Lämpöaalto

Tähän aikaan vuodesta meillä ei perinteisesti ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Tänä vuonna niitä on ollut tavallistakin vähemmän, sillä nyt on lämmin. Sitä ennen oli viileää ja satoi. Lopputuloksena kaikki kasvaa ihan älytöntä vauhtia. Puut availevat silmujaan ja nuppujaan, ja kaiken olisi pitänyt olla ehkä valmista jo eilen. Viikonloput, vappu, helatorstai, kaikki on käytetty puutarhassa ahkeroimiseen. Se tavallaan näkyy, mutta kun kevät kiiruhtaa toisaalla, tehtävälista ei tunnu lyhenevän. Tiedossa on sekin, miten tämä etenee: vielä jokusen viikon kiirettä riittää, ja sitten on yhtäkkiä kesä. Kaikki ei ole sitttenkään valmista, tietenkään, mutta tahti rauhoittuu ja tehtävät rutinoituvat. Kesällä leikataan ruohoa ja kitketään kasvimaata, muita tehtäviä tehdään sen verran kun jaksetaan. Pitäähän sitä ehtiä toisaalta nauttiakin kaikesta. 

Lämpöaallon saapuessa päätimme, että alkavasta puutarhakaudesta tulee osaltamme kunnianhimoton ja helppo. Mansikkamaa varmaan laajenee vähän, ehkä yrttipenkkikin jossa oregano ja laventeli rehottavat niin että heikompikasvuisten yrttien sekaan mahtuminen alkaa olla kyseenalaista. Kasvimaalla päätimme varata perunalle runsaasti viljelyalaa ja jättää kokeilut vähemmälle. Peruna on huoleton, sen menekki on taattu ja kotiperuna on joka tapauksessa herkkua. Sen lisäksi tilaa jää juuri sopivasti muille välttämättömyyksille. Tomaattien, jalapenojen ja muiden hienosteluiden osalta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Terassi siivottiin ja kunnostettiin eilen, lämpöaallon kunniaksi. Aikomukseni on ehtiä istahtamaan sinne nauttimaan kirjasta ja lasillisesta sihisevää viimeistään alkuviikosta. Viikonlopun osalta en tohdi moista vielä toivoa. Onneksi aurinko on jo puutarhaeläjän ystävä ja illat alkavat olla jo pitkiä, valoisia ja lämpimiä. Ehkä aika sittenkin on puutarhurin puolella?

posted under |

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

It all sounds lovely! I do hope you have a very pleasurable and productive garden this year.

Saara R kirjoitti...

The heat wave has been bad for the blog, but great for the garden!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments