Eetikoiden juoksukoulu

Ajattelin, että näin kevään, kuivien katujen ja synkän maailmantilan kunniaksi voisin laittaa vaikka blogiin ilmoituksen jossa alkaisin tarjoamaan eettistä valmennusta juoksukoulumetodiikalla. Etiikka ei ole niittänyt mainetta urheilulajina jossa voi edistyä treenamalla ja saada sitä kautta elämäänsä paljon hyvää ja kaikkea kaunista. Sitä se kuitenkin mielestäni on. Pikku päikkäreillä uneksin, millainen maailma olisikaan jos juoksukouluja opetettaisiin yhteiskunnassa samaan tapaan kuin etiikkaa...

Ensimmäinen ongelma tulisi vastaan opiskelija-aineksessa. Ensimmäiselle eetikoiden juoksukoulun tunnille ilmaantuisivat satavarmasti seuraavat tyypit (muita ei ehkä ilmaantuisikaan, koska etiikka toisin kuin kestävyysjuoksu on poissa muodista).

Annieemeli, jolla on hienot lenkkitossut ja joka kertoo harrastavansa usein ja monipuolisesti liikuntaa, ja heti perään ettei hänen kohdallaan juoksemisesta kuitenkaan luultavasti tule yhtään mitään. Hän vain ei ole sellainen ihminen joka voisi koskaan tajuta mitään "tossua toisen eteen"-konseptista. Hän tietää jo valmiiksi olevansa kelvoton juoksija jonka paikalle on saanut lähinnä masokistinen hulluus.

Teuvotyytikki, joka on edellisen vastakohta. Hän näyttää rapakuntoiselta ja myöntää olevansa paikalla koska joku on pakottanut. Hän on paatunut liikunnanvihaaja, mutta yhtä vahvasti myös sitä mieltä että tarvittaessa maraton kyllä taittuisi ihan kylmiltäänkin- kyllä hän tietää ettei siinä ole muusta kyse kuin 42195 metrin juoksemisesta. Kuinka vaikeaa se muka voi olla?

Teuvotyytikin seuraan lyöttäytyisi pian Helmijalmari jonka mielestä juokseminen on täysin turhaa puuhaa, mutta pakko sitäkin on tehdä jotta saisi luotuaan itsestään hyvän brändin. Hän on kiinnostunut erityisesti siitä, miten kestävyysjuoksukisoissa voi livahtaa oikotietä kenenkään huomaamatta ja miten maratoonaripiireissä pääsee pätemään mieluiten ennen kuin on juossut metriäkään.

Ernoirmeli taas on suuri nupullaan oleva filosofi jonka mielestä juokseminen on mahdotonta koska erot kävelyn, hölkän ja juoksun välillä ovat vain kulttuurisesti sovittuja kielipelejä jotka voivat muuttua koska vaan, ja "kestävyyden" määritelmäkin on kovin epämääräinen. Tältä pohjalta hän on jo valmiiksi vuorenvarma siitä ettei valmentajakaan tiedä mistään mitään. Ernoirmeli kuuntelee aloitusinfoa viisi minuuttia ja häipyy. Jos valmentaja tietäisi jotakin juoksemisesta, miten muka on mahdollista että Ernoirmeli on pärjännyt tähänkin asti?

Eetikoiden juoksukoululle on nyt vähän hintsusti tarjolla ammattivalmentajia, sillä yhteiskuntakaan ei ole aina kovin innokas maksamaan moisista turhanpäiväisyyksistä, ei myöskään ammattikunnan riittävästä koulutusmäärästä tarpeeseen nähden. Onneksi tarjolla on aina liuta innokkaita amatöörivalmentajia valmiina jakamaan tietämystään ja hienoja valmennusohjelmiaan. Juoksukoulun opiskelijoiden ensimmäinen tehtävä onkin valita valmentaja seuraavista ehdokkaista:

Kersantti Vänkyrä: Reservin kersantti Vänkyrä potkisi alkajaisiksi pois Annieemelin joka on selvä luuseri. Loppujen kohdalla hän päättää aloittaa puolimaratonista. Jos joku ei suoriudu aloituksesta, hänkin on luuseri jonka on syytä unohtaa juokseminen loppuiäkseen. Kersantti Vänkyrä tietää, etteivät hissukat pärjää elämässä eivätkä kestävyysjuoksussa- mitä räväkämpi meno ja mielipiteet, sen parempi.

Protsku-Petra: Entinen joogalento-ohjaaja joka ei oikeastaan tiedä juoksemisesta mitään mutta haluaa helppoa rahaa jota wannabe-maratoonareiden taskuista tunnetusti löytyy. Hän tietää, että tyytyväisimmät asiakkaat ovat ne jotka saavat juuri sen minkä keksivät haluta, tarpeista ei ole niin väliksi. Hän tietää myös, että on olemassa kahdenlaisia juoksukoululaisia: niitä jotka eivät ehdottomasti halua hengästyä ja niitä jotka eivät usko edistyvänsä elleivät oksenna ja pyörry joka treenin päätteeksi. Hän jakaa ryhmän kahtia: jooga- ja keskustelukerhoa hän vetää itse, oksentamisesta ja pyörtymisestä pitävät hän ohjaa Kersantti Vänkyrälle.

Vertti Virkakyy: Vertti kyllä tietää mistä puhuu. Hän on löytänyt pappavainaan papereista Neuvostoliiton kansalaisen virallisen kunto-ohjelman jota hän mielellään opettaa myös sujuvalla venäjän kielellä. Eikö joku osaa venäjää? Vertin viisaus ei ole heitä varten. Hölkätkööt vaikka pari kierrosta urheilukentän ympäri. Verttiä kiinnostavat vain tulevat (venäjäntaitoiset) huippujuoksijat, ja kun niitä ei taaskaan löytynyt, häntä ei kiinnosta mikään. Kyllähän jokainen oppii jo lapsena pääsemään eteenpäin ainakin ryömimällä, onko se juoksemisen opettaminen ja oppiminen edes kovin tärkeää?

Sokrates: Antiikin suurelta ajattelijalta loppui apuraha ja ilmaiset lounaat valtion piikkiin joten hän on ajatellut yrittää valmentajan uraa. Hän haluaisi tutkia jokaisen lähtötilanteen ja laatia sitten jokaiselle yksilöllisen, kohtuullista vauhtia edistyvän kunto-ohjelman. Hänen valttinaan on hämäräperäinen maieuuttinen metodi: hän haluaa olla kuin kätilö joka auttaa jokaisen sisäistä juoksijaa syntymään oivallusten, onnistumisen kokemusten ja valmennuksen tuen kautta. Sokrates ei käskytä, lyttää eikä mielistele rehellisiä juoksukoululaisia ja yrittää ilmaista itsensä aina niin selvästi että kaikki ymmärtävät. On selvää että hänen metodinsa ovat tehottomia, elleivät peräti ihan antiikkisia. Ei jatkoon.

Sokrateella ei siis tietenkään ole mitään mahdollisuuksia nousta juoksukoulun valmentajaksi. Muut kolme ehdokasta ovat tasavahvoja ja voittaja valikoituu pitkälti sen perusteella kuka palkkaamisesta lopulta päättää. Joustavuutensa, asiakaslähtöisyytensä ja sosiaalisen älynsä ansiosta Protsku-Petraa voisi ehkä veikata vahvimmaksi kandidaatiksi.

Kävi miten kävi, varmaa on että vuoden päästä juoksukoulun alkamisesta voimme ihmetellä, miksi kaikkien kurssilaisten lenkkitossut ovat homehtuneet nurkassa. Syitä ja mahdollisia johtopäätöksiä on monia:
-oppilaat olivat toivottomia, ei huippuvalmentajalta nyt voi odottaa tuloksia ellei opiskelija-aineskin ole huippuluokkaa. Voi tätä nykynuorisoa!
-juoksuharrastus oli sellainen trendi, mutta ihmisen perimmäinen olemus on sohvaperuna
-juokseminen ei vaan vastaa tämän päivän ihmisen ja yhteiskunnan tarpeisiin, valmentaja olisi pitänyt jo ajat sitten uudelleenkouluttaa World of Warcraft-konsultiksi.
-olisi kai se ihan hyvä ollut jos jostakusta olisi kestävyysjuoksija tullut, mutta pohjimmiltaan puolimaratonkin on suuri mysteeri josta suoriutuminen vaatii ennen kaikkea henkilökohtaista valaistumista, ei mitään treeniohjelmia

Lopuksi päädytään siihen juokseminen on tyhjänpäiväistä puuhastelua jota kukaan ei voi oppia kunnolla, eikä tarvitsekaan oppia. Vertti Virkakyy oli oikeassa: miksi kenenkään pitäisi oppia juoksemaan kun jokainen oppii jo pienenä ainakin ryömimään?

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments