Kotipuutarha-lehden vierailu Pientilalla

"Meidän puutarha on sellainen viidakkopuutarha jollaisia ei puutarhalehdissä pahemmin esitellä"

-minä-

Elämässä on ollut hetkiä joina minusta on tuntunut, että olen Maailmankaikkeuden mielestä aika hupaisa pikku otus. Ei siinä mitään, välillä väärässä oleminenkin voi olla tosi hauskaa. Hyväksi esimerkiksi kelpaa se päivä viime vuonna kun löysin sähköpostista viestin Kotipuutarha-lehden toimittajalta joka oli ihastunut täältä blogista löytämiinsä puutarhakuviin. "Koska puutarhanne on mielestäsi hienoimmillaan?", hän kysyi. Toivotin hänet ja valokuvaajan tervetulleeksi vierailemaan omenapuiden kukinta-aikaan. 

Hyvä että näin sovimme, sillä (reilusti tavallisesta myöhästynyt) omenapuiden kukinta-aika olikin viime vuonna puutarhan ainoa jotakuinkin edustuskelpoinen hetki. Omenapuiden ja nurmikon kukkiessa Pientilan on mahdotonta näyttää miltään muulta kuin hurmaavalta vaikka vuosi olisi millainen. Muun ajan kärvistelimmekin sitten kylmyyden, sateiden, tuhohyönteisten ja muiden vitsausten keskellä. Kesän loppua kohti tultaessa kasvimaa ja vähät raakileensa varistaneet omenapuut näyttivät jo varsin masentavilta. Toimittajat kuitenkin ehtivät ensin, ja niin kukkivasta pikku viidakostamme syntyi kauniisti kuvitettu juttu. Kävikin niin että kovan onnen puutarhavuoden kauneimmat hetket olivat ne joista jäi isoin jälki. Nyt juttu on ilmestynyt ja luettavissa Kotipuutarhan uudesta numerosta 6/2016. 


Kukkaloistokausi / A Season for Every Blossom

Missä on bloggaaja? Täällä. Puutarhassa ja lenkillä, vaihtelevina yhdistelminä. Virkkalassa on ollut kukkaloistokausi.

Where's the blogger? Right here. In the garden and Nordic walking, in varying combinations. Virkkala has been in bloom lately. 

 photo DSCN9352_zps0sybd601.jpg

Pari viikkoa takaperin olin Puolison kanssa myös korvasieniretkellä. Sieniä ei (taaskaan) löytynyt, mutta metsän hämärässä sini-ja valkovuokot jaksoivat yhä kukkia. Löysimme myös muutaman hot pink vuokon. Hot pink, se on rakkauden väri. Tosirakkauden tapaan hot pink-vuokot ovat harvinaisia, mutta näyttivät kuitenkin kukoistavan kasvupaikallaan. Päätin että tämä oli hyvä etiäinen...

A couple of weeks ago I and DH went to hunt false morels. We didn't find any mushrooms, just beautiful wood anemones and common hepaticas. Most common hepaticas are violet-blue, but we also found a few hot pink specimens. Hot pink, that's the color of love! I decided this was a good omen for the coming summer!

 photo DSCN9303_zpsr8n2ds9n.jpg

Omassa puutarhassa kukkii monennäköisiä esikoita. Tämä on mielestäni yksi kauneimmista- tosin varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni noin vartin välein!

In my own garden there are many different beautiful primulas to be found. I think this is one of the prettiest- though I reserve the right to change my opinion every 15 minutes!

  photo DSCN9335_zpsfn24xphr.jpg

Myös kasvimaalla on pitänyt ahkeroida. Sen laittelu on vieläkin kesken.

Kitchen garden keeps me busy as well. It's still a work in progress.

 photo DSCN9474_zpstrtfhzxo.jpg


Tekosyy se on sekin pyöriä tuoksuvassa puutarhassa jossa omenapuiden kukinta on taas vaihteeksi ollut upea.

Or maybe that's just another excuse to spent time in a fragrant garden where apple trees once again blossom beautifully.

 photo DSCN9363_zpsbrhwzbqt.jpg

Viime vuonna monet puut kukkivat heikommin ja keräsivät voimia tätä vuotta varten.

Last years many of our apple trees bloomed less than usual, now it's obvious that they were just gathering strength for this year.

 photo DSCN9388_zpsypzougww.jpg

Tämän puun eestiläinen leikkaustyyli ärsyttää sekä leikkuu- että sadonkorjuuaikaan. Mutta näin kukinta-aikaan on myönnettävä että se on todella hieno.

This tree has been pruned in Estonian style that is annoying in both pruning season and harvest season. But I have to admit that when the tree is full of blossoms, it's quite amazing.

 photo DSCN9401_zpsb0s15gkd.jpg

Keittiössä ihastusta ja hyvin pientä rasitusta herättää ruokapöydästä kerjäävä pikkukoksu. Jänöläinen ahmi taannoin perintöpelleteistä vatsansa kipeäksi ja eläinlääkäri komensi sen pikku dieetille. "Siitä voi sitten tulla aikamoinen riiviö kun pelletit menevät säännöstelyyn." Ei tullut, ainoastaan maailmanluokan kerjuupukki. Mutta onhan pöydästä herkkupaloja kärttävä pilkkupupu myös todella söpö...

In the kitchen: cuteness overdoses and very small exertion is caused by little Kola who has learned to beg treats straight from the table. A while ago, the rabbit had a incident with inherited pellets resulting to a vet appointment. Vet decided that time of free pellets was at end and ordered him to lose a little weight too. "When you take away the pellets, he may become quite michievous", the vet warned us. That didn't happen, but he did become a world class treat begger very quickly. Though, it must be said that a spotted rabbit begging treats is very cute...

 photo DSCN9281_zpszqksybsd.jpg

Puutarhassa on taas se aika jolloin linnut enemmän kuuluvat kuin näkyvät. Aina välillä toki jotakin näkyykin. Tämä sepelkyyhky nähtiin puutarhassa lemmekkäissä tunnelmissa.

As the home jungle grows, birds are more often heard than seen. Sometimes, with luck, we do see someone though. This common wood pigeon was in a rather amorous mood.

 photo DSCN9520_zpsabh9zhuj.jpg

Yksinkertaisuuden tiedettä: kohti kohtuullista minimiä

Kuluttajatutkimuskeskuksen laatima Kohtuullinen minimi viitebudjetteineen on tutkimukseen perustuva malli jota voi käyttää muun muassa sosiaalitukien arvioimiseen. Nimi on osuva: kohtuullisen minimin on tarkoitus mahdollistaa ihmisarvoinen elämä ja määritellä kulutuksen vähimmäistaso jolla ihminen tulee toimeen eikä syrjäydy yhteiskunnasta. Kohtuullisen minimin määrittelemisessä on hyödynnetty monenlaisia menetelmiä kuluttajahaastatteluista kansainvälisiin vertailuihin. Niinpä siihen tutustuminen on valaisevaa myös vapaaehtoiselle kohtuullistajalle joka pähkäilee kovasti mikä on välttämätöntä, mikä riittävää ja mikä luksusta tai liikaa. Kohtuullisen minimin laskelmia voi käyttää budjettisuunnitteluun ja tavaran määrän kriittiseen tarkasteluun. Tavaralistat ovat tarkkoja, mistä on paljon iloa jos siivoaa astiakaappia tai suunnittelee vaatevarastoa. Yleispäteviä ne eivät tietenkään ole, pikemminkin suuntaa-antavia niin kuin väestötason laskelmat yleensäkin. Mikä tärkeintä, listat ja laskelmat on laadittu tieteellisellä huolella, ja sellaisena ne päihittävät netissä pyörivät lukemattomat subjektiivisiin mielipiteisiin pohjautuvat listat. Eri asia tietysti on, että kohtuullisen minimin laskelmia hyödyntämällä saa aika näppärästi kasaan vaikka Projekti 333-kaudeksi sopivan minimalistisen vaatekaapin...

Vapaaehtoisesti yksinkertaistava voi satsata hieman parempaan laatuun tai sallia itselleen vaihtelua enemmän kuin minimilaskelma- tai halutessaan valita vielä radikaalimman minimalismin. Kun kyse on vapaaehtoisuudesta, mahtuu mukaan liikkumavaraa jota voi hyödyntää. Omasta keskiluokkaisesta tilanteestani katsottuna kohtuullinen minimi näyttää varsin minimalistiselta. Tämä reaktioni kertoo vain itsestäni ja siitä mihin olen tottunut. Vaikka pelaisin kaikki hyvät vasta-argumenttikorttini, on nähtävissä että tieteellä on pari hyvää ideaa siitä mihin suuntaan voisin elämääni kehittää jos eli kun olen perustellusti sitä mieltä että se kulutustaso jota nykyään pidetään normaalina on sekä ympäristön että ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta katsottuna kestämättömän korkea. Sekä lähihistorian että maapallon kantokyvyn valossa se mikä minusta näyttää minimiltä on todellisuudessa paljon lähempänä aitoa kohtuullisuutta (vastakohtana todelliselle niukkuudelle) kuin tavanomainen keskiluokkainen kulutustaso. Siihen suuntaan on siis hyvä pyrkiä.

Olenkin ajatellut ankaroittaa kovin leppoisalta tuntunutta ostolakkoani hieman ja parantaa hyvien shoppailukysymysteni listaa vielä seuraavalla kysymyksellä:

Miltä suunniteltu hankintani näyttää kohtuullisen minimin valossa?
Jos näyttää siltä ettei minulla kohtuullisen minimin valossa tarkasteltuna ole tarvetta hankinnalle, sille olisi hyvä löytyä perustelu. Ripaus luksusta mahtuu kohtuulliseenkin elämään siinä missä kohtuullinen määrä herkkuhetkiä terveellisiin elämäntapoihin, mutta jossakin menee tietysti raja. Eikä se raja luultavasti ole kovin kaukana siitä mitä 2010-luvulla pidetään määrällisesti kohtuullisena miniminä. 

Lisäksi jos eli kun omistan yhtä sun toista reilusti yli kohtuullisen minimin, aion näiden ylimääräisten kappaleiden kuluessa loppuun harkita erityisen huolellisesti, tarvitseeko niitä todella korvata.

Millaisia ajatuksia kohtuullinen minimi teissä herättää?

Muiden jämillä

Sain viikonloppuna anoppilasta kilon verran neulelankoja. Uskalsin ottaa, kun teoriassa tauolla oleva lankavaraston kutistamisprojekti näytti tälle vuodelle jo komeat pari kiloa miinusta. Langat eivät enimmäkseen ole sellaisia mitä itse olisin kaupasta noukkinut -ja se juuri tekee niistä hauskoja ja inspiroivia. Jääkiekkoa katsellessa Puolisolle onkin alkanut ihan huomaamatta syntyä pehmeästä alpakka- ja ylämaanlammassekoitteesta (oi niitä aikoja kun Novita valmisti laatulankoja) kaulaliina. Parempi on neuloa kuin järsiä kynsiä Leijonien MM-taivalta katsellessa!

Zero waste-elämäntapa ei ole meidän perheen tulevaisuutta.Tämän tosiasian vastapainoksi, koitan ostaa kierrätettyä ja vastaanottaa muiden jämiä aina tilaisuuden tullen. Siis sellaisia jämiä joille perheessä on oikeasti järkevää käyttöä. Kerskakulutuksen nurjiin puoliin kun kuuluu sekin ettei kierrätystavaralle ja -materiaaleille löydy toistaiseksi riittävästi käyttöä, ainakaan länsimaista. Kaatopaikat pullistelevat käyttökelpoisessa kunnossa olevaa tavaraa.Tekstiilijätteen osalta ongelmaan on alettu jo havahtua, mutta sama koskee kaikkea muutakin. Uuden elämän antaminen käytetyille tai turhille tavaroille uuden hankkimisen sijasta on näissä olosuhteissa arvokkaampaa kuin omien rojujen raivaaminen. 

Kirpputoreille työnnetään nykyään epämääräistä ryönää, kaikille tutulla verukkeella "Kyllä tätä vielä joku voi tarvita. Kyllä tätä joku vielä johonkin voi käyttää, vaikka askarteluun". Kirpputorien heikosta hyötysuhteesta päätellen, harvemmin kuitenkaan tarvitsee ja haluaa käyttää. Tavaraa kirpputorille kantava voi olla ihan oikeassa siinä että käyttöarvoa olisi vielä vähän jäljellä. Mutta kysyntä puuttuu, ja sen mukana kaikki. Kuten Joku Toinen yleensäkin, tämäkin Joku on niin tarpeellinen ja kaivattu tyyppi, että jokaisen kannattaisi ottaa tehtävälistalleen yrittää silloin tällöin olla hän. Silloin tällöin se askartelukin on ihan hauskaa ajanvietettä.

Päivän ekoteko: käy kirjastossa

Eilen käväisin lähikirjastossa. Ihan vain palauttamassa pari kirjaa joiden eräpäivä lähestyi. Tai tämä oli alkuperäinen suunnitelma, sillä kotiin päin lähti neljä kirjaa, joista kaksi uutuutta joita olin jo kirjakaupassa ehtinyt selailla vaan en ostaa.

Hankin paikallisen kirjastokortin heti muuton jälkeen, mutta pitkään kulutin lähikirjastoa vain satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. Minulle "kirjasto" tarkoitti yliopiston kirjastoa Helsingissä. Sitä missä halutut kirjat metsästetään ensin tietokannasta ja sitten kirjaston sokkeloista. Tehokasta, mutta melko yllätyksetöntä. Pari vuotta sitten ryhdistäydyin. Ymmärsin, ettei lähikirjastoa korvaa kindle, kirjakauppa eikä edes yliopiston täsmäkirjasto. Sittemmin tehtävälistallani on ollut käydä lähikirjastossa vähintään kerran kuussa.

Virkkalan kirjasto on aivan toista maata kuin yliopiston kirjasto jonka hyllymerestä selviytyäkseen on parasta tietää täsmälleen mitä hakee ja mistä. Voi Virkkalassakin katsastaa tietyt hyllyt, mutta usein kirjalastin saa kerättyä mukaansa jo sillä että katsastaa vaihtuvat esillepanot joita taitavat kirjastonhoitajamme päivittävät ahkerasti pöydille ja telineisiin. Niistä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista mitä ei itse hoksaisikaan etsiä. Esimerkiksi eilisellä reissulla en ehtinyt hyllyjen väliin ollenkaan, kun lasti löytyi taas näytteille asetelluista houkutuksista.

Lähirjastossa käyminen sopii kotikirjaston karttumista karttavalle minimalistillekin. Se on ekologista, ilmaista, ja kun kävijä- ja lainausmääriä seurataan tarkkaan, se on myös tapa kannattaa lähipalveluiden säilymistä omassa kylässä. Se on hauskaa ja sivistävää. Niin kauan kun meillä vielä lähikirjastot ja kirjastoautot on, matka lukemisen ääreen taittuu useimmilta terveellisesti jalan tai pyöräillen. Kirjastokäynti ansaitsee blogimainostuksensa!

Miten te käytätte lähikirjastoa?

ps. Semi Purhosen et al. suurtutkimuksen Suomalainen maku mukaan suomalaisten lukeneimpaan kymmenykseen pääsee lukemalla vuodessa yli kymmenen kirjaa. Ei kovin montaa kirjastoreissua...

Etsi minulle se kaunein lillukanvarsi

On harvinaista, joskaan ei aivan ennenkuulumatonta, että joku keksii pyytää ilmielävää eetikkoa auttamaan moraalisesta kiipelistä. Hämmentävän usein kiipeli muistuttaa seuraavanlaista tilannetta: "Syrjäisellä bussipysäkillä seisoo kanssani bussia odottelemassa toinen ihminen. Yhtäkkiä hän kaatuu maahan, näyttäisi olevan sairaskohtaus. Minä olen käynyt ensiapukurssin, mutta en halua alkaa antamaan ensiapua. En myöskään halua soittaa ambulanssia, kun mukana on vain firman kännykkä ja ohjeissa sanotaan selvästi että sitä saa käyttää vain työpuheluihin. Ylipäätään näyttää siltä että jos ryhdyn auttamaan, koko sopasta tulee kauhean vaivalloinen ja aikaavievä. Bussikin tulee ihan kohta ja minun pitää ehtiä tärkeään tapaamiseen. Haluaisin kuitenkin toimia oikein, olenhan hyvä ihminen ja ihan oikeasti kiinnostunut etiikasta. Eetikko, kertoisitko minulle miten kaltaiseni hyvä ja mukava ihminen ratkaisee tämän tilanteen? Ensiavun antaminen ja ambulanssin soittaminen on ihan mahdotonta, mutta mitä jos pitäisin ihmistä kädestä kun hän tekee kuolemaa? Ja voisinhan minä jutella hänelle rauhoittavasti ennen kuin bussi tulee? Ehkä voisin jopa uhrautua ja taitella takkini tyynyksi hänen päänsä alle niin ettei kouristelu olisi niin ikävää? Jos näin tekisin, enkö kuitenkin olisi ihan hyvä ihminen? Ennen kuin annat lausuntosi, muistathan että minun sijaani paikalle olisi voinut sattua joku joka ei ollenkaan piittaa etiikasta, joku ikävä tyyppi joka ei olisi valmis ainakaan laittamaan takkiaan pehmusteeksi!" (Muista myös että minä maksan sinulle lausunnostasi ja olen ylipäätään vaivautunut pyytämään sitä, joten mietipä sitäkin, kannattaako ruokkivaa kättä purra).

Koska maailma on sellainen kuin on, täältä löytyy kyllä myös filosofeiksi itseään kutsuvia ihmisiä joiden mielestä ei ole kovin suuri synti kertoa ihmisille se minkä he haluavat kuulla. Toisinaan kuitenkin minäkin pääsen ääneen, aiheuttamaan pahaa mieltä melkein vilpittömille kansalaisille. Jokainen kyllä ymmärtää, että on tosiaan mahdottoman näköinen, suorastaan myyttistä erityisasiantuntemusta ja pitkällistä pohtimista vaativa kysymys se, mitä hyvää esimerkkitilanteessa voi tehdä jos ei ole valmis antamaan ensiapua eikä soittamaan ambulanssia. Luulen (ja toivon) että useimmat kuitenkin yhä tajuavat syvällä sisimmässään, että oikein ei ole kuvatun kaltaisessa tilanteessa ryhtyä ylipäätään pohtimaan, onko hyvä puhua kuolevalle rauhoittavasti ja parempi ottaa kädestä kiinni vaan todeta, että oikein on pelastaa ihmishenki ja jos sitä ei ole valmis tekemään vaikka se olisi periaatteessa mahdollinen valinta (vaikka kuinka epämukava ja pomon ohjeita uhkaava), peli on noin eettiseltä kannalta katsottuna pelattu. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista syyllistyä kuolemantuottamukseen ja säilyä ihmisenä joka voi nimittää itseään hyvään pyrkiväksi. Jos on putoamassa hyvää vauhtia kanjoniin, ei kanjoninseinästä kasvavien ruohonkorsien hapuilu enää auta. Olisi pitänyt välttää se tilanne jonka seurauksena päätyi putoamaan.

Ja siinähän se ongelman ydin onkin: vaikka monet kunnon ihmiset väittävät mielellään haluavansa pelkkää hyvää, he todellisuudessa ovat aivan valmiita tekemään suurtakin pahaa koska se vaikuttaa helpommalta, miellyttävämmältä tai itselle edullisemmalta kuin hyvän tekeminen. Joskus kysymys on todella suurista asioista, yllättävän usein kuitenkaan ei. Toisin sanoen: hyvästä välitetään liian vähän ja toisaalta väärin tekemistä ei pelätä läheskään niin paljon kuin tarkkaan ajatellen olisi syytä. Tämä saa ihmiset valmiiksi itsepetokseen, ja välillä jopa eetikko huomaa tulleensa kutsutuksi paikalle koska joku kaipaa asiantuntijaa sanomaan ettei tässä mitään ole, että vaikka tilanne näyttää hiukan pulmalliselta, kaikki ovat pohjimmiltaan mukavia ja hyvään pyrkiviä ihmisiä jotka vain ovat joutuneet elämää suuremman eettisen pähkinän äärelle. Eetikolle varattu rooli on lohdutella, kehua siitä että eetikon paikalle kutsuminen osoittaa jo lähtökohtaisesti suurta valveutuneisuutta, sekä ottaa kantaa siihen, onko kadulle kuolevalle parempi jutella rauhoittavasti vai silittää hiljaa tämän päätä. Kun hänen henkensä pelastaminen ei nyt millään käy, ja on ihan liikaa vaadittu hyvältäkin ihmiseltä. Oi eetikko, etsi minulle se kaunein lillukanvarsi! Ja muistakin olla vaatimatta minulta mahdottomia, minä saan määritellä sen vapaasti kun maksan laskusi!

Pettymys on suuri eikä suuttumuskaan ole aina kaukana siinä vaiheessa kun joudun kertomaan, että nyt olisi korkea aika ryhtyä harjoittamaan rehellisyyden hyvettä ja ymmärtää, että toisinaan oikein tekeminen voi vaatia aika suuria ja rasittavia toimia.

Lämpöaalto

Tähän aikaan vuodesta meillä ei perinteisesti ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Tänä vuonna niitä on ollut tavallistakin vähemmän, sillä nyt on lämmin. Sitä ennen oli viileää ja satoi. Lopputuloksena kaikki kasvaa ihan älytöntä vauhtia. Puut availevat silmujaan ja nuppujaan, ja kaiken olisi pitänyt olla ehkä valmista jo eilen. Viikonloput, vappu, helatorstai, kaikki on käytetty puutarhassa ahkeroimiseen. Se tavallaan näkyy, mutta kun kevät kiiruhtaa toisaalla, tehtävälista ei tunnu lyhenevän. Tiedossa on sekin, miten tämä etenee: vielä jokusen viikon kiirettä riittää, ja sitten on yhtäkkiä kesä. Kaikki ei ole sitttenkään valmista, tietenkään, mutta tahti rauhoittuu ja tehtävät rutinoituvat. Kesällä leikataan ruohoa ja kitketään kasvimaata, muita tehtäviä tehdään sen verran kun jaksetaan. Pitäähän sitä ehtiä toisaalta nauttiakin kaikesta. 

Lämpöaallon saapuessa päätimme, että alkavasta puutarhakaudesta tulee osaltamme kunnianhimoton ja helppo. Mansikkamaa varmaan laajenee vähän, ehkä yrttipenkkikin jossa oregano ja laventeli rehottavat niin että heikompikasvuisten yrttien sekaan mahtuminen alkaa olla kyseenalaista. Kasvimaalla päätimme varata perunalle runsaasti viljelyalaa ja jättää kokeilut vähemmälle. Peruna on huoleton, sen menekki on taattu ja kotiperuna on joka tapauksessa herkkua. Sen lisäksi tilaa jää juuri sopivasti muille välttämättömyyksille. Tomaattien, jalapenojen ja muiden hienosteluiden osalta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Terassi siivottiin ja kunnostettiin eilen, lämpöaallon kunniaksi. Aikomukseni on ehtiä istahtamaan sinne nauttimaan kirjasta ja lasillisesta sihisevää viimeistään alkuviikosta. Viikonlopun osalta en tohdi moista vielä toivoa. Onneksi aurinko on jo puutarhaeläjän ystävä ja illat alkavat olla jo pitkiä, valoisia ja lämpimiä. Ehkä aika sittenkin on puutarhurin puolella?

posted under | 2 Comments
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments