Muistilappuja itselle: kiitollisuuden jatkokurssi

Tilannehan on siis se, että aistiyliherkkyydet pitävät minut yhä tiiviisti kodin hiljaisuudessa. Vuorokausirytmi on sekaisin, odotettavissa on lisää tutkimuksia ja lääkkeistä on havaittavissa etupäässä sivuvaikutus-äklöoloa. Puolisolla on töissä rankkaa, verottajalta odotetaan tänä vuonna vaihteeksi mätkyjä ja sadetta on ollut enemmän kuin paistetta. Toisin sanoen, tässähän on erinomainen tilaisuus treenailla useampaakin luonteenhyvettä kuten kärsivällisyyttä, tyyneyttä...ja kiitollisuutta.


"On sinullakin ollut rankkaa"- myötätunnon ilmaisuihin olen jo ehtinyt vastaamaan, että juu mutta hullumminkin voisi olla. En kärsi kovia tuskia, fyysisiä sen paremmin kuin henkisiäkään. Sikäli kun olen hereillä, järkikultakin on tallella. Saan yhteiskunnan tuella hyvää hoitoa- ja onpa tässä sivussa ehtinyt selvitä sekin että fyysisesti voin olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Edes mahdollisuus sairastaa sairaslomalla jota saa niin kauan kuin sitä todella tarvitsee ei ole mikään globaali -eipä edes kotimainen- itsestäänselvyys. Puhumattakaan siitä että ympärillä olisi hyvä perhe ja ystävällisiä tuttuja. Jos haluaisin etsiä ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin, ei tarvitsisi Virkkalantietä kovin pitkälle tallustaa. 

Oman elämänsä prinsessaruususena eläminen on tietysti ärsyttävää. Viimeksi tänään minua on harmittanut kieltäytyä ja perua tärkeitä menoja. Silloin muistutan itselleni, että ei minua todella kaivata zombeilemaan minnekään- tilauksessa olisi terve, reipas ja resilientti versio minusta. Se tarkoittaa, että viisainta on tällä hetkellä keskittyä toipumiseen. Olen onnistunut elämäni aikana kasvattamaan hyvän versoja paljon tätä ikävämmistäkin olosuhteista, joten voin rauhallisella mielellä ajatella, että jos vain tälläkin kertaa kärsivällisesti teen parhaani toipumisen eteen, Ulkomaailmaan astuu jonakin päivänä sellainen Minä joka ei ole vain terveiden kirjoissa vaan entistä parempi. Tästä perusluottamuksesta olen hyvin kiitollinen- ja sitä myötä aiempiin elämän myrskyihin joiden läpi olen rämpinyt on ilmestynyt hopeareunus. Sitä en niin sanottuina parempina aikoina ole aina ehtinyt huomatakaan.

Ja tietysti on totta että jokaiseen päivään mahtuu nytkin pieniä hyviä hetkiä ja onnen aiheita jotka vain odottavat huomaamistaan. Elämän rauhoittuessa, kutistuessa ja yksinkertaistuessa pakon edessä huomaan, että sekin versio elämästä sisältää yhä paljon hyvää, paljon kiitollisuuden aihetta. Paljon sellaista minkä ääreen pakkopysähtyminen ei välttämättä ole paha juttu.


posted under , |

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Tää oli hyvä lukea. Itellenikin on alkanut pitkä saikku. Vielä täältä noustaan, me kumpikin :)

Ana kirjoitti...

Hei. Riideriin tui se kasvisruokajuttu, mutta täältä blogista se on hävinnyt. Miks? Sehän oli ihan asiaa.

Saara R kirjoitti...

Mukavaa että tästä oli sinulle iloa. Vielä täältä noustaan, tosiaan.

En kyllä yhtään tiedä, mitä kasvisruokajuttua tarkoitat kun en ole edes yrittänyt bloggailua flunssaisena. Olen kyllä muita blogeja lukiessa huomannut että riider temppuilee toisinaan ja voi vilauttaa näkyviin joko vanhan postauksen tai postauksen luonnoskansiosta.

Ana kirjoitti...

Se varmaan pomppasi sitten jostain, mutta tarkistin päivämäärän ja se oli se päivä mitä elettiin silloin. Mutta joo, näitä sattuu.

Oli kumminkin ihan asiallinen juttu :-D

Saara R kirjoitti...

Ehkä se pomppasi sitten arkistosta, ja luultavasti näin olikin jos oli valmiin näköinen juttu. Arkistollakin alkaa olla tässä vaiheessa kokoa ja näköä.

Tietty käyn nyt luonnoskansionkin läpi, kaiken varalta... :D

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments