Kevytmielisyys-teemaviikko: Kevään suuri muotinumero /Spring Style Report, with a light heart

Pääsiäinen on vietetty ja kevytmielisyyden viljelyä aloiteltu jo käymällä katsomassa puolisotreffeillä Batman vs. Superman. Tästä on hyvä jatkaa bloginkin puolelle.
Mikäpä sopisi paremmin kevytmielisyys-teemaviikon avaukseksi kuin kevään suuri muotinumero? Aikoina joina jotkut näkevät hyväksi patsastella kommandopipoissa ja pilottitakeissa, rauhan ihmisiltä on ihan hyvä idea vetää päälleen vähän hepeniä. Eli sellaisia kamppeita jotka tuovat maailmaan sitä iloa ja väriä jota kaikenkarvaiset ankeuttajat yrittävät imeä. Yrittävät, vaan eivät toivottavasti onnistu.

Hepenillä on suomenkielessä vähän sama kaiku kun turhakkeella. Monet itseään kunnioittavat naiset eivät kuulemma moisia tarvitse. Sitä paitsi meillä on neljä vuodenaikaa jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuraisia. Näinä aikoina voi kuitenkin miettiä omien tarpeiden lisäksi myös yleistä mielialan nostatusta. Eikä kurakelikään estä käyttämästä vaikka värikästä sateenvarjoa. Jos vain haluaa, aina voi tehdä jotakin ilmaistakseen kevytmielisyyden hyvettä...

Kevätpäivien kaunistumista odottavat jo keväiset kengät. Koko talven olen laittanut jalkaani kiltisti sen mitä sää on vaatinut: karvavuorta, nastapohjaa, vedenpitävää. Muuten täällä ei pääse pirtistä portille. Lämmön noustessa ja katujen kuivuessa voi jalkaan vetää jo kevytmielisempiä jalkineita. Vaaleita värejä, mokkaa, tilaisuuden tullen korkojakin... keväisiä päiviä odottelevat jo nämä jäätelönvaaleanpunaiset ballerinat.

After terrorist attack in Brussels I decided to take action against terrorism and strike to the heart of dark mindset by utilizing one of strongest weapons in a pacifist's arsenal: a light heart and love for beauty. For these are things that extremists of all brands hate and seek to destroy. For one week this blog shall be dedicated to all things light-hearted, and what would be a better start than style report? As far as I'm concerned, this Spring's most fashionable things are light-hearted, whimsical, pretty, cute and maybe even slightly luxurious. Maybe a self-respecting modern woman doesn't need such things, but the world really does...

These ice cream pink patent ballet flats, fresh from storage, wait for beautiful Spring days. For whole long winter my shoe selections have been dictated by weather, but no more! As the temperatures rise and streets dry, pretty shoes like these gain more chances of survival.

 photo DSCN9242_zpszgy4b2ui.jpg

Kaikenlaiset pilkku- ja täpläkuviot piristävät mieltä ja keventävät päivänasua. Itselleni on vuosien varrella kertynyt useampikin pilkkuhuivi. Tässä niistä yksi joka on vilahtanut muotipostauksessa aiemminkin. Koska tämän blogin muotipostausten tarkoituksena ei ole antaa sellaista mielikuvaa että vain uusi ja ennennäkemätön on kiinnostavaa...

All sorts of spots and dots make me happy and lighten outfits, so they are staples of a light-hearted wardrobe. Over the years I have acquired a few polka dot scarves. Here's one of them, maybe you've seen it in a previous style report already...for the fashion posts of this blog are not meant to give an impression that only new and never-seen-before things are interesting and worth our attention.

 photo DSCN9243_zpswcgqa7jm.jpg 

Korut ja asusteet ovat muutenkin tärkeä osa kevytmielistä pukeutumista, varsinkin kun niiden tärkein ja joskus jopa ainoa tehtävä olla kauniita ja ilahduttaa sekä itseä että vastaantulijoita. Oletteko muuten huomanneet että ahdasmielisillä kulteilla on ollut perinteisesti nihkeä suhtautuminen koruihin, iloisiin väreihin ja kauniiseen pukeutumiseen? Tästäkin huomiosta voi rauhan ja kauneuden ystävä ehkä inspiroitua jotenkin... Kevään tullen innostuin taas väsäämään muutamia koruja. Tämä kaulakoru onnistui erityisen hyvin. Hintaa sille tuli viitisen euroa plus viisi minuuttia korun tekemiseen, mutta toisin kuin kaupasta löytyvät viiden euron korut se ei sisällä putoilevia strasseja, nopeasti piloille kuluvia pinnoituksia eikä muovia vaan aidon korukiven, puuta ja puuvillaa. Ja on vielä taatusti eettisesti tehty sekä korjattava!

Jewelry and accessories are an important part of light-hearted dressing style, especially when their primary or even only function is to look pretty and lighten the hearts of those who wear them or pass the wearer by. Have you noticed that death cults have traditionally frowned upon wearing of jewelry, happy colors and dressing beautifully? This too is an observation that might inspire friends of peace and beauty... I was recently inspired to make some new pendants. This one turned out particularly well. The materials cost around 5 euros and making the pendant took five or so minutes. Unlike 5 € jewelry in stores this does not contain rhinestones that fall out, pot metal or plastic but a real semi-precious stone, wood and cotton. It's also ethically made and totally repairable.


 photo DSCN9245_zpsuv8pmoq5.jpg

Kevytmielisyydellä ei tietenkään ole mitään tekemistä vastuuttomuuden kanssa. Päinvastoin, kevytmielinen voi olla samalla hyvinkin vastuullista kuten tämä dinosauruskaulakoru. Dinosaurus oli aikaisemmin korvakoru joka ehti olla jonkin aikaa käyttämättä kun annoin korvareikien kutistua normaalikokoisiksi. Dino oli kuitenkin söpö, joten se sai häntäänsä ripustimen ja uuden elämän kaulakoruna. Tulevaisuudessa pari muutakin vanhaa korvakorua voi kokea saman kohtalon.

In some people's ears light-heartedness sounds suspiciously like irresponsibility. Not so! In fact quite the opposite can be true as this dinosaur pendant demonstrates. The little dinosaur used to be an earring that languished unworn as I let my stretched piercings close. It was cute though, so it got a tail ring and a new life as a pendant. In the future, a couple more old earrings may experience a similar fate.

 photo DSCN9246_zpsbtaqpbcv.jpg

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

There are so many troubling things in the news.... I am happy about your approach to this.

Saara R kirjoitti...

And so the happiness spreads! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments