Etsi minulle se kaunein lillukanvarsi

On harvinaista, joskaan ei aivan ennenkuulumatonta, että joku keksii pyytää ilmielävää eetikkoa auttamaan moraalisesta kiipelistä. Hämmentävän usein kiipeli muistuttaa seuraavanlaista tilannetta: "Syrjäisellä bussipysäkillä seisoo kanssani bussia odottelemassa toinen ihminen. Yhtäkkiä hän kaatuu maahan, näyttäisi olevan sairaskohtaus. Minä olen käynyt ensiapukurssin, mutta en halua alkaa antamaan ensiapua. En myöskään halua soittaa ambulanssia, kun mukana on vain firman kännykkä ja ohjeissa sanotaan selvästi että sitä saa käyttää vain työpuheluihin. Ylipäätään näyttää siltä että jos ryhdyn auttamaan, koko sopasta tulee kauhean vaivalloinen ja aikaavievä. Bussikin tulee ihan kohta ja minun pitää ehtiä tärkeään tapaamiseen. Haluaisin kuitenkin toimia oikein, olenhan hyvä ihminen ja ihan oikeasti kiinnostunut etiikasta. Eetikko, kertoisitko minulle miten kaltaiseni hyvä ja mukava ihminen ratkaisee tämän tilanteen? Ensiavun antaminen ja ambulanssin soittaminen on ihan mahdotonta, mutta mitä jos pitäisin ihmistä kädestä kun hän tekee kuolemaa? Ja voisinhan minä jutella hänelle rauhoittavasti ennen kuin bussi tulee? Ehkä voisin jopa uhrautua ja taitella takkini tyynyksi hänen päänsä alle niin ettei kouristelu olisi niin ikävää? Jos näin tekisin, enkö kuitenkin olisi ihan hyvä ihminen? Ennen kuin annat lausuntosi, muistathan että minun sijaani paikalle olisi voinut sattua joku joka ei ollenkaan piittaa etiikasta, joku ikävä tyyppi joka ei olisi valmis ainakaan laittamaan takkiaan pehmusteeksi!" (Muista myös että minä maksan sinulle lausunnostasi ja olen ylipäätään vaivautunut pyytämään sitä, joten mietipä sitäkin, kannattaako ruokkivaa kättä purra).

Koska maailma on sellainen kuin on, täältä löytyy kyllä myös filosofeiksi itseään kutsuvia ihmisiä joiden mielestä ei ole kovin suuri synti kertoa ihmisille se minkä he haluavat kuulla. Toisinaan kuitenkin minäkin pääsen ääneen, aiheuttamaan pahaa mieltä melkein vilpittömille kansalaisille. Jokainen kyllä ymmärtää, että on tosiaan mahdottoman näköinen, suorastaan myyttistä erityisasiantuntemusta ja pitkällistä pohtimista vaativa kysymys se, mitä hyvää esimerkkitilanteessa voi tehdä jos ei ole valmis antamaan ensiapua eikä soittamaan ambulanssia. Luulen (ja toivon) että useimmat kuitenkin yhä tajuavat syvällä sisimmässään, että oikein ei ole kuvatun kaltaisessa tilanteessa ryhtyä ylipäätään pohtimaan, onko hyvä puhua kuolevalle rauhoittavasti ja parempi ottaa kädestä kiinni vaan todeta, että oikein on pelastaa ihmishenki ja jos sitä ei ole valmis tekemään vaikka se olisi periaatteessa mahdollinen valinta (vaikka kuinka epämukava ja pomon ohjeita uhkaava), peli on noin eettiseltä kannalta katsottuna pelattu. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista syyllistyä kuolemantuottamukseen ja säilyä ihmisenä joka voi nimittää itseään hyvään pyrkiväksi. Jos on putoamassa hyvää vauhtia kanjoniin, ei kanjoninseinästä kasvavien ruohonkorsien hapuilu enää auta. Olisi pitänyt välttää se tilanne jonka seurauksena päätyi putoamaan.

Ja siinähän se ongelman ydin onkin: vaikka monet kunnon ihmiset väittävät mielellään haluavansa pelkkää hyvää, he todellisuudessa ovat aivan valmiita tekemään suurtakin pahaa koska se vaikuttaa helpommalta, miellyttävämmältä tai itselle edullisemmalta kuin hyvän tekeminen. Joskus kysymys on todella suurista asioista, yllättävän usein kuitenkaan ei. Toisin sanoen: hyvästä välitetään liian vähän ja toisaalta väärin tekemistä ei pelätä läheskään niin paljon kuin tarkkaan ajatellen olisi syytä. Tämä saa ihmiset valmiiksi itsepetokseen, ja välillä jopa eetikko huomaa tulleensa kutsutuksi paikalle koska joku kaipaa asiantuntijaa sanomaan ettei tässä mitään ole, että vaikka tilanne näyttää hiukan pulmalliselta, kaikki ovat pohjimmiltaan mukavia ja hyvään pyrkiviä ihmisiä jotka vain ovat joutuneet elämää suuremman eettisen pähkinän äärelle. Eetikolle varattu rooli on lohdutella, kehua siitä että eetikon paikalle kutsuminen osoittaa jo lähtökohtaisesti suurta valveutuneisuutta, sekä ottaa kantaa siihen, onko kadulle kuolevalle parempi jutella rauhoittavasti vai silittää hiljaa tämän päätä. Kun hänen henkensä pelastaminen ei nyt millään käy, ja on ihan liikaa vaadittu hyvältäkin ihmiseltä. Oi eetikko, etsi minulle se kaunein lillukanvarsi! Ja muistakin olla vaatimatta minulta mahdottomia, minä saan määritellä sen vapaasti kun maksan laskusi!

Pettymys on suuri eikä suuttumuskaan ole aina kaukana siinä vaiheessa kun joudun kertomaan, että nyt olisi korkea aika ryhtyä harjoittamaan rehellisyyden hyvettä ja ymmärtää, että toisinaan oikein tekeminen voi vaatia aika suuria ja rasittavia toimia.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments