Onni onnettomuudessa

Omenapuumetsä on puhunut. Kulunut kesä oli surkea eikä vain ollut olevinaan. 
Omenia on vähän ja niistä vähistä moni on tuholaisten syömä tai rupinen. Harvoinpa puutarhavitsaus yksinään tulee. Omenat ovat myös kooltaan pieniä ja maussakin on toivomisen varaa. Tähän aikaan pääsadon pitäisi olla kypsä, mutta sekin on vähän siinä ja siinä. Lämpösummaa ei vaan ole kertynyt. Parikymmenen syysomenapuun sato mahtui korilliseen. Siitä riittää maistiaiset kanille ja sukulaisille sekä ainekset pariin omenapiiraaseen. Ensi vuonna uudestaan, paremmalla onnella ja toivottavasti hyvin levänneinä

Tämä vuosi on ollut siitä erikoinen, että katovuosi on ollut vallan tervetullut. Ison remontin lisäksi alkusyksyyn ei olla ekstroja kaivattu ja katovuosi oli meille pieni onnenpotku. Myös remontin tieltä toiseen kaupunkiin evakuoituminen kohtuullisti puutarhanhoidollisia tavoitteita tehokkaasti. Välttämättömimmät syystyöt saataneen tehdyksi, mutta hyvän omenavuoden satovyöryn prosessointi ei olisi onnistunut millään. Korillinen on meille juuri sopiva määrä satoa tänä vuonna. Se että näin on, kertoo kuitenkin erikoistilanteen ohella siitä että olemme onnekkaita huomaamattomammillakin tavoilla, alkaen siitä ettei elantomme ole puutarhamenestyksestä kiinni. Moni maanviljelijä on tänä vuonna stressaantunut hyvästä syystä. Muutama sukupolvi takaperin, siihen aikaan kun puutarhamme perustettiin, kotipuutarhan katovuosi saattoi tarkoittaa nälkäisia aikoja. Ylellisyyttä ei ole ainoastaan korillinen oman tarhan omenia, ylellisyyttä on myös se että sadon jääminen siihen korilliseen ei haittaa.

Jännitämme vielä talviomenien kohtaloa. Viime vuoden omenasoseet ovat lopussa ja jos kotiomenoista ei saa sosetta tehtyä, joutuu ilman olemaan koko vuoden. Kaupasta saatava omenasose kun on ihan eri tavaraa. As in, ostettiin kerran kokeeksi edellisenä katovuonna, ja oli niin pahaa että syömättä jäi. Ensi kuussa tämäkin kai selviää, hetkeä ennen kuin on aika laittaa puutarha talviteloille.

VR ja nykyaika

Remonttievakossa olemiseen kuuluu olennaisena osana seikkaileminen remonttimiesten pakoilemisen varjolla. Näin kävi tälläkin kertaa, vaikka alunperin olin kovasti ollut sitä mieltä että tällä kertaa ei seikkailla vaan ihan hissuksiin ollaan. Tutkimuksissa piti kuitenkin piipahtaa, ja kun paluumatkasta osa tuli kuljettua junalla, siinäpä olikin seikkailua kerrakseen.

Lohjalle ei juna kulje, joten olen seurannut VR:n edesottamuksia viime vuosina  vähän laiskanlaisesti. Tiesin, että nykyään paikallisjunaankin pitää ostaa lippu etukäteen. Junissa on kuulemma edelleen konduktöörejä palvelemassa asiakkaita mutta lippuja he eivät saa myydä. Huhu kertoo, että he eivät saa myöskään tarkastaa lippuja vaan tarkastajat ovat oma porukkansa. Sen sijaan konduktööritkin saavat katsoa liput ja poistaa liputtoman matkustajan.
Kuulosti sen verran epämääräisen pahaenteiseltä että motivaationi toimia prikulleen oikein oli korkealla. 

Tiettävästi junalipun voi hankkia älypuhelimella. Olen kuitenkin kuullut että lipun hintaa ei peritä puhelinlaskussa (mikä onnistuu HSL:ltä) eikä Paypalin kautta (onnistuu, öh, kaikilta ja Pihtiputaan mummolta) vaan se pitää maksaa verkkopankissa. Ajatus ryhtyä asioimaan verkkopankissa esimerkiksi keskellä Rautatientoria ei oikein houkuttanut minua. Ymmärsin, että en ole ihanneasiakas eli Kätevä Kansalainen, varautumisen mestari. Hän joko jaksaa asioida verkkokaupassa hissukseen eikä esimerkiksi laiturialueelle kiiruhtaessaan varttia ennen junan lähtöä, tai ei tarvitse mokomaa appsia ollenkaan koska omistaa jonkin kätevän kausi- tai sarjalipun. Minunlaiseni aivovammakkeet jotka kaukaisessa menneisyydessä Järvenpäässä asuttujen vuosien aikana vieläpä ehdollistuivat siihen että paikallisjunaan voi vaan mennä ja sieltä saa tarvittaessa lipun nopeasti ja kätevästi konduktööriltä jos ei muuten ehdi, ovat liikenteessä ihan väärällä asenteella. 

Rautatietorin asemahallissa oli meneillään jokin savunhajuinen kriisi eikä sieltä myyty lippuja (myös aikatauluopasteet olivat pois päältä mikä oli jälleen ikävä yllätys ihmiselle joka luuli että Järvenpäähän menee sen verran tiheään junia ettei etukäteen tarvitse olla tarkkaan selvillä, mihin junaan on menossa ja miltä laiturilta). Onneksi pian löytyi rauhoittava kyltti jossa kerrottiin, että laiturialueen edessä on lippuautomaatteja. Huh!

Menin lippuautomaatille joka olikin sijoitettu ystävällisesti heti ovien eteen. Se oli myös koristeltu A4:lla jossa kerrottiin että kaikki lippuautomaatit on suljettu. Lippu pitäisikin tällä kertaa ostaa laiturin 11 edessä olevasta lipunmyyntipisteestä. Luonnollisesti aikatauluopasteetkaan eivät toimineet, mutta muistin että hätätilassa tarvittavat tiedot saattaisi löytää sinne tänne ripotelluista reittijulisteista...edellyttäen tietysti etteivät ne olleet muuttuneet vanhentuneeksi teknologiaksi.

Laiturin 11 edessä ei näkynytkään mitään “lipunmyyntipistettä”.  Sitten erotin epämääräisen ihmisryppään ja tajusin että he parveilivat (sumeita pisteitä metsästäessä kun on vaikea luoda siistejä jonoja) muutaman konduktöörin ympärillä. Yllättäen näillä konduktööreillä olikin lipunmyyntivälineet. Minulle lipun myyneellä ystävällisellä konduktöörillä oli myös kännykkä josta hän googletti, mistä ja milloin junani lähtee. Ystävällistä palvelua vastaanottaessa oli ehkä vähän rumaa ajatella, että osaan itsekin googlettaa sujuvasti ja ihan muuten vaan oletin että uudenaikaisilla konduktööreillä on hallussaan jokin väline (kuten paperinen aikatauluvihko) josta tiedot voi tarkistaa nopeammin ja kätevämmin kuin kännykkää räpläämällä. I stand corrected: älypuhelimet ovat vuonna 2017 teknologian huipputuote ja piste, myös silloin kun paperiaikataulu tai jokin muu muinaisteknologia toimisi vähintään viisi kertaa nopeammin. 

Junaan astuessani oloni oli kuitenkin kuin onnistujalla: olin päässyt sinne minne pitikin ja saanut lippuni hankittua.

VR:n edesottamuksista ei ole paljon hyvää kuulunut, mutta asiakasmäärät ovat silti nousussa. Olen alkanut epäillä että kapasiteetin parantamisen sijasta liikelaitos on valinnut hallinnoida tilannetta savustamalla osan asiakaskunnasta toisaalle niin ettei mitään rasittavia investointeja tarvita. Vaikeaa kuuluu nimittäin olevan muillakin, tiesi Kulutusjuhla, hyvinkin vaikeaa omaan pikku seikkailuuni verrattuna. Ei ehkä ole pelkästään ikävä juttu että Lohjalle pääsee toistaiseksi vain bussilla.


Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments