Pientilametodi, eli se paras tapa jakaa kotityöt

Se löytyy meiltä. Olkoonkin, ettei se muistuta yhtään niitä ideoita joita julkisessa keskustelussa viime aikoina on näkynyt. Ei excel-taulukoita, ei metatöiden huolellista laskemista, ei kroonistuvaa uupumista ja tympääntymistä, palkattuja siivoojia eikä riitelyä. Ei tosin myöskään jatkuvasti vastapuunatun siistissä kunnossa olevaa kotia, mutta keskustelua seuratessa on käynyt selväksi myös ettei sitä ole monella muullakaan. Toisaalta missään meillä ei näy kovin suuria tekemättömien tehtävien vuoria, puolitoistakiloinen kani on yhä reilusti pölypalloja kookkaampi ja kaapista voi luottaa löytävänsä puhdasta päällepantavaa ja puhtaita teemukeja. Välillä jopa ehditään perussiivoilun lisäksi vaihtaa kukkaruukkuihin multia, pestä ikkunoita ja roudata mattoja pesulaan. 
Perheen tyytyväisyys verrattuna tehtyjen tehtävien määrään ratkaisee metodien kisan selvästi Pientilametodin eduksi.

Pientilametodin mukaan tärkeintä kotitöiden jakamisessa ei ole lopputuloksen sisustuslehtikelpoisuus eikä se että molemmat jatkuvasti tekevät täsmälleen yhtä paljon (painotettuna meidän tapauksessa tietysti sillä että toisella on vaativa työ ja toisella vaativa terveysongelma). Tärkeintä on sopu. Se etteivät kotityöt uuvuta kumpaakaan eikä kumpikaan koe oloaan erityisen orjuutetuksi. Se että päivittäin aikaa jää hieman myös levolle ja perheonnelle. Se että kotitöistä käytävä keskustelu tapahtuu ystävälliseen sävyyn. Lähtökohtana on lyhyesti sanottuna se että kotityöt tehdään perhettä varten, mutta perhe ei ole pelkkää työvoimaa kotitöitä varten.

Toiseksi tärkeintä on muistaa, että kotitöitä kertyy vain ihmisille joilla on koti, ja erityisen paljon ihmisille joilla on tilava koti, lemmikkejä, lapsia tai vastaavia juttuja jotka on hankittu sillä ajatuksella että niiden myötä onni vain kasvaa. Kaikilla halukkailla ei ole kattoa pään päällä eikä mahdollisuutta jakaa elämäänsä puolison, eläinystävien tai lasten kanssa. Kotitöiden jakamisesta pääsevät valittamaan vain ne joilla on joku jonka kanssa jakaa työt. Sille jolle on kertynyt tehtäviä kotihommia, on kertynyt paljon muutakin. Sinkkutalouksissa työnjako on tosi yksinkertaista: joko minä teen sen tai se jää tekemättä. Jos kuitenkin on sitä mieltä että elää mieluummin perheessä ja että oma kotikin on pohjimmiltaan positiivinen juttu, ei auta kuin päätellä että kotityöt ovat ilo ja etuoikeus joiden olemassaolevat vaihtoehdot ovat huonompia. Viime vuosikymmenet muodissa ollut ajatus siitä että kotityöt ovat pakkopullaa ja elämän tuhlausta ei ole mikään suuri totuus vaan vain ajatus muiden joukossa. Parempi on ajatella että kotityöt ovat osa elämää ja niiden tekeminen on tilaisuus parantaa sekä omaa että läheisimpien hyvinvointia.

Ai eikö vaihtoehtona olekaan "puoliso tekee kaiken, tai ainakin ikävimmät ja raskaimmat hommat"? Tästä päästään kolmanteen Pientilametodin perusperiaatteeseen: molemminpuoliseen haluun tehdä kumppani onnelliseksi ja hänen elämänsä mahdollisimman helpoksi. Haasteitahan meillä kaikilla riittää omastakin takaa, ja ulkomaailmasta niitä saa vielä lisää. On kuitenkin hyvä jos kotona vallitsee toisenlainen todellisuus jota ohjaa välittäminen itse vapaaehtoisesti valitun puolison onnesta. Siihen periaatteeseen eivät mitenkään sovi yritykset päästä mahdollisimman vähällä tai vyöryttää mahdollisimman paljon tehtäviä toiselle, marttyyriasenne tai pilkuntarkka taulukointi jonka tavoitteena on varmistaa se ettei itse vaan vahingossakaan tee yhtään ekstraa. Sen sijaan siihen sopivat erinomaisesti yritykset ottaa molempien mieltymykset huomioon työnjaossa, puolison pyyntöjen toteuttaminen reippaasti ja iloisesti sekä se että molempien inhokkityöt tehdään lähtökohtaisesti yhdessä. Myös iloinen irtopisteiden kalastelu oma-aloitteisella asenteella (ja toisen ahkeruuden huomiointi) sopii hyvin kuvioon. Ja keskustelu sekä aitoon yhteisymmärrykseen (joka siis on eri asia kuin pitkin hampain saavutettu kompromissi jossa molemmat tuntevat oikeastaan hävinneensä) pääseminen, se on aivan olennaista oikeastaan koko ajan, oli sovittavana sitten töiden jakaminen, tavoiteltava siisteys- ja palvelutaso tai oman ajan ja perhe-elämän pyörittämisen sovittelu. 

Viimeinen hyvä periaate on reilu annos realismia ja tavoitteiden suhteuttaminen elämän realiteetteihin, esimerkiksi siihen resurssimäärään mikä kotitöihin on järkevästi käytettävissä. Tärkeää on huomata että resurssien määrä vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Joskus aikaa ja jaksua on runsaasti, joskus niitä on vähemmän. Resursseja pohtiessa on hyvä jos osaa laittaa tehtävät suunnilleen tärkeysjärjestykseen. Listan häntäpäässä olevista jutuista voi sitten hätätilassa tinkiä tavalla tai toisella. Se mitä häntäpäähän päätyy, on kuitenkin yksilöllistä. Esimerkiksi meidän perheessä arvostetaan ensiluokkaista ruokahuoltoa mutta tarpeen vaatiessa ollaan valmiita sietämään tavaroiden kerääntymistä kasoiksi. Toisissa perheissä vallitsee joka päivä sellainen järjestys mitä meillä näkee vain satunnaisesti mutta arkiruuan virkaa toimittavat voileivät ja purkkikeitot. Meidän perheen tärkeysjärjestys on ilman muuta ylivertaisen hyvä -mutta vain meidän perheelle. Toiset ihmiset ja perheet ovat erilaisia, ja heidän onnensa voi olla toisennäköistä. Tunne itsesi, tunne perheesi- ja tunne elämäsi realiteetit. 

Kaikki mikä näiden periaatteiden päälle tulee, on ekstraa. Pohjimmiltaan on ihan sama onko perheessä tiskivuorot vai onko tiskaaminen yhden tehtävä ja pyykinpesu toisen tehtävä. On ihan sama, kuka silittää kenenkin paidat, pääasia että siistiä päällepantavaa saadaan tuotettua vaarantamatta sopuisaa tunnelmaa. Paras vaihtoehto on se millä hommat tulevat tehdyksi suunnilleen siten ja silloin kun pitääkin mahdollisimman pienellä uupumuksen ja kiukun määrällä. On ihan sama, siivotaanko joka päivä jonkin verran vai pidetäänkö lauantaisin kunnon viikkosiivoussessiot joiden välillä siisteystaso hiljakseen laskee, kunhan kodin siisteystaso on asukkaiden mielestä keskimäärin siedettävä eikä uhkaa sopua. Se jolle on äärimmäisen tärkeää että keittiönpöytä on aina tyhjä ja vastapyyhitty, voi ottaa homman hoitaakseen. Toinen voi sitten tehdä jotain muuta, tai sitten voidaan keskustelun kautta päästä yhteisymmärrykseen siitä että kysymyksessä on ekstratyö jonka tekemisestä toiselle tulee niin hyvä mieli että se on vaivan (vaan ei marttyyrikohtauksen) arvoista.

Pientilametodin huonona puolena on se ettei se takaa kotia jolle sisustuslehden toimittajista ja martoista koostuva tarkastuslautakunta antaisi koska tahansa täydet pisteet. Sen hyvänä puolena on, että tärkeät asiat ovat yleensä kunnossa ja muutkin hommat tulevat hoidetuksi kohtuullisessa ajassa. Parasta kuitenkin on että sopu ja perheonni, ne asiat minkä toivossa elämään on tullut kerättyä perheenjäseniä, pirtti ja kunnioitettava määrä tavaraa, kukoistavat.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments