Vaikein osa on antaa rastaalle osa

Täälläkin sitten innostuttiin ottamaan laiskiaisista mallia, ainakin mitä blogiin tulee. Puolustaudun sillä että nyt on marja-aika. Mustikkametsään emme tosin ole vielä ehtineet...mutta olisimme varmaan, jos puutarhan sadossa ei olisi niin paljon tekemistä. 


Tämä vuosi on taas oikein hyvä marjavuosi. Uudet, vanhat ja siirretyt kirsikkapuut ovat olleet ahkerina, ja sitten on tullut meidän vuoro tehdä ihanaa kirsikkahilloa ja joululahjalikööriä. Pakastimeen on nousemassa pino punaherukkarasioita. Viikonloppuna olen vielä ajatellut tehdä mustaherukkahilloa.

Marjasadon, ja yleensäkin sadon, prosessoimisessa ei mielestäni ole se poiminta- pilkkomis- ja keittelypuoli. Sen mitä maalaisjärki ei kerro, saa helposti selville ja sitten tarvitsee vain seurata ohjeita. Paljon vaikeampaa on ennakoida osuvasti se kuinka paljon mitäkin talvella kuluu. Itselläni, kuten varmaan monella muullakin, satovyöryn tullessa talven kulutus on helpompi ennakoida yläkanttiin. Joo, ihan varmana meillä talvella syödään joka päivä hilloa JA mehua JA pakastemarjoja JA toista hilloa. Joo, ihan varmaan... Vaikein osa minulle on myöntää, että pieni perheemme pystyy hyvällä mielellä syömään talven aikana tietyn määrän kutakin lajia, muttei paljon enempää. Kun kesällä ollaan ahmittu koko perheen voimin (Kolalainen on myös tietysti päässyt osingoille) tuoreita marjoja, on kiinnostus säilöttyihin aarteisiin ollut loppuvuodesta kohtuullista. Maalaismittakaavassa, tietenkin, sillä muistan yhä hämärästi että elämässäni oli joskus aika jolloin en olisi voinut kuvitellakaan tarvitsevani talvivaraksi useamman kilon pakastettuja punaherukoita. Optimisti voi varautua parilla ekstramarjarasialla, mutta tuplamäärää ei kannata innostua säilömään. 

Kantapään kautta on tullut sekin viisaus opittua, samalla kun olen oppinut kaiken muunkin minkä säilönnästä tiedän. Ensimmäisten vuosien säilöntäöverit ja niitä vuoden perästä seuranneet siivoojaiset ovat vähitellen opettaneet, mitä meillä oikeasti kuluu ja miten paljon. Koska jokainen perhe on omanlaisensa epäilen, ettei tätä asiaa ehkä muuten voikaan oppia. Jonakin talvena löytyy sitten loistoresepti, varasto tyhjenee ennen aikojaan ja seuraavana vuonna voi säilöä vähän lisää ellei reseptiin ehdi sitä ennen kyllästyä. Jonakin vuonna voi tulla kato, ja joutuu sinnittelemään ilman jotakin olennaista, kuten kuluneena satovuonna omenahilloa (kaupan kuraa on jääkaapissa yhä kerran maistettu purkki. Yäks.) Sekin saattaa aiheuttaa parempien aikojen koittaessa hamstraushalua. Mutta noin pääpiirteittäin, jos perheessä ei tapahdu suuria muutoksia, säilöntätarpeetkin pysyvät vuodesta toiseen suht samoina. 

Ahnehtimista parempi on antaa rastaillekin osansa. Ovathan ne ärsyttäviä lintuja, mutta niillä on edessä rankka muuttomatka ja talvehtiminen alueilla joissa pikkulintujen rääkkäys ja tappaminen on paikoitellen huvittelumuoto. Jos pensaissa on myöhään syksyllä vielä muutama marja jäljellä, paikalle voi jonakin synkkänä marraspäivänä saapua vaikka kaunis tilhiparvi sirisemään. Kohtuullisuus palkitaan taas- jos ei muulla niin pienemmällä paniikilla ennen seuraavaa satovyöryä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments