Illan uutiskatsaus

Mihinkäs sitä saikkulainen aikansa käyttäisi? Minä käytän sen nyt pelihousujen repimiseen. Seuraava kirjoitus sisältää sitten meikäläiselle epätyypillistä kielenkäyttöä. Nyt ei vähempi riitä.Tämän teen sillä perusteella miten hallituspuolueet ovat tähän mennessä reagoineet Jimi Karttusen kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin.

Syvällä, pitkään kestäneellä hiljaisuudella vaikka kyseessä on ollut Suomessa täysin poikkeuksellinen henkirikos. Jostain syystä oppositiopuoleiden johto oli kuitenkin hereillä. Vihreät, SDP ja Vasemmisto ovat tehneet mielipiteensä selvästi tiettäväksi. Sen sijaan, kun pääministeri Sipilä vihdoin suvaitsee kommentoida, hän rinnastaa täysin sujuvasti väkivallan joka on toteutettu natsijärjestön lippujen alla ja jonka uhri valikoitui poliittisen mielipiteensä takia ryöstöön ja surmaan jonka tekijät sattuivat olemaan turvapaikanhakijoita.

Korostettakoon nyt, että en millään tavalla vähättele Otanmäen tapahtumia. Siellä tapahtui vakava väkivaltarikos johon syyllistyneet tulee tuomita lain määräämään rangaistukseen kuten muutkin vastaavat rikolliset, mutta rikos ei ollut perusluonteeltaan poliittinen (vaikka se on toki jälkikäteen politisoitunut). Syytettyjen etninen tausta ei todellakaan saa olla tuomion koventamisperuste. Sen sijaan Rikoslain 6.luvun 5.§:n mainitsemia tuomion koventamisperusteita ovat rikoksen suunnitelmallisuus ja rikoksen tekeminen järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä, uhrin vakaumus rikoksen motiivina ja tekijän aiempi rikollisuus jos uuden rikoksen ja aiemman rikoksen suhde ilmentää piittaamattomuutta lain käskyistä ja kielloista. Suomen Vastarintaliike pyrkii avoimesti kumoamaan Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen väkivalloin, joten jos se ei täytä lain tarkoittamaa rikollisryhmän määritelmää, niin minä en tiedä mikä sen sitten täyttäisi. Sikäli kun arvostella osaan, muutama muukin koventamisperuste olisi harkitsemisen arvoinen. Niinpä minusta on ihan helvetin huolestuttavaa ettei pääministeri Sipilä näe eroa rikoksessa jonka erottaa vastaavista tekijöiden etninen tausta verrattuna rikokseen jonka erottaa vastaavista poliittisuus. Herra pääministerin olisi korkea aika pestä silmälasinsa.

Perussuomalaisista poliitikoista ensimmäisenä kunnostautui Ritva "Kike" Elomaa joka lausunnossaan arveli motiivin löytyvän maahanmuuttopolitiikasta pari päivää sitten kuvailemallani logiikalla: jos olisimme myötäilleet natseja vielä reippaammin, näitä sotureita ei ehkä olisi. Nyt vittu oikeesti. Kun puheenjohtaja Timo Soini riensi antamaan lausuntoa, hän totesi niukkasanaisesti elämän olevan pyhää ja tappamisen tuomittavaa. Kiva kiva, mutta mielestäni hänen olisi ollut syytä ottaa kantaa myös oman puolueväkensä toistuviin ylilyönteihin ja jopa kansanedustajatason väen äärioikeistoyhteyksiin. Noin niin kuin elämän kunnioittamisen nimissä.

Kokoomus on kunnostautunut hallituspuolueista aktiivisimpana enkä ole huomannut heidän päästäneen suustaan hallituskumppaneidensa tasoisia möläytyksiä, mutta ei sieltäkään tähän hätään arvojohtajuutta löydy. Pitäisi perustaa työryhmää, odottaa selvitysten valmistumista ja keskustella. Nyt pitäisi olla huolissaan Suomen ilmapiiristä (no shit, Sherlock!), mutta hallituskumppanien vetelyyden kritisoimiseen ei ole mikään kiire, ei myöskään konkreettisten toimenpiteiden ehdottamiseen. Tätä kirjoitusta näpytellessäni myös kokoomustaustainen presidentti Sauli Niinistö on saapunut kommentoimaan toteamalla syvällisesti, että rasismi on Suomessa rikos ja että rasistiselle väkivallalle tarttis tehdä jotain.

Kun vielä lopuksi muistetaan hurskaasti tuomita "ääripäiden" väkivalta tilanteessa jossa toisessa ääripäässä ovat aktiiviset, väkivaltaiset natsit ja toisessa ääripäässä ihmiset joiden mielestä ihmisoikeuksia on kunnioitettava, kansainvälisiä velvoitteita noudatettava ja ylipäätään toimittava kuten sivistysvaltiossa on tavattu toimia, voi uutiskatsauksen tällä hetkellä tiivistää kolmeen sanaan: NYT. VITTU. OIKEESTI.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments