Mistä tuntee Rakkauden

Olen tänä vuonna käydystä Suuresta Parisuhdekeskustelusta oppinut, että koskaan ei ole hyvä. Sinkkuelämä on hobbesiaanisen yksinäistä, kurjaa, raakaa ja häijyä, kaiken huipuksi eliniänodotekin on lyhyt. Sen vaihtoehto, kestävä parisuhdekin vähintään väljähtyy ajan myötä, ellei muutu suoranaisen onnettomaksi. Lyhyiden suhteiden ketju taas on epäkypsää, ja päättyy jossain vaiheessa tyhjyyden tunteen sävyttämään yksinäisyyteen. Lisäksi eroaminen on aina traumaattista ja synnyttää liudan kammottavia eksiä. Näyttää siltä, että mitenkään päin ei voi voittaa. Minusta on alkanut näyttää myös siltä, että käydyssä keskustelussa Rakkaus on loistanut poissaolollaan. Niinpä olen löytänyt itseni pohtimasta sitä lyhyiden valveillaolohetkieni aikana, ja saanut selville että Rakkaus näyttäisi olevan yllämainittujen kurjuuksien vastakohta.

Mitä Rakkaus sitten on? Rakkaus on harvinaista, päätellen siitä miten hyvin Suurta Parisuhdekeskustelua ja monia muitakin ihmissuhdekeskusteluja onnistutaan käymään ilman että siitä inahdetaan sanaakaan. Rakkaus on arvokasta, sillä se on hyvyyden muoto ja itseisarvollinen hyvä. Rakkaus on lahja, ei saavutus, eikä pohjimmiltaan edes ihmissuhdetaito. Ja lopuksi: kulttuurissamme jossa rakkaus nähdään ensisijaisesti arjalaishenkisen parisuhteen muodostamisen välineenä, monet romanttisen rakkauden muodot nähdään vähintään epäilyttävinä ja pahimmillaan tuomittavina ja eroista ja sydänsuruista toipumisen oletetaan olevan pikkujuttu josta on tarkoitus suoriutua entistä ehommaksi yksin ja reippaasti, Rakkaus on kulttuurissamme halpaa. Tämä ei siis ole totuus, mutta seikka joka tekee ihmissuhdekeskustelusta nopeasti vaikeasti selviteltävän sotkun.

Jos hyväksymme nämä alkuoletukset, pystymme tekemään muutaman mielenkiintoisen huomion. Ensinnäkin tietysti sen, että Suuri Parisuhdekeskustelu ei välttämättä valaise paljon niitä jotka haluavat ymmärtää Rakkautta. Rakkaus on paljon enemmän kuin ihmissuhteen, lisääntymisen tai muun vastaavan päämäärän tavoittelussa hyödyllinen väline. Itsessään hyvänä asiana siinä on mielekkyyttä silloinkin kun se äkkiseltään (sumeiden kulttuuristen lasien läpi tarkasteltuna) näyttää olevan turhuutta.

Toiseksi, määritelmä näyttää tarjoavan keinot erottaa Rakkaus niistä häilyvistä tuntemuksista ja hormonikoktaileista jotka sitä äkkiseltään muistuttavat. Aito rakkaus on itseisarvolisena hyvänä kestävää. Sen tarkoitusperät eivät ole itsekkäitä, vaan se avaa uusia mahdollisuuksia pyrkiä hyvään. Koska Rakkaus on siis hyvää, sen jäljet ovat hyvälle ominaisia ja hyvää jäljittäviä. Ihmissuhdetaitomme eivät ehkä ole aina suurten tunteiden tasalla, mutta koska Rakkaus on myös kestävää, sen todellinen luonne tulee kyllä näkyviin ajan myötä. Se ohjaa ja motivoi hyvään, niin että lopulta hitaampikin rakastava ihminen huomaa kehittyneensä ihmisenä. Samoin Rakkauden inspiroimana toimimisen jäljet ovat hyvälle ominaisia: puolison hyvinvointia, taiteen tuotteita, rauhan, lempeyden ja hyvyyden leviämistä maailmassa. Toisaalta, voimme päätellä että suuressa tunnemyrskyssä kyse on jostain muusta kuin Rakkaudesta jos huomaamme että se vie ajan kuluessa toimintaa ja luonnetta kehnoon suuntaan, jos se väljähtyy tai ruokkii alhaisia piirteitämme.

Tästä päästäänkin kätevästi siihen että jos Rakkaus on itsessään arvokasta ja hyvän muoto, parisuhdepeli ei ole se millä sen arvoa mitataan, vaan sosiaalisesti vähemmän arvostetutkin rakkauden muodot voivat olla arvokkaita hyvän ilmenemiä- jos rakastava ihminen sen äkkää. Koska rakkaus on suurta, parisuhdekonteksti ei sille riitä, ja toisaalta rakkautta voi vallan hyvin toteuttaa vaikka se ei syystä tai toisesta johtaisi parisuhteeseen. Parisuhteellisen rakkaus ilmenee tietysti ensisijaisesti suhteessa, mutta rakkaus tukee myös rakastavaa ihmistä. Maailmanhistoriassa on runsaasti esimerkkejä siitä miten rakkaus on tukenut ja inspiroinut ihmisiä suuriin saavutuksiin jotka olisivat luultavasti jääneet muuten saavuttamatta. Edelleen, koska rakastavat ihmiset haluavat rakastetuilleen hyvää kaikin tavoin, on luontevaa huomata jossain vaiheessa ettei päänsilitys riitä vaan tärkeää on myös työskennellä paremman maailman puolesta. Hyväntekeväisyys, oikeudenmukainen yhteiskunta, rauha ja monet muut isomman luokan hyvät vaikuttavat myös rakastetun hyvinvointiin, ja siten työskenteleminen niiden edistämiseksi myös yhteiskunnan tasolla on loistava tapa ilmaista rakkautta. Paremmassa maailmassahan rakastettu kohtaa hyvää myös silloin kun en satu olemaan henkilökohtaisesti paikalla. Sellaista aikaa mahtuu läheisimpäänkin parisuhteeseen aika paljon. 

Mitäköhän tapahtuisi, jos Rakkaus saataisiin ujutettua yhdeksi näkökulmaksi valtakunnalliseen ihmissuhdekeskusteluun?

5 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

The King James Version of the Holy Bible has a beautiful description of love and it is called "charity."

1 Corinthians 13:4-7King James Version (KJV)

4 Charity suffereth long, and is kind; charity envieth not; charity vaunteth not itself, is not puffed up,

5 Doth not behave itself unseemly, seeketh not her own, is not easily provoked, thinketh no evil;

6 Rejoiceth not in iniquity, but rejoiceth in the truth;

7 Beareth all things, believeth all things, hopeth all things, endureth all things.
8 Charity never faileth: but whether there be prophecies, they shall fail; whether there be tongues, they shall cease; whether there be knowledge, it shall vanish away.

9 For we know in part, and we prophesy in part.

10 But when that which is perfect is come, then that which is in part shall be done away.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ihan suomeksi heitän edelliselle, että älä jaksa noita Raamattujuttujasi.

Tämä menee parisuhderakkauden puolelle; usein siitä puhutaan läheisyyden, intohimon ja sitoutumisen kombinaationa. (Kaikki elementit joko ovat läsnä tai sitten ei.) Jossakin pisti silmään sitoutumisen tilalla käytettävän sanaa omistautuminen - se kuulosti paljon kauniimmalta. Kaikkein ihanin sana (minusta) olisi antautuminen. Saadapa antautua...

Saara R kirjoitti...

loves2spin: I know that passage, but the old language of KJV gives it a nice spin.

Hoo Moilanen: Jos minä kuitenkin saan hoitaa tämän kommenttien hyväksymispuolen... :)

Taidan olla liian kontrollifriikki voidakseni nauttia antautumisen ajatuksesta- se kuulostaa jotenkin passiiviselta ja ajelehtivalta. Omistautuminen on jotenkin dynaamisemman kuuloista. Siinä on sekin kiva puoli että parisuhteen lisäksi omistautumisen voi ulottaa muihinkin elämän tärkeisiin ja rakkaisiin asioihin. Siitä puolestaan on lyhyt matka intohimoiseen suhtautumiseen elämään ylipäätään ja elämänhaluun...tämä onkin mielenkiintoinen ajatusketju!

Hoo Moilanen kirjoitti...

Sori Saara, olen joissakin yhteyksissä törmännyt fanaattisiin uskonkappaleihin viittaamisiin ja se töksähtää. Mutta ei ole minun asiani moderoida toisen blogissa.

En ole kontrollifriikki - eikä elämää voi kontrolloida, itseään toki voi (ainakin pitkälti, toivottavasti) - joten minulle antautuminen näyttäytyy kauniina. Juurikin heittäytymisenä, intohimona ja elämänhaluna, jotka ovat kaikkea muuta kuin passiivista ajelehtimista!

Saara R kirjoitti...

Eipä mittään, kyllä minäkin olen kaikenlaiseen törmännyt. Täällä blogissa koitan kuitenkin pitää katon korkealla ja seinät leveällä. Raamattua, koraania tai Popol Vuhia saa lainata niin kauan kuin ei lainaa rikoksenteko- tai loukkaamistarkoituksessa.

On totta ettei elämää voi kontrolloida- ja siinäkin olet kyllä oikeassa että intohimoa, elämänhalua ja heittäytymistä tarvitaan siitä huolimatta. Mielenkiintoista todellakin!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments