Kevytmielisyys-teemaviikko: Kevään suuri muotinumero /Spring Style Report, with a light heart

Pääsiäinen on vietetty ja kevytmielisyyden viljelyä aloiteltu jo käymällä katsomassa puolisotreffeillä Batman vs. Superman. Tästä on hyvä jatkaa bloginkin puolelle.
Mikäpä sopisi paremmin kevytmielisyys-teemaviikon avaukseksi kuin kevään suuri muotinumero? Aikoina joina jotkut näkevät hyväksi patsastella kommandopipoissa ja pilottitakeissa, rauhan ihmisiltä on ihan hyvä idea vetää päälleen vähän hepeniä. Eli sellaisia kamppeita jotka tuovat maailmaan sitä iloa ja väriä jota kaikenkarvaiset ankeuttajat yrittävät imeä. Yrittävät, vaan eivät toivottavasti onnistu.

Hepenillä on suomenkielessä vähän sama kaiku kun turhakkeella. Monet itseään kunnioittavat naiset eivät kuulemma moisia tarvitse. Sitä paitsi meillä on neljä vuodenaikaa jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuraisia. Näinä aikoina voi kuitenkin miettiä omien tarpeiden lisäksi myös yleistä mielialan nostatusta. Eikä kurakelikään estä käyttämästä vaikka värikästä sateenvarjoa. Jos vain haluaa, aina voi tehdä jotakin ilmaistakseen kevytmielisyyden hyvettä...

Kevätpäivien kaunistumista odottavat jo keväiset kengät. Koko talven olen laittanut jalkaani kiltisti sen mitä sää on vaatinut: karvavuorta, nastapohjaa, vedenpitävää. Muuten täällä ei pääse pirtistä portille. Lämmön noustessa ja katujen kuivuessa voi jalkaan vetää jo kevytmielisempiä jalkineita. Vaaleita värejä, mokkaa, tilaisuuden tullen korkojakin... keväisiä päiviä odottelevat jo nämä jäätelönvaaleanpunaiset ballerinat.

After terrorist attack in Brussels I decided to take action against terrorism and strike to the heart of dark mindset by utilizing one of strongest weapons in a pacifist's arsenal: a light heart and love for beauty. For these are things that extremists of all brands hate and seek to destroy. For one week this blog shall be dedicated to all things light-hearted, and what would be a better start than style report? As far as I'm concerned, this Spring's most fashionable things are light-hearted, whimsical, pretty, cute and maybe even slightly luxurious. Maybe a self-respecting modern woman doesn't need such things, but the world really does...

These ice cream pink patent ballet flats, fresh from storage, wait for beautiful Spring days. For whole long winter my shoe selections have been dictated by weather, but no more! As the temperatures rise and streets dry, pretty shoes like these gain more chances of survival.

 photo DSCN9242_zpszgy4b2ui.jpg

Kaikenlaiset pilkku- ja täpläkuviot piristävät mieltä ja keventävät päivänasua. Itselleni on vuosien varrella kertynyt useampikin pilkkuhuivi. Tässä niistä yksi joka on vilahtanut muotipostauksessa aiemminkin. Koska tämän blogin muotipostausten tarkoituksena ei ole antaa sellaista mielikuvaa että vain uusi ja ennennäkemätön on kiinnostavaa...

All sorts of spots and dots make me happy and lighten outfits, so they are staples of a light-hearted wardrobe. Over the years I have acquired a few polka dot scarves. Here's one of them, maybe you've seen it in a previous style report already...for the fashion posts of this blog are not meant to give an impression that only new and never-seen-before things are interesting and worth our attention.

 photo DSCN9243_zpswcgqa7jm.jpg 

Korut ja asusteet ovat muutenkin tärkeä osa kevytmielistä pukeutumista, varsinkin kun niiden tärkein ja joskus jopa ainoa tehtävä olla kauniita ja ilahduttaa sekä itseä että vastaantulijoita. Oletteko muuten huomanneet että ahdasmielisillä kulteilla on ollut perinteisesti nihkeä suhtautuminen koruihin, iloisiin väreihin ja kauniiseen pukeutumiseen? Tästäkin huomiosta voi rauhan ja kauneuden ystävä ehkä inspiroitua jotenkin... Kevään tullen innostuin taas väsäämään muutamia koruja. Tämä kaulakoru onnistui erityisen hyvin. Hintaa sille tuli viitisen euroa plus viisi minuuttia korun tekemiseen, mutta toisin kuin kaupasta löytyvät viiden euron korut se ei sisällä putoilevia strasseja, nopeasti piloille kuluvia pinnoituksia eikä muovia vaan aidon korukiven, puuta ja puuvillaa. Ja on vielä taatusti eettisesti tehty sekä korjattava!

Jewelry and accessories are an important part of light-hearted dressing style, especially when their primary or even only function is to look pretty and lighten the hearts of those who wear them or pass the wearer by. Have you noticed that death cults have traditionally frowned upon wearing of jewelry, happy colors and dressing beautifully? This too is an observation that might inspire friends of peace and beauty... I was recently inspired to make some new pendants. This one turned out particularly well. The materials cost around 5 euros and making the pendant took five or so minutes. Unlike 5 € jewelry in stores this does not contain rhinestones that fall out, pot metal or plastic but a real semi-precious stone, wood and cotton. It's also ethically made and totally repairable.


 photo DSCN9245_zpsuv8pmoq5.jpg

Kevytmielisyydellä ei tietenkään ole mitään tekemistä vastuuttomuuden kanssa. Päinvastoin, kevytmielinen voi olla samalla hyvinkin vastuullista kuten tämä dinosauruskaulakoru. Dinosaurus oli aikaisemmin korvakoru joka ehti olla jonkin aikaa käyttämättä kun annoin korvareikien kutistua normaalikokoisiksi. Dino oli kuitenkin söpö, joten se sai häntäänsä ripustimen ja uuden elämän kaulakoruna. Tulevaisuudessa pari muutakin vanhaa korvakorua voi kokea saman kohtalon.

In some people's ears light-heartedness sounds suspiciously like irresponsibility. Not so! In fact quite the opposite can be true as this dinosaur pendant demonstrates. The little dinosaur used to be an earring that languished unworn as I let my stretched piercings close. It was cute though, so it got a tail ring and a new life as a pendant. In the future, a couple more old earrings may experience a similar fate.

 photo DSCN9246_zpsbtaqpbcv.jpg

Piinaviikon päätös

Blogin piinaviikko päättyy Ylivieskan kirkon polton jälkipuintitunnelmiin. Tätä kirjoittaessanihan tästä traagisesta tapahtumasta tiedetään julkisuudessa vasta vähän. Kirkko on tuhoutunut täysin. Teosta epäilty mies on otettu kiinni ja hän on myöntänyt teon. Huomenna tiedotetaan lisää.


Kansakunnan henkisestä tilasta kertoo paljon se, millaisia puheenvuoroja tältä pohjalta on jo esitetty. Poliisi on tiedotteessaan joutunut erikseen mainitsemaan tekijän etnisen taustan, selvästikin katkaistakseen siivet turvapaikanhakijoita syyttäviltä huhuilta jotka kiersivät somea palon vielä roihutessa. On niitä joiden mielestä kysymys on protestista vihervasemmistolaista pakolaistenhyysäyspolitiikkaa vastaan (viiden pisteen vihje: maassa on ollut jo aika kauan oikeistovetoinen hallitus ja nykyinen hallitus on puhdas oikeistohallitus...) Myös yksittäinen känniääliö-kortti on pelattu, sekä huomautettu että tämä kortti on vain kantasuomalaisten pelattavissa ja jos tekijä olisi ollut uussuomalainen, täsmälleen sama teko olisi tulkittu muslimien systemaattiseksi hyökkäykseksi suomalisuutta vastaan.

Ehkä tältä pohjalta voi siis ennustaa, että näillä henkisillä eväillä piinaviikot tulevat jatkumaan Reaalimaailmassa vielä jonkin aikaa. Aina siihen asti kun hitaimmatkin alkavat tajuta ettei pahanolonsa purkaminen vihapuheella ja vihasta ja pelosta nousevilla teoilla johda mihinkään hyvään- ei edes oman olon paranemiseen. Kuten Uuninpankkopoika Sakari Timonen tovi sitten blogissaan huomautti, valtiolla ei ole mitään velvoitetta käyttää turvapaikanhakijoiden perusturvaan kuluvat rahat toisissa oloissa suomalaisten olojen parantamiseen. Leikkauspolitiikka oli jo täydessä vauhdissa ennen turvapaikanhakijoiden aaltoa. Todennäköisesti ne rahat vain säästettäisiin tai käytettäisiin johonkin muuhun hallituksen päätösten mukaisesti- eikä huolenpito heikoimmista ole koskaan kuulunut keskeisiin oikeistolaisiin arvoihin. Vastakkainasettelu ja viha synnyttävät vain lisää pahoinvointia ja tuhoa. Niitä ylläpitävät yksilöt ja ryhmät ovat myös Daeshin ja vastaavien ääriliikkeiden tehokkaita pikku apulaisia. 

Niin sanotun maltillisen kansanosan keskuudessa suosittu tapa sulkeutua omaan pikku kuplaansa ja olla välittämättä pahoinvoinnin ilmapiiristä mahdollisimman pitkään ei myöskään korjaa mitään. On totta, että yksilöt ovat kovin pieniä eikä kukaan pysty yksin korjaamaan koko maailmaa. Jokainen voi kuitenkin valita, pyrkiikö olemaan osa havaittujen ongelmien ratkaisuja. Koska niin paljon on pielessä, se tarkoittaa myös sitä että jokaiselle kyllä löytyy sellainen tapa toimia rakentavasti joka ei vaadi poistumista kovin kauaksi omalta mukavuusalueelta.
Hyväntekeminen voi olla jopa hauskaa- siksi kun lasketaan nykyään ilon, kauneuden, sivistyksen ja kevytmielisyyden vaaliminen. Nämä hyvät asiat kuuluvat sekä hyvän elämän tärkeisiin rakennusaineisiin että niihin asioihin jotka kiristyvässä ilmapiirissä tulevat ensimmäisinä ja eniten uhatuiksi. Siksi tässäkin blogissa pyörähtää seuraavaksi käyntiin kevytmielisyys-teemaviikko. Kaikki blogilliset toivotetaan tervetulleiksi nappaamaan tämä teemaviikko myös omaan blogiinsa, toteutettavaksi omannäköisellä tavalla. Koska maailma on sitä parempi paikka mitä vähemmän siellä on synkkyyttä.

Piinaviikon kevennys: Herra Varpushaukka

Kristillisessä mytologiassa pitkänäperjantaina ollaan brutaaleissa tunnelmissa. Toisaalla Keskeneräinen bloggasi fasaanikukkokokoelmastaan ja niiden pariin kauhua kylvävästä Akka-kanahaukasta. Siitä sitten muistin, että nythän olisi hyvä hetki minunkin kirjoittaa haukkatilanteen kehityksestä meillä päin.

Räntäsateesta huolimatta ilmassa saattaa olla lämpimän keväisiä tunteita. Eräänä päivänä tarkkasilmäinen Puoliso nimittäin näki tutussa omenapuussa pikkuisen miehen. Nyt on pikkulinnuillakin syytä huoleen, herra Varpushaukka on täällä!

 photo DSCN9207_zpspyymrhk7.jpg

Minullahan ei varsinaisesti ole varaa nauraa miehille jotka näyttävät kompaktin kokoisilta hyvinsyöneiden rouviensa rinnalla. Päinvastoin, olen vakaasti sitä mieltä että haukkamainen kokoero on erittäin tyylikäs ihmisilläkin. Herra Varpushaukalle nauran kumminkin. Olisiko se kooltaan tuskin puoltakaan rouvasta. Semmoinen pikkuinen höyhenpallo jolla on julma ilme. Meidän pikku angrybird! Hihihihii!

 photo DSCN9214_zps7nwhlgwt.jpg

Ei voi olla helppoa herättää kauhunsekaista kunnioitusta jos on näin söpö.

 photo DSCN9209_zpsxqrwh7rf.jpg

Ainakaan en ole ainoa jossa herra herättää hyvin erilaisia reaktioita kuin rouva. Rouva Varpushaukka tuo pihaan tullessaan suuren hiljaisuuden, mutta pienen miehen elämä ei totisesti ole yhtä helppoa. Harakat koukkailivat sen yli hävyttömyyksiä räkättäen. Päädyimme kuitenkin siihen että henkinen ylivoima ei ole sillä joka provosoi vaan herrasmiehellä joka ei provosoidu. Ehkei kuitenkaan pidä tämänkään herran suuruudesta sanoa mitään varmaa ulkomittojen perusteella. 

Oravakin tuli huutelemaan semmoisia törkeyksiä että ansaitsi jo kylmänkeltaisen tuijotuksen ennen kuin keksi että olisikin hauskempi olla jossain ihan muualla. Klikkaamalla allaolevan kuvan saa suuremmaksi niin että oravakin näkyy.

 photo DSCN9228_zpst5ezqkkg.jpg

Lähikuva kertoo, että rouvan tapaan myös herra on rengastettu lintu. Ooh, heillä on selvästi yhteistä! Jäämme odottelemaan uutisia kauniista pienistä munista.


 photo DSCN9223_zpskgv8dd6b.jpg


posted under , | 4 Comments

Piinaviikon päiväkirjasta: pasifistin aseet ja kakanvärinen läskisaaste

Uutisten lukeminen ei ole viime aikoina ollut minulle yhtään terveellistä. Vain parin viikon aikana on uutisoitu pojasta jota tuntemattomat aikuiset olivat haukkuneet kassajonossa rumaksi, 11-vuotias Valtteri on avautunut siitä miten rasismin kohteena oleminen on ollut hänelle arkipäivää, ja viimeisimpänä seksologi on kertonut mielipiteitään kanssakulkijoistaan jotka ovat hänelle tyylitöntä läskisaastetta (itse oletan kuuluvani tähän kansanryhmään). Ai niin, ja sitten oli vielä se Helsingin kaupungin törkeä työpaikkakiusaaminen jonka esimies kommentoi julkisuudessa olevan jo "vanha juttu" niin kuin oikeusprosessimme läpi kulkeneet jutut nyt usein tässä maassa ovat. Terhi Kiemunkia ehdin harjata jo täälläkin. Koska välittämättä oleminen on myös tuhoisaa, olen alkanut seksologin oksennuksen jälkeen miettiä, pitäisikö vain ryömiä sängyn alle vaiko kirjoittaa noin kolmaskymmenestuhannes perseilyn tuomitseva kommenttipuheenvuoro. Tähänastiset vastalauseet ovat poikineet julkisuudessa korkeintaan eiteeksipyyntöjä "jos joku nyt on mielensä pahoittanut"-tyylillä tai peräti uhriutumista. Tietysti, minun argumentointitaidollani voisi varmaan saada aikaan keskivertoa hienomman kiukkupuheen joka voisi vihdoin mennä perseilijällekin perille. Todennäköisesti kuitenkaan ei. 


Sitten muistin, että juurihan minä eilen kirjoitin että pasifistilla arsenaalia riittää. Toisin kuin pahan voimaan uskovien aseet, ne eivät kulu, vähene eivätkä vanhene, jos vain muistaa viljellä mielessään sitä mikä on hyvää, kaunista ja viljelemisen arvoista. Järjen, hyvän ja sivistyksen puolesta puhuminen on vain yksi ase muiden joukossa: toisinaan erinomaisen hyvä, mutta ei paras vaihtoehto aivan joka paikkaan. Esimerkiksi siihen tilanteeseen jossa nyt ollaan.

Perseilijät ovat nyt käyttäneet sananvapauttaan olan takaa pahan olonsa purkamiseen ja mielipahan aiheuttamiseen. Siihen he pystyvät, sellaisia asioita heidän mielessään velloo ylitsevuotavan paljon. Nyt siis on suuri pula niistä jotka valitsevat käyttää mielensä hyvien ja maailmaa lohduttavien asioiden villjelyyn. Minun mielessäni ei kasva edes sellaisia sanoja joita nämä ihmiset sylkevät. Siellä on filosofian puutarha jossa kasvaa kauniita ja erikoisia asioita, ratkaisuja moniin pulmiin, satuja jopa. Kotonani minun ei tarvitse kilpailla Puolison rakkaudesta talon koriste-esineiden kanssa. Osaan rakastaa paljon ja kestävästi, osaan olla valo, osaan olla vaikka Kauneus, Elämä ja Kaikki, ja tässä vaiheessa avioelämää olen varma että näistä taidoista on paljon enemmän iloa kuin huippuunsa puunatusta ulkonäöstä. Ankeuttajille vastaan väittämisen sijasta voin siis valita tälle kierrokselleni aseekseni omana itsenäni olemisen, sellaisen elämän elämisen joka yrittää olla esimerkki siitä mitä kaikkea mielessä voisikaan kasvaa jos sitä ei olisi pilannut ilkeydellä, julmuudella ja halulla alentaa muita. Tämän aseen kantomatka on tietysti lyhyt. Jopa blogissa sen toimintateho on jo laskenut maksimistaan. Mutta siellä minne se yltää, sen teho on mahtava: se todella voi pysäyttää pahan, hulluuden ja kaikenlaisen ilkeyden. Sen avulla voi säilyttää oman palansa Waldenien saaristosta pimeidenkin aikojen läpi. Väinämöinen on nimittäin oikeassa: annapas ajan kulua, ja lopulta hulluus kuluu loppuun ja ihmiset havahtuvat siihen että pimeydessä ja lietteessä on ikävä rypeä. Valo alkaa olla taas tervetullutta.

Piinaviikon päiväkirjasta: Elämänkultti

Eilen mieleeni piirtyi aivan liian selvä kuva Zaventemin lentokentältä jossa toinen Belgian terrori-isku tapahtui. Ajattelin, miten Belgian-retkillä meilläkin on ollut tapana mennä lentokentälle hyvissä ajoin. Olemme hyppineet nykyaikaisten lentokenttärasitteiden läpi ihan rauhassa ja varanneet vähän aikaa myös viime hetken tuliaisten katselemiseen lentokentän kaupoista, kahvilassa istuskelemiseen ja ihmisvilinän ihmettelyyn. Tunnistin kyllä kuvissa näkyvät tilat rojun, romahtaneiden rakenteiden ja verijälkien alta. Muistan kauhun kuvat seuraavalla kerralla liikkuessani siellä. Muistan, ja jatkan sitten seikkailuani.

Sillä selvää on, että mitä terroristi haluaa, sitä hänen ei pidä saaman. Ja toisin päin: mitä terroristi ei halua, sitä hänen pitää kokeman.

Meillä on käsitys siitä mitä terrorismilla tavoitellaan. Pelkoa, vihaa, vastakkainasettelua, sisäänpäinkääntymistä. Terroristit edustavat omaa agendaansa, mutta he esiintyvät mielellään islamin edustajina siinä toivossa että heidät samaistetaan kaikkiin muslimeihin, mukaan lukien niihin jotka ovat lähteneet pakoon Daeshin hirmuvaltaa. Pölhömpi kansanosa on innolla valmis edistämään juuri tätä agendaa. Terroristit eivät kuitenkaan ole taustaltaan hartaita muslimeja, vaan pikemminkin heitä voisi kuvailla normaalista elämästä syrjäytyneiksi ihmisiksi joilla on jo ennestään rikosrekisteriä omaisuus-, huume- ja väkivaltarikoksista. Normaaliyhteiskunnassa sellaisiin ihmisiin tepsii tehokas sosiaalipolitiikka. Tukitoimien polku on usein pitkä ja kivinen kaikille osapuolille. Mutta Daesh lupaa tällaisellekin väelle suoraan tulevaisuutta, arvostusta ja tarkoitusta. Daeshin näkeminen jonkinlaisena todellisen islamin edustajana on typerää siksikin että Daeshin ideologia on liikaa jopa Al Qaidalle. Tämän faktan pitäisi soittaa joitakin kelloja, jossakin. Daeshille sopii mitä parhaiten, että sen valtaa pakenevia ihmisiä odottaa länsimaissa syrjintä ja suoranainen viha. Pakolaisten auttaminen, ystävällisyys ja kyky erottaa islam Daeshin propagandamateriaalista ovat sen sijaan tehokkaita tapoja horjuttaa Daeshin saarnaamaa vastakkainasettelujen ideologiaa. Kun emme pelkää ja vihaa niin kuin Daesh yrittää komentaa, terrorismin perimmäiset tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Mitä terroristit eivät voi sietää? Tämäkin on helppo. He eivät voi sietää länsimaista elämänmenoa, monikulttuurisuutta jossa eri taustoista tulevat ihmiset osoittavat päivästä toiseen kykenevänsä sivistyneeseen kanssakäymiseen ja yhteistyötä, elämäniloa, pelottomuutta ja huomiotta jäämistä. He inhoavat malttia, järjen käyttöä ja ideologiansa pilkkomista sentin kuutioiksi rauhallisen analyysin keinoin. He vastustavat ihmisoikeuksia, länsimaista oikeuskäsitystä ja rauhaa. He esittävät propagandassaan länsimaat ja kaikki länsimaalaiset kaikkien muslimien vihollisina. He haluavat vaihtaa elämänilon, matkustamisen ja huvittelun pelkäämiseen ja pelotella meidät luopumaan länsimaisista perusarvoistamme, mukaan lukien liikkumisen vapaus ja sivistynyt oikeuspolitiikka. Tappamisella uhkaamalla he haluavat että lakkaamme elämästä silloinkin kun henki vielä pihisee. Pommit ja sotilaalliset iskut kelpaavat heille hyvin propagandamateriaaliksi, mutta pasifistin aseita he eivät voi sietää. Ja aseistustahan rauhan ihmisillä riittää: koulutus, moraali, elämänilo, rohkeus ja itsepäinen sivistyksestä ja huolettomista tavoista kiinni pitäminen. Pasifisti tietää että vaikka parhaansa voi tehdä, pitkää ja rauhallista elämää ei voi kukaan itselleen ostaa eikä vaatia. Se on kohtalotarten käsissä, mutta itse saamme päättää, miten nykyhetken elämme. Ehkä minullakin käy huono tuuri ja räjähdän tuhannen palasiksi seuraavalla Eurooppaan suuntautuvalla festarireissulla. Mutta siihen asti aion elää, nauttia siitä hyvästä mitä elämä on minulle suonut ja tehdä rauhan tekoja minkä vain pystyn –miettikääpä sitä, puukonteroittajat ja pomminvirittäjät ja kysykää itseltänne sitten, onko teidän musta olemassaolonne siihen verrattuna minkään arvoista. Terroristi voi päättää päiväni, mutta eletylle hyvälle elämälleni hän ei mahda mitään. Daesh on aktiivinen kuolemankultti. Sen vastavoima ei ole takaisin samalla mitalla ja arvot romukoppaan-asenne vaan elämänkultti. Elämänkultin vallitessa kuoleman kätyrit onnistuvat pelon lietsonnan sijaan muistuttamaan meitä siitä miten suloinen on jokainen pieni nautinto, arjen ilo, rauhan hetki.

Myönnän Daeshille irtopisteen siitä että he ovat onnistuneet kiinnittämään huomioni. Hetkeksi. Jahka piinaviikosta päästään, koittaa tässä blogissa maailmantilanteen inspiroimana Kevytmielisyys-teemaviikko. Haastan kaikki blogilliset tulemaan mukaan karnevaaliin. Tyyli on vapaa- tarvitsee vain kynäillä viikon ajan postauksia aiheista jotka liittyvät elämäniloon, kevytmielisyyteen, huvitteluun, hömppään, kaikkeen siihen mikä tekee arjesta hyvää. Näin rauhan ihmiset voivat nakertaa terroristisen mielenmaiseman ydintä. Kommenttilaatikkoon ilmoittautuneet pääsevät linkkipostaukseen. 

Niille joita maailman tila vielä huolestuttaa, tarjoaisin lopuksi linkin tähän parin vuoden takaiseen postaukseen jossa jo syntymässään ravintoketjun ikävämpään päähän joutunut pikkutyyppi kertoo ajatuksiaan siitä koska kannattaa pelätä. En suinkaan vaadi että kohtaisimme terrorin yli-inhimillisellä uhkarohkeudella. Mutta ehkä voisimme harkita pärjäävämme rohkeudessa kääpiökaneille?

Pääsiäisnoita avasi piinaviikon

Mikä on parempi syntipukki kaikelle maailman pahuudelle kuin maahanmuuttaja (mitä tuoreempi sen parempi) joka ei osaa kieltä, ei tunne paikallisia tapoja, ei omaa sosiaalisia verkostoja, varallisuutta tai statusta? Perussuomalaisvaikuttaja Terhi Kiemunki sen on keksinyt: se on maahanmuuttajan lapsi. Sille voi aukoa päätään facessa ja jutun levittyä julkisuuteen lähettää laimean anteeksipyynnön joka viimeistään vesittyy jatkokeskustelussa. 

Kiemungin aivopiereskely paljastaa, että maahanmuuttajan on mahdotonta saada rasisti tyytyväiseksi. Tai edes maahanmuuttajan Suomessa syntyneen ja Suomen kansalaisuuden omaavan, suomea puhuvan ja suomalaista koulua käyvän lapsen. Jos muslimilapsi virpoo, se on syy alkaa aukomaan päätä. Jos ei virvo, se on tietysti selkeä todiste siitä etteivät muslimilapset halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos muslimilapsi virpoo kaveriporukan mukana, hän ei ole kunnon muslimi- jos haluatte tietää millaisia kunnon muslimit ovat, ei tietenkään pidä tutustua heihin vaan konsultoida rasistia. Jos hän ei virvo, hän on tuleva jihadisti, sillä perusteella että jihadistien ei tiedetä harrastaneen aikanaan virpomista. Jos suomalaislapsella on virpomaan lähtiessä päässä huivi, se on söpöä. Jos muslimilapsi lainaa virpomisreissulle äidin hijabia, se ei kelpaa. Onhan hijab solmittu vähän eri lailla kuin klassinen pääsiäisnoitahuivi. Tärkeintä on miettiä etukäteen, miten lapselle voisi kettuilla. Ehkä voisi antaa kondomeita, se on semmoinen hassunhauska vihjaus siihen että lapsi varmaan naitetaan kymmenvuotiaana, niin kuin valtaosa maailman miljardista muslimista...eiku...ääh, vitsivitsiläppäläppä. 

Perussuomalaisten puoluejohto on jo ilmaissut paheksuntansa Kiemungin sanomisista. Kun puolue kuitenkin sitkeästi nousee otsikoihin jäsenistönsä rasismin tiimoilta, rohkenen ehdottaa että he omaksuisivat Vasemmistolta ehdokaslomakkeeseen sen kohdan jossa ehdokas irtisanoutuu rasismista. Sitten, kun tai jos överiksi menee, luottamushenkilön voisi nopeasti ja tehokkaasti potkaista pois tehtävistään kirjallisen ehdokassitoumuksen rikkomiseen vedoten. Tämä on todella kätevää ja meillä Vasemmistossa käytäntö on toiminut mainiosti...mutta sitä se tietysti edellyttää että puolue ihan todella tahtoo irtisanoutua rasismista. 

posted under , | 0 Comments

Earth Hourin alla: Näin käännytät lihansyöjän kiukkuvegaaniksi

       Earth Hour on taas täällä tänään. Tänä vuonna erityishuomion kohteena ovat ruuan ilmastovaikutukset. Niiden uskotaan olevan lisääntymään päin, sillä ruuantuotannon päästöjen vähentäminen on paljon vaikeampaa kuin monen muun lajin päästöjen vähentäminen. Kasvisruuan osuuden lisääminen ruokavaliossa on hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle. Mutta miten on kun keskustelut aiheesta sekä kodeissa että kunnanvaltuustoissa ajautuvat usein riitelyyn tai mökötykseen? Miten edistää kasvissyöntiä maailmassa jossa ruoka on sekä suuria tunteita herättävä että hyvinkin henkilökohtaiseksi koettu aihe? Ympäristöeetikkona elellessäni olen ehtinyt huomata, että vakaumuksellisilla kasvissyöjillä on toisinaan hyvinkin selvät strategiat kasvissyönnin ilosanoman levittämiseen.

    1. Älä kuuntele äläkä ainakaan ota vakavasti Lihaanien huolia. Tekosyitä ne kumminkin ovat.

Lihaanien esittämät perustelut sille miksi kasvisruoka ei maistu eikä houkuta ovat pohjimmiltaan tekosyitä, oikeasti kysymys on vain siitä että Lihaani on laiska, veltto ja moraalisesti turmeltunut. Vain sinun huolesi ovat vakavasti otettavia huolia. Jos Lihaani epäilee, ettei kasvisruoka ole tarpeeksi täyttävää, kannattaa vaan selittää ihanan kevyistä resepteistä. Jos Lihaani on huolissaan siitä ettei kasvisruoka ole maukasta, kannattaa luennoida merilevän terveellisyydestä. Jos Lihaani ei mielellään syö outoja ruokia, kannattaa vaan kantaa niitä pöytään pakolla- kyllä se lopulta syö ennen kuin nälkään kuolee. Olisihan se nyt aivan liian inhimillistä ja epäilyttävän miellyttämisenhaluista kuunnella ja yrittää huomioida toiveet kuten valita täyttäviä ruokia, tehdä kasvisversioita tutuista ruuista tai pyrkiä tekemään hyviä ruokia ja unohtamaan epäonnistuneet kokkailut.

2. Ole ehdoton ja jyrkkä –ja sano se reippaasti ääneen

 Se on kaikki tai ei mitään. Yksi kasvisruokapäivä viikossa ei totisesti ole parempi kuin ei sitäkään vaan velttoilua. Kaikenlaiset kokeilut ovat myös merkki heikkoudesta ja mielihalujen orjuudesta: ideaali on ryhtyä heti vain terveellisiä ruokia laittavaksi vegaaniksi, mikään vähempi ei todellakaan riitä. Muista puhua halveksuvasti ainakin sipsikaljakasvissyöjistä ja kaikista muista itseäsi vähemmän tiukista kasvissyöjistä (fleksitaarit ovat vain teeskentelijöitä, ja pescovegetaristit ovat idiootteja leikkiessään että kalat ovat kasviksia). Muista halveksua pontevasti myös niitä jotka olivat aikaisemmin kunnollisia mutta ovat palanneet vähemmän tiukkaan ruokavalioon. Esimerkiksi terveyssyihin vetoaville voi tuhahdella ivallisesti, säälittävää selittelyä. Erityisen hyödyllistä on tehdä suuri numero omista ruokarajoituksista julkisissa tilaisuuksissa, oli niistä ilmoittanut etukäteen tai ei. Barbaarimaan tunnusmerkki on se etteivät tarjoilut kaikkialla ole fennofruitariaanisia biodynaamisesti viljeltyjä raakaruokia. Myös työpaikkalounaalla voit reippaasti arvostella seuralaistesi valinnat- jos ne eivät ole täydellisiä, neuvojasi ja ojennustasi selvästi tarvitaan heti paikalla. Pohjimmiltaan kaikki haluavat olla samanlaisia kuin sinä, kaikki vain eivät vielä tajua sitä (tai ovat läpeensä pahoja).

3. Sinulla on missio, ole siis aina aktiivinen

Ympäristökatastrofi painaa päälle, joten jokikinen tilaisuus valistaa on käytettävä hyväksi. Tilannetaju on vain sosiaalinen konstruktio jonka tarkoitus on vaientaa totuudenpuhujat ja tuhota maailma. Olitpa sitten syntymäpäivillä, työpaikkalounaalla, luokkakokouksessa tai esittäytymässä anoppikokelaalle, aina on hyvä hetki puhua ruokavaliosta. Kaikkialla on nimittäin typeriä vetelyksiä jotka eivät tiedä eivätkä välitä, ja sinun tehtäväsi on varmistaa että tapaamisenne jälkeen he todellakin tietävät.

4. Muista aina korostaa moraalista ylemmyyttäsi

Koska moraalinen erinomaisuus on maailmassa kovin aliarvostettua, on parasta mainostaa sitä itse, esimerkiksi arvostelemalla jyrkästi kaikki jotka osoittavat merkkejä heikkoudesta tai moraalittomuudesta eli poikkeavat mitenkään ideaaleista. Erityisesti lihansyöjistä ja eläinperäisestä ravinnosta on syytä muistaa puhua väheksyvästi: maitotuotteet ovat utare-eritettä tai vasikanruokaa, lihansyönnin sijaan on vain eksaktia puhua raadonsyönnistä ja pescovegetaristeille kannattaa aina tilaisuuden tullen kettuilla siitä ettei kala mikään kasvis ole. Pyhän ylenkatseen pelko on paras moraalinen motiivi mitä kellään voi olla. Älä kuitenkaan unohda toivoa: anna keskustelukumppanisi ymmärtää, että kelpuutat hänet heti kun hän ryhtyy yhtä täydelliseksi kuin sinä.

5. Kerro meheviä kauhujuttuja

Pyhään ylenkatseeseen kannattaa yhdistää reipas syyllistäminen. Ympäristökatastrofi, ilmastonmuutos ja tuotantoeläinten kärsimyshän ovat vain faktoja. Paras tilaisuus ottaa nämä asiat puheeksi on ilman muuta se kun alkaa vaikuttaa siltä että joku aikoo nauttia edessään olevasta liharuuasta. Hähää, siitäpähän oppii! 

6. Muista ottaa jokainen vastaväite henkilökohtaisena loukkauksena

Jos näet Lihaanin (eli jokaisen jonka nuttura on löysemmällä kuin omasi) reagoivan vaikenemisella, se on selvä syyllisyydentunnon heräämisen merkki. Missään nimessä kysymys ei ole siitä että hänellä on sinua paremmat käytöstavat. Lisää löylyä vaan.
Jos Lihaani lähtee väittelemään kanssasi, hänen kuuntelemisensa on ajanhukkaa. Eihän hänellä mitään argumentteja voi olla, ja sydämessään hän tietää sen itsekin. Ainoa todellinen syy lähteä väittelemään on selvästikin se että hän haluaa loukata sinua henkilökohtaisesti. Joten tulkitse kaikki vastaväitteet yrityksiksi loukata sinua verisesti. Suutu vaikka.

Kyllä näillä konsteilla pitäisi alkaa menestystä tulla, sekä perhepiirissä että koko yhteiskunnan tasolla. Jos ei tule, muista katkeroitua ja uhriutua vähäsen. Paljon vaikeampi ja epäkiitollisempi vaihtoehto on mennä vessaan, laskea pissa päästä ja kokeilla, josko ystävällisyydellä, riman laskemisella, kohteliaisuudella, huomaavaisuudella, ymmärtäväisyydellä ynnä muulla nynnyilyllä kuitenkin pärjäisi pitkällä tähtäimellä paljon paremmin... Ihmiskuvan muuttamisesta piirun verran valoisammaksi tulee itsellekin parempi mieli, vaikka tietysti senkin voi nähdä moraalittomuuden lajina tässä tuhoaan kohti kulkevassa maailmassa.

posted under , , | 4 Comments

Yhä ja uudestaan

Etsiessäni ideoita kevään muotinumeroa varten törmäsin tähän artikkeliin jossa kerrotaan että nykyään alkaa olla paljon naisia jotka käyttävät vaatetta vain muutaman kerran ennen kuin pistävät sen kiertoon ”vanhana”. Samassa asussa ei voi näkyä montaa kertaa sosiaalisen median kuvissa. Aiemmin tällä viikolla olin siivonnut eteistämme. Ensi viikoksi on luvassa kylmää, mutta näin silti hyväksi pistää jo kaikkein talvisimpia pukineita varastoon. Eteisemme on hyvin pieni. Sinne mahtuvat juuri ja juuri kulloinkin aktiivisessa käytössä olevat kamppeet, eikä maaliskuussa enää tarvita niitä vetimiä joissa ulkoiltiin tammikuun paukkupakkasilla. Kantaessani karvavuorisia kenkiä ja paksuimpia takkeja odottamaan seuraavia paukkupakkasia ehdin hyvin miettiä, miten tämä minun pienenä pitämäni tilan on suunnitellut ja rakentanut paljon isomman perheen isä. Siinä perheessä kaikki tosin pärjäsivät ympärivuotisesti vain parilla, korkeintaan kolmella kenkäparilla ja yhdellä tai kahdella päällystakilla. Lämpöä jalat saivat karvavuorien sijaan villasukista joita mahtui tarpeen tullen useammat päällekkäin. Siihen aikaan se oli yhtä itsestäänselvää kuin täsmävaatteet ovat minulle. Tunsin itseni taas piloillehemmotelluksi yltäkylläisyyteni keskellä, mutta artikkelin luettuani muistin että nykypäivän mittapuulla jo se että todella kuluttaa vaatteensa loppuun itse alkaa olla hyve.

Jos vaate koetaan sosiaalisesti käyttökelvottomaksi jo seitsemän käyttökerran jälkeen, onko paljon puhutulla vaatteiden laadun heikkenemisellä ihmisille paljoakaan väliä? Mahdollinen laatu menee kertakäyttötuotteessa hukkaan. Koska keskituloisenkaan budjetti ei ole rajaton, epäilen että tässä on nähtävissä myös eettisesti ja ekologisesti kestämätöntä halpamuotia ylläpitävä mekanismi: kun kulutustahti on näin kova, yksittäisten vaatteiden on pakko olla halpoja. Jutussa kerrotaankin, että brittinainen maksaa uudesta vaatteesta keskimäärin 37.43 puntaa eli noin 48 euroa. Sillä rahalla ei saa kovin korkeaa laatua eikä länsimaista työtä, erityisemmästä eettisyydestä puhumattakaan. Kun yksittäiset ostokset ovat pieniä, niitä ei myöskään välttämättä harkita kovin tarkasti. Selväksi tuli myös se että suosiotaan nostavalla minimalismitrendillä tätä ongelmaa ei pitkälle ratkota sillä voihan vaatekaapin koon pitää kompaktina myös niin että sen ovi käy molempiin suuntiin tiheään. Itse asiassa, olen jo ehtinyt nähdä puheenvuoroja joissa vaatteiden nopeampi kuluminen ja kiertoon lähteminen lasketaan kapselivaatekaapin hyväksi puoleksi...

Kertakäyttökulttuurin vastakohta ei siis löydy minimalismista vaan hankitun tavaran käyttämisestä loppuun ja hankintojen tekemisestä pitkällä tähtäimellä. Vaatteiden tapauksessa, opettelua alkaa vaatia sekin ajatus että samoja vaatteita on tarkoitus pitää jopa useita vuosia ja satoja kertoja. Uudestaan ja uudestaan, niin että samat ihmiset näkevät samat kamppeet vaikka miten monta kertaa ja ajattelevat "onpa hän onnistunut löytämään laadukasta vaatetta kun se kestää hyvänä aina vain" . Kun vaate osoittaa kulumisen merkkejä tai menee hiukan rikki, se huolletaan, korjataan ja kunnostetaan. Vanhoina järkevämpinä aikoina tunnettiin jopa termi muodistaminen, vanhojen vaatteiden muokkaaminen uusien muotivirtausten mukaisiksi. Kun vaatteet olivat kalliita ja kestäviä, ei ollut mitenkään epätavallista viedä niitä ompelijalle muodistettavaksi. Kuka tekisi niin 48 euron vaatteelle? 

Jos vaatteeseen kyllästyy, sen voi laittaa kaapin perälle hetkeksi lepäämään tai sitä voi raikastaa asustamalla- taas sillä idealla että hyvään pystyy ihastumaan uudelleen. Ainakin osa kuluneista vaatteista kelpaa käytettäväksi ihan loppuun mökillä, puutarhassa tai kodin likaisissa töissä. Tunteiden häilyvyys ei ole ihmisessä mikään kaunis eikä viljelemisen arvoinen piirre. Entä sitten luovuus? Uutuudenviehätystä hyödyntämällä on helppo herättää huomiota, mutta eikö taitoa ja kauneudentajua osoita ennemminkin se että pystyy luomaan päivänasuja jotka tuntuvat ja näyttävät hyviltä yhä ja uudestaan? Jossain välissä voisi ehkä miettiä sitäkin, että muut ihmiset tuskin huomaavat pukeutumisneronleimauksiamme- heidän huomionsa on yleensä aivan toisaalla, alkaen heidän omista vaatedraamoistaan. Voi siis olla niinkin, että jos todella haluaa niittää mainetta kauneudentajullaan ja luovuudellaan, kertakäyttökuluttamista fiksumpaa on opetella tekemään jotain...

Dosentti puussa/ Adjunct professor in a tree

Pientilalla päivystävä dosentti ei ole mikään joutava mies. Hänen liikkeitään seuraamalla voi esimerkiksi ennustaa vuodenaikoja. Pientilan kevään saapumisen luotettava merkki on, että erityisesti kauniina viikonloppupäivinä dosentin voi löytää puusta.

The adjunct professor of our Smallhold is a man of many skills. For instance, changes in his habits predict changes in seasons. A sure sign of arrival of Spring is that on beautiful weekend days he can be found from a tree.


 photo DSCN9201_zpsa3jgpvin.jpg

Toisinaan hänet voi löytää myös pakastimen päältä lintuja kyttäämästä.

Sometimes he climbs on our freezer, his favorite birdwatching spot.

 photo DSCN9194_zpsfljojqud.jpg


Sekin on hyödyllistä hommaa. Esimerkiksi tänään meillä nähtiin punatulkkuja -talven ainoa havainto. Tälläkin kertaa punatulkkupari yritti kovasti piilotella maassa lintulaudan takana, mutta ei auttanut. Tässä vaiheessa talvea olemme jo taitavia. Punatulkkuja oli pariskunta, olivat kai päättäneet lähteä sunnuntailounaalle.

That's a good way to spend time. For instance, today he spotted two Eurasian bullfinches- the first and only time this winter. These two were sneaky and hid quite successfully in the ground behind the feeder...but at this time of the year avoiding camera is starting to get hopeless. Our visitors were a couple, maybe they had decided to "eat out" on Sunday.

 photo DSCN9193_zpsairdxcqo.jpg

Rouva varpushaukka on niin pulskassa kunnossa ettei sitä erota kanahaukasta niinkään koon kuin silmäkulmajuovan perusteella. On kuulkaa pihalla rauhallista kun tämä kaveri päivystää leijukeinun päällä.

Mrs. European Sparrowhawk is a regular guest, and getting so fat she can't easily be distinguished from a northern goshawk by size- only her almost nonexistent eye stripe is a sure sign. When she is around, our garden is very peaceful.

 photo DSCN9171_zps4nj2ek8g.jpg

On se komea, ja miksipä ei olisi kun täyden palvelun ruokintapaikaltamme saa pulupaisteja "syö niin paljon kuin jaksat"-periaatteella. Pikkulinnut ovat jääneet rouvalta rauhaan, joten mitään pahaa sanottavaa hänestä ei ole.

She is very handsome bird, which is just as expected, as our popular feeding caters all. For her, there is an "eat all you want"-supply of somewhat annoying pigeons. She has generously left smaller birds in peace, so we are getting along superbly.

 photo DSCN9172_zpspkwjrizm.jpg

Mistäkö tiedämme että söpöt pikkulintumme ovat saaneet jäädä rauhaan? Yksinkertaista, rakas Watson: haukkaystävä on hyvin avoin ruokavalionsa yksityiskohdista.

How do we know that our small birds have been left in peace? Elementary, my dear Watson. She tells us so, she is very open about these things.

 photo DSCN9045_zpsvqgoj2t4.jpg

Yhä ruokintapaikalla pyörivät pulut tykkäävät selvästi vaarallisesta elämästä. Ei kuitenkaan pidä kuvitella että jännityshakuisuus rajoittuisi vain eläinkuntaan. Tämä komea jäkälä kavereineen roikkuu hiljalleen kuolevan vanhan omenapuun oksien kärkipaikoilla- yksi myräkkä ja se on siinä. Onneksi olen löytänyt lähipuista jo pari nuorta kasvustoa...

Pigeons who still hang around at the feeding clearly like a dangerous life. It's a common misconception that this tendency is only found from members of the animal kingdom. This handsome lichen and its pals like to grow from the outermost branch tips of our slowly dying old apple tree- one storm and they're done. Let's just say that my peace of mind has been improved when I discovered new specimens of the same species from healthier nearby trees.

 photo DSCN9204_zpscjkjfptx.jpg

Jäkälien lisäksi muutkin hitaat asiat ovat minusta tavattoman mielenkiintoisia. Filosofia ja ristipistot, esimerkiksi. Dekkarikirjanmerkki on ristipistoksi nopea, ja voi olla että se jää vuoden ainoaksi valmistuneeksi ristipistoksi isojen töiden ollessa vasta puolenvälin tienoilla.

You could say that in my mind slow rarely equals boring. Just think of stuff like philosophy. Or cross stitch. Detective bookmark was quick job for a cross stitch, and it could well be my only cross stitch finish for the year. Both of my big projects are only half done.

 photo DSCN9205_zpsgkmn3gg8.jpg

Kevät tulee tänäkin vuonna

Valtakunnan meno hirvittää Pientilan väkeä kovastikin, mutta omien aitojen sisäpuolella kevät on tulossa oikein mallikkaasti. Selvästi, muttei liian vauhdikkaasti. Omenapuita päästiin tänä vuonna leikkaamaan jo ennen kuunvaihdetta. Nyt leikattuna on noin kolmannes, eli tilanne on oikein mallillaan. Kokemus toki kertoo että tilanne voi keikahtaa nopeastikin kiireisemmäksi. Kuukauteen mahtuu vastoinkäymisiäkin jos niikseen tulee. Jokaisen valmistuneen puun myötä ne kuitenkin pienevät. Samalla omenapuumetsä siistiytyy varhaiskevään asuunsa jota olen oppinut ihailemaan oikein antaumuksella. Lehtien puhjetessa tyylikkäät bonsaimaiset siluetit katoavat ja jo kesäkuussa seuraavan vuoden vesiversojen valmistus on täydessä vauhdissa. Ammattilaiset tökkivät käsin pehmeät vesiversot pois ja säästävät paljon vaivaa keväämmällä. Minä olen tietysti silloin jo kiireinen kasvimaalla ja Puolisolla on täysi työ nurmikonleikkuussa ja marjapenkkien hoivaamisessa.

Lumien sulamisen myötä puutarhassa liikkuminen helpottuu. Meillä odotellaan sitä toisestakin syystä: kiitos haukkaystävämme onnistuneiden lounaanhakureissujen, hanki alkaa näyttää pikkuisen hirveältä. Viimeisin pulunhöyhennys ja dramaattinen verilammikko löytyvät aivan ulko-oven edustalta. Että tämmöinen ongelmalähiö meillä. Muistuttelen itselleni, miten korkea kuolleisuus on nuorilla haukoilla jotka ovat lähteneet pesästä mutteivät vielä ole kovin taitavia metsästäjiä, ja miten hienoa on ettei meidän haukalla selvästikään ole sellaisia vaikeuksia. Puhumattakaan siitä millaisessa guanossa olisimme puluparvemme kanssa ilman haukkaystävää.

Koska elämässämme on vieläkin haasteita vähän turhan paljon, etenee puutarhavuosi päivä kerrallaan ja tehtävä kerrallaan-asenteella. Suuria laajennus- tai kehityssuunnitelmia alkavalle vuodelle ei ole. Kunhan nyt saadaan ensin perusasiat kuntoon. Jos olo on kevättöiden jälkeen oikein energinen, voi aina ostaa vaikka hedelmäpuun tai pari. Viime vuoden ostosten selviäminen tammikuun kovasta pakkasjaksosta on joka tapauksessa vielä suuri kysymysmerkki. Tai sitten voisimme tehdä jotakin todella ennenkuulumatonta ja ottaa alkavan puutarhavuoden vähän iisimmin ihan vapaaehtoisesti...

posted under | 0 Comments

Vastuunjakokysymyksiä

Mieletön migreenikko kysyi: Oletko muuten käsitellyt blogissa teemaa kuluttajan vs yritysten ja lainsäätäjien etc. vastuu tai haluaisitko käsitellä? Itse näen aika ongelmallisena tämän nykytilanteen että eettinen vastuu jätetään yksittäisille kuluttajille, jotka jatkavat epäeettisten valintojen tekemistä koska a)eivät usko että voivat asioita muuttaa, ts. kollektiivinen kun kaikki ovat yhtä syyllisiä, ei kukaan ole syyllinen -ilmiö b)eivät usko, että on heidän vastuullaan kytätä yritysvastuuta tms. jotka kuuluisivat kuitenkin olla yritysten itsensä vastuulla c) heillä ei ole varaa (tästä oletkin kirjoittanut). Kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa olla niinkuin kaikki muutkin, ja vaikka aina löytyy elämäntapahippejä ja muita, kuten itsekin olen, niin enemmistö ei sitä ole ja voiko sitä heiltä vaatiakaan? Missä tulee sitten yksilönvapaus eteen? 

Kuka on vastuussa? Lyhyt vastaus: olemme vastuussa kaikesta siitä mikä käsien läpi kulkee ja mihin voimme vaikuttaa riippumatta siitä minkälaisen roolin suojista operoimme: ohikulkijan, yrityksen työntekijän, kuluttajan. Suuryrityksenkin toiminta on pohjimmiltaan inhimillistä toimintaa ja redusoitavissa ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Hyvä lähtökohta on siis sanoa, että jokainen on vastuussa siitä että tekee parhaansa. Se että näin ei todellisuudessa tapahdu, esimerkiksi Migreenikon mainitsemien yleisten selitysten perusteella, ei poista tätä vastuuta vaan kertoo vain sen että moni nyt vaan pitää enemmän selitysten keksimisestä kuin vastuun ottamisesta ja kantamisesta. Tämän tosiasian ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään: olisihan tämä maailmamme aika toisennäköinen paikka jos ihmiset olisivat innokkaita ottamaan ja kantamaan vastuuta sekä näkemään vaivaa ja jopa kärsimään edes vähäistä epämukavuutta hyveen tavoittelemiseksi. Tästä asiantilasta ei tietenkään seuraa etteikö juuri niin olisi järkevää ja peräti tarpeellista toimia- se on vain empiirinen, kuvaileva havainto, kun taas normatiivisessa etiikassa mietitään sitä miten asioiden pitäisi olla, sekä sitten sitä miten itse kunkin tulisi toimia jotta tähän oivalliseen olotilaan päästäisiin. Ympärilleen katsomisesta voi siis oppia, ettei maailma tottavieköön ole sellainen kuin sen pitäisi olla. Etiikka taas kertoo, että järkevä ihminen pyrkii kuitenkin hyvään, ja niin tarmokkaasti kuin mihin suinkin kykenee.

Elämä nykymaailmassa on toisaalta niin monimutkaista, että todellisuudessa on jotakuinkin mahdotonta olla vastuussa kaikesta mahdollisesta. Esimerkiksi, jos huhkin päivät sorrettujen ihmisten puolesta, en ehkä ehdi suojella ympäristöä vaan tulen tehneeksi vähemmän ihanteellisia valintoja koska en aidosti jaksa. Tämä on inhimillistä. Jaksamisen rajat ovat hyvät rajat- niin kauan kuin niitä ei käytä tekosyynä.Tämä onnistuu siten että pyrimme jatkuvasti parantamaan jaksamista. Esimerkiksi: tänään olen niin väsynyt että ruokakauppaostokset hoituvat autopilotilla enkä jaksa syvällisesti pohtia kärryyni putoilevien tuotteiden alkuperää. Tämä on realiteetti, väsymys on todellista. Paheellisuuteen sorrun vain silloin jos ajattelen että kuluttajaeettiset kysymykset ovat yhdentekeviä eikä niistä tarvitse ylipäätään välittää. Jos näin teen, oikeutan nimittäin välinpitämättömyyden siinäkin tapauksessa että voimavarani lisääntyvät niin että jaksamiskysymys muuttuu viitseliäisyyskysymykseksi.

Toinen hyvä vastuunrajoitin ovat mahdollisuuksien rajat. Toisin sanoen, en ole vastuussa mistään mihin vaikuttaminen on minulle käytännössä mahdotonta. En ole vastuussa esimerkiksi muiden itsenäisten toimijoiden päätöksistä. On puhdasta höpöhöpöä väittää esimerkiksi että minun eettisestä toiminnastani väistämättä seuraa se ettei joku toinen millään voi muuta kuin tehdä jonkin kammottavan vääryyden. Höps höps, ei minulla sellaista valtaa ole keneenkään- korkeintaan hyvä esimerkkini voi herättää muut miettimään ja kyseenalaistamaan toimintaansa, sillä seurauksella että jos he valitsevat vääryyden, he tekevät sen entistä tietoisempina siitä ettei heidän toimintansa ole ongelmatonta. Todellisten mahdollisuuksien rajat saattavat helposti rajoittaa jopa sellaisten asioiden tekemistä jotka tietämättömästä ulkopuolisesta näkökulmasta vaikuttavat pikkujutuilta. Rajat ovat todellisia- mikä ei tietenkään tarkoita etteikö halukas saisi mahdollisuuksien rajoistakin väännettyä monenmoisia tekosyitä. Nämä ovat niitä juttuja jotka jokaisen pitää itse omalla kohdalla miettiä. Terveellinen ja järkevä keskitie on saavutettu kun ei syyllistä itseään siitä ettei veny mahdottomiin, mutta toisaalta tekee parhaansa sen sijaan että käyttäisi luovuuttaan hyvien selitysten laatimiseen. 

Ajatus siitä että lähtökohtaisesti olen aina vastuussa kuulostaa julmalta. Nykyäänhän vastuunpakoilusta on tehty suorastaan taiteenlaji. Virkamies vetoaa pykäliin perustellessaan laiminlyöntejään sillä ettei missään nimenomaan sanota että jotakin on pakko tehdä. Päättäjät pelaavat mustaamaijaa vastuulla. Kun jotakin ikävää tapahtuu, kaikki tahtovat löytää syntipukin- mieluiten jostakin ulkopuolisesta ryhmästä jonka ei ole helppo puolustautua. Esimerkiksi kielitaidottomat, verkostoja, valtaa ja omaisuutta vailla olevat pakolaiset ovat loistavia syntipukkeja. Sivusta seuraamalla vasta näkee kirkkaasti, miten tuhoava vastuunpakoilun kulttuuri on. Jos lähtökohta on se, että olen vastuussa itse, tilanne on aivan toisin. Se on rakentava ja mahdollistaa edistyksen: omaan toimintaan on paljon helpompi tehdä pieniä muutoksia kuin puhua muut ympäri tekemään sankaritekoja (jep, minähän tämän tiedän!)

Joissakin tilanteissa vastuu on käytännössä hämärä. Kuluttajan vastuu kulutettujen tuotteiden eettisyydestä on hyvä esimerkki. Käytännössä edellä mainitsemani ajattelumalli toimii kuitenkin: kuluttajalla on vastuu olla mahdollisimman vastuullinen kuluttaja. Siis tehdä parhaansa, ei sen enempää eikä sen vähempää. Sama vastuu on muillakin tuotantoketjun osilla -jotka muuten viime kädessä koostuvat ihmisistä ja heidän valinnoistaan. Lopuksi, mitä tulee tuohon "onko ihmisellä velvollisuus olla erilainen jos se on oikein"-pohdintaan, vastaan mielelläni että eettisyyshän ei ole määritelmällisesti korkeaotsaisinta mahdollista toimintaa vaan hyvän elämän saavuttamisen näkökulmasta rationaalisinta mahdollista toimintaa. Siis ihmisen on mahdotonta tehdä mitään järkevämpää kuin pyrkiä hyvään. Kysymys siis palautuu muotoon: "Voiko ihmistä vaatia olemaan järkevä?" Tunnetusti hyvin harvaa asiaa voi muilta menestyksekkäästi vaatia tai olettaa, mutta siitä huolimatta emme ole hölmöjä ajatellessamme että aikuinen, normaaleissa hengenvoimissa oleva ihminen arvostaa järjellisyyttä ja haluaa toimia mieluummin järkevästi kuin hölmöillä. Vapaus on arvo sinänsä, ja vapauteen ilman muuta sisältyy aito mahdollisuus olla niin typerä ja hullu kuin ikinä pystyy, mutta tästä ei seuraa että sekopäisimmät tyypit olisivat ihailtavampia, vaan vapaista ihmisistä erinomaisimpia ovat tietysti ne jotka käyttävät vapauttaan hyvään, rakentavaan toimintaan. Siitä näkökulmasta katsoen, jos ihmisellä on hyvät perusteet uskoa että hyveellisyys vaatii erilaisuutta ja jos erilaisten valintojen tekeminen on hänen mahdollisuuksien rajoissa, voi sanoa että kyllä, silloin tällöin erilaisuuden valitseminen on välillä mitä järkevintä ja kannatettavinta. Sitä paitsi, vaikka ihminen on sosiaalinen eläin, erottautumisen pelkokin on pelkoa ja pelolle periksi antaminen on paheellista (siis hyvän elämän kannalta rajoittavaa ja haitallista) toimintaa. Missä tilanteessa järkevä ihminen mieluummin paapoisi itsessään pahetta kuin pyrkisi voittamaan sen? Niinpä- sellaista tilannetta ei olekaan.

Poissa muodista: sivistys

Sivistys on poissa muodista. Mihinkään muuhun tulokseen en osaa enää päätyä tässä valtakunnan menoa seurattuani. Katsoipa sitten hallituksen toilailua tai sitä millaisten asioiden laukomista nykyään kutsutaan "keskusteluun osallistumiseksi" tai "mielipiteiden rehellliseksi ilmaisemiseksi", sama teema jatkuu pelottavan johdonmukaisesti valtakunnan huipulta lähiöräkälöiden nurkkapöytiin, sosiaalista mediaa tietenkään unohtamatta. Aihe tuntuu rassaavan monia teistäkin, päätellen siitä että viime aikoina vanhaa suosikkipostausta Ajattelevan ihmisen konstit hulluksi tulemisen välttämiseen on taas luettu ahkerasti. 

Sivistyksen halveksunta ei ole mitenkään yhteiskuntaluokkasidonnainen ilmiö, vaan kyseessä on isompi yhteiskunnallinen trendi. Tohtorisnainen joka haukkuu lehden palstalla norjalaisia lomailijoita tatuoiduiksi, lihaviksi junteiksi, ei ole sen sivistyneempi kuin haukkumansa juntit, koska ulkonäön ja yhteiskuntaluokan haukkuminen nyt vaan ei ole sivistynyttä käytöstä. Sivistyksen ytimessähän on nimenomaan sivistynyt käytös: huomaavaisuus, kohteliaisuus sekä huolellinen harkinta sen suhteen, missä ja millä tavoin ne kuuluisat rehelliset mielipiteet kannattaa ilmaista. En ole sivistynyt sillä perusteella että osaan siteerata Platonia, vaan sikäli kun sivistynyt olen (mikä muuten on niitä asioita mitä omalta osaltaan ei kannattaisi yrittää liikaa arvioida), niin sillä perusteella että pienillä ja isommilla teoillani koitan työntää sivilisaatiota pois barbariasta, kohti inhimillisesti hyvää yhteiskuntaa. Sivistyneen käytöksen lisäksi sivistyksen pohjalta löytyy pari ikuista arvoa jotka ovat viime aikoina jääneet talousajattelun jyräämäksi, nimittäin totuus ja kauneus. Totuus viittaa esimerkiksi ymmärrykseen siitä miksi tiedolla ja koulutuksella on muutakin arvoa kuin työvoiman tuotanto, kauneus ymmärrykseen elämän tarkoituksesta. Lohjan edellinen kaupunginjohtaja Simo Juva totesi taannoin viisaasti, että kulttuuri on elämän tarkoitus. Hän ymmärsi, että emme elä elämäämme kansantaloudelle emmekä verojen maksamiselle. Kulttuuri rakentaa yksilöille ja kansakunnille sielua ja identiteettiä, sen tuottaminen on väestöräjähdyksen runtelemassa maailmasta hyvä tapa jättää itsestään jälki maailmaan. Ilman kulttuuria ja sivistystä emme ole mitään emmekä ketään, ja elämämme on hobbesiaanisen synkkä, kurja ja raakalaismainen (mitä kohti elämä perusporvarisuomessa on toki hyvää vauhtia etenemässä).

Yleensä paras tapa mielipiteidensä esiin tuomiseen on hyvän esimerkin näyttäminen ja arvojensa eläminen todeksi arjessa. Näinä aikoina, kun sivistystä kuritetaan valtiovallankin toimesta, tämä ei kuitenkaan riitä. Kauneus ja itsensä sivistäminen ovat hyviä tapoja itsestä huolehtimiseen, voimien keräämiseen ja ahdinkoon ajetun sivistys- ja kulttuurisektorin tukemiseen. Itse olen reagoinut kurjistamiskehitykseen myös lisäämällä aktiivisuuttani Vasemmistossa entisestään. Suosittelen poliittista aktivoitumista jokaiselle jota valtakunnan menon seuraaminen on viime aikoina alkanut hirvittää. Kyllä, kaikki muunkinlainen kansalaisaktiivisuus on hyvästä, mutta Suomen poliittinen järjestelmä vaan on sellainen että puolueen jäsenyys on kaikkein tehokkain tapa lähteä vaikuttamaan. Jo puolueeseen liittyminen ja jäsenmaksun maksaminen auttaa, ja kaikki aktivoituminen sen yli on plussaa. Oppositiopuolueissa löytyy varmasti tekemistä kaikille kiinnostuneille. Hyödyllisen tekemisen ohella riennoista löytyy muita sivistyksen ja inhimillisen yhteiskunnan ystäviä, mikä sekään ei ole aivan pieni lohtu. Hyvien ihmisten passiivisuus on ollut jälleen kerran merkittävässä roolissa siinä miten nykytilanteeseen on tultu. Hyvien ihmisten aktiivisuudella suomalaisetkin ovat kuitenkin nousseet paljon vaikeammistakin tilanteista.


Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments