Saikkupäikky: edistyksen ituja?

Itsehillintäni blogin osalta on ollut viime aikoina vähän koetuksella. Maailmassa ja Suomessakin tapahtuu juuri nyt paljon miettimisen ja kommentoimisen arvoista. Tapahtumien seuraaminen vaihtopenkiltä on alkanut välillä käymään luonnolle. Kunnes kadonnut stressinsietokykyni saadaan korjattua on kuitenkin vielä harrastettava itsehillintää ja koitettava pysyä erossa rasittavista ajatuksista. Pienet perusärhäkkyyden palaamisen merkit on kuitenkin syytä tulkita myönteisesti: kevätaurinko ja krookukset selvästi nostavat henkistä vireystasoani. Myönteistä on myös se että tutkimukset joihin olen jonottanut joulukuulta asti ovat vihdoin alkamassa ensi viikolla. Täytettyäni ajanvarauskirjeen mukana tulleen kyselylomakenivaskan oli kyllä sellainen olo että jo on kumma jos asiat eivät ala Helsingin Viisaiden huomassa vähitellen selkiintyä ja kunnollinen diagnoosi löytyä. 

Rauhallisesti on pitänyt ottaa siksikin että kaamea kevätflunssa iski juuri kun kuvittelin kerrankin selviytyneeni talvikaudesta ilman kunnon kuumetautia. Vaan enpäs selviytynytkään, ja tietysti tipahdin sängynpohjalle juuri samaan aikaan kun Puolison piti lähteä työmatkalle (kuten perheessämme jostain syystä on perinteikästä). Koksun kanssa vietettiin sitten survivalismi-teemaviikkoa. Nyt Puoliso on onneksi taas kotona ja olen päässyt pikkuisen nauttimaan ylell perheellisen peruspalveluista kuten teetarjoilusta ja siitä että välttämättömyyksien lisäksi myös muut tarpeelliset kotityöt on saatu tehtyä. Vielä tänään aion lepäillä tehokkaasti. Tärkeintä on suoriutua jotakuinkin tolpilleen Helsingin Viisaiden vastaanottoon mennessä.


Myös kevätkiireiden ilmaantumisesta on ollut apua. Pieni kirjoitusprojekti toi muassaan tilaisuuden mietiskellä taas ulkoavaruuden asioita. Ulkoavaruuteen liittyvien filosofisten kysymysten funtsiskelu on myös hyvä tapa muistuttaa itseään että maailmassa on paljon uutisvirtojen ja arkiselviytymisen ulkopuolelle jäävää tärkeää, mielenkiintoista ja ihmeellistä. Remonttisuunnitelmat ja perheen firmanpystytys ovat tuoneet muassaan virikettä ja hyödyllistä puuhaa. Puutarhaan kevät on tullut hitaasti keikkuen, mutta kohta sielläkin taas tapahtuu vaikka mitä. Jonotellessa on välillä ehtinyt tuntua siltä ettei mitään tapahdu eikä mikään oikein etene. Kun asioita alkaa listaamaan, huomaa kuitenkin että olosuhteisiin nähden tapahtuu paljonkin. 

Pitkästä aikaa: iloinen vaalianalyysi

Kuntavaalit on taas pidetty. Pitkästä aikaa vaalien ajattelemisesta tuli hyvä mieli useammastakin syystä.

Ensiksi: onnistuin nostamaan omaa äänisaalistani 17 ääneen. Olosuhteet (mukaan lukien kampanjoinnin täydellinen puuttuminen) huomioon ottaen, tulos on oikein hyvä ja äänimääräni kasvoi viime vaaleista joissa Perussuomalaiset juhlivat. Varovainen vaalivoitto nähtiin myös koko Vasemmistossa. Monen vuoden kannatuksen laskun jälkeen tämä on tärkeä asia. Ehkä hyvinvointivaltion purkutalkoot eivät sovikaan kaikille? Kiitos kaikille minua ja Vasemmistoa äänestäneille, seuraavien vuosien aikana äänillänne tulee olemaan paljonkin merkitystä! 

Vaalikarttojen mukaan olen sekä arvoiltani että mielipiteiltäni niin tukevasti vihervasemmalla että voinemme olla varmoja siitä etteivät uudet äänet tulleet vaalitappion kärsineiltä Perussuomalaisilta. Kyllä ne tekivät tappionsa ihan itse. Mahdollisesti jotkut ovat myös alkaneet ikävöimään reipasta vihervasemmistolaisuutta? Hallitustyöskentelyn aikana on käynyt selväksi ettei maahanmuuttokriittisyydellä ja populismilla pärjätä siinä vaiheessa kun jämäkästi ajettava oma linja pitäisi löytää myös sellaisten tylsien asioiden kuin peruspalveluiden ja kaavoituspalveluiden osalta. Ex-suuri puolue on nyt jotakuinkin tasoissa Vasemmiston kanssa, sillä pienellä erolla että Vasemmisto on nousussa ja Persut mahalaskussa.

Vaalien suuresta voittajasta ei ole epäilystäkään. Se pokaali menee Vihreille jotka nostivat kannatustaan useilla prosenttiyksilöillä. Vihreiden arvojen esiinmarssi onkin hienoa. Kuntatasolla vihreät voivat saada paljon hyvää aikaan. Kysymysmerkkinä Vihreistä puhuttaessa kuitenkin on aina se, miten hyvin sosiaalinen oikeudenmukaisuus mahtuu tavoitelistalle. Vihreät eivät ole selkeästi asemoituneita oikeisto-vasemmistoakselille vaan henkilövalinnoilla on suuri merkitys siitä millaista politiikkaa puolueessa lopulta tehdään. Puolueeseen mahtuu sekä hyvin vasemmistolaisesti ajattelevia että elinvoimainen Kokoomuksen puisto-osasto. 

Kolme vanhaa suurta puoluetta -Kokoomus, SDP ja Keskusta- säilyttivät yhä asemansa, vain johtovuoro vaihtui (mikä myös on perinteistä). Kolmen suuren aseman pysyvyys jaksaakin hämmentää minua vuodesta toiseen. Mikä saa kansan äänestämään kerta toisensa jälkeen samoja tyyppejä joiden edesottamuksista valitetaan sitten suureen ääneen vaalien välillä? Selittyykö kaikki sujuvasti sillä että vaaleissa "kansa" tarkoittaa noin 20 prosenttia äänestäneistä tilanteessa jossa äänestämässä käy vajaat 60% äänioikeutetuista? Tällä kertaa kaikkien kolmen suuren kannatus toki laski viime vaaleista. Johdon kisassa vei Kokoomus, jonka valtakunnallinen kannatus toisaalta myös laski eniten. Keskusta pärjää pienten kuntien vahvan kannatuksen suhteen. SDP:n oppositiopolitiikka jäi selvästi Ville Niinistön johtamien Vihreiden ärhäkän oppositiopolitiikan jalkoihin. 

Näissä vaaleissa mielenkiintoiset asiat tapahtuivat pienemmissä puolueissa. Erityisen ilahduttavaa on Feministipuolueen menestys ja valtuustopaikka Helsingissä. Uusien puolueiden on vaikea lyödä itseään läpi -kuten niin ikään ensimmäisiin valtuustopaikkoihinsa yltäneen Piraattipuolueen pitkä taival marginaalissa osoittaa- joten sillanpääaseman saavuttaminen ensi yrittämällä vain muutama kuukausi puolueen rekisteröinnin jälkeen on kova saavutus. Lohjalla feministipuolue sai 86 ääntä. Esimerkiksi Vasemmiston listoilta se olisi riittänyt valtuustopaikkaan, joten huonona sijoitusta ei voi täälläkään pitää. Menestyksen myötä äänestäjien luottamuksella on taipumusta kasvaa, joten reippaalla politikoinnilla sekä Feministipuolueen että Piraattien nousu voi hyvinkin jatkua.

Seuraavaksi kunnissa alkaa luottamuspaikkaruletti, joka vaalituloksen valossa näyttää taas mielenkiintoiselta. Perussuomalaiset joutuvat ottamaan reilusti takapakkia. Lohjallakin Vihreät rynnivät voittoon nousten kolmanneksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. Lohjalla vihervasemmistolainen yhteistyö ei ole varsinaisesti kukoistanut, ihan muuten vain totean että yhtenäinen vihervasemmisto ylittäisi pääluvultaan sekä SDP:n että Kokoomuksen. Oma lautamiespestini on luonnollisesti katkolla. Jatkan luottamushommia "sinne mennään minne kaivataan"-asenteella. Siihen voimme kuitenkin luottaa että jotakin hyödyllistä puuhaa jossa pääsen edustamaan pikku äänestäjäkuntani arvoja, varmasti tulee löytymään.

Roskanpoimijan pohdintaa

Kun omenapuut on saatu ojennukseen, on aika napata roskapussi käteen ja tehdä kierros tiluksilla. Joka vuosi pussi on täyttynyt. Tällä kertaa löytyi muun muassa sipsi- ja paistopisteleivonnaispusseja, karkkipapereita, nuuskarasia, tiilenpala, kahvimuki ja kasa epämääräisempiä muovi- ja metallijätteitä. Enimmät ryönät löytyvät tietysti niiltä tontin reunoilta joiden vieressä tie kulkee. Roskat näyttävät täsmälleen sellaisilta joiden heittäjä on unohtanut niiden olemassaolon saman tien. Minun muistini on parempi: jos keväisten kierrosteni roskapussit lasketaan yhteen, niillä täyttäisi jo perheen jäteastian. Oma lukunsa on se, että puutarhan talviteloille laittamiseen kuuluu niin ikään vastaava kierros, saman tyyppisin tuloksin. Sinä aikana kun vuohenp... tarkoitan rehevä nurmikko peittää ja värittää maiseman, noukimme tietysti vastaantulevat roskat yksitellen. 

Samaan tapaan minullakin on toki taipumusta unohtaa huushollissa syntyneet jätteet niiden kadottua silmistäni. Minun jäljiltäni kenenkään ei tarvitse kerätä roskia maastosta. Silti roskani teettävät yhä työtä monelle: kierrätysmateriaalien käsittelijöille, vedenpuhdistamon väelle, kaatopaikkahenkilökunnalle. Roskienkeruutuokion muistutti tästäkin. Zero waste-kotia Pientilasta ei ole tulossa. Jos rehellisiä ollaan, moni kerrostaloeläjä saattaa kierrättää jätteensä meikäläisiä enemmän ja paremmin. Pienetkin parannukset kuitenkin kasaantuvat ajan myötä siinä missä pienet karkkikääreetkin. Niillä on väliä. Siksi minäkin jatkan sitkeästi hentoja yrityksiäni vähentää taloutemme jätemäärää. 

Onneksi jätteiden lajittelun täydellistäminen ei ole ainoa keino pyrkiä tavoitteeseen. Tärkeitä edistysaskeleita otetaan muuallakin: ostoksilla (ja etenkin ostamista vältellessä), korjatessa, tuunatessa, lainatessa, kierrätellessä. Onneksi tässäkin kisassa kaikella on väliä ja onneksi kilpakumppanina on vain Eilinen Minä.

Pientilametodi, eli se paras tapa jakaa kotityöt

Se löytyy meiltä. Olkoonkin, ettei se muistuta yhtään niitä ideoita joita julkisessa keskustelussa viime aikoina on näkynyt. Ei excel-taulukoita, ei metatöiden huolellista laskemista, ei kroonistuvaa uupumista ja tympääntymistä, palkattuja siivoojia eikä riitelyä. Ei tosin myöskään jatkuvasti vastapuunatun siistissä kunnossa olevaa kotia, mutta keskustelua seuratessa on käynyt selväksi myös ettei sitä ole monella muullakaan. Toisaalta missään meillä ei näy kovin suuria tekemättömien tehtävien vuoria, puolitoistakiloinen kani on yhä reilusti pölypalloja kookkaampi ja kaapista voi luottaa löytävänsä puhdasta päällepantavaa ja puhtaita teemukeja. Välillä jopa ehditään perussiivoilun lisäksi vaihtaa kukkaruukkuihin multia, pestä ikkunoita ja roudata mattoja pesulaan. 
Perheen tyytyväisyys verrattuna tehtyjen tehtävien määrään ratkaisee metodien kisan selvästi Pientilametodin eduksi.

Pientilametodin mukaan tärkeintä kotitöiden jakamisessa ei ole lopputuloksen sisustuslehtikelpoisuus eikä se että molemmat jatkuvasti tekevät täsmälleen yhtä paljon (painotettuna meidän tapauksessa tietysti sillä että toisella on vaativa työ ja toisella vaativa terveysongelma). Tärkeintä on sopu. Se etteivät kotityöt uuvuta kumpaakaan eikä kumpikaan koe oloaan erityisen orjuutetuksi. Se että päivittäin aikaa jää hieman myös levolle ja perheonnelle. Se että kotitöistä käytävä keskustelu tapahtuu ystävälliseen sävyyn. Lähtökohtana on lyhyesti sanottuna se että kotityöt tehdään perhettä varten, mutta perhe ei ole pelkkää työvoimaa kotitöitä varten.

Toiseksi tärkeintä on muistaa, että kotitöitä kertyy vain ihmisille joilla on koti, ja erityisen paljon ihmisille joilla on tilava koti, lemmikkejä, lapsia tai vastaavia juttuja jotka on hankittu sillä ajatuksella että niiden myötä onni vain kasvaa. Kaikilla halukkailla ei ole kattoa pään päällä eikä mahdollisuutta jakaa elämäänsä puolison, eläinystävien tai lasten kanssa. Kotitöiden jakamisesta pääsevät valittamaan vain ne joilla on joku jonka kanssa jakaa työt. Sille jolle on kertynyt tehtäviä kotihommia, on kertynyt paljon muutakin. Sinkkutalouksissa työnjako on tosi yksinkertaista: joko minä teen sen tai se jää tekemättä. Jos kuitenkin on sitä mieltä että elää mieluummin perheessä ja että oma kotikin on pohjimmiltaan positiivinen juttu, ei auta kuin päätellä että kotityöt ovat ilo ja etuoikeus joiden olemassaolevat vaihtoehdot ovat huonompia. Viime vuosikymmenet muodissa ollut ajatus siitä että kotityöt ovat pakkopullaa ja elämän tuhlausta ei ole mikään suuri totuus vaan vain ajatus muiden joukossa. Parempi on ajatella että kotityöt ovat osa elämää ja niiden tekeminen on tilaisuus parantaa sekä omaa että läheisimpien hyvinvointia.

Ai eikö vaihtoehtona olekaan "puoliso tekee kaiken, tai ainakin ikävimmät ja raskaimmat hommat"? Tästä päästään kolmanteen Pientilametodin perusperiaatteeseen: molemminpuoliseen haluun tehdä kumppani onnelliseksi ja hänen elämänsä mahdollisimman helpoksi. Haasteitahan meillä kaikilla riittää omastakin takaa, ja ulkomaailmasta niitä saa vielä lisää. On kuitenkin hyvä jos kotona vallitsee toisenlainen todellisuus jota ohjaa välittäminen itse vapaaehtoisesti valitun puolison onnesta. Siihen periaatteeseen eivät mitenkään sovi yritykset päästä mahdollisimman vähällä tai vyöryttää mahdollisimman paljon tehtäviä toiselle, marttyyriasenne tai pilkuntarkka taulukointi jonka tavoitteena on varmistaa se ettei itse vaan vahingossakaan tee yhtään ekstraa. Sen sijaan siihen sopivat erinomaisesti yritykset ottaa molempien mieltymykset huomioon työnjaossa, puolison pyyntöjen toteuttaminen reippaasti ja iloisesti sekä se että molempien inhokkityöt tehdään lähtökohtaisesti yhdessä. Myös iloinen irtopisteiden kalastelu oma-aloitteisella asenteella (ja toisen ahkeruuden huomiointi) sopii hyvin kuvioon. Ja keskustelu sekä aitoon yhteisymmärrykseen (joka siis on eri asia kuin pitkin hampain saavutettu kompromissi jossa molemmat tuntevat oikeastaan hävinneensä) pääseminen, se on aivan olennaista oikeastaan koko ajan, oli sovittavana sitten töiden jakaminen, tavoiteltava siisteys- ja palvelutaso tai oman ajan ja perhe-elämän pyörittämisen sovittelu. 

Viimeinen hyvä periaate on reilu annos realismia ja tavoitteiden suhteuttaminen elämän realiteetteihin, esimerkiksi siihen resurssimäärään mikä kotitöihin on järkevästi käytettävissä. Tärkeää on huomata että resurssien määrä vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Joskus aikaa ja jaksua on runsaasti, joskus niitä on vähemmän. Resursseja pohtiessa on hyvä jos osaa laittaa tehtävät suunnilleen tärkeysjärjestykseen. Listan häntäpäässä olevista jutuista voi sitten hätätilassa tinkiä tavalla tai toisella. Se mitä häntäpäähän päätyy, on kuitenkin yksilöllistä. Esimerkiksi meidän perheessä arvostetaan ensiluokkaista ruokahuoltoa mutta tarpeen vaatiessa ollaan valmiita sietämään tavaroiden kerääntymistä kasoiksi. Toisissa perheissä vallitsee joka päivä sellainen järjestys mitä meillä näkee vain satunnaisesti mutta arkiruuan virkaa toimittavat voileivät ja purkkikeitot. Meidän perheen tärkeysjärjestys on ilman muuta ylivertaisen hyvä -mutta vain meidän perheelle. Toiset ihmiset ja perheet ovat erilaisia, ja heidän onnensa voi olla toisennäköistä. Tunne itsesi, tunne perheesi- ja tunne elämäsi realiteetit. 

Kaikki mikä näiden periaatteiden päälle tulee, on ekstraa. Pohjimmiltaan on ihan sama onko perheessä tiskivuorot vai onko tiskaaminen yhden tehtävä ja pyykinpesu toisen tehtävä. On ihan sama, kuka silittää kenenkin paidat, pääasia että siistiä päällepantavaa saadaan tuotettua vaarantamatta sopuisaa tunnelmaa. Paras vaihtoehto on se millä hommat tulevat tehdyksi suunnilleen siten ja silloin kun pitääkin mahdollisimman pienellä uupumuksen ja kiukun määrällä. On ihan sama, siivotaanko joka päivä jonkin verran vai pidetäänkö lauantaisin kunnon viikkosiivoussessiot joiden välillä siisteystaso hiljakseen laskee, kunhan kodin siisteystaso on asukkaiden mielestä keskimäärin siedettävä eikä uhkaa sopua. Se jolle on äärimmäisen tärkeää että keittiönpöytä on aina tyhjä ja vastapyyhitty, voi ottaa homman hoitaakseen. Toinen voi sitten tehdä jotain muuta, tai sitten voidaan keskustelun kautta päästä yhteisymmärrykseen siitä että kysymyksessä on ekstratyö jonka tekemisestä toiselle tulee niin hyvä mieli että se on vaivan (vaan ei marttyyrikohtauksen) arvoista.

Pientilametodin huonona puolena on se ettei se takaa kotia jolle sisustuslehden toimittajista ja martoista koostuva tarkastuslautakunta antaisi koska tahansa täydet pisteet. Sen hyvänä puolena on, että tärkeät asiat ovat yleensä kunnossa ja muutkin hommat tulevat hoidetuksi kohtuullisessa ajassa. Parasta kuitenkin on että sopu ja perheonni, ne asiat minkä toivossa elämään on tullut kerättyä perheenjäseniä, pirtti ja kunnioitettava määrä tavaraa, kukoistavat.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments