Vielä sananen pelkäämisestä

"But would I run today just to die another day?"

Turisas, kappaleesta "Stand Up and Fight"


Eikö päätäni yhtään kylmää olla viherfeministisuvaitsevainen omalla nimellä ja naamalla näinä aikoina?

Rehellinen vastaus: Kyllä, pikkuisen. Olen kyllä tietoinen netissä ja reaalimaailmassakin kukoistavista vihakampanjoista ja tiedän säästyneeni niiltä etupäässä hyvän onnen ansiosta. Väkivaltafantasiat kauhistuttavat minua, etenkin kun juuri nyt olen pikemminkin höyhenellä kaadettava kuin nyrkillä tapettava. Kun terapeutti varovasti tökkii kipupisteitäni, minä vollotan. Nyt vain on niin, että on pari asiaa joita pelkään vielä hiton paljon enemmän kuin laumaa pesäpallomailojen kanssa varustautuneita Odinin sotureita.

Pelkään kuolla kunniatta. Pelkään taantuvani ihmiseksi joka ostaa rauhansa ja mukavuutensa vaikenemalla ja katsomalla muualle kun pelotellaan, muiden kärsimyksen ja yhteiskunnan barbarisoitumisen hinnalla. Pelkään vajoavani harhoihin joissa kuvittelen että on pahempi kärsiä pahaa kuin tehdä sitä -harhoihin joista olen kovalla työllä ja vaivalla onnistunut taistelemaan itseni jo kertaalleen irti. Olisi aivan kauheaa jos tulevaisuudessa koittaisi päivä jona joku kysyisi minulta, mitä tein kun viha ja hulluus kiersivät Suomea vuonna 2016 ja joutuisin vastaamaan, että olin hiljaa ja keskityin täysin omaan elämääni.

Voisinhan minä vedota siihen että olin saikulla koska minulla oli ikävä sairaus jonka takia en meinannut pysyä hereillä. Se olisi ihan kelpo selitys. Mitä muka voidaan vaatia ihmiseltä joka on ollut välillä liian uupunut syödäkseen ja jolle puhelimessa puhuminen, puutarhassa oleskelu ja lähikaupassa käyminen ovat niin uhkarohkeita puuhia että niihin ryhtymistä kannattaa harkita kolmannenkin kerran ihan tosissaan? Hoitotahoni on suoraan ohjeistanut minua välttämään kaikkea stressaavaa. Jos hengenvoimat ovat sitä luokkaa että nenän pistäminen ovesta ulos vaatii koko kauhallisen rohkeutta ja valmiutta kärsiä ikäviä seurauksia, ei ihmiseltä voida minkään kohtuuden mukaan vaatia tippaakaan siviilirohkeutta puhua vihaisia ja aggressiivisia voimia vastaan. Hyvä selitys, on on.

Siinä on vain se vika, että vaikka sairauteni invalidisoi reippaasti, on silti asioita joita voin tehdä puolustaakseni inhimillisyyttä, rauhaa ja sivistystä, ja jotka minun sen vuoksi tulee tehdä jos mielin olla se ihminen joka haluan olla . On korsia jotka minäkin pystyn kantamaan siihen kekoon jota kasataan padoksi vihaa, julmuutta ja takapajuisuutta vastaan. On mahdollista, että tulevaisuudessa voin muistella tätä aikaa ja sanoa: ”Minä tein parhaani rauhan puolesta. Minä en ollut hiljaa, vaikka olisin hyvin voinut. Minä välitin.” Voin ainakin edelleen blogata. Voin tehdä Vasemmiston jäsenenä sen minkä jaksan. Tilaisuuden tullen voin ehkä yritellä muutakin. Ja koska tehtyä ei saa tekemättömäksi edes natsilauma joka hakkaa, mustamaalaa, pelottelee ja fantasioi viherfeministisuvaitsevaisnaisten joukkoraiskauksilla, hyvän palkkana aina seuraava kunnia pysyy omanani aina. Kukaan ei pysty tekemään yhtään mitään pyyhkiäkseen tähän asti tekemäni rauhan teot pois maailmankokonaisuudesta. Siinä ne ovat, kaikessa pienuudessaan ja kauneudessaan ja unohdettavuudessaan ja todellisuudessaan osana elämäni ja Suomen tarinaa ikuisesti. Niin kauan kuin tajuissani olen ja järki pelaa, voin olla oma itseni ja muistaa että jos lähtee juoksemaan kun pelkää, voi joutua juoksemaan ikuisesti.


Sen vaan sanon, että jos minäkin pystyn tekemään jotakin, terveempien rauhantahtoisiksi ja kunnollisiksi itseään kutsuvien ihmisten pitäisi pystyä vielä parempaan.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments