Kysy Mitä Vain Osa 6: Arvauksia ja kumoamisia

Jahas. Bloggaaja on taas nukkunut. Ja tehnyt kotitöitä, ja vähän kirjoitustöitä (kun tultiin oikein kotoa houkuttelemaan...), ja ihmetellyt vanhan omakotitalon oikkuja. Ja kytännyt islantilaisia tulivuoria, tietysti. On muuten vähän vaikea pitää elämä edes jonkinlaisessa järjestyksessä kun valveillaolotunteja on leikattu lähes puolet, ja vireystasoa vielä enemmän. Sitä varten tässä kuitenkin saikutetaan, ja ankarasti priorisoimalla olen suoriutunut välttämättömistä jutuista. Muista sitten heikommin, kuten päivitystahdista voi huomata...

Kysy Mitä Vain-karnevaalit jatkuvat siis aina vaan, ja tänään on taas parin uuden kysymyksen vuoro! Taas olisi vähän erilaisia kysymyksiä, tällä kertaa ~milkoushalta.

Miksi invavessoissa vessapaperi on sijoitettu niin kauaksi wc-istuimesta? 

Tähän saattaisi löytyä syvällisempikin vastaus jos jaksaisi kaivella ja kysellä enemmän. Minä kuitenkin jaksoin vain katsella mitä rakennusmääräyksissä ja -suosituksissa aiheesta lausutaan. 

Kaikissa ohjeissa ei lausuta wc-istuimen ympäristöstä juuri muuta kuin että wc-istuimen ympärillä tulee olla runsaasti tilaa esimerkiksi avustajan työskentelyä tai pyörätuolin käyttöä helpottamaan. 

Parista ohjeesta (Helsingiltä ja Espoolta) löysin maininnan siitä että wc-paperiin pitäisi ylettyä istuimelta helposti. Näinhän ei tunnetusti tosiaan läheskään aina ole, joten pikaisen selvityksen perusteella arvelisin etteivät riuskat ja kiireiset rakentajat välttämättä huomaa ajatella tätä yksityiskohtaa ellei siitä ole ohjeistuksissa mainittu, eikä kaikissa ohjeissa mainita. Silloin tulee ehkä sitten helposti kiinnitettyä huomiota ohjeessa mainittuihin asioihin kuten tilan tarpeeseen wc-istuimen ympärillä ja tämän "pienen" yksityiskohdan käytettävyyden varmistaminen pääsee vähän unohtumaan. 

Mielenkiintoista on, että käsisuihkuun ulottumisesta mainittiin niissäkin ohjeissa joissa wc-paperiteline oli unohdettu mainita. Ehkä oletus on, että ne jotka eivät ylety paperiin puhdistavat itsensä suihkuttelemalla. Sitä en tiedä, mihin heidän on tarkoitus itsensä kuivata.

Kuka keksi juustohöylän ja milloin?

Juustohöylä on norjalainen keksintö. Sen keksi keksijä ja liikemies Thor Bjørklund vuonna 1925.


Luin jokin aika kommentin, ettei naiskapellimestari voi johtaa orkesteria yhtä vahvalla otteella kuin mies. Miksi kukaan olisi tätä mieltä? Mitkä argumentit tukevat väitettä?

Olen tainnut lukea saman kommentin. Silkkaa sovinismiahan se. On mielenkiintoista, että sovinismi tuntuu kukoistavan monella taiteenalalla kuva- ja näyttämötaiteesta musiikkiin vaikka taide on olevinaan niin syvällistä, edistyksellistä, kulttuurikriittistä ja emansipatorista. Joopa joo...
Ainoat argumentit joilla tällaisia yleistyksiä voi puolustaa nykyaikana ovat virheargumentteja. Ehkäpä tällaisia luulevat (setä?)ihmiset ovat eläneet kiven alla eivätkä onnettomuudekseen tunne vahvoja naisia. Todisteet naisten pystyvyydestä myös kapellimestarin työhön näyttäisivät olevan onneksi lisääntymään päin, joten kohta voi koittaa se päivä jona tuollaiset väitteet ovat paitsi epätosia, myös entistä säälittävämpiä yrityksiä pitää ansiotta saavutetusta asemasta kiinni vaikka syrjimällä. Pätevien ihmisten syrjiminen sukupuolen tai muiden toisarvoisten ominaisuuksien perusteella taas on puhtaaksiviljeltyä typeryyttä. Typeryys ei kaunista ketään, mutta kaikkein hölmöimmältä näyttävät ne jotka laukovat typeryyksiä samalla kun yrittävät esiintyä sivistyksen edustajina.


0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments