Järki ja moraali ovat tuomitsemisen kulttuurin ensimmäiset uhrit

Vaikka ihan vanhanaikainenkin kiusaaminen rehottaa yhä valtakunnassa, sen rinnalla kukoistaa myös tuomitsemisen ja yhdessäpaheksumisen kulttuuri. Tämä kulttuuri piiskaa kansalaisia niissä asioissa joihin lainsäätäjä ei ole nähnyt hyväksi puuttua. Koska se piiloutuu moraalisen erinomaisuuden ja yleisen hyvän puolustamisen kaapuun, siihen ei myöskään yritetä puuttua senkään vertaa kuin kiusaamiseen. Päin vastoin: harva se päivä mediasta löytyy tuomitsevia ulostuloja ihmisiltä joiden koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella luulisi tietävän paremmin. Usein he saavat vielä kiitosta suoraselkäisyydestään ja siitä että "uskaltavat sanoa suoraan". Pahoinvoinnin levittämisestä on jaossa runsaasti sosiaalisia palkintoja.

Suorittamalla tehokkaasti oikeinelämisen -mikä toki vaatii sellaisia resursseja ja onnenkantamoisia joita kaikilla ei ole- voi välttyä tulemasta tuomituksi B-luokan kansalaiseksi. Iloa hyvästä suorituksesta ei sittenkään ole luvassa. Koska tuomitsemisen kulttuuri on pohjimmiltaan vain koulukiusausta uusissa pukimissa, aina täytyy olla varpaillaan sillä ne jotka tahtovat kiusata kyllä vaikka keksivät toisista vikoja jos niitä ei muuten ala löytyä. Tämän kaikki toki tietävät sisimmässään. Silti moni valitsee suorittamisen ja energian kuluttamisen elämän kulissien kiillotteluun, ei siksi että sieltä löytyisi onni vaan siitä että kiusaajat ovat tunnetusti häijyjä tyyppejä joiden vastustaminen vaatii urheutta. Sille joka pelkää, laiha sopu näyttää paremmalta vaihtoehdolta kuin vapaus elää elämäänsä kuten parhaaksi näkee, armollisena sekä itselle että muille.

Arkisen tuomitsemisen kulttuuri eroaa kiusaamisesta vain siltä osin ettei kohdetta yksilöidä suoraan. Itse joutuu päättelemään, keihin läsnäolijoihin viitataan kun tuomitaan työttömät, itseaiheutettuja kansantauteja potevat, tyylittömät, huonot vanhemmat, uusavuttomat, elämäntavoiltaan lepsut, väärinajattelijat,väärinauttajat, väärinsyöjät, vääräuskoiset ja vääränväriset. Ketään ei tarvitse osoittaa sormella, ei tarvitse edes kysellä kenenkään moraalisista puutteista. Jo yleisellä tasolla tuomitseminen sosiaalisessa tilanteessa riittää jakamaan väen kunnollisiin ja heidän alapuolellaan oleviin kunnottomiin. Ihmisen riittää painamaan alas yllättävän tehokkaasti jo pelkkä hiljainen tieto siitä että jos Tuo tietäisi millainen olen, hän halveksisi minua.
Jaon kunnollisiin ja kunnottomiin saa suorittaa se joka keksii ryhtyä arvostelemaan. Tämä kekseliäisyys palkitaan vapaalipulla moraalisen tunkion huipulle. Kun sosiaalinen arvojärjestys on kertaalleen selvitetty, ei ole myöskään enää mitään syytä ryhtyä keskustelemaan muista maailmaa piinaavista moraalisista ongelmista, etenkään niistä joista puhuminen saattaisi tuntua kiusalliselta hänelle joka on juuri todistanut moraalisen erinomaisuutensa paheksumalla reippaammin kuin kukaan muu.

Koska tuomitsija on hyvä ihminen, hän ei suinkaan kiusaa, ihan muuten vaan hänellä on varmaa tietoa siitä että jokainen uusavuton on typerys, jokainen lihava laiska sipsinmussuttaja, jokainen uskovainen kiihkoilija, jokainen työtön laiska sosiaalipummi. Ei tuomitsija suinkaan paheksu kenenkään ulkonäköä, yhteiskuntaluokkaa tai elämän vastoinkäymisiä, sehän olisi ilkeää. Asia vain on niin että pintapuoliset seikat ja arkiset sattumukset kertovat suuria totuuksia ihmisten moraalisista puutteista. Ja moraaliset puutteet ovat asioita joita saa kritisoida, tekeväthän niin jopa ammattieetikot. Tuomitsijan mielessä havaittuun paheksuttavaan ominaisuuteen on olemassa vain yksi mahdollinen syy, nimittäin moraalinen kehnous, ja siitä pelastaa vain parannuksen tekeminen ryhdistäytymällä. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus tosin osaa kertoa, että maku on niin vahvasti yhteiskuntaluokkasidonnainen asia että tuomitessamme toisten huonoa makua tuomitsemme lähinnä heidän yhteiskuntaluokkaansa ja että sosiaaliset ongelmat ovat nimenomaan sosiaalisia ongelmia eivätkä yksilön paheita siitä syystä että niiden juuret ovat olennaisilta osin yhteiskunnan rakenteissa. Lääketiede kertoo, että kansantaudit ovat kansantauteja pitkälti siksi että niihin voimakkaasti kontribuoivia tekijöitä on läsnä arkisessa ympäristössä ja kulttuurissa. Pelkkä terve järki kertoo, että vaikka 99% paheelliselta näyttävistä ihmisistä olisi vain ryhdistäytymistä vailla olevia paheellisia ihmisiä, kuka tahansa yksittäinen vastaantulija voi olla juuri se henkilö jonka tilanne on sen verran monimutkainen että yksioikoinen tuomitseminen kertoo vain tuomitsijan järjen puutteista.

Usein tuomitsija perustelee häijyyttään perimmäisellä hyväntahtoisuudellaan. Ei hän ilkeä ole,vaan ainoastaan huolissaan veronmaksajista, kansanterveydestä, katukuvasta ja siitä mitä hienot Ulkomaalaisetkin mahtavat ajatella. On ihan sivuseikka jos muiden alaspainaminen saa oman pienen elämän tuntumaan hetken aikaa hienommalta ja jos onnistuu kommunikoimaan kuulijoille minkä porukan yläpuolella itse tukevasti on. Nykymaailmassa kilpailu on kovaa joten oma erinomaisuus on parasta tehdä itse selväksi. On myös pelkkä onnekas sattuma että paras tapa ilmaista tätä huolta on juuri tuomitseminen ja ilkeily eikä jokin arkisempi ja rasittavampi toimintatapa kuten esimerkiksi tarjoutuminen kuuntelijaksi, avuksi ja tueksi sille ihmisryhmälle josta huolta kantaa.

Pahinta tuomitsen kulttuurissa ei kuitenkaan mielestäni ole edes sen lietsoma pahoinvointi. Sitäkin pahempaa on se, miten tehokkaasti tuomitsemisen kulttuuri pahentaa täsmälleen niitä ongelmia joihin se väittää yrittävänsä puuttua. Loppuhuipennukseksi sopii raflaava esimerkki. Jokainen kunnon ihminenhän tuomitsee jyrkästi pedofiilit, mitä väkivaltaisempien fantasioiden höystämänä, sen uskottavammin. Mitä tästä seuraa? Ei ainakaan se että pedofiliaan liittyvä rikollisuus olisi saatu kitkettyä valtakunnasta. Päin vastoin: kun pedofiiliset ajatuksetkin on demonsoitu, niitä kokevat eivät uskalla hakea apua eikä apua myöskään ole tarjolla kuin vasta vankilassa. Pedofiilit jotka haluaisivat välttyä rikosten tekemiseltä, saavat kamppailla halujensa kanssa miten parhaiten taitavat. Samalla vähäisistä yhteiskunnan resursseista riittää tukea ja apua tarjolla paljon pienempiinkin mutta vähemmän ällöttäviin ongelmiin. Kaikkien osapuolten etu tietysti olisi jos pedofiilisia taipumuksia itsessään tunnistavat saisivat halunsa hallintaan ennen kuin yhdenkään lapsen tarvitsee kärsiä- mutta edes lasten etu ei näytä tässä asiassa ylittämään tuomitsemis- ja lynkkaushalua. Niin suuri on tarve päästä tuomitsemaan ja kuulumaan oikeamieliseen enemmistöön. Sama kuvio tietysti toistuu jotakuinkin kaikissa ongelmissa jotka tuomitaan: ryhdistäytymistä todennäköisemmin tuomitseminen johtaa todennäköisimmin ongelmien pahenemiseen, useamman mekanismin kautta. Uhma, häpeä ja pelko eristävät. Kun ongelmat nähdään yksilöiden ryhdistäytyisongelmina, apua ei haeta eikä sitä myöskään nähdä tarpeelliseksi tarjota. Kun asiaa pysähtyy miettimään, on jotakuinkin itsestään selvää ettei tuomittaviin elämänhallintaongelmiin ja paheisiin auta vaatiminen, tuomitseminen eikä sättiminen vaan ihmistä kunnioittava ja hänen tarpeistaan lähtevä tuki, pyydettäessä annettavat hyvät neuvot ja toisinaan ihan konkreettinenkin apu. 

Tuomitsemisen kulttuuri ei rehota siksi että yhteiskunta on niin rempallaan ja ihmiset niin kehnoja vaan siksi että halu olla häijy joutumatta vastuuseen häijysti käyttäytymisen seurauksista voittaa usein kaiken muun, niin järjen kuin moraalinkin. Seurauksista kärsii koko yhteiskunta, mutta kaikkein eniten tietysti se joka joutuu elämään häijyyttä synnyttävän pahoinvoinnin kanssa.

posted under , , |

1 kommenttia:

loistoluoto kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksesta! Olen miettinyt viihteen vaikutusta tähän arvostelukulttuuriin. Valtaosa tv-viihteestä (eli kaikki tosi tv -ohjelmat) perustuu jotenkin arvosteluun. Joko ohjelmassa arvostellaan (Idols), tai se saa katsojan arvostelemaan (Temptation island). Jopa sellaiset "viattoma" ohjelmat kuin Voice of Finland tai Vain Elämää ovat täynnä arvostelua, olkoonkin pääasiassa ihan ystävällistä arvostelua. Yksi henkilö saa arvonsa muiden tykkäämisen perusteella. Sen sijaan, että katsoja vain nauttisi musiikista, tai jännittäisi roolihahmon puolesta, hän katsoo kaikkea arvostelijan näkökulmasta. Uskon, että tällaisella viihteellä on yllättävän suuri vaikutus ihmismielen liikkeisiin...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments