Yksinkertaisuuden tiedettä: kohti kohtuullista minimiä

Kuluttajatutkimuskeskuksen laatima Kohtuullinen minimi viitebudjetteineen on tutkimukseen perustuva malli jota voi käyttää muun muassa sosiaalitukien arvioimiseen. Nimi on osuva: kohtuullisen minimin on tarkoitus mahdollistaa ihmisarvoinen elämä ja määritellä kulutuksen vähimmäistaso jolla ihminen tulee toimeen eikä syrjäydy yhteiskunnasta. Kohtuullisen minimin määrittelemisessä on hyödynnetty monenlaisia menetelmiä kuluttajahaastatteluista kansainvälisiin vertailuihin. Niinpä siihen tutustuminen on valaisevaa myös vapaaehtoiselle kohtuullistajalle joka pähkäilee kovasti mikä on välttämätöntä, mikä riittävää ja mikä luksusta tai liikaa. Kohtuullisen minimin laskelmia voi käyttää budjettisuunnitteluun ja tavaran määrän kriittiseen tarkasteluun. Tavaralistat ovat tarkkoja, mistä on paljon iloa jos siivoaa astiakaappia tai suunnittelee vaatevarastoa. Yleispäteviä ne eivät tietenkään ole, pikemminkin suuntaa-antavia niin kuin väestötason laskelmat yleensäkin. Mikä tärkeintä, listat ja laskelmat on laadittu tieteellisellä huolella, ja sellaisena ne päihittävät netissä pyörivät lukemattomat subjektiivisiin mielipiteisiin pohjautuvat listat. Eri asia tietysti on, että kohtuullisen minimin laskelmia hyödyntämällä saa aika näppärästi kasaan vaikka Projekti 333-kaudeksi sopivan minimalistisen vaatekaapin...

Vapaaehtoisesti yksinkertaistava voi satsata hieman parempaan laatuun tai sallia itselleen vaihtelua enemmän kuin minimilaskelma- tai halutessaan valita vielä radikaalimman minimalismin. Kun kyse on vapaaehtoisuudesta, mahtuu mukaan liikkumavaraa jota voi hyödyntää. Omasta keskiluokkaisesta tilanteestani katsottuna kohtuullinen minimi näyttää varsin minimalistiselta. Tämä reaktioni kertoo vain itsestäni ja siitä mihin olen tottunut. Vaikka pelaisin kaikki hyvät vasta-argumenttikorttini, on nähtävissä että tieteellä on pari hyvää ideaa siitä mihin suuntaan voisin elämääni kehittää jos eli kun olen perustellusti sitä mieltä että se kulutustaso jota nykyään pidetään normaalina on sekä ympäristön että ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta katsottuna kestämättömän korkea. Sekä lähihistorian että maapallon kantokyvyn valossa se mikä minusta näyttää minimiltä on todellisuudessa paljon lähempänä aitoa kohtuullisuutta (vastakohtana todelliselle niukkuudelle) kuin tavanomainen keskiluokkainen kulutustaso. Siihen suuntaan on siis hyvä pyrkiä.

Olenkin ajatellut ankaroittaa kovin leppoisalta tuntunutta ostolakkoani hieman ja parantaa hyvien shoppailukysymysteni listaa vielä seuraavalla kysymyksellä:

Miltä suunniteltu hankintani näyttää kohtuullisen minimin valossa?
Jos näyttää siltä ettei minulla kohtuullisen minimin valossa tarkasteltuna ole tarvetta hankinnalle, sille olisi hyvä löytyä perustelu. Ripaus luksusta mahtuu kohtuulliseenkin elämään siinä missä kohtuullinen määrä herkkuhetkiä terveellisiin elämäntapoihin, mutta jossakin menee tietysti raja. Eikä se raja luultavasti ole kovin kaukana siitä mitä 2010-luvulla pidetään määrällisesti kohtuullisena miniminä. 

Lisäksi jos eli kun omistan yhtä sun toista reilusti yli kohtuullisen minimin, aion näiden ylimääräisten kappaleiden kuluessa loppuun harkita erityisen huolellisesti, tarvitseeko niitä todella korvata.

Millaisia ajatuksia kohtuullinen minimi teissä herättää?

2 kommenttia:

neitipelko kirjoitti...

Kohtuullinen minimi taisi omassa kaveriporukassani herättää aika paljon naurua ja ehkä hieman myös tympääntymistä, sillä keskustelukumppanini ja minä olemme olleet köyhien ryhmässä aika pitkään ja harvalla on ollut käytettävissä noiden kohtuullisten minimien verran rahaa elämiseen.

Itse kohtuullisen minimin viitebudjetit vaikuttavat hyvin laadituilta, koska niissä otetaan huomioon laajasti eri asioita ja elämäntilanteita. Silti tutkimuksen rajoittaminen vain terveisiin sulkee aika paljon henkilöitä noiden laskelmien ulkopuolelle.

Saara R kirjoitti...

Hyviä pointteja. Asian voisi nähdä niinkin päin, että hyvinvointivaltiossa jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kohtuullisen minimin mukaiseen elintasoon, ja että on ongelma jos näin ei ole. Ekologisuus ei mielestäni tarkoita sitä että ihan jokaisen pitää vähentää kulutustaan (esimerkiksi köyhä voi toteuttaa ekologisuutta muilla tavoilla). Yhteiskunnassa jossa eriarvoisuus on todellisuutta, kohtuullinen minimi voi myös osoittaa että Suomessa on tällä hetkellä ihmisarvoista elämää haittaavaa köyhyyttä.

Tutkimuksen rajaus vain terveisiin on periaatteessa ymmärrettävä, koska sairaudet ja vammat ovat niin erilaisia ja vaikeuttavat elämistä niin monin erilaisin tavoin. Toisaalta, useimmille on varmaan selvää että tällä hetkellä pitkäaikainen sairastuminen johtaa usein köyhyyteen ja syrjäytymiseen. On erittäin hyvä ja tutkimisen arvoinen kysymys, millainen elintaso kuuluu syntymästään asti vammaiselle, pitkäaikaissairaalle tai osatyökykyiselle monisairaalle.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments