Suomalaisten osuus vuoden luonnonvaroista meni jo

17.4. Hesarissakin vilahti pikku-uutisena WWF:n muistutus siitä että vaikka koko maailman ylikulutuspäivää on vietetty elokuussa, suomalaisten osuus vuoden uusiutuvista luonnonvaroista on kulutettu jo nyt. Kuten tiedotteessa huomataan, julkisen talouden velkaantumisesta kohkataan ja sen nimissä nykyhallitus on valmis kiristämään pienituloisimpien väestönosien vyötä reippaasti. Luonnonvarojen liikakulutuksesta ei sitten jaksetakaan huolta kantaa. Sen käsittäminen että meillä, sivilisaatiolla ja päättäjille niin rakkaalla taloudella on ympäristön asettamat reunaehdot ja elämisen edellytykset, näyttää yhtä ylivoimaiselta kuin ennenkin.


Velaksi eläminen on suosittu mutta mielestäni pohjimmiltaan huono metafora kuvaamaan tilannetta. Rajallisessa maailmassa jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen mieletön kuluttaminen tarkoittaa että "otamme velkaa" ennen kaikkea itseltämme. Tuhlaavaisuus tänään tarkoittaa sitä ettei meillä -kyllä, tarkoitan juuri sinua ja minua- ole ehkä huomenna varaa perustarpeisiinkaan. Ajankohtaiseksi vertaukseksi käy vaikkapa antibioottiresistenttien bakteerikantojen kehittyminen. Tämä ongelma on pahimmillaan maissa joissa antibioottien käyttö on ollut (ja on edelleenkin) leväperäistä ja huonosti valvottua, mutta maailmanmatkailun ja pakolaisvirtojen ansiosta kysymyksessä on pohjimmiltaan maailmanlaajuinen uhka. Monet länsimaista kertaalleen hävinneet taudit uhkaavat palata ja aikaisemmin lääkekuurilla nujerretut sairaudet muuttua vaarallisiksi kun ns. viimeisen linjan antibiooteille (karbapeneemeille) vastustuskykyiset bakteerit leviävät. Huoleton antibioottien käyttö on ollut olennainen syy ongelman kehittymiseen, ja kun tilanne on karannut käsistä, sitä on vaikea korjata. Bakteereilla kun on kyky vaihtaa hyödyllisiä geenejä suoraan keskenään, ja bakteerin näkökulmasta antibioottiresistenssi on ilman muuta hyödyllinen ominaisuus. Näin resistenssi leviää nopeasti kannasta ja lajista toiseen. Huolettomuudesta maksetaan kalleimman jälkeen kärsimyksellä ja kuolemalla, koko ajan ymmärtäen että kerran oli olemassa mahdollisuus valita viisaammin.

Suurimmat syyt suomalaisten ylikulutukseen ovat energiantuotannon ja liikenteen kasvihuonepäästöt. Toiseksi merkittävin kerskakulutuksen muoto on ruoka, etenkin lihan ja eläinperäisen ravinnon tuotanto. Molemmat ovat asioita joiden osalta viisaita valintoja voi tehdä tai olla tekemättä sekä oman elämän mittakaavassa että suurella yhteiskunnallisella tasolla äänestämisen ja kansalaisaktiivisuuden keinoin. Vielä ei ole äärimmäisten ratkaisujen aika- mutta sekin aika kyllä koetaan, ellemme nyt kykene kohtuullistamaan elämäntapojamme ja alkamaan ottamaan maailmamme haurautta ja rajallisuutta huomioon sekä arkisissa asioissa että suurissa päätöksissä. Kohtuullisuus ei ole kurjuutta, ikävää eikä asketismia vaan se on myös se olotila mikä on inhimillisesti onnellisin. Ikävä, kärsimys ja puute odottavat niitä jotka eivät ole kohtuudesta tietääkseenkään silloin kun sen valitseminen olisi vielä ollut mahdollista ja riittävää.

Mikä sitten on kohtuullista, noin käytännössä? Kohtuullista on hyväksyä se että oma nykyinen kulutustaso, oli se muihin verrattuna sitten suuri tai pieni, on sellainen missä on parantamisen varaa. Siitä voi sitten lähtiä miettimään, mitkä olisivat itselle mahdollisia keinoja säästää energiaa, vähentää liikenteen päästöjä, huolehtia siitä että ruokavalio on sellainen jota voi hyvällä omallatunnolla kuvailla kohtuulliseksi. Kohtuullista on lakata ihmettelemästä "mitä minun vielä täytyy tehdä?" ja kysyä itseltään "onko vielä jotakin mitä voisin ihan hyvin tehdä?".

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments