Kysy mitä vain, vastaukset osa 1: Katsaus tulevaisuuteen

Uusi vuosi on tällä kertaa loistava hetki aloittaa Kysy mitä vain- kysymysten puiminen. Tällä kertaa moni kysymys käsitteli maailman tilaa. Vuonna 2016 tapahtui paljon, yllättävää ja huolestuttavaa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se pistää miettimään, välillä synkkiäkin. TAR ja Mama Elf esittivät seuraavat kysymykset

*Sinä kun olet tuollainen näkijä, niin mihin suuntaan Suomi ja Eurooppa kehittyvät 15 vuoden kuluessa?

*Napsahtaako saarivaltio kahtia (siis Britit) Brexitin yhteydessä? Skotlanti kun on tunnettu halustaan itsenäistyä ja myöskin Euromyönteisyydestään.

*Menneekö kyseinen valtio kankkulan kaivoon Brexit hulinoissa?

*Alkaako saarivaltion rannoille sataa mätiä kanamunia Brexitin jälkeen?

*Kannattaako hakea pakolaiseksi Suomeen jos Brittilaiva uppoaa?

Euroopan Unioni natisee liitoksissaan. Ongelman ydin on mielestäni ehkä siinä että EU on loppujen lopuksi aika keinotekoinen projekti. Jos katsomme suurvaltoja kuten Yhdysvaltoja tai Venäjää, nekin natisevat liitoksissaan vaikka ovat kielellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti yhtenäisempiä kuin EU josta löytyy liuta itsenäisiä, omaneduntietoisia ja omaleimaisia valtioita joilla jokaisella on omat toiveensa EU:n suhteen- sekä kyky protestoida ovia paukuttelemalla jos toiveet eivät ota toteutuakseen. Nyt maailmantilanne on aivan toinen kuin EU:n syntyaikoina, rahaliiton syntyaikana, jopa vuonna 2008 jolloin aloitin tämän blogin. Kriittinen kysymys siis on, pystyykö EU vastaamaan uudenlaisiin ja odottamattomiin haasteisiin mm. turvallisuustilanteessa? Onko se ehtinyt rauhallisempina vuosina vahvistua riittävästi luoviakseen vastoinkäymisissä?

Näen Brexitin ensimmäisenä myrskyn merkkinä. Britit ovat aina olleet -hiukan suomalaisten tapaan- vähän sivussa Keski-Euroopan hulinoista. Toisin kuin suomalaiset, Iso-Britannia on myös vanha suurvalta jolla ei ole tarvetta miellyttää ketään, eikä ehkä edes suuria kiinnostuksia kompromissien tekemiseen. Yhteisöllisyyttä löytyy sillä maailmankulmalla myös ikiomasta Kansanyhteisöstä jossa aurinko ei koskaan laske ja johon kuuluvia maita yhdistää omituisten direktiivien tehtaan sijasta yhteinen kuningatar. Iso-Britannia on liian iso mennäkseen kankkulan kaivoon. Luultavasti EU:lla on sen verran omia ongelmia, ettei suurimittaiseen mätien kananmunien heittelyyn ryhdytä. Iso-Britannia on nyt se serkku jota voisi veljien kanssa kurmottaa, mutta joka on kuitenkin kiva vahvistus vierasta vastaan. Esimerkiksi, Trumpin Yhdysvaltoja vastaan. Jos Eurooppa ryhtyy Iso-Britannialle ilkeäksi, suurvaltana se pystyy yhä etsimään tehokkaasti uusia kavereita. Sitä ei taida haluta kukaan EU:ssa.

Toisaalta, Brexitistä huolimatta Iso-Britannia on yhä osallinen yleiseurooppalaisista oikeistopopulismin, terrorismiuhan, luokkayhteiskunnan paluun, pakolaisvirtojen ja anomian uhista. Niitä ei päästä karkuun EU:sta eroamalla. Toisaalta, niitä ei myöskään pääse karkuun muuttamalla Suomeen. Meilläkin on hallitus jolla on suuria vaikeuksia kunnioittaa perustuslakia ja jonka sivistyksen arvostus on täysi nolla, väkivaltainen ja vaikutusvaltainen pölhöpopulistiporukka, pitkittynyt lama jota hallituksemme näkee hyväksi "hoitaa" eriarvoisuutta kasvattamalla ja köyhiä kyykyttämällä. Pakolaispolitiikan osalta Suomi on osallistunut kiitettävästi niin ikään yleiseurooppalaiseen limbokilpailuun, ja Maahanmuuttoviraston selitykset ihmisoikeuksia polkeville päätöksille kelpaisivat oppimateriaaliksi retoriikan tunnille joka käsittelee esimerkiksi sitä miten ovelaakaan argumenttia ei vaan saa pelittämään jos sen pääsisältö on oikeuden ja totuuden sijasta ihmisoikeuksia polkevaa silsaa. YLE-jupakka ja Aarnio-jupakka ovat hiljattain syöneet uskoa yhteiskunnan suurten instituutioiden oikeamielisyyteen. Suomen vahvuuksiin kuuluu toisaalta se, että meitä on yhä aika vähän neliökilometria kohden ja väen pakkautuessa etelärannikolle tyhjiä neliökilometreja tulee lisää. Joten, Suomeen pakenemisen kannattavuus riippuu siitä pystyykö tänne tulemaan muulla kuin turvapaikanhakijastatuksella sekä siitä minne päin maata aikoo karata ja miten siellä elelellä. 

Mitä tästä sopasta kehkeytyy 15 vuodessa? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta muutaman huomion olen lähihistoriasta tehnyt.
1) Suuria muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Maailmanpolitiikan, pienemmistä piireistä puhumattakaan, suunta voi muuttua äkkiä. Eikä muutos aina johdu valaistumisista. Mikään luonnonlaki ei sano että kaikki kääntyy parhain päin ja kehitys menee eteenpäin- ainakaan yhden ihmisiän kuluessa. Jos haluamme nähdä hyvää, oikeutta, sivistystä, kauneutta, on parasta pistää itse toimeksi.
2)Taaksepäin on mahdollista mennä siinä missä eteenkin päin, myös poliittisesti ja moraalisesti. Saavutetut edut voidaan menettää, koulutuksen kaltaiset suuret instituutiotkin voivat joutua vaikeuksiin jos niiden alta sulaa tuki. Jos tahdomme päästä eteenpäin, meidän on tehtävä sen eteen töitä ja otettava henkilökohtaista vastuuta sen sijaan että selittelisimme miten juuri minä en nyt millään voi vaikka hyväntahtoinen olenkin. Jos meikäläinen pystyy nykyisillä rajoitteillaan osallistumaan paitsi bloggaamalla ja kirjoittamalla, myös toimimalla kahden poliittisen yhdistyksen varapuheenjohtajana, totta mooses sinäkin pystyt tekemään ensi vuonna jotakin.
3) Pelon, epävarmuuden ja uhatuksi tulemisen tunteet ovat surkea syy typerehtiä ja ryhtyä tekemään poikkeuksia eettisistä periaatteista (tai lainkuuliaisuudesta). Sille tielle näkyy loppu vasta siinä vaiheessa kun ruumiskasat kohoavat savuavien raunioiden keskellä. Hyvän tekeminen aktiivisesti luo sen sijaan uskoa omaan merkityksellisyyteen. En pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jotakin voin tehdä. Pelko, epävarmuus ja epätoivo ovat huonoja isäntiä joille ei pidä antaa mielessään valtaa. Hyvä peukalosääntö on, että yleensä kannattaa tehdä juuri päinvastoin kun nämä primitiivireaktiot käskevät. Myös ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä, luottamus luottamusta, optimismi optimismia. Ei aina- mutta sama pätee myös pahaan. Joskus senkin voi kääntää hyväksi. Siksi puhuinkin peukalosäännöstä... 

Rogue One-sankarittaren Jyn Erson sotasuunnitelma kelpaa ohjeeksi myös uudelle vuodelle, ehkä jopa seuraavalle 15-vuotiskaudelle: menemme ja tartumme ensimmäiseen mahdollisuuteen tehdä hyvää ja ratkaisemme ensimmäisen vastaan tulevan ongelman, ja sitten seuraavan, ja sitten seuraavan, kunnes voitamme tai mahdollisuudet loppuvat.

Joulutunnelmia kaukaisesta galaksista

Vakkarilukijat tietävätkin että mitä joululauluihin tulee, makuni on vähän vaihtoehtoinen. Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä myöskään se että Rogue One on saattanut talon Star Wars-huumaan. Puoliso on saattanut saada jo parikin Star Wars-aiheista joululahjaa, ja lähipäivinä olisi tarkoitus ehtiä katsomaan Rogue One toista kertaa.

Ei ihme, jos Chewbacca-joulumusiikki vähän kolahtaa.



Olemme myös ymmärtäneet joulunvietosta sen verran, että tapana on katsoa jotain jouluaiheista ohjelmaa. Puoliso sitten löysi netistä tämän pätkän Darth Santasta. Nyt selvisi sekin miten Kylo Ren päätyi pimeälle puolelle.



Tämän viihdepläjäyksen myötä Pientilan väki toivottaa kaikille hyvää joulua, iloista saturnaliaa, onnellista hanukka-aikaa sekä rauhallisia pesäpäiviä.

posted under , | 2 Comments

Viisi + 1 keinoa tehdä tylsistä vaatteista taas inspiroivia

Arkijärjen Jenni kävi opettavaisella retkellä kierrätyskeskuksessa ja mietti, miten kierrätykseen menee usein periaatteessa käyttökelpoista vaatetta johon vain on kyllästynyt. Keskivertosuomalaisen vuodessa tuottama yli kymmenen kilon tekstiilijätelasti kuulostaa suurelta. Ja niin se onkin. Isoäidin isoäidin aikaan pirteissä ei ollut räsymattojakaan sillä keskivertokodissa ei kertynyt riittävästi käytettyjä tekstiilejä mattomateriaaliksi. Taitaisi Heta Juhontytär ihmetellä sitä tekstiilijätemäärää minkä tuottamista vuodessa pidettäisiin nykyään seitsenlapsiselta perheeltä ihan normaalina. 

Samaan aikaan minä tein opettavaisen löydön vaatekaappia järjestellessä (jeps, olen ajatellut viettää pesäpäivät kaapissa): nätin silkkipaidan jota kuitenkin muistin käyttäneeni vain pari kertaa. Syykin muistui heti mieleen: olin tullut siihen tulokseen etten yhtään tykännyt paidan kontrastivärisistä napeista. Sitten muistin hankkineeni kesällä ebaysta toista paitaa varten kauniita tummia helmiäisnappeja. Niitähän oli vielä jäljellä tarpeeksi tähänkin. Nappienvaihto-operaatiota tehdessä taas tuli mietittyä muutama muukin keino elvyttää tylsiksi käyneet vaatteet vähemmän tylsiksi. Tällaisen listan sain aikaiseksi, helpoimmasta niksistä vaikeimpaan.

1) Piilota se

Jos säilytystilaa on, voi tylsän vaatteen yksinkertaisesti toimittaa joksikin aikaa pois silmistä. Pakkaa tylsät vaatteet läpinäkymättömään laatikkoon ja varastoi laatikko jossain muualla kuin vaatekaapissa. Puolen vuoden- vuoden säilöminen raikastaa vaatteita ihmeesti.

2) Yhdistele se uudelleen

Ehkä tylsyyden tunnetta ei aiheuta vaate vaan koko asu? Voisiko vaatetta yhdistellä uudella tavalla? Vaihda asun housut hameeseen, lisää neuletakki, kokeile yhdistää vaate punaisen sijasta siniseen t-paitaan, kääri hihat tai kokeile korkkareiden sijasta saappaita. Jos ei kokeile, ei voi tietää mikä toimii.

3) Asusta se 

Jos vaatteesi tapaavat olla tylsiä, korjaantuuko tilanne varmasti kierrättämällä lisää sitäsamaa? Vai toisiko enemmän vaihtelua jos hankkisit puseron sijasta hienon korun? Mitä tylsempi perusvaate, sitä parempi tausta se on hienoille asusteille. Ennen kuin luovut tylsästä vaatteesta, varmista siis että sinulla on jonkinmoinen valikoima erilaisia asusteita, ne ovat mielestäsi tosi hienoja ja että vaihtelet asujesi ilmettä niiden avulla. Jos nämä ehdot eivät täyty, onnittelut: olet  löytänyt ongelman ytimen eikä se ole tylsä vaate. 

4) Tuunaa se

Vaihda napit, värjää pesukoneessa, lyhennä, koristele...tuunauskelpoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo vaateostoksilla. Tämän postauksen alkuun saattaneen paidan ilme muuttui täysin napit vaihtamalla. Tulevaisuudessa sille varmasti löytyy käyttöä. Yksityiskohdilla vaan on väliä. 

5) Analysoi se

Jos vaate näyttää itsepäisesti epämääräisen ikävältä, mieti vielä kertaalleen, onko siinä sittenkin jotakin oikeasti vialla. En nyt väitä että lihonut olisit, mutta kinnaako se ihan pikkuisen jostakin? Onko se kissankarvamagneetti? Onko siinä pieni reikä tai tahra jollainen ei häiritsisi ekojeesusta, mutta häiritsee sinua kuitenkin sen verran että vaate jää käyttämättä? Jos analyysi paljastaa vaatteesta vian, kiitä sitä kondomaisesti oppitunnista ja poista se. Muista saamasi oppi ja sovella sitä käytäntöön tilaisuuden tullen.

+1 Kierrätä se kotona. Saisiko siitä pölyrättejä? Kengänkiillotusliinoja? Napit talteen? Voisiko siitä yrittää ommella kangaskassin tai vaikka lautasliinoja? Jos voisit harkita ompelemista mutta et osaa, mikä olisi kierrätysmateriaalia parempi harjoittelumateriaali?

Saikkupäikky: takapakkeja ja positiivisia ajatuksia

Tärkein ensiksi: kiitokset kysymysvyörystä kaikille Kysy Mitä Vain-tapahtuman osallistujille! Vastauksia alkaa tipahdella mahdollisimman pian. Tänä vuonna kysymysten runsaus ilahdutti erityisen paljon- tässä postauksessa esiin tulevista syistä bloggaaminen on välillä nihkeää, ja valmiit aiheet joiden tiedän olevan kiinnostavia, helpottavat hommaa varmasti.

Viime viikolla piti blogata. Piti, piti. Piti tehdä kaikenlaista muutakin, mutta koska ohjelmassa ollut lääkekokeilu meni komeasti harakoille, en sitten tehnyt kuin ihan välttämättömimmät ja lopun ajan vietin vähintään puoliunessa. Jäi lyhyeksi se kokeilu. Sitten edellisen saikkupäikyn edistystä on tapahtunut lähinnä siinä että jatkolähete on tehty, hyväksytty, ja olen päässyt uuden jonon jatkoksi. Joskus kesän korvilla alkavat Helsingin viisaat sitten tutkiskella, mikä minua oikein vaivaa. Muuten onkin otettu reilusti takapakkia, kiitos marrasajan ja tuon lääkekokeilun joka onnistui vain sotkemaan hauraan unirytmini.

Sopeutumishäiriö oli tavallaan ihan ok diagnoosi, mutta se on lievä vaiva jonka pitäisi parantua muutamassa kuukaudessa melkein itsestään, varsinkin jos sattuu olemaan stressinhallinnassa yhtä hyvä kuin minä. Mikä ikinä minua vaivaakin, taas ei ole lievää, eivätkä oireeni nykyisellään enää kuulosta ihan psykiatrisilta vaan siltä että softan sijasta hardware on prakannut. Jostakin kohdasta. Stressin prosessointikykyni on jotakuinkin täysi nolla. Osaan prosessoida stressiä menettämällä tajuntani pariksi päiväksi, mikä on vähän äärimmäinen keino, noin sujuvan arjen näkökulmasta. Sikäli kun olen ylipäätään riittävän tolkuissani harrastaakseni stressiä lievittäviä asioita, kotikonstit toimivat hyvin heikosti ja hyvin hitaasti. Enkä näin julkisesti viitsi edes kertoa, mitkä pienet asiat nykyään onnistuvat stressaamaan minua. Riittää kun sanon, että ne ovat naurettavan pieniä ja että takapakkia tulee hyvin helposti. Koska joitakin Teistäkin ehkä kiinnostaa kotikonstien määrä ja laatu, voin vakuuttaa että ne ovat riittävät. Ongelmani ei ole se, etten ole keksinyt mennä vertais(?)tuki-, liikuntaterapia- tai joogalentoryhmään (ryhmä=PONKS, rouva kuukahti), tehnyt ruokavalioremonttia (minkä tahansa isojen muutosten teko=stressiä=PONKS, sikäli kun hommaan edes löytyisi virtaa) tai huolehtia hyvästä unesta (Kyllä huolehdin. Vahva piriste aamulla ja melatoniini illalla tepsivät jos on hyvä tuuri) ja liikkumisesta raikkaassa ilmassa (huolehdin sikäli kun olen tajuissani. Unissakävelyä en vielä ole oppinut). Ajatteluni, sikäli kun sitä esiintyy, on terapeutinkin toimesta todettu jotakuinkin niin hyväksi ja positiiviseksi kuin se voi tässä tilanteessa ihmisellä olla. 

Aistiyliherkkyydetkin ovat yhä mukana kuvioissa. Sosiaalinen yliherkkyys on ehkä vähän pahentunutkin. Sanotaan nyt niin, että ihmiskilvellä on hommia riittänyt. En kuitenkaan valita: Puolison hoitaessa kommunikaation ja muutenkin vähän suojellessa pystyn tekemään sellaisia asioita joiden tekeminen yksin ei onnistuisi mitenkään. Eikä puolisotreffejä ole tarvinnut perua! Huomaatteko, positiivista ajattelua! 

Jos taas saan nököttää muutamankin päivän yksin kotona ilman että stressi hiipii kimppuuni vaikka sähköpostitse (monet ovat stressin keinot käydä kimppuuni), alan voida niin hyvin että melkein vakuutan itsenikin siitä ettei minua oikeasti vaivaa kuin lievä lorvikatarri. Sitten olen muutaman kerran saanut päähäni tehdä jotakin villin uhkarohkeaa, kuten jonkin puolivälttämättömän tai mielialaa parantavan pikku retken Ulkomaailmaan ja PONKS. Ehkä edistystä on se, että tässä vaiheessa osaan jo ihan järjellä ajatella että se että pärjään hyvin kuplassa ei tarkoita sitä etteivät aivoni tilttaisi heti tilaisuuden tullen. En ole ihan varma siitä, lasketaanko tätä realiteetteihin sopeutumista kuitenkaan edistykseksi. Ehkä ei.

Ennen kuin jatkotutkimukset on tehty, tilanteeseen ei kannata odottaa suuria muutoksia. Hoitosuunnitelma koostuu arjenhallinnasta ja stressin välttelystä, kokeiluista jos lupaavia ideoita tulee, sekä kamppailumoraalin pitämisestä korkealla terapeuttitapaamisten avulla. Arjessa jaksamista auttaa sen muistaminen, että sairastamisen puitteet ovat kohdallani suorastaan ylelliset: on Puoliso josta saa välillä kätevän ihmiskilven, on pupu, on puutarha, virikepitoinen koti, riittävä toimeentulo, nettiaika, jopa hiukan kirjoitustehtäviä jotka ovat saaneet minut tuntemaan itseni hyödylliseksi muillekin kuin kotijoukoille. Oikeastaan terveyden ohella merkittävä pula on vain kärsivällisyydestä.

Kärsivällisyydestä puheen ollen, on lienee aika antaa saikkupäikyille oma tägi, sillä tässä draamassa nähdään varmasti vielä muutama ainakin omasta mielestäni kiinnostava jatko-osa.

posted under , | 4 Comments

Kysy Mitä Vain 2016

Taas on tullut vähän horrostettua, mutta nyt havahduin siihen että olisi aika pistää pystyyn perinteinen Kysy Mitä Vain- blogikarnevaali. Joku järjestys pitää maailmassa olla...

Tämän viikon ajan, eli sunnuntaihin 18. joulukuuta asti, on siis hyvä hetki Kysyä Mitä Vain, mikä askarruttaa, ihmetyttää tai mieleen juolahtaa, joko kommenttilaatikossa tai sähköpostilla saara.j.reiman(ät)gmail.com. Vastailen sitten kysymyksiin parhaani mukaan.

Edellisten vuosien blogikarnevaalipostaukset löytyvät oman kysy mitä vain-tägin alta. 

posted under | 6 Comments

Natsit hyvän asian puolesta

Tänä joulukuussa rauhan, ihmisrakkauden, demokratian ja monikulttuurisuuden tuulilta eivät säästy natsitkaan. Tällä sivustolla voi käydä tekemässä lahjoituslupauksen jossa lupaat lahjoittaa tietyn määrän rahaa -sanotaan esimerkin vuoksi euron- per itsenäisyyspäivän kulkueessa marssiva natsi. Sähköpostiin saapuu 7.12. poliisin tieto siitä kuinka monta natsia marssimassa näkyi, sekä ehdotuksia hyväntekeväisyysjärjestöistä joille summan voi valita lahjoittaa. 

Tätä kirjoitettaessa jokainen kulkueeseen osallistuva natsi tuottaa hyväntekeväisyyteen jo lähes 550 euroa, ja summa nousee koko ajan.

Autetaan yhdessä natseja tekemään hyvää! 💓 Lahjoituslupauksen tekemisen lisäksi myös kampanjasta tiedottamiseen osallistuminen on hyvä työ.

posted under , | 0 Comments

Parempia uutisia

Taas on mennyt yksi viikko unten mailla. Uutisia kurkkiessa näyttää siltä, että en ole menettänyt mitään, vaikken olekaan voinut seurata maailman (ja Suomen) kurjistumista ihan reaaliajassa. Kun aiheesta stressaaminen ja kiukuttelu on muutenkin minulle kiellettyä, ajattelin listata parit arkiset hyvät uutiset vuoden varrelta. Ehkä joku teistäkin kaipaa muistutusta siitä etteivät huonot uutiset ole koko totuus maailmanmenosta.

Kasvissyönnistä eri versioina on tullut kuluneena vuonna iso ruokatrendi. Markkinoille on tullut nyhtökauran ja härkiksen kaltaisia kiinnostavia uutuustuotteita. Yhä useampi ihminen on myös kekannut, ettei kaikkiruokaisuuskaan suinkaan tarkoita sitä että lihaa pitäisi syödä joka aterialla, tai edes joka päivä. Yleiseen tietoon on tullut myös, että on olemassa herkullisia kasvisruokia joiden voimalla jaksaa vaikka olisi ammattiurheilija. Muutos on hyväksi sekä ympäristölle että kansanterveydelle. 

Myös tavaraähky on valtavirtaistunut. Tavarapaljous ei enää ole tavoiteltavaa, ihailtavaa eikä menestyksen symboli. Raivaus ei sinänsä ole erityisen ekologista niin kauan kuin käytetylle tavaralle ei ole huomattavasti nykyistä suurempaa kysyntää. Myönteistä on silti se, että tavaraähky on myös erinomainen syy pohtia kriittisesti omaa kulutuskäyttäytymistä ja omia tarpeita. Ehkä määrän sijasta voisi panostaa laatuun? Ehkä kaikkea kivaa ei ole pakko omistaa? Onko tarve "päivittää" periaatteessa hyväkuntoisia ja toimivia esineitä todellinen tarve ensinkään? Pääsisiköhän jatkuvasta raivaamisen tarpeesta jos ostaisi vähemmän? Miten tämänkin vuoden hittilahjoiksi povataan juuri sellaista elektroniikkaa, hittilelua ja muotihärpäkettä jonka voi jo etukäteen luvata muuttuvan turhaksi roinaksi muutamassa vuodessa? Voisiko valita viisaammin? Onko enemmän aina parempi, vai olisiko yksinkertaisempi elämä sittenkin mukavampaa? Kun tarpeeksi moni miettii tällaisia, on käsillä iso muutos kohti kestävämpää elämäntapaa.

Muutama ilmastoskeptikko jaksaa vielä meuhkata lehtien kommenttipalstoilla, mutta yleinen tahtotila näyttää kääntyneen kohti halua hillitä ilmastonmuutosta vaikka on yhä hiukan epäselvää miten, sekä se halutaanko kaikki tarpeelliset toimet tehdä niin nopeasti kuin olisi syytä. Jostakin on kuitenkin aloitettava. Demokratiassa ja markkinataloudessa kansan vakuuttuminen ilmastonmuutoksen hillitsemisen tarpeellisuudesta on yhä suuri voima. Päästövenkoilu ei enää ole coolia, ja markkinauskovaisillekin on alkanut valjeta että elinkelvoton planeetta on talouskasvulle aivan hitonmoinen pitkän aikavälin hidaste. Tästä on hyvä jatkaa.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments