Kysy mitä vain, vastaukset osa 1: Katsaus tulevaisuuteen

Uusi vuosi on tällä kertaa loistava hetki aloittaa Kysy mitä vain- kysymysten puiminen. Tällä kertaa moni kysymys käsitteli maailman tilaa. Vuonna 2016 tapahtui paljon, yllättävää ja huolestuttavaa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se pistää miettimään, välillä synkkiäkin. TAR ja Mama Elf esittivät seuraavat kysymykset

*Sinä kun olet tuollainen näkijä, niin mihin suuntaan Suomi ja Eurooppa kehittyvät 15 vuoden kuluessa?

*Napsahtaako saarivaltio kahtia (siis Britit) Brexitin yhteydessä? Skotlanti kun on tunnettu halustaan itsenäistyä ja myöskin Euromyönteisyydestään.

*Menneekö kyseinen valtio kankkulan kaivoon Brexit hulinoissa?

*Alkaako saarivaltion rannoille sataa mätiä kanamunia Brexitin jälkeen?

*Kannattaako hakea pakolaiseksi Suomeen jos Brittilaiva uppoaa?

Euroopan Unioni natisee liitoksissaan. Ongelman ydin on mielestäni ehkä siinä että EU on loppujen lopuksi aika keinotekoinen projekti. Jos katsomme suurvaltoja kuten Yhdysvaltoja tai Venäjää, nekin natisevat liitoksissaan vaikka ovat kielellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti yhtenäisempiä kuin EU josta löytyy liuta itsenäisiä, omaneduntietoisia ja omaleimaisia valtioita joilla jokaisella on omat toiveensa EU:n suhteen- sekä kyky protestoida ovia paukuttelemalla jos toiveet eivät ota toteutuakseen. Nyt maailmantilanne on aivan toinen kuin EU:n syntyaikoina, rahaliiton syntyaikana, jopa vuonna 2008 jolloin aloitin tämän blogin. Kriittinen kysymys siis on, pystyykö EU vastaamaan uudenlaisiin ja odottamattomiin haasteisiin mm. turvallisuustilanteessa? Onko se ehtinyt rauhallisempina vuosina vahvistua riittävästi luoviakseen vastoinkäymisissä?

Näen Brexitin ensimmäisenä myrskyn merkkinä. Britit ovat aina olleet -hiukan suomalaisten tapaan- vähän sivussa Keski-Euroopan hulinoista. Toisin kuin suomalaiset, Iso-Britannia on myös vanha suurvalta jolla ei ole tarvetta miellyttää ketään, eikä ehkä edes suuria kiinnostuksia kompromissien tekemiseen. Yhteisöllisyyttä löytyy sillä maailmankulmalla myös ikiomasta Kansanyhteisöstä jossa aurinko ei koskaan laske ja johon kuuluvia maita yhdistää omituisten direktiivien tehtaan sijasta yhteinen kuningatar. Iso-Britannia on liian iso mennäkseen kankkulan kaivoon. Luultavasti EU:lla on sen verran omia ongelmia, ettei suurimittaiseen mätien kananmunien heittelyyn ryhdytä. Iso-Britannia on nyt se serkku jota voisi veljien kanssa kurmottaa, mutta joka on kuitenkin kiva vahvistus vierasta vastaan. Esimerkiksi, Trumpin Yhdysvaltoja vastaan. Jos Eurooppa ryhtyy Iso-Britannialle ilkeäksi, suurvaltana se pystyy yhä etsimään tehokkaasti uusia kavereita. Sitä ei taida haluta kukaan EU:ssa.

Toisaalta, Brexitistä huolimatta Iso-Britannia on yhä osallinen yleiseurooppalaisista oikeistopopulismin, terrorismiuhan, luokkayhteiskunnan paluun, pakolaisvirtojen ja anomian uhista. Niitä ei päästä karkuun EU:sta eroamalla. Toisaalta, niitä ei myöskään pääse karkuun muuttamalla Suomeen. Meilläkin on hallitus jolla on suuria vaikeuksia kunnioittaa perustuslakia ja jonka sivistyksen arvostus on täysi nolla, väkivaltainen ja vaikutusvaltainen pölhöpopulistiporukka, pitkittynyt lama jota hallituksemme näkee hyväksi "hoitaa" eriarvoisuutta kasvattamalla ja köyhiä kyykyttämällä. Pakolaispolitiikan osalta Suomi on osallistunut kiitettävästi niin ikään yleiseurooppalaiseen limbokilpailuun, ja Maahanmuuttoviraston selitykset ihmisoikeuksia polkeville päätöksille kelpaisivat oppimateriaaliksi retoriikan tunnille joka käsittelee esimerkiksi sitä miten ovelaakaan argumenttia ei vaan saa pelittämään jos sen pääsisältö on oikeuden ja totuuden sijasta ihmisoikeuksia polkevaa silsaa. YLE-jupakka ja Aarnio-jupakka ovat hiljattain syöneet uskoa yhteiskunnan suurten instituutioiden oikeamielisyyteen. Suomen vahvuuksiin kuuluu toisaalta se, että meitä on yhä aika vähän neliökilometria kohden ja väen pakkautuessa etelärannikolle tyhjiä neliökilometreja tulee lisää. Joten, Suomeen pakenemisen kannattavuus riippuu siitä pystyykö tänne tulemaan muulla kuin turvapaikanhakijastatuksella sekä siitä minne päin maata aikoo karata ja miten siellä elelellä. 

Mitä tästä sopasta kehkeytyy 15 vuodessa? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta muutaman huomion olen lähihistoriasta tehnyt.
1) Suuria muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Maailmanpolitiikan, pienemmistä piireistä puhumattakaan, suunta voi muuttua äkkiä. Eikä muutos aina johdu valaistumisista. Mikään luonnonlaki ei sano että kaikki kääntyy parhain päin ja kehitys menee eteenpäin- ainakaan yhden ihmisiän kuluessa. Jos haluamme nähdä hyvää, oikeutta, sivistystä, kauneutta, on parasta pistää itse toimeksi.
2)Taaksepäin on mahdollista mennä siinä missä eteenkin päin, myös poliittisesti ja moraalisesti. Saavutetut edut voidaan menettää, koulutuksen kaltaiset suuret instituutiotkin voivat joutua vaikeuksiin jos niiden alta sulaa tuki. Jos tahdomme päästä eteenpäin, meidän on tehtävä sen eteen töitä ja otettava henkilökohtaista vastuuta sen sijaan että selittelisimme miten juuri minä en nyt millään voi vaikka hyväntahtoinen olenkin. Jos meikäläinen pystyy nykyisillä rajoitteillaan osallistumaan paitsi bloggaamalla ja kirjoittamalla, myös toimimalla kahden poliittisen yhdistyksen varapuheenjohtajana, totta mooses sinäkin pystyt tekemään ensi vuonna jotakin.
3) Pelon, epävarmuuden ja uhatuksi tulemisen tunteet ovat surkea syy typerehtiä ja ryhtyä tekemään poikkeuksia eettisistä periaatteista (tai lainkuuliaisuudesta). Sille tielle näkyy loppu vasta siinä vaiheessa kun ruumiskasat kohoavat savuavien raunioiden keskellä. Hyvän tekeminen aktiivisesti luo sen sijaan uskoa omaan merkityksellisyyteen. En pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jotakin voin tehdä. Pelko, epävarmuus ja epätoivo ovat huonoja isäntiä joille ei pidä antaa mielessään valtaa. Hyvä peukalosääntö on, että yleensä kannattaa tehdä juuri päinvastoin kun nämä primitiivireaktiot käskevät. Myös ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä, luottamus luottamusta, optimismi optimismia. Ei aina- mutta sama pätee myös pahaan. Joskus senkin voi kääntää hyväksi. Siksi puhuinkin peukalosäännöstä... 

Rogue One-sankarittaren Jyn Erson sotasuunnitelma kelpaa ohjeeksi myös uudelle vuodelle, ehkä jopa seuraavalle 15-vuotiskaudelle: menemme ja tartumme ensimmäiseen mahdollisuuteen tehdä hyvää ja ratkaisemme ensimmäisen vastaan tulevan ongelman, ja sitten seuraavan, ja sitten seuraavan, kunnes voitamme tai mahdollisuudet loppuvat.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments