Kysy Mitä Vain, osa 7: Lapsista, perheistä ja koko maailmasta

Kysy mitä vain-karnevaaleissa on käsitelty tähän mennessä jo vaikka mitä. Jäljellä on enää yksi setti kysymyksiä.

Aamun uutisia varovasti vilkuillessa minulle tuli harvinaisen terve olo. Päässäni on jotakin vialla, mutta sentään en osallistu tähän eksponentiaalista vauhtia kiihtyvään rimanalituskisaan ja Suurin Sekopää-tittelin metsästykseen josta näyttää tulleen globaali muoti-ilmiö. Haravoidessani tähän viimeiseen Kysy Mitä Vain-postaukseen jääneitä kysymyksiä piristyin entisestään. Viimeiseksi jäivät tällä kertaa lapsipoliittiset kysymykset jotka ovat vähän vaikeita ihmiselle jonka omassa elämässä lapsia ei ole juurikaan näkynyt sen jälkeen kun itse aikuistuin. Olen kuitenkin otettu siitä että olette halunneet näistäkin asioista kysyä ja vastaan taas parhaani mukaan! Juuri tänä vuonna karnevaali on hyvä päättää perheen, lasten ja lasten tulevaisuuden miettimiseen. 

Schrödingerin kissa kysyi:

Kuka hyötyy siitä, että ehkäisyyn ja aborttiin jyrkän kielteisesti suhtautuvissa maissa syntyy surkeisiin oloihin paljon lapsia, joiden vanhemmilla ei ole keinoja huolehtia heistä? Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, pitäisikö tuottaa mahdollisimman monta elämää vai mahdollisimman laadukasta elämää?

Liikakansoituksesta ja kurjuudesta ei hyödy kukaan. Näitä ongelmia ei tosin tarvitse mielestäni lähteä etsimään edes takapajuisilta kaukomailta vaan kotimaisiakin esimerkkejä järkevän perhesuunnittelun vastaisista asenteista löytyy kyllä. Ilmiö on tietysti mittakaavaltaan pienempi, mutta toisaalta köyhänkin suomalaisen kulutustaso vastaa useamman intialaisen tai afrikkalaisen kulutustasoa joten ero ongelman vakavuudessa on pienempi kuin miltä ehkä äkkiseltään näyttää. 

Valta kuitenkin asuu rakenteissa ja hierarkioissa, ja yhteiskunnallisen tai uskonnollisen järjestelmän muutos tarkoittaa usein myös muutoksia vallanpitäjissä jotka ovat nousseet valtaan vakiintuneessa järjestelmässä. Vaikka kurjuus ei ole yhdenkään yhteisön edun mukaista, sitä tuottavan järjestemän olemassaolon puolustaminen voi hyvinkin olla valtaapitävien yksilöiden henkilökohtaisten lyhytnäköisten etujen mukaista. Se on enemmän kuin riittävästi pienisieluiselle ihmiselle joka rakastaa henkilökohtaista valtaa ja menestystä yli kaiken.

Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, valitsen laadukkaan elämän. Siihen sisältyy myös ympäristönäkökulma. Mielestäni ihmislajilla ei ole moraalista oikeutta lisääntyä yli ympäristön kantokyvyn. Hallitsematon väestönkasvu on monien planeettaamme uhkaavien kriisien taustalla, ja tilannetta vain hankaloittaa se että jopa ympäristöväki näyttää usein haluavan puuttua siihen kaikilla paitsi suorilla tavoilla huolimatta siitä että meillä on useita inhimillisiä keinoja puuttua. Ei tarvitse alkaa natsiksi eikä totalitaristiksi. Ehkäisyvalistus, lapsivapaan elämän kulttuurisen hyväksyttävyyden lisääminen, tehokkaiden ehkäisykeinojen saattaminen kaikkien halukkaiden ulottuville sekä avoin (vaikka yksilöitä syyllistämätön) puhe lasten hankkimisen ympäristövaikutuksista ovat näitä keinoja. Etenkin takapajuisissa maista joihin kysymys viittasi, listaan voi lisätä vielä naisten koulutuksen ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen.

Lopuksi pitää tietysti sanoa, että lisääntymisestä ei saa tehdä hyväosaisten yksinoikeutta eikä sitä saa kieltää yhdeltäkään kansanosalta (kieltämiseksi lasketaan myös "vääränlaisten" lisääntyjien paheksuminen). Vaikka yleisellä tasolla ongelmien periytyvyydestä voidaan puhua, konkreettiset yksittäiset lapset eivät ole vanhempiensa eivätkä heidän kohtaloidensa pikku kopioita. Niin sanotuista hyvistä perheistä (mikä jostain syystä viittaa usein lähinnä perheen elintasoon) voi tulla mätämunia, eikä kurjaan kasvuympäristöön syntyminen pilaa peruuttamattomasti kenenkään elämää. Se että lapsia syntyy kurjuuteen on siis vakava yhteiskunnallinen ongelma, mutta yhdestäkään syntyneestä lapsesta ei ole oikein sanoa ettei hänen olisi pitänyt syntyä.


Onko syytä huolestua suomalaisten koululaisten oppimistulosten heikentymisestä? Mitä sille pitäisi tehdä? Tarvitaanko lisää (itse)kuria vai pelillistämistä ja avoimia oppimisympäristöjä?

Ilman muuta on syytä huolestua. En kuitenkaan usko että vika on paikallistettavissa koulumaailmaan ja pedagogisiin valintoihin vaan asiaan vaikuttaa koko lasten kasvuympäristö ja viime kädessä koko yhteiskunta. Tällöin myöskään ongelman ratkaisemisesta ei pidä vastuuttaa pelkästään opetussektoria.

Näin sivustakatsojana minusta näyttää siltä että tämän päivän lapsilta saattaa puuttua rauhaa, turvallisuutta ja todellisuuskontakteja. Oppimisen ilon -joka on paras motivaattori- löytäminen vaatii annoksen rauhaa: tilaa ja aikaa ihmetellä, kysellä, kokeilla ja harjoitella, muuntaa faktoidit ymmärrykseksi. Oppiminen on määritelmällisesti kokeilua ja syvällisiäkin muutoksia ajattelussa ja ymmärryksessä, joten jatkuvien ympäristön muutosten, hallitsemattoman informaatio- ja ärsykemassan ja tunnepitoisen viestinnän maailmassa näyttäisi olevan uhattuna se turvallinen ja rauhallinen henkinen tila missä tämä sisäinen muutos voi tapahtua. Turvallisuuden tunne on tärkeä siksikin, että oppiminen merkitsee aina uudelle altistumista, mukavuusalueen laajentamista välillä suurellakn vaivalla, sanalla sanoen vierauden ja uutuuden kanssa toimeen tulemista. Todellisuuskontakteilla tarkoitan, että somemaailma, viihde ja markkinointi luovat todellisuudesta nuorille mielikuvia jotka eivät kuitenkaan edusta toimivia malleja siitä miten elämää reaalimaailmassa eletään, miten asiat, työ ja ihmissuhteet oikeasti enemmistölle toimivat. Lapsen kosketuspinta reaalimaailmaan ei ole digipomppujen muassa kasvanut vaan pikemminkin sen rinnalle on tullut vaihtoehtotodellisuus joka on omalla tavallaan koukuttava mutta vähän huonosti yhteensopiva sen arjen kanssa mitä enemmistö reaalimaailman aikuisista elää. Silloin on vaikea orientoitua tai asettaa tavoitteita oppimiselle ja  elämälle reaalimaailmassa. Tärkeä motiivi oppimiselle on myös hyödyllisyys, ymmärrys siitä mihin taitoa -oli se sitten taito ajatella metafysiikan pulmia tai laskea prosenttilaskuja- voi käyttää, millä tavalla sen hallitseminen parantaa elämää ja mitä mahdollisuuksia se avaa. Kasvattajien suuri haaste on selittää oppijalle ymmärrettävällä tavalla, mitä hyötyä oppimisesta on elämän mittakaavassa. "Sinun pitää saada tästä hyvä numero että pärjäät sitten lukiossa" on tosi surkea motivaattori.

Loistoluoto kysyi:

Mitä ajattelet kotihoidon tuen muutosehdotuksista? Lisääkö se, että osa rahasta korvamerkitään isälle, sukupuolten välistä tasa-arvoa? Miksi

Kuten varmaan tiedät, Vasemmistoliitto (jonka aktiivi olen), on ajanut näitä kotihoidon tuen muutoksia. Itse olen, asiasta käytyä keskustelua hyvin pinnallisesti seurattuani, sitä mieltä että tämä ei ehkä nyt kuitenkaan ole hyvä idea. 

Minusta perheet itse ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita ja siten perheiden valinnanvapauden rajoittaminen on aina huono juttu. Perheet ovat niin erilaisia.
On varmasti totta että tällä hetkellä perhevapaiden käyttöön liittyy epätasa-arvoa. En kuitenkaan näe, että perheiden vapaus päättää vapaiden jaosta on näiden ongelmien ytimessä vaan että perhevapaiden epätasainen jakautuminen käytännössä on pikemminkin oire työelämän ongelmista. 
Epätasa-arvon juuret ovat työelämän epätasa-arvoisissa käytännöissä. Mielestäni meidän pitäisi puuttua suoraan niihin käytäntöihin jotka aiheuttavat sen että miesten on kannattavampaa ja helpompaa käydä vauva-aikana töissä kuin naisten. Näitä käytäntöjä on monia ja ne vaihtelevat (nuorten) naisten syrjinnän kulttuurista ja työelämän nuoriin isiin kohdistuvista paineista nais- ja miesvaltaisten alojen välisiin palkkaeroihin. 
Perheiden valinnanvapauden rajoittaminen puuttuu vain epäsuorasti näihin rakenteellisiin ja kulttuurisiin epäkohtiin. Sen sijaan se vähentää perheiden oikeutta päättää omasta elämästään ja sopeuttaa sitä niihin (sinänsä epätasa-arvoisiin) realiteetteihin joiden keskellä vanhempien on koitettava elää. Mielestäni olisi parempi, jos kaikki paukut suunnattaisiin suoriin yrityksiin tehdä työelämästä nykyistä reilumpaa, tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää. Perheiden valinnanvapauteen puuttuminen on retki sivuraiteelle, ei oikotie työelämän ongelmiin puuttumiseen. Esimerkiksi äitiydestä yrittäjille aiheutuvien kulujen ja riskien lievittäminen ja nais- ja miesvaltaisten alojen tasa-arvoistaminen vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten osalta olisi mielestäni paljon tärkeämpi ja vaikuttavampi projekti.

Vielä kerran, kiitokset kaikille osallistuneille.

Seuraavaksi, Jotain Ihan Muuta.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments