Mielenmaisemista kulutusmallien takana

Näin suomalaisen liikakulutuspäivän jälkitunnelmissa jäin pohtimaan tätä Rinnan postausta jossa käsiteltiin sitä miten (vaatteiden, mutta pohdinta pätee varmasti muuhunkin kulutukseen) kierrättämisestä tulee helposti tavallisen ihmisen viherpesua. Muotibloggarilogiikalla on hienoa ja kovasti ekologista raivata jätesäkkikaupalla vaatetta kirpputorille tai vaatekeräykseen- ilman että uhraisi ajatustakaan sille miten on päätynyt omistamaan sen jätesäkillisen pitokuntoista mutta kelvottomaksi käynyttä vaatetta. Todellisuudessa tällainen "kaikki kaatopaikalle"-minimimalismi ei ole kohtuullisuutta nähnytkään. Kohtuuden näkökulma on nimenomaan pitkän tähtäimen näkökulma. Olennaista ei ole se, montako tavaraa omistaa yhtaikaa vaan se millainen tavara- ja jätevirta kodin läpi kulkee, onko hankinnat tehty harkitusti ja tarpeeseen ja onko lähtökohta se että tavarat käytetään loppuun kotona.

Blogiin jättämässäni kommentissa kehittelin hiukan jatkoajatusta, jonka mukaan vinksahtanut ostokäyttäytyminen on ongelman selkein ilmenemä, muttei kuitenkaan koko ongelma. Perimmäinen pulma ovat vinksallaan olevat arvot, ja koska arvoa voidaan aina ilmentää monenlaisella konkreettisella käyttäytymisellä, ihminen jonka ostoskäyttäytyminen on määrällisesti ja laadullisesti kohtuullisella tasolla mutta joka kärsii yhä kerskakulutuksen ihannoinnin paheesta, on loogisesti aivan mahdollinen. Tällainen ihminen voisi vaikka tehdä suuren numeron ostoksistaan, intoilla merkeistä, arvostaa statussymboleita ja pyrkiä herättämään kateutta, innostaa ja kannustaa muita kuluttamaan kohtuuttomasti. Hän voi yhä viljellä tavara- ja kulutuskeskeistä mielenmaisemaa, siitä aiheutuva konkreettinen ostaminen näkyy nyt vain enemmän hänen vaikutuspiirissään olevien ihmisten kaapeissa. Ja kun näin on, voimme huomata että todellisuudessa hänen toimintansa välillisesti aiheuttama kerskakulutus voi olla helposti vielä suurempaa kuin mitä se olisi ollut jos hän olisi vain ollut itse hissukseen vähän hölmömpi shoppailija.

Pinnallisuus on yhteiskunnassa sitkeä ja jopa vahvistuva arvo, koska kulttuurissamme se näyttää tarjoavan yksilölle etua (ja haitoista näkee puhetta vain tiukkapipoblogeissa). Kerskakuluttaja saa sosiaalista pääomaa valtakulttuurissa, nuukailija vain pienissä samanhenkisten piireissä. Pinnallisuuteen panostaminen kannattaa jopa ammatillisesti: ulkonäöllä voi nykymaailmassa menestyä, tutkijakoulutuksella pääsee helposti pomppimaan työttömyyskortiston ja pienipalkkaisten pätkäpestien välillä. Veikkaisin myös valistuneesti että kauniit ja komeat ihmiset saavat valita itselleen kumppaneita paljon laajemmasta joukosta kuin ne jotka päättävät ryhtyä treenaamaan hyveellisyyttään. Tämä on se syvä, mätä mielenmaisema jota meidän täytyy alkaa muuttamaan. Kuulostaako vaikealta tai utopistiselta? Ehkä, mutta maailmanhistoria on nähnyt tässä suhteessa järkevämpiäkin aikoja, ja voi nähdä uudelleenkin. Mutta työtä tämäkin iso suunnanmuutos vaatii.
 Hyödyllinen harjoitus on kiinnittää huomiota puheisiinsa vaikka viikon ajan ja laskea ne kerrat joina päätyy keskustelemaan tavarasta, tavaran hankkimisesta tai jonkun hankinnoista, raivaamisesta tai uutuustuotteista. Lopuksi voi miettiä, oliko tavaroista puhuminen aidosti tarpeellista vai olisivako parempia keskustelunaiheita olleet vaikka ajankohtaiset tapahtumat, sää, kulttuuri tai arjen pikku sattumukset. Voisimmeko treenata itseämme sellaisiksi ihmisiksi joihin muut tekevät vaikutuksen pääsääntöisesti hyveellisyydellään, eivät kulutustavoillaan (tai niiden puutteella) tai ulkomuodollaan? Entä mitä itse tavoittelemme kulutuksella? 

Lopuksi pitää muistuttaa, että kohtuullisuus ei ole synonyymi rumalle, ankealle, askeesille ja ikävälle. Ihmiset ovat menestyksekkäästi tavoitelleet kauneutta paljon nykypäivää taloudellisesti niukempinakin aikoina, alkaen antiikin korkeakulttuureista. Statusta ja ihailua on kerätty kulutusta kestävämmilläkin keinoilla. Edes muoti ei ole välttämättä ja väistämättä kerskakulutuksen synonyymi- se on sosiaalinen ilmiö, ja myös hyvät asiat voivat tulla muotiin ja nousta sieltä kulttuurin kestävämmiksi elementeiksi.

posted under , , |

8 kommenttia:

Mieletön migreenikko kirjoitti...

Itse suoritin maastamuuton yhteydessä vaatekaappien raivauksen, ja vaikka siinä meni suuri osa tavaraa hukkaan senkin jälkeen mitä olin myynyt kirpputorilla ja yrittänyt antaa kierrätykseen, niin ainakin opin siitä jotain.

Harmi vain, että nyt kun haluaisin ostaa laatua, sitä ei tunnu löytyvän mistään. Ellei sitten halua näyttää sotilaalta. Ainoat käytännölliset ja kestävät vaatteet joihin olen vuosien varrella törmännyt ovat edelleen 10v jälkeen käytössä olevat maastokuosiset reisitaskuhousut. Myös Varustelekasta tilattu reppu on kestänyt huomattavasti aiempaa markettireppua paremmin (se oli piloilla vuodessa).

Joulualeista ostin kahdet mustat reisitaskuhousut että olisi jotain edes asteen asiallisempaa, mutta ne olivatkin sitten sellaista halpatuotantoa että näin rapsakan neljän kuukauden käytön jälkeen ovat melkein pahemmassa kunnossa kuin ne kymmenen vuotta sitten ostamani, huolimatta siitä että lähtöhinta oli molemmissa melko lailla sama.

Kestäviä vaatteita saisi olla helposti tavallisen kuluttajan saatavilla hyvännäköisinä versioina (esim. itse pidän rokkityylistä) jotta oikeiden valintojen tekeminen helpottuisi. Yksi ihmistä kovasti ajava tekijä on kuitenkin laiskuus ja helppouden haku, halusimme sitä tai emme.

Saara R kirjoitti...

Vaatteiden laatu on huonontunut 2000-luvulla, laadukasta on vaikeampi löytää ja se on kalliimpaa kuin ennen. Tämä on ymmärtääkeni ihan tutkittu juttu. Raaka-aineiden kuten puuvillan hinnat ovat nousseet mutta ihmiset on totutettu halpaan joten laatua on laskettu. Ja jos ihan suoraan sanotaan, niin välistä tuntuu siltä ettei useimmille ole niin väliä vaan huonolaatuinenkin kelpaa. Halpa on kuitenkin halpaa ja vaihtelua pitää olla.

Itsellä on se kokemus että laadukastakin kyllä on myytävänä, mutta vaivaa pitää nähdä ennen kuin sopivat kaupat löytyvät. Ja jos on tyylistä tarkka tai muuten keskiverrosta poikkeava, heti on hankalampaa.

Jos perustaisin vaatekaupan, niin se olisi sellainen miestenvaatekaupan tyyppinen jossa olisi tarjolla simppeleitä, kunnolla tehtyjä perusvaatteita laajassa kokovalikoimassa ja trendivärien lisäksi myös aina perusväreissä. Ei mitään trendihössötystä eikä jatkuvia aleja, vaan semmoinen kauppa mistä aina tietäisi löytävänsä tarvitsemansa perusvaatteen.

Mieletön migreenikko kirjoitti...

"Mukavaa" kuulla että asia on tutkittu, että tiedän etten ole vain vainoharhainen! Sama taitaa päteä muihinkin tuotteisiin, esimerkiksi soittokamojen laatu tuntuu huonontuneen kun tuotantoa on siirretty halpamaihin. Tämä on ikävä kehityskulku, koska kuluttajalla pitäisi mielestäni olla edes mahdollisuus valita ostaako laatutavaraa vai kertakäyttökamaa. Muistan lukeneenkin jonkun jutun naisesta, joka perusti nettikaupan missä myydään tavaroita, jotka joutuu ostamaan vain kerran. Toivottavasti näitä tulisi lisää!

Vaatekauppaideasi jaan, ja muutenkin toivoisin että myös naisille tehtäisiin mukavia ja käytännöllisiä vaatteita. Nykyään ei tunnuta tekevän, tai minä en ole niitä löytänyt, joten ostan vain miesten vaatteita. Erityisesti housut tehdään naisille sellaisiksi puristaviksi haaranmurskaajiksi että hankaumat, hiiva- ja virtsatietulehdukset ovat ainakin pyöräilevälle ja paljon istuvalle varma seuraus...

Saara R kirjoitti...

Googletin "lohduksesi" pari kirjoitusta aiheesta. Oli niitä paljon enemmänkin...
http://www.cnbc.com/2013/09/28/fewer-buttons-lower-thread-count-retailers-skimp-to-boost-profits.html

http://www.assembledhazardly.com/2012/01/on-matter-of-declining-quality.html

Tuotannon siirtäminen hikipajoihin laskee käytännössä aina laatua. Tehdään enemmän, kiireemmällä, halvemmalla. Jopa luksusmerkeillä tuotantoa on siirtynyt halpamaihin ja laatu on laskenut. Ja jostain syystä mitä en millään tajua, naisten vaatteet ovat järjestään noin puolet kalliimpia kuin miesten vastaavan laatuiset vaatteet. Miesten vaatteissa hinta/laatusuhde vaikuttaa pysyneen parempana kuin naistenosastolla.

Itsehän olen jo pitkään ostanut lähes kaikki tarvitsemani valmisvaatteet netistä. Isoilta markkinoilta löydän vielä haluamani- vaikka se maksaakin yleensä enemmän kuin haluaisin. Muistelen jonkinmoisella kaiholla lapsuuden ja nuoruuden 80-ja 90-lukujen vaatteita, siis aikaa ennen kuin halpaketjut rantautuivat Suomeen. Silloin kaikkien vaatteet olivat sellaista laatua josta nykyään saa jo maksaa reippaasti. Halparyönää ei juuri ollut myynnissä, ja kun vaatteet olivat melko kalliita, niitä ostettiin vähemmän.

Rinna Pitsiunelma kirjoitti...

Tämä vaihtelee päivästä päivään mutta ainakin tänään olen sitä mieltä, että yksilön henkilökohtainen hyveellisyys on vähämerkityksisempi asia kokonaisuudessa kuin yhteiskunnan ja ympäristön tarjoamt mahdollisuudet. Hyvälaatuisia, kalliita vaatteita ostetaan keskimäärin vähemmän joka on ekologisempaa kuin edullisten, kestämättömien vaatteiden ostelu runsaasti ja usein. Käytössä oleva raha säätelee tässä tehokkaammin kuin moraali. Toisaalta yleinen näkemys voi myös vaikuttaa ja vaikuttaakin käyttäytymiseen, ei sitä mahdollisuutta tietty voi unohtaa.

Saara R kirjoitti...

Periaatteessa ymmärrän näkökulmasi, MUTTA loppupeleissa yhteiskunta ja kulttuuri redusoituvat pitkälti yksilöiden arvoihin ja välittämisiin. Jokainen meistä rakentaa yhteiskuntaa ja kulttuuria omalta pieneltä mutta luovuttamattomalta osaltaan.

Seuraavaa ajatustasi en ihan ymmärtänyt. Jos käytössä on X määrä rahaa ja tilanne jossa voi valita satsata sen joko yhteen kalliiseen ja laadukkaaseen vaatteeseen TAI neljään huonolaatuiseen rättiin, eikö tilanne ole nimenomaan se että valinta ei riipu rahasta vaan arvoista, siitä mitä kuluttaja haluaa ja siitä mistä hän ei niin välitä?

Entä mikä on "yleinen näkemys" ja mistä se tulee? Siitä mitä ympärillämme näemme ja kuulemme ja mitä ajattelemme muiden arvostavan. Tähänkin voi yksilö omalta osaltaan pyrkiä vaikuttamaan: mitä ihmiset minun seurassani näkevät ja kuulevat? Mitä arvoja tekemiseni ja sanomiseni ilmentävät? Arvothan eivät ole todellisuudessa niitä hienoja asioita joita me kaikki kannatamme kun haastattelija kysyy, vaan nousevat todellisista teoistamme ja valinnoistamme. Eetikko ei yleensä ole niin kiinnostunut siitä mitä ihmiset kysyttäessä sanovat arvostavansa vaan siitä tarinasta mitä talouskirjanpito ja kalenteri kertovat...

Lopuksi, se mitä ihmiset käytännössä tekevät on normatiivisen etiikan näkökulmasta yhdentekevää. Deskriptiivinen (siis yleensä empiirinen) tiede kuvailee maailman ilmiöitä ja yrittää selittää niitä, normatiivisessa etiikassa olemme kiinnostuneita siitä miten asioiden pitäisi olla. Mitä ihmisen pitäisi tai olisi järkevää tehdä hyvän elämän näkökulmasta?
Käytännössä ihmiset toki hölmöilevät minkä kerkeävät, mutta mitä sitten? Etiikka ei ole lämmintä tunteilua vaan rationaalisinta mahdollista toimintaa, ja jos ihmisillä olisi edes hyvin kehittynyt omaneduntaju, heitä kyllä kiinnostaisi toimia eettisesti. Reaalimaailman hölmöilyille ei ajattelija tietenkään paljon mahda. Kuitenkin, jonkun on myös hyvä miettiä huolella ja tieteellisesti, miltä Hyvä näyttää ja sitten yrittää kannustaa kansaa pyrkimään siihen suuntaan...

Rinna Pitsiunelma kirjoitti...

Vaatekulutuksen suhteen ainakin kulutuskäytökseen ovat vaikuttaneet niin suuren mittakaavan yleiset linjat, että ne ovat mielestäni ovat kaukana yhden ihmisen eettisen tason ulottumattomissa. Halpavaatteita on saatavissa nykyään, koska kansainvälisen kaupan esteitä on järjestelmällisesti purettu (puuttumatta siihen, onko se asiana hyvä, huono vai sekä että). Nykyisessä tilanteessa, jossa kuluttajalla ei ole varmaa tietoa siitä mikä vaate kestää käyttöä ja mikä ei, hänelle on taloudellisesti rationaalista ostaa halpa vaate – jos se ei kestä, niin menetys ei ole suuri, kun taas jos kallis vaate ei kestä toivotulla tavalla, harmi ja rahanmeno on mittava. Joten kulutus ajautuu kohti yhä halepia vaatteita, jotka sitten pyritään valmistamaan entistä halvemmin, josta on seurannut laadun huononemisen kierre.

Mutta toivon toki, että tämä kierre voidaan katkaista, koska se on niin ilmiselvästi luonnolle ja myös ihmisille haitallinen.

Saara R kirjoitti...

Pääsisimmeköhän purkamaan suuria linjoja pöllyttämällä hieman tuota taloudellista rationaalisuutta? Määre ”taloudellinen” kun viittaa siihen, että se on vain yksi rationaalisuuden laji. Ja epäilemättä meille on vuosikymmenet toitotettu ja yhä toitotetaan, että se on tärkein tai jotenkin ylivoimaisin rationaalisuuden laji.

Mutta onko asia niin ihan todella? Toisaalta olemme varmaan samaa mieltä siitä ettei taloudellinen rationaalisuus usein käsittele, eikä ehkä pysty käsittelemään esimerkiksi inhimillistä hyvinvointia, ympäristöarvoja tai edes ympäristön kantokyvyn rajoja. Joten miksi hyväksyä taloudellisen rationaalisuuden ylivoimaisuus? Ollakseen ”realiteetti” se vaikuttaa nimittäin paikoitellen aika huteralta.
Kuluttajiin palatakseni, sikäli kun olen kulutuskäyttäytymisen tutkimusta lukenut (eli hieman), niin kuluttajien rationaalisuuden ymmärtäminen nimenomaan taloudellisena rationaalisuutena on se perinteinen tapa, mutta nyttemmin on alettu huomaamaan että todellisuudessa ihmiset huomioivat käyttäytymisessään myös muita arvoja ja valitsevat niitä toteuttavia vaihtoehtoja välillä silloinkin kun se ei olisi taloudellisesti rationaalista. Jos vielä liitämme tähän sen etiikan perusperiaatteen että eettinen toiminta on rationaalisinta mahdollista toimintaa, voimmekin jo helposti huomata että taloudellinen rationaalisuus redusoituu usein lyhyen tähtäimen kapeakatseiseksi rationaalisuudeksi. Alkaen siitä että kuvaamasi skenaario jossa halvan vaatteen ostaminen on taloudellisesti rationaalista on unohtanut muun muassa sen että myös shoppailuun ja tavaran raivaamiseen kuluu resursseja, ja se joka shoppaa vähemmän, säästää tiettyjä resursseja. Kallista ja huonoa ei kukaan tietenkään halua, mutta jos oletetaan että rahalla ainakin yleensä saa parempaa laatua, voi olla järkevää ostaa kallista jos se minimoi shoppailua ja tavaran raivaamista. Puhumattakaan vielä laajemmasta ekologisesta näkökulmasta joka sanoo että jos rajallisessa maailmassa ajattelee lyhytnäköisesti, ennemmin tai myöhemmin lyö nenänsä niihin rajoihin.

Joten näkisin yhden kierteen katkaisun mahdollisuuden avautuvan siitä että lähdetään haastamaan lyhytnäköisen taloudellisen rationaalisuuden valta-asemaa shoppailun ja vaatteidenkin valitsemisen logiikassa. Aletaankin nostamaan niitä kysymyksiä ja epäkohtia jotka kuvaamasi ajattelumalli on joko jyrännyt tai vähin äänin sivuuttanut. Siellä on paljon hyviä pointteja, ja jos kuluttajat (ja tietysti koko tuotantoketju) alkaa ajattelemaan niitä, voi itse rationaalisuuskin alkaa muuttua, noh, rationaalisemmaksi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments