Kysy mitä vain, vastaukset osa 2: Ympäristöetiikan klassikoita

Minna Nurminen kysyi: Jos lasten hankkiminen on suurin ilmastorikos, niin ketä varten "pelastaisimme" maailman?

Tästä kysymyksestä tulee mieleen ympäristöetiikan klassikkopulma "Jos olisit maailman viimeinen ihminen ja sinulla olisi mahdollisuus tuhota viime töiksesi koko planeetta, niin olisiko niin tekeminen ihan ok?" Useimmilla jo intuitio sanoo, että se ei olisi ok, mutta miksi ei olisi? Se on astetta vaikeampi kysymys.

Oma vastaukseni (joka yhdistelee hyve-etiikkaa ja maaetiikkaa) on, että säilyttäisimme maailman tietysti kaikkia muita varten. Ihminen on vain yksi Maapallon lukemattomista eliölajeista eikä meillä ole lähtökohtaisesti oikeutta tuhota toisia lajeja (kyllä, ihminen on tehnyt niin, mutta joka ikinen kerta on vääryys). Maapallo ja sen elämänmuodot, lajeina tai yksilöinä, eivät kuulu ihmiselle vaan itselleen. Edelleen, vaikka on erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudessa on elämää, ja mahdollista että mikrobitason elämä on jopa kohtalaisen yleistä, Maapallon olosuhteissa kehittynyt elämänpuu on ainutlaatuinen. Kaikilla ominaisuusyhdistelmillä joita ympärillämme näemme, homesienistä varpusiin, on näihin päiviin pärjätty evoluution hampaissa. Tunnemme jo monia lajeja jotka ovat säilyneet jokseenkin muuttumattomina miljoonia vuosia (nykyihmisen iäksi on arvioitu max. noin 200 000 vuotta).  Viime vuosikymmeneninä tieteessä on nähty sellainenkin jännä ilmiö, että kun käsityksiämme eläin- ja jopa kasvilajien tuntoisuudesta ja tietoisuudesta on päivitetty, niitä on päivitetty järjestelmällisesti ylöspäin. Länsimainen luonnontiede on perinteisesti operoinut kartesiolaiselta pohjalta jonka mukaan vain ihminen on älykäs, tunteva ja (enemmän tai vähemmän) moraalisesti merkityksellinen olento, mutta tämä käsitys on perustunut paimentolaistarinoihin. Kun faktoja on alettu selvittämään, on alkanut hitaasti valjeta että älyttömiksi ja mitättömiksi arvottamamme elämänmuodot ovat todellisuudessa paljon hienostuneempia kuin olemme osanneet kuvitellakaan. Tällä hetkellä voikin sanoa, että vanhasta arvojärjestelmästä jossa eläimen ja kasvin osa on alistua ja tuhoutua kun ihminen päättää tuhota, ei pidetä kiinni mistään muusta syystä kuin siitä että kuvittelemme sen olevan omalta kannaltamme edullista. Todellisuudessa, olemme yhtä sidoksissa luontoon kuin aina ennenkin. Olemme ehkä hirmuinen peto ravintoketjun huipulla, mutta se ei tee meistä suurinta ja kauneinta vaan päinvastoin aika haavoittuvan lajin: myrkyt rikastuvat meihin ja pärjätäksemme tarvitsemme tueksemme koko biosfäärin, suunnilleen laattatektoniikasta alkaen (laattatektoniikka kun on tärkeä osa hiilen kiertoa). Suureksi ja kauniiksi ihmisenkin tekisi halu ja taito elää harmoniassa muun maailman kanssa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että enimmäkseen halutaan kaikkea muuta.

Hallitsematon väestönkasvu on siis paitsi itsetuhoista lajin näkökulmasta (jos luonnosta haluaisimme oppia, voisimme oppia paljonkin vaikkapa pöllöjen kannanvaihtelusta ja siitä mitä tapahtuu kun populaation koko ylittää ympäristön kantokyvyn huonoina myyrävuosina), myös julmuutta syntyviä lapsia kohtaan sillä tämänhetkisen pahasti kestämättömän elämäntavan lasku tulee lopulta heidän maksettavakseen. Tiede tietää kertoa, että eräpäivä koittaa erittäin todennäköisesti jo kuluvalla vuosisadalla. Yksilötasolla kysymys on tietysti paljon monimutkaisempi, kuten viime vuonna kirjoitin. Lisääntymisasia henkilökohtaisella tasolla jää jokaisen omatunnon kysymykseksi- eetikkona voi toivoa korkeintaan, että kukin päättää lisääntymisestään tiedon valossa ja hyvin harjoitettua omatuntoa hyödyntämällä.

Kommenttiboksiin tuli toinenkin klassinen ympäristöetiikan kysymys jolle edellinen vastaus toimii oikeastaan johdantona. 

Schrödingerin kissa kysyi: Miksi on eettisesti hyväksyttävää syödä lihaa? Minkä kaikkien lajien syömistä voi perustella samoilla argumenteilla?

Mielestäni (esimerkiksi eläinoikeusajattelijat siis ovat kovaäänisesti toista mieltä) lihan syöminen yleisesti ottaen (mikä tarkoittaa siis ettemme tässä vaiheessa vielä lähde repostelemaan lihantuotannon monia ongelmia) on eettisesti hyväksyttävää kahdesta syystä. 
Painavampi syy on tämä: Eläinten syöminen on ilman muuta eettisesti ongelmallista, mutta niin on myös kasvissyönti.
Eläinoikeusajattelu esittää, että kasvien syöminen on lähtökohtaisesti eettisesti ongelmatonta. Eläinoikeusajattelu ei kuitenkaan edusta koko ympäristöetiikkaa vaan on vain yksi -kieltämättä kovaääninen- suuntaus mahdollisesti suhteellisen helppotajuisuutensa vuoksi. Pätevyys on sitten toinen asia. Kasvissyönnin pitäminen ongelmattomana tuntuu järkeenkäyvältä ainoastaan siitä syystä että kasvit muistuttavat meitä vähemmän kuin eläimet. Tämä on kuitenkin antroposentrismiä, eikä antroposentrismi ole järkiargumentti. Puolueettomammin ajateltuna myös kasvissyönti on eettisesti ongelmallista.
Kasvit ovat monimutkaisia elämänmuotoja. Ne ovat selviytyneet evoluution hampaista siinä missä eläimetkin. Jopa ihminen ymmärtää että kasvi voi kukoistaa, kärsiä, kitua ja sairastua. Viime aikoina olemme alkaneet huomata että kasvit ovat ympäristöstään tietoisempia kuin olemme luulleet, että ne pystyvät kommunikoimaan jne. Kartesiolainen harha jonka virheet eläinoikeusajattelu on tuonut esiin toimii myös kasvien kohdalla. Eläinoikeusajattelu on siis laajentanut eettisesti merkityksellisten elämänmuotojen piiriä, mutta se ei ole onnistunut ratkaisemaan tuhoavuuden perusongelmaa.
Tässä vaiheessa kasvissyöjä voi kuitenkin sanoa että "jotakin tässä on kuitenkin syötävä, ja kasvissyönti rasittaa Maapalloa vähemmän kuin lihansyönti." "Jotakin tässä on kuitenkin syötävä" on hyvä huomio, mutta tällä pragmaattisella perusteella ei kasvissyönnin perustavista ongelmista päästä. Mielestäni parempi päätelmä on, että kaikkia eliöryhmiä voi syödä kohtuullisesti sillä ne ovat yhtä lailla ongelmallisia. Koska emme voi välttää kuluttamista emmekä elävien olentojen tuhoamista vaikka mitä tekisimme, meidän on pyrittävä kompensoimaan aiheuttamaamme haittaa. Pyrkimys rajoittaa olemassaolostamme aiheutuvia haittoja on oikein hyvä, mutta ei riittävä tilanteen neutraloimiseksi. On siis yritettävä elää niin että oman elämän tuottama hyvä on suurempi kuin siitä aiheutunut haitta. Ihmisellä on myös kyky tehdä hyvää ja auttaa muitakin lajeja selviytymään. Kompensoitavaa on tietysti vähemmän, jos kuluttaa vain kohtuullisesti. Haittojen minimointi ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi jos katsotaan että jokaisella elämänmuodolla on itseisarvo jonka menetys on ongelma. On myös tehtävä positiivisesti jotakin, parannettava maailmaa jollakin sellaisella tavalla jonka ne ihmisen kuuluisat ainutlaatuiset kyvyt mahdollistavat.

Maapallon kantokyvystäkin voimme ilman muuta puhua, mutta se puhe kannattaisi vaihteeksi aloittaa keskustelulla väestönkasvun hillitsemisestä. Sitä ei saavuteta soijasuikaleita (nams!) syömällä, vaan meidän pitäisi alkaa vakavasti miettiä, miten kohtuullistaisimme lisääntymishalujamme (etenkin täällä Suomessa missä jokainen uusi kansalainen kuluttaa monen afrikkalaisen tai intialaisen edestä). Kylmä matemaattinen fakta on, että esimerkiksi meikäläinen voisi elää kuin pellossa ja mässätä lihaa vaikka joka päivä ja kantaa silti kevyempää ekologista selkäreppua kuin kuka tahansa ympäristötietoinen kansalainen joka on kuitenkin pyöräyttänyt maailmaan keskimääräiset 1.8 lasta joiden eliniänodote huitelee yli 80 vuodessa. En mainitse tätä korostaakseni eettistä erinomaisuuttani (yksilötasolla siitä ei mielestäni voida oikein järkevästi puhua tässä asiassa), vaan vain huomauttaakseni että väestönkasvuongelmaan vastataan tehokkaimmin puuttumalla lisääntymisasioihin, ei ruokavalioon. 

Toinen, huomattavasti kevyempi, perustelu hyväksyä lihansyönti on että ihminen on biologiselta perustaltaan sekasyöjä. Emme ole kissoja emmekä kaniineja vaan fysiologiamme on siltä väliltä. Mielestäni on kohtuullista ajatella, että ihmisellä on samanlainen oikeus lajityypilliseen ravintoon kuin muillakin lajeilla. Tietoisuus ei ole rangaistus, joten vaikka kasvissyönti olisikin ihanteellista (mistä siis en ole lainkaan vakuuttunut), se ei voi olla eettinen vaatimus.

Lihantuotantoon liittyy kuitenkin monia ongelmia, ja tässäkin blogissa moneen kertaan toitotettu fakta on, että esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen lihan kulutus on moninkertainen nähden siihen mikä on terveellistä, eli kohtuullista. Moni tuotantotapaan liittyvä ongelma poistuisi yksinkertaisesti sillä että lihankulutus pudotettaisiin terveyden kannalta kestävälle tasolle. Yletöntä lihan kulutusta ei voi puolustaa millään. Vastaavasti, lihan tuotannon eettiset ongelmat ovat oikeita, vakavia ongelmia, joihin esimerkiksi luomutuotanto yrittää puuttua. 

Näillä eväillä ei voi ikävä kyllä päättää, minkä lajien syöminen on eettisesti kestävintä- vain ehkä sen että uhanalaisten lajien edustajien tai niiden ravinnon syöminen on selvästi väärin. Jos jokaisen lajin ja yksilön itseisarvo (mukaan lukien se arvo jota ihminen ei ainakaan toistaiseksi käsitä) otetaan vakavasti, niin ei voi tehdä. Voi ajatella, että tähän kysymykseen vaikuttavat ennen kaikkea käytännölliset, historialliset ja kulttuuriset seikat sekä puhtaat makuasiat. Myös ekologisesta näkökulmasta voi saada apua: esimerkiksi roskakalana pyydetyn kotimaisen särjen syöminen on ekologisesti ottaen myönteinen teko. Mutta rehellisesti sanottuna, tämä hienosäätötaso on vaikea siten että monia vaihtoehtoja voidaan perustella hyvillä argumenteilla. Kun tähän lisätään vielä elämäntilanteiden ja olosuhteiden monimuotoisuus, näen parhaaksi julistaa nämä yksityiskohdat omantunnon kysymyksiksi, ainakin toistaiseksi.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments