oikein sanoa ettei hänen olisi pitänyt syntyä.


Onko syytä huolestua suomalaisten koululaisten oppimistulosten heikentymisestä? Mitä sille pitäisi tehdä? Tarvitaanko lisää (itse)kuria vai pelillistämistä ja avoimia oppimisympäristöjä?

Ilman muuta on syytä huolestua. En kuitenkaan usko että vika on paikallistettavissa koulumaailmaan ja pedagogisiin valintoihin vaan asiaan vaikuttaa koko lasten kasvuympäristö ja viime kädessä koko yhteiskunta. Tällöin myöskään ongelman ratkaisemisesta ei pidä vastuuttaa pelkästään opetussektoria.

Näin sivustakatsojana minusta näyttää siltä että tämän päivän lapsilta saattaa puuttua rauhaa, turvallisuutta ja todellisuuskontakteja. Oppimisen ilon -joka on paras motivaattori- löytäminen vaatii annoksen rauhaa: tilaa ja aikaa ihmetellä, kysellä, kokeilla ja harjoitella, muuntaa faktoidit ymmärrykseksi. Oppiminen on määritelmällisesti kokeilua ja syvällisiäkin muutoksia ajattelussa ja ymmärryksessä, joten jatkuvien ympäristön muutosten, hallitsemattoman informaatio- ja ärsykemassan ja tunnepitoisen viestinnän maailmassa näyttäisi olevan uhattuna se turvallinen ja rauhallinen henkinen tila missä tämä sisäinen muutos voi tapahtua. Turvallisuuden tunne on tärkeä siksikin, että oppiminen merkitsee aina uudelle altistumista, mukavuusalueen laajentamista välillä suurellakn vaivalla, sanalla sanoen vierauden ja uutuuden kanssa toimeen tulemista. Todellisuuskontakteilla tarkoitan, että somemaailma, viihde ja markkinointi luovat todellisuudesta nuorille mielikuvia jotka eivät kuitenkaan edusta toimivia malleja siitä miten elämää reaalimaailmassa eletään, miten asiat, työ ja ihmissuhteet oikeasti enemmistölle toimivat. Lapsen kosketuspinta reaalimaailmaan ei ole digipomppujen muassa kasvanut vaan pikemminkin sen rinnalle on tullut vaihtoehtotodellisuus joka on omalla tavallaan koukuttava mutta vähän huonosti yhteensopiva sen arjen kanssa mitä enemmistö reaalimaailman aikuisista elää. Silloin on vaikea orientoitua tai asettaa tavoitteita oppimiselle ja  elämälle reaalimaailmassa. Tärkeä motiivi oppimiselle on myös hyödyllisyys, ymmärrys siitä mihin taitoa -oli se sitten taito ajatella metafysiikan pulmia tai laskea prosenttilaskuja- voi käyttää, millä tavalla sen hallitseminen parantaa elämää ja mitä mahdollisuuksia se avaa. Kasvattajien suuri haaste on selittää oppijalle ymmärrettävällä tavalla, mitä hyötyä oppimisesta on elämän mittakaavassa. "Sinun pitää saada tästä hyvä numero että pärjäät sitten lukiossa" on tosi surkea motivaattori.

Loistoluoto kysyi:

Mitä ajattelet kotihoidon tuen muutosehdotuksista? Lisääkö se, että osa rahasta korvamerkitään isälle, sukupuolten välistä tasa-arvoa? Miksi

Kuten varmaan tiedät, Vasemmistoliitto (jonka aktiivi olen), on ajanut näitä kotihoidon tuen muutoksia. Itse olen, asiasta käytyä keskustelua hyvin pinnallisesti seurattuani, sitä mieltä että tämä ei ehkä nyt kuitenkaan ole hyvä idea. 

Minusta perheet itse ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita ja siten perheiden valinnanvapauden rajoittaminen on aina huono juttu. Perheet ovat niin erilaisia.
On varmasti totta että tällä hetkellä perhevapaiden käyttöön liittyy epätasa-arvoa. En kuitenkaan näe, että perheiden vapaus päättää vapaiden jaosta on näiden ongelmien ytimessä vaan että perhevapaiden epätasainen jakautuminen käytännössä on pikemminkin oire työelämän ongelmista. 
Epätasa-arvon juuret ovat työelämän epätasa-arvoisissa käytännöissä. Mielestäni meidän pitäisi puuttua suoraan niihin käytäntöihin jotka aiheuttavat sen että miesten on kannattavampaa ja helpompaa käydä vauva-aikana töissä kuin naisten. Näitä käytäntöjä on monia ja ne vaihtelevat (nuorten) naisten syrjinnän kulttuurista ja työelämän nuoriin isiin kohdistuvista paineista nais- ja miesvaltaisten alojen välisiin palkkaeroihin. 
Perheiden valinnanvapauden rajoittaminen puuttuu vain epäsuorasti näihin rakenteellisiin ja kulttuurisiin epäkohtiin. Sen sijaan se vähentää perheiden oikeutta päättää omasta elämästään ja sopeuttaa sitä niihin (sinänsä epätasa-arvoisiin) realiteetteihin joiden keskellä vanhempien on koitettava elää. Mielestäni olisi parempi, jos kaikki paukut suunnattaisiin suoriin yrityksiin tehdä työelämästä nykyistä reilumpaa, tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää. Perheiden valinnanvapauteen puuttuminen on retki sivuraiteelle, ei oikotie työelämän ongelmiin puuttumiseen. Esimerkiksi äitiydestä yrittäjille aiheutuvien kulujen ja riskien lievittäminen ja nais- ja miesvaltaisten alojen tasa-arvoistaminen vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten osalta olisi mielestäni paljon tärkeämpi ja vaikuttavampi projekti.

Vielä kerran, kiitokset kaikille osallistuneille.

Seuraavaksi, Jotain Ihan Muuta.

Kysy Mitä Vain Osa 6: Arvauksia ja kumoamisia

Jahas. Bloggaaja on taas nukkunut. Ja tehnyt kotitöitä, ja vähän kirjoitustöitä (kun tultiin oikein kotoa houkuttelemaan...), ja ihmetellyt vanhan omakotitalon oikkuja. Ja kytännyt islantilaisia tulivuoria, tietysti. On muuten vähän vaikea pitää elämä edes jonkinlaisessa järjestyksessä kun valveillaolotunteja on leikattu lähes puolet, ja vireystasoa vielä enemmän. Sitä varten tässä kuitenkin saikutetaan, ja ankarasti priorisoimalla olen suoriutunut välttämättömistä jutuista. Muista sitten heikommin, kuten päivitystahdista voi huomata...

Kysy Mitä Vain-karnevaalit jatkuvat siis aina vaan, ja tänään on taas parin uuden kysymyksen vuoro! Taas olisi vähän erilaisia kysymyksiä, tällä kertaa ~milkoushalta.

Miksi invavessoissa vessapaperi on sijoitettu niin kauaksi wc-istuimesta? 

Tähän saattaisi löytyä syvällisempikin vastaus jos jaksaisi kaivella ja kysellä enemmän. Minä kuitenkin jaksoin vain katsella mitä rakennusmääräyksissä ja -suosituksissa aiheesta lausutaan. 

Kaikissa ohjeissa ei lausuta wc-istuimen ympäristöstä juuri muuta kuin että wc-istuimen ympärillä tulee olla runsaasti tilaa esimerkiksi avustajan työskentelyä tai pyörätuolin käyttöä helpottamaan. 

Parista ohjeesta (Helsingiltä ja Espoolta) löysin maininnan siitä että wc-paperiin pitäisi ylettyä istuimelta helposti. Näinhän ei tunnetusti tosiaan läheskään aina ole, joten pikaisen selvityksen perusteella arvelisin etteivät riuskat ja kiireiset rakentajat välttämättä huomaa ajatella tätä yksityiskohtaa ellei siitä ole ohjeistuksissa mainittu, eikä kaikissa ohjeissa mainita. Silloin tulee ehkä sitten helposti kiinnitettyä huomiota ohjeessa mainittuihin asioihin kuten tilan tarpeeseen wc-istuimen ympärillä ja tämän "pienen" yksityiskohdan käytettävyyden varmistaminen pääsee vähän unohtumaan. 

Mielenkiintoista on, että käsisuihkuun ulottumisesta mainittiin niissäkin ohjeissa joissa wc-paperiteline oli unohdettu mainita. Ehkä oletus on, että ne jotka eivät ylety paperiin puhdistavat itsensä suihkuttelemalla. Sitä en tiedä, mihin heidän on tarkoitus itsensä kuivata.

Kuka keksi juustohöylän ja milloin?

Juustohöylä on norjalainen keksintö. Sen keksi keksijä ja liikemies Thor Bjørklund vuonna 1925.


Luin jokin aika kommentin, ettei naiskapellimestari voi johtaa orkesteria yhtä vahvalla otteella kuin mies. Miksi kukaan olisi tätä mieltä? Mitkä argumentit tukevat väitettä?

Olen tainnut lukea saman kommentin. Silkkaa sovinismiahan se. On mielenkiintoista, että sovinismi tuntuu kukoistavan monella taiteenalalla kuva- ja näyttämötaiteesta musiikkiin vaikka taide on olevinaan niin syvällistä, edistyksellistä, kulttuurikriittistä ja emansipatorista. Joopa joo...
Ainoat argumentit joilla tällaisia yleistyksiä voi puolustaa nykyaikana ovat virheargumentteja. Ehkäpä tällaisia luulevat (setä?)ihmiset ovat eläneet kiven alla eivätkä onnettomuudekseen tunne vahvoja naisia. Todisteet naisten pystyvyydestä myös kapellimestarin työhön näyttäisivät olevan onneksi lisääntymään päin, joten kohta voi koittaa se päivä jona tuollaiset väitteet ovat paitsi epätosia, myös entistä säälittävämpiä yrityksiä pitää ansiotta saavutetusta asemasta kiinni vaikka syrjimällä. Pätevien ihmisten syrjiminen sukupuolen tai muiden toisarvoisten ominaisuuksien perusteella taas on puhtaaksiviljeltyä typeryyttä. Typeryys ei kaunista ketään, mutta kaikkein hölmöimmältä näyttävät ne jotka laukovat typeryyksiä samalla kun yrittävät esiintyä sivistyksen edustajina.


Kysy mitä vain, vastaukset osa 5: Ihmiskunnan moraalisesta edistyksestä

Loistoluoto kysyi kysymyksen, joka mietitytti pidemmän tovin.

Miten ihmislaji on kehittynyt historian aikana eettisestä näkökulmasta katsoen? Olemmeko nyt "parempia" vai "huonompia" kuin ennen, vai kenties aina ihan samanlaisia? Miksi?


Historian aikana, joka yleensä lasketaan alkaneeksi nuolenpääkirjoituksen kehittäneistä sumerilaisista, ihminen on muuttunut aika vähän. Geneettisesti emme ole muuttuneet käytännöllisesti katsoen lainkaan- korkeintaan hampaisto on alkanut hiljakseen sopeutua maanviljelyskulttuurin ravintoon ja aikuisten laktoositoleranssi on vähäsen yleistynyt. Keskimääräinen älykkyys on ollut viime aikoina hienoisessa laskussa.

Teknologian kehitystä tarkastellessa muutos on tietysti huikea, mutta etiikkahan ei ole teknologiaa (mikä toki on rahoituksessa huomioitu...). Uudet keksinnöt ovat paitsi tehneet ainakin joidenkin ihmisten elämästä pidemmän, mukavamman ja turvallisemman, myös mahdollistaneet tuhoavien impulssien toteuttamisen uudella tavalla. Orjia on nykyään enemmän kuin milloinkaan, ja turvapaikanhakijoiden tilannetta seuratessa näyttää välillä siltä ettei ihmisarvon käsitekään ole kaikilta päättäjiltä hallussa tälläkään maailmankulmalla joka on edustavinaan sivistyneisyyden kärkipäätä koko planeetalla. Altruististen ihmisiä ja luontoa puolustavien sankarien vastapainoksi voidaan marssittaa laumoittaain Daeshin terroristeja ja kaikenkarvaisia pikkuhitlereitä. 

Jotain on kuitenkin todella muuttunut sitten herra Hammurabin. Sokrateen ajoista lähtien etiikkaa ei olla vain vastaanotettu jumalten tai tunkion päälle kapuamaan onnistuneiden johtaja-apinoiden sanelemana, vaan sitä on myös tutkittu järkiperäisesti, tieteellistä menetelmää soveltaen. Tutkijoita on yleensä ollut vain kourallinen tai pari, eivätkä he ole yleensä olleet kovin suosittuja tyyppejä, mutta silti 2400 vuodessa ihmiskunnan kollektiiviseen työkalupakkiin on kertynyt eettistä ymmärrystä sen verran, että joitakin löydöksiä voidaan jo pitää tietona. Tieteen kehitys muilla aloilla on paitsi luonut uusia eettisiä ongelmia, myös tarjonnut faktatietoa jonka avulla eettistä ymmärrystä on ollut mahdollista laajentaa entisestään. Ympäristöetiikka on paraatiesimerkki etiikan alasta johon empiiristen tieteiden tutkimustulokset vaikuttavat koko ajan. 
Koska etiikka on pohjimmiltaan oppia rationaalisimmasta mahdollisesta toiminnasta, jotkut oivallukset ovat jopa ujuttautuneet lakeihin, kansainväliseen yhteisöön, kulttuureihin. Sosiaalipolitiikka ja yhteiskuntahistoria taas tarjoavat todistusaineistoa siitä että henkiseen pahoinvointiin -jota ilmentää esimerkiksi rikollisuus ja piittaamattomuus yhteiskunnan moraalinormeista- liittyy niin usein konkreettinen elinolojen kurjuus että voidaan oikeastaan sanoa hyvinvointivaltion edistäneen kansalaisten sopuisuutta tehokkaammin kuin parhaidenkaan moraalisaarnojen. Pienenäkin pisarana rationaalisuus on mahtava voima. Mahdollisuus lajinmukaiseen eettiseen toimintaan on sitä myöten nykypäivän ihmisen ulottuvilla muutoinkin kuin onnenkantamoisilla (joilla esimerkiksi monet pyhät kirjoitukset ovat suosiota hankkineet). 

En sanoisi, että tämän mahdollisuuden olemassaolo tekee nykypäivän ihmisistä laadullisesti parempia kuin edeltäjistään. Tieto ei ole kaikkien ulottuvilla, ja monet niistäkin joiden ulottuvilla se on, torjuvat sen syystä tai toisesta.
Tieto kuitenkin antaa mahdollisuuden tavoitella hyvää yrityksen ja erehdyksen menetelmää tehokkaammalla tavalla. Samalla vääryys ja välinpitämättömyys muuttuvat entistä enemmän valinnoiksi joiden vaihtoehdot ovat entistä helpommin hahmotettavissa. Seuraava edistysaskel voisi olla vaikka se, että alkaisimme luottaa lujemmin siihen että hyvällä voi oikeasti pärjätä tiukoissakin paikoissa ja että houkuttelevakin vääryys on järjettömyyden muoto. Sitä odotellessa...

Kysy mitä vain, vastaukset osa 4: Henkilökohtaisia

Kysy mitä vain-vastaukset jatkuvat ja saapuvat kyllä, suorituskyvyn salliessa. Tänään käyn vielä vähän hitaalla, joten jatkan kevyellä linjalla henkilökohtaisten kysymysten parissa. Kivoja kysymyksiä nämäkin !

TAR kysyi: 1) Henkilökohtaisempaa:Millaisia ihmisiä arvostat, ehkä jopa kadehdit?

Kadehdin ihmisiä jotka voivat viettää Havaijilla muutaman viikon joka vuosi. 

Ihmisistä arvostan ehkä eniten niitä jotka ovat eläneet pitkän elämän kamppaillen hyvän puolesta vaikeissakin olosuhteissa ja ovat silti onnistuneet vielä korkeaan ikään asti säilyttämään valoisan ja myönteisen elämänasenteen.

                2) Millainen puutarha on Sinusta kaunis?

Monenlaiset puutarhat voivat olla kauniita katsoa. Mutta ehkä eniten pidän omaani muistuttavista puutarhoista jotka ovat vanhoja, (puoli)villejä mutta joissa kuitenkin viihtyvät myös monenlaiset puutarhakasvit ja eläimetkin. Kauneimmassa puutarhassa paikallinen luonto, ihmisen luoma kulttuuri ja ehkä historiakin muodostavat jännittäviä kerroksia. Sellainen puutarha ei ole ainoastaan kulutus- ja mestarointikohde vaan se tekee myös ympäristöstään rikkaamman.

Mama Elf kysyi: 3 ) Mikä on lempitaivaankappaleesi Universumissa/aurinkokunnassa ja miksi?(maapalloa ei lueta mukaan tällä kertaa)

Oijoi, tämä on vaikea! Aurinkokunnassa kiinnostavaa on muun muassa se miten monenlaisia ympäristöjä täältä löytyy. Nykyaikainen avaruustutkimus on vielä sen verran varhaisessa vaiheessa että joka paikka on vielä täynnä arvoituksia ja salaisuuksia. Valitse siinä sitten! 
Mars on kuitenkin vahva ehdokas, ihmisystävällisyytensä ansiosta. Avaruudessa eksoottisimmat ympäristöt ovat yleensä jännittävillä tavoilla tappavia ympäristöjä, joten Marsin suhteellinen ihmisystävällisyys tarkoittaa sitä että pystymme (jopa) nauttimaan monista sen ihmeistä ja tutkimaan sitä perusteellisesti.
Mars on niin lähellä että sitä voi tarkkailla helposti kaukoputkella takapihalta käsin ja erottaa jopa sen pinnan piirteitä. Siellä on tai on ehkä joskus ollut vettä ja jopa elämää- mikä voisi olla sen kiinnostavampaa? Marsiin matkustaminen ja jopa Marsin asuttaminen ovat realistisia unelmia, jos ihmiskunta vain malttaa tavoitella niitä. Marsissa on aurinkokunnan suurin vuori, Olympus Mons, ja muutenkin Marsin maisemat ovat sekä komeita että kulkukelpoisia (kun vertaa...) Marsin luonnonhistoria on dramaattinen että tutkittavissa, ja sitä tutkimalla voimme ymmärtää paremmin myös Maan syntyhistoriaa.

Galaksi on kuitenkin täynnä aurinkokuntia monimuotoisine ja eksoottisine maailmoineen, ja universumi on puolestaan täynnä galakseja. Niinpä kunniamainnan siinä sarjassa ansaitsee mielestäni Beta Pictoris, nuori tähti jonka ympärille on parhaillaan muodostumassa aurinkokunta. Voin siis nimetä yhden kappaleen hinnalla kokonaisen järjestelmän. Hi hii! Beta Pictoris on ansainnut jo aiemmin oman blogipostauksen.

4) Miten vietät muinaissuomalaista keskitalven juhlaa?

Tämä onkin ajankohtainen kysymys, Talvennapa kun on tulevana viikonloppuna. Tänä vuonna juhlinta taitaa rajoittua lämpimien ajatusten ajattelemiseen. Yleensä olen ainakin tehnyt juhla-aterian josta olen myös erottanut pienen uhrilahjan jonka olen vienyt sopivaan paikkaan puutarhassa. Jos sää sallii, ovat myös ulkoilu tai tähtitaivaan tarkkailu sopivat hyvin ajankohtaan. 
Muinaissuomalaisissa juhlissa on se hyvä puoli, että ne tulevat tekemättäkin. Vuoden kylmyyshuipun jälkeen lasketellaankin jo kohti lämpöä ja kevättä!

Kysy mitä vain, vastaukset osa 3: Välikevennys, eli maalaismuotiennuste alkavalle vuodelle

Edellisten postausten tunnelmat menivät vähän synkiksi, mutta synkkyys ei ole koko totuus maailmasta. Täällä on paljon muutakin huomionarvoista, paljon kauneutta, paljon sellaista minkä näkeminen ja kokeminen on suuri etuoikeus. Suuren osan kauneudesta, kuten uutuuttaan kimaltavan lumen, tipauttaa Maailmankaikkeus eteen yllättäen. Toisinaan voimme kuitenkin osallistua sen tuottamiseen itse, ainutlaatuisilla kyvyillämme.

Mama Elfin kysymys heijastaa tätä maailman valoisaa puolta: Mikä on hottia tulevan vuoden maalaismuodissa?

Maalaismuoti nojaa tunnetusti klassikoihin ja on niistä tunnettu, jopa siinä määrin että kansan keskuudessa on levinnyt luulo siitä että metropolien ulkopuolella muotia ei ole. Kuitenkin Mama Elf on oikeassa: maailman pienemmillä näyttäytymispaikoilla kuten Virkkalan K-kaupan kulmilla on trendiskene jossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista kiinnostavaa. Tässä siis ennustukseni maalaishenkiseen tyylikkyyteen vuonna 2017, inspiroituneena siitä mitä kylillä on näkynyt.

1)      Kierrätys ja tuunaus

Ikoniset tuotteet, oli kyse sitten Chanelin laukusta tai Hankkijan lippiksestä, ovat massatuotantoa. Pelkällä rahalla ei saa yksilöllisyyttä, laatua tai eettistä tuotantotapaa. Maalaismuodikkaat ihmiset ovat päteviä, käteviä, ekologisia ja säästäväisiä, ja näitä erinomaisia piirteitä kannattaa tuoda esiin myös muotivalinnoilla. Hyvistä vaatteista tai asusteista ei niin vain luovuta, vaan ne toimivat luovuuden lähteenä. Jos vain asenne on kunnossa, saa huomata ettei tuunausoperaatioihin välttämättä tarvita paljoakaan taitoa. Tuunatussa vaatteessa on vanhan lempivaatteen mukavuus yhdistettynä raikkaaseen ilmeeseen. Sydäntä lämmittää mukavasti ajatella, että kierrättäminen ja tuunaaminen nakertaa konkreettisesti vaatteiden massatuotantoketjujen riesana olevaa kammottavaa epäeettisyyttä. Vaatebudjetissa säästetyn rahan voi käyttää vaikka omenatarhan laajentamiseen.

2)      Hienostelu

Ne maalla reikäisissä mökkipaidoissa ja kumisaappaissa kaupoilla hiihtävät tyypit ovat mökkiläisiä. Alkuasukkaat ovat yleensä siistimpiä, sillä pienessä paikassa ulos lähtiessä pitää aina varautua siihen että törmää tuttuihin. Niinpä Virkkalan keskusta on yhtä hyvä paikka spottailla aitoja Hermès-huiveja kuin Helsingin keskusta (viimeisin havainto: tummansini-valkoinen klassikko Les Clefs). Koska talvi on pitkä, Trumpista tulee presidentti ja Suomenkin henkinen tila on ankea, on yleistä moraalia hyvä nostattaa hillityllä hienostelulla jossa logot ovat piilossa mutta vastaantulijoita ilahduttava hienostunut, sivistynyt kauneus huipussa. Tulevana vuonna fashionistat muistavat siis, että korurasia ei ole se mitä perintökorujen on tarkoitus kaunistaa ja että hienostelupitsihuivi valaisee kivasti talven pimeyttä. Elämä on juhla, niin kuin laulussa sanotaan.

3)      Hatut ja myssyt

Virkkalan bussipysäkillä olen ihastellut monella reissulla etenkin vähän vanhempien rouvasihmisten päähineitä. Ne voivat olla käsintehtyjä tai ostettuja (jälkimmäiset tosin on saatettu tuunata vaikkapa persoonallisella korulla), mutta aina ne näyttävät pehmeiltä, lämpimiltä ja hienostuneilta. Mikä tahansa väri käy, mutta luonnonvalkoinen ja puolukkaiset punaisen sävyt näyttäisivät olevan erityisen suosittuja.

4)      Itse tehdyt kassit

Olen mainostanut omaa kauppakassitutoriaaliani ahkerasti, mutta itse tehdyt kassit nyt vaan ovat muodin huippua jo pelkästään siitä syystä että niistä tulee aina oman maun mukaisia. Kutomon rouvien kassit ovat tietysti kudottuja, mutta myös virkattuja, ommeltuja ja kahvipusseista askarreltuja näkee. Hyvä kassi kertookin omistajansa harrastuksista, taidoista ja yksilöllisestä mausta sekä kestää kauppatavaroiden painon ja kylänväen ihailevat katseet. 

5)      Järkevyys

Kaukomailla ja nuorison keskuudessa tuntuu pätevän “mitä älyttömämpi, sen muodikkaampi”-periaate. Erityisen hienoja ovat olevinaan kengät joilla on vaikea pysyä pystyssä, laukut joissa on ikävä kantaa tavaroita, vaatteet joissa on vaikea olla, ja tietysti poissaolollaan loistavat talvipukineet. Maalaismuoti on tehty oikeille ihmisille joilla on elämä, joten tänäkin vuonna voi ennustaa järkevien tyylielementtien jatkavan muodin huipulla. Heijastinten runsas ja luova käyttö, liukkailla pitävät kengät sekä aktiviteettiin nähden järkevät vaatteet ovat varmoja valintoja joiden käyttäjä kommunikoi olevansa itsevarma tolkun ihminen.

Kysy mitä vain, vastaukset osa 2: Ympäristöetiikan klassikoita

Minna Nurminen kysyi: Jos lasten hankkiminen on suurin ilmastorikos, niin ketä varten "pelastaisimme" maailman?

Tästä kysymyksestä tulee mieleen ympäristöetiikan klassikkopulma "Jos olisit maailman viimeinen ihminen ja sinulla olisi mahdollisuus tuhota viime töiksesi koko planeetta, niin olisiko niin tekeminen ihan ok?" Useimmilla jo intuitio sanoo, että se ei olisi ok, mutta miksi ei olisi? Se on astetta vaikeampi kysymys.

Oma vastaukseni (joka yhdistelee hyve-etiikkaa ja maaetiikkaa) on, että säilyttäisimme maailman tietysti kaikkia muita varten. Ihminen on vain yksi Maapallon lukemattomista eliölajeista eikä meillä ole lähtökohtaisesti oikeutta tuhota toisia lajeja (kyllä, ihminen on tehnyt niin, mutta joka ikinen kerta on vääryys). Maapallo ja sen elämänmuodot, lajeina tai yksilöinä, eivät kuulu ihmiselle vaan itselleen. Edelleen, vaikka on erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudessa on elämää, ja mahdollista että mikrobitason elämä on jopa kohtalaisen yleistä, Maapallon olosuhteissa kehittynyt elämänpuu on ainutlaatuinen. Kaikilla ominaisuusyhdistelmillä joita ympärillämme näemme, homesienistä varpusiin, on näihin päiviin pärjätty evoluution hampaissa. Tunnemme jo monia lajeja jotka ovat säilyneet jokseenkin muuttumattomina miljoonia vuosia (nykyihmisen iäksi on arvioitu max. noin 200 000 vuotta).  Viime vuosikymmeneninä tieteessä on nähty sellainenkin jännä ilmiö, että kun käsityksiämme eläin- ja jopa kasvilajien tuntoisuudesta ja tietoisuudesta on päivitetty, niitä on päivitetty järjestelmällisesti ylöspäin. Länsimainen luonnontiede on perinteisesti operoinut kartesiolaiselta pohjalta jonka mukaan vain ihminen on älykäs, tunteva ja (enemmän tai vähemmän) moraalisesti merkityksellinen olento, mutta tämä käsitys on perustunut paimentolaistarinoihin. Kun faktoja on alettu selvittämään, on alkanut hitaasti valjeta että älyttömiksi ja mitättömiksi arvottamamme elämänmuodot ovat todellisuudessa paljon hienostuneempia kuin olemme osanneet kuvitellakaan. Tällä hetkellä voikin sanoa, että vanhasta arvojärjestelmästä jossa eläimen ja kasvin osa on alistua ja tuhoutua kun ihminen päättää tuhota, ei pidetä kiinni mistään muusta syystä kuin siitä että kuvittelemme sen olevan omalta kannaltamme edullista. Todellisuudessa, olemme yhtä sidoksissa luontoon kuin aina ennenkin. Olemme ehkä hirmuinen peto ravintoketjun huipulla, mutta se ei tee meistä suurinta ja kauneinta vaan päinvastoin aika haavoittuvan lajin: myrkyt rikastuvat meihin ja pärjätäksemme tarvitsemme tueksemme koko biosfäärin, suunnilleen laattatektoniikasta alkaen (laattatektoniikka kun on tärkeä osa hiilen kiertoa). Suureksi ja kauniiksi ihmisenkin tekisi halu ja taito elää harmoniassa muun maailman kanssa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että enimmäkseen halutaan kaikkea muuta.

Hallitsematon väestönkasvu on siis paitsi itsetuhoista lajin näkökulmasta (jos luonnosta haluaisimme oppia, voisimme oppia paljonkin vaikkapa pöllöjen kannanvaihtelusta ja siitä mitä tapahtuu kun populaation koko ylittää ympäristön kantokyvyn huonoina myyrävuosina), myös julmuutta syntyviä lapsia kohtaan sillä tämänhetkisen pahasti kestämättömän elämäntavan lasku tulee lopulta heidän maksettavakseen. Tiede tietää kertoa, että eräpäivä koittaa erittäin todennäköisesti jo kuluvalla vuosisadalla. Yksilötasolla kysymys on tietysti paljon monimutkaisempi, kuten viime vuonna kirjoitin. Lisääntymisasia henkilökohtaisella tasolla jää jokaisen omatunnon kysymykseksi- eetikkona voi toivoa korkeintaan, että kukin päättää lisääntymisestään tiedon valossa ja hyvin harjoitettua omatuntoa hyödyntämällä.

Kommenttiboksiin tuli toinenkin klassinen ympäristöetiikan kysymys jolle edellinen vastaus toimii oikeastaan johdantona. 

Schrödingerin kissa kysyi: Miksi on eettisesti hyväksyttävää syödä lihaa? Minkä kaikkien lajien syömistä voi perustella samoilla argumenteilla?

Mielestäni (esimerkiksi eläinoikeusajattelijat siis ovat kovaäänisesti toista mieltä) lihan syöminen yleisesti ottaen (mikä tarkoittaa siis ettemme tässä vaiheessa vielä lähde repostelemaan lihantuotannon monia ongelmia) on eettisesti hyväksyttävää kahdesta syystä. 
Painavampi syy on tämä: Eläinten syöminen on ilman muuta eettisesti ongelmallista, mutta niin on myös kasvissyönti.
Eläinoikeusajattelu esittää, että kasvien syöminen on lähtökohtaisesti eettisesti ongelmatonta. Eläinoikeusajattelu ei kuitenkaan edusta koko ympäristöetiikkaa vaan on vain yksi -kieltämättä kovaääninen- suuntaus mahdollisesti suhteellisen helppotajuisuutensa vuoksi. Pätevyys on sitten toinen asia. Kasvissyönnin pitäminen ongelmattomana tuntuu järkeenkäyvältä ainoastaan siitä syystä että kasvit muistuttavat meitä vähemmän kuin eläimet. Tämä on kuitenkin antroposentrismiä, eikä antroposentrismi ole järkiargumentti. Puolueettomammin ajateltuna myös kasvissyönti on eettisesti ongelmallista.
Kasvit ovat monimutkaisia elämänmuotoja. Ne ovat selviytyneet evoluution hampaista siinä missä eläimetkin. Jopa ihminen ymmärtää että kasvi voi kukoistaa, kärsiä, kitua ja sairastua. Viime aikoina olemme alkaneet huomata että kasvit ovat ympäristöstään tietoisempia kuin olemme luulleet, että ne pystyvät kommunikoimaan jne. Kartesiolainen harha jonka virheet eläinoikeusajattelu on tuonut esiin toimii myös kasvien kohdalla. Eläinoikeusajattelu on siis laajentanut eettisesti merkityksellisten elämänmuotojen piiriä, mutta se ei ole onnistunut ratkaisemaan tuhoavuuden perusongelmaa.
Tässä vaiheessa kasvissyöjä voi kuitenkin sanoa että "jotakin tässä on kuitenkin syötävä, ja kasvissyönti rasittaa Maapalloa vähemmän kuin lihansyönti." "Jotakin tässä on kuitenkin syötävä" on hyvä huomio, mutta tällä pragmaattisella perusteella ei kasvissyönnin perustavista ongelmista päästä. Mielestäni parempi päätelmä on, että kaikkia eliöryhmiä voi syödä kohtuullisesti sillä ne ovat yhtä lailla ongelmallisia. Koska emme voi välttää kuluttamista emmekä elävien olentojen tuhoamista vaikka mitä tekisimme, meidän on pyrittävä kompensoimaan aiheuttamaamme haittaa. Pyrkimys rajoittaa olemassaolostamme aiheutuvia haittoja on oikein hyvä, mutta ei riittävä tilanteen neutraloimiseksi. On siis yritettävä elää niin että oman elämän tuottama hyvä on suurempi kuin siitä aiheutunut haitta. Ihmisellä on myös kyky tehdä hyvää ja auttaa muitakin lajeja selviytymään. Kompensoitavaa on tietysti vähemmän, jos kuluttaa vain kohtuullisesti. Haittojen minimointi ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi jos katsotaan että jokaisella elämänmuodolla on itseisarvo jonka menetys on ongelma. On myös tehtävä positiivisesti jotakin, parannettava maailmaa jollakin sellaisella tavalla jonka ne ihmisen kuuluisat ainutlaatuiset kyvyt mahdollistavat.

Maapallon kantokyvystäkin voimme ilman muuta puhua, mutta se puhe kannattaisi vaihteeksi aloittaa keskustelulla väestönkasvun hillitsemisestä. Sitä ei saavuteta soijasuikaleita (nams!) syömällä, vaan meidän pitäisi alkaa vakavasti miettiä, miten kohtuullistaisimme lisääntymishalujamme (etenkin täällä Suomessa missä jokainen uusi kansalainen kuluttaa monen afrikkalaisen tai intialaisen edestä). Kylmä matemaattinen fakta on, että esimerkiksi meikäläinen voisi elää kuin pellossa ja mässätä lihaa vaikka joka päivä ja kantaa silti kevyempää ekologista selkäreppua kuin kuka tahansa ympäristötietoinen kansalainen joka on kuitenkin pyöräyttänyt maailmaan keskimääräiset 1.8 lasta joiden eliniänodote huitelee yli 80 vuodessa. En mainitse tätä korostaakseni eettistä erinomaisuuttani (yksilötasolla siitä ei mielestäni voida oikein järkevästi puhua tässä asiassa), vaan vain huomauttaakseni että väestönkasvuongelmaan vastataan tehokkaimmin puuttumalla lisääntymisasioihin, ei ruokavalioon. 

Toinen, huomattavasti kevyempi, perustelu hyväksyä lihansyönti on että ihminen on biologiselta perustaltaan sekasyöjä. Emme ole kissoja emmekä kaniineja vaan fysiologiamme on siltä väliltä. Mielestäni on kohtuullista ajatella, että ihmisellä on samanlainen oikeus lajityypilliseen ravintoon kuin muillakin lajeilla. Tietoisuus ei ole rangaistus, joten vaikka kasvissyönti olisikin ihanteellista (mistä siis en ole lainkaan vakuuttunut), se ei voi olla eettinen vaatimus.

Lihantuotantoon liittyy kuitenkin monia ongelmia, ja tässäkin blogissa moneen kertaan toitotettu fakta on, että esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen lihan kulutus on moninkertainen nähden siihen mikä on terveellistä, eli kohtuullista. Moni tuotantotapaan liittyvä ongelma poistuisi yksinkertaisesti sillä että lihankulutus pudotettaisiin terveyden kannalta kestävälle tasolle. Yletöntä lihan kulutusta ei voi puolustaa millään. Vastaavasti, lihan tuotannon eettiset ongelmat ovat oikeita, vakavia ongelmia, joihin esimerkiksi luomutuotanto yrittää puuttua. 

Näillä eväillä ei voi ikävä kyllä päättää, minkä lajien syöminen on eettisesti kestävintä- vain ehkä sen että uhanalaisten lajien edustajien tai niiden ravinnon syöminen on selvästi väärin. Jos jokaisen lajin ja yksilön itseisarvo (mukaan lukien se arvo jota ihminen ei ainakaan toistaiseksi käsitä) otetaan vakavasti, niin ei voi tehdä. Voi ajatella, että tähän kysymykseen vaikuttavat ennen kaikkea käytännölliset, historialliset ja kulttuuriset seikat sekä puhtaat makuasiat. Myös ekologisesta näkökulmasta voi saada apua: esimerkiksi roskakalana pyydetyn kotimaisen särjen syöminen on ekologisesti ottaen myönteinen teko. Mutta rehellisesti sanottuna, tämä hienosäätötaso on vaikea siten että monia vaihtoehtoja voidaan perustella hyvillä argumenteilla. Kun tähän lisätään vielä elämäntilanteiden ja olosuhteiden monimuotoisuus, näen parhaaksi julistaa nämä yksityiskohdat omantunnon kysymyksiksi, ainakin toistaiseksi.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments