Kysy mitä vain, vastaukset osa 1: Katsaus tulevaisuuteen

Uusi vuosi on tällä kertaa loistava hetki aloittaa Kysy mitä vain- kysymysten puiminen. Tällä kertaa moni kysymys käsitteli maailman tilaa. Vuonna 2016 tapahtui paljon, yllättävää ja huolestuttavaa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se pistää miettimään, välillä synkkiäkin. TAR ja Mama Elf esittivät seuraavat kysymykset

*Sinä kun olet tuollainen näkijä, niin mihin suuntaan Suomi ja Eurooppa kehittyvät 15 vuoden kuluessa?

*Napsahtaako saarivaltio kahtia (siis Britit) Brexitin yhteydessä? Skotlanti kun on tunnettu halustaan itsenäistyä ja myöskin Euromyönteisyydestään.

*Menneekö kyseinen valtio kankkulan kaivoon Brexit hulinoissa?

*Alkaako saarivaltion rannoille sataa mätiä kanamunia Brexitin jälkeen?

*Kannattaako hakea pakolaiseksi Suomeen jos Brittilaiva uppoaa?

Euroopan Unioni natisee liitoksissaan. Ongelman ydin on mielestäni ehkä siinä että EU on loppujen lopuksi aika keinotekoinen projekti. Jos katsomme suurvaltoja kuten Yhdysvaltoja tai Venäjää, nekin natisevat liitoksissaan vaikka ovat kielellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti yhtenäisempiä kuin EU josta löytyy liuta itsenäisiä, omaneduntietoisia ja omaleimaisia valtioita joilla jokaisella on omat toiveensa EU:n suhteen- sekä kyky protestoida ovia paukuttelemalla jos toiveet eivät ota toteutuakseen. Nyt maailmantilanne on aivan toinen kuin EU:n syntyaikoina, rahaliiton syntyaikana, jopa vuonna 2008 jolloin aloitin tämän blogin. Kriittinen kysymys siis on, pystyykö EU vastaamaan uudenlaisiin ja odottamattomiin haasteisiin mm. turvallisuustilanteessa? Onko se ehtinyt rauhallisempina vuosina vahvistua riittävästi luoviakseen vastoinkäymisissä?

Näen Brexitin ensimmäisenä myrskyn merkkinä. Britit ovat aina olleet -hiukan suomalaisten tapaan- vähän sivussa Keski-Euroopan hulinoista. Toisin kuin suomalaiset, Iso-Britannia on myös vanha suurvalta jolla ei ole tarvetta miellyttää ketään, eikä ehkä edes suuria kiinnostuksia kompromissien tekemiseen. Yhteisöllisyyttä löytyy sillä maailmankulmalla myös ikiomasta Kansanyhteisöstä jossa aurinko ei koskaan laske ja johon kuuluvia maita yhdistää omituisten direktiivien tehtaan sijasta yhteinen kuningatar. Iso-Britannia on liian iso mennäkseen kankkulan kaivoon. Luultavasti EU:lla on sen verran omia ongelmia, ettei suurimittaiseen mätien kananmunien heittelyyn ryhdytä. Iso-Britannia on nyt se serkku jota voisi veljien kanssa kurmottaa, mutta joka on kuitenkin kiva vahvistus vierasta vastaan. Esimerkiksi, Trumpin Yhdysvaltoja vastaan. Jos Eurooppa ryhtyy Iso-Britannialle ilkeäksi, suurvaltana se pystyy yhä etsimään tehokkaasti uusia kavereita. Sitä ei taida haluta kukaan EU:ssa.

Toisaalta, Brexitistä huolimatta Iso-Britannia on yhä osallinen yleiseurooppalaisista oikeistopopulismin, terrorismiuhan, luokkayhteiskunnan paluun, pakolaisvirtojen ja anomian uhista. Niitä ei päästä karkuun EU:sta eroamalla. Toisaalta, niitä ei myöskään pääse karkuun muuttamalla Suomeen. Meilläkin on hallitus jolla on suuria vaikeuksia kunnioittaa perustuslakia ja jonka sivistyksen arvostus on täysi nolla, väkivaltainen ja vaikutusvaltainen pölhöpopulistiporukka, pitkittynyt lama jota hallituksemme näkee hyväksi "hoitaa" eriarvoisuutta kasvattamalla ja köyhiä kyykyttämällä. Pakolaispolitiikan osalta Suomi on osallistunut kiitettävästi niin ikään yleiseurooppalaiseen limbokilpailuun, ja Maahanmuuttoviraston selitykset ihmisoikeuksia polkeville päätöksille kelpaisivat oppimateriaaliksi retoriikan tunnille joka käsittelee esimerkiksi sitä miten ovelaakaan argumenttia ei vaan saa pelittämään jos sen pääsisältö on oikeuden ja totuuden sijasta ihmisoikeuksia polkevaa silsaa. YLE-jupakka ja Aarnio-jupakka ovat hiljattain syöneet uskoa yhteiskunnan suurten instituutioiden oikeamielisyyteen. Suomen vahvuuksiin kuuluu toisaalta se, että meitä on yhä aika vähän neliökilometria kohden ja väen pakkautuessa etelärannikolle tyhjiä neliökilometreja tulee lisää. Joten, Suomeen pakenemisen kannattavuus riippuu siitä pystyykö tänne tulemaan muulla kuin turvapaikanhakijastatuksella sekä siitä minne päin maata aikoo karata ja miten siellä elelellä. 

Mitä tästä sopasta kehkeytyy 15 vuodessa? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta muutaman huomion olen lähihistoriasta tehnyt.
1) Suuria muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Maailmanpolitiikan, pienemmistä piireistä puhumattakaan, suunta voi muuttua äkkiä. Eikä muutos aina johdu valaistumisista. Mikään luonnonlaki ei sano että kaikki kääntyy parhain päin ja kehitys menee eteenpäin- ainakaan yhden ihmisiän kuluessa. Jos haluamme nähdä hyvää, oikeutta, sivistystä, kauneutta, on parasta pistää itse toimeksi.
2)Taaksepäin on mahdollista mennä siinä missä eteenkin päin, myös poliittisesti ja moraalisesti. Saavutetut edut voidaan menettää, koulutuksen kaltaiset suuret instituutiotkin voivat joutua vaikeuksiin jos niiden alta sulaa tuki. Jos tahdomme päästä eteenpäin, meidän on tehtävä sen eteen töitä ja otettava henkilökohtaista vastuuta sen sijaan että selittelisimme miten juuri minä en nyt millään voi vaikka hyväntahtoinen olenkin. Jos meikäläinen pystyy nykyisillä rajoitteillaan osallistumaan paitsi bloggaamalla ja kirjoittamalla, myös toimimalla kahden poliittisen yhdistyksen varapuheenjohtajana, totta mooses sinäkin pystyt tekemään ensi vuonna jotakin.
3) Pelon, epävarmuuden ja uhatuksi tulemisen tunteet ovat surkea syy typerehtiä ja ryhtyä tekemään poikkeuksia eettisistä periaatteista (tai lainkuuliaisuudesta). Sille tielle näkyy loppu vasta siinä vaiheessa kun ruumiskasat kohoavat savuavien raunioiden keskellä. Hyvän tekeminen aktiivisesti luo sen sijaan uskoa omaan merkityksellisyyteen. En pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta jotakin voin tehdä. Pelko, epävarmuus ja epätoivo ovat huonoja isäntiä joille ei pidä antaa mielessään valtaa. Hyvä peukalosääntö on, että yleensä kannattaa tehdä juuri päinvastoin kun nämä primitiivireaktiot käskevät. Myös ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä, luottamus luottamusta, optimismi optimismia. Ei aina- mutta sama pätee myös pahaan. Joskus senkin voi kääntää hyväksi. Siksi puhuinkin peukalosäännöstä... 

Rogue One-sankarittaren Jyn Erson sotasuunnitelma kelpaa ohjeeksi myös uudelle vuodelle, ehkä jopa seuraavalle 15-vuotiskaudelle: menemme ja tartumme ensimmäiseen mahdollisuuteen tehdä hyvää ja ratkaisemme ensimmäisen vastaan tulevan ongelman, ja sitten seuraavan, ja sitten seuraavan, kunnes voitamme tai mahdollisuudet loppuvat.

Joulutunnelmia kaukaisesta galaksista

Vakkarilukijat tietävätkin että mitä joululauluihin tulee, makuni on vähän vaihtoehtoinen. Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä myöskään se että Rogue One on saattanut talon Star Wars-huumaan. Puoliso on saattanut saada jo parikin Star Wars-aiheista joululahjaa, ja lähipäivinä olisi tarkoitus ehtiä katsomaan Rogue One toista kertaa.

Ei ihme, jos Chewbacca-joulumusiikki vähän kolahtaa.



Olemme myös ymmärtäneet joulunvietosta sen verran, että tapana on katsoa jotain jouluaiheista ohjelmaa. Puoliso sitten löysi netistä tämän pätkän Darth Santasta. Nyt selvisi sekin miten Kylo Ren päätyi pimeälle puolelle.



Tämän viihdepläjäyksen myötä Pientilan väki toivottaa kaikille hyvää joulua, iloista saturnaliaa, onnellista hanukka-aikaa sekä rauhallisia pesäpäiviä.

posted under , | 2 Comments

Viisi + 1 keinoa tehdä tylsistä vaatteista taas inspiroivia

Arkijärjen Jenni kävi opettavaisella retkellä kierrätyskeskuksessa ja mietti, miten kierrätykseen menee usein periaatteessa käyttökelpoista vaatetta johon vain on kyllästynyt. Keskivertosuomalaisen vuodessa tuottama yli kymmenen kilon tekstiilijätelasti kuulostaa suurelta. Ja niin se onkin. Isoäidin isoäidin aikaan pirteissä ei ollut räsymattojakaan sillä keskivertokodissa ei kertynyt riittävästi käytettyjä tekstiilejä mattomateriaaliksi. Taitaisi Heta Juhontytär ihmetellä sitä tekstiilijätemäärää minkä tuottamista vuodessa pidettäisiin nykyään seitsenlapsiselta perheeltä ihan normaalina. 

Samaan aikaan minä tein opettavaisen löydön vaatekaappia järjestellessä (jeps, olen ajatellut viettää pesäpäivät kaapissa): nätin silkkipaidan jota kuitenkin muistin käyttäneeni vain pari kertaa. Syykin muistui heti mieleen: olin tullut siihen tulokseen etten yhtään tykännyt paidan kontrastivärisistä napeista. Sitten muistin hankkineeni kesällä ebaysta toista paitaa varten kauniita tummia helmiäisnappeja. Niitähän oli vielä jäljellä tarpeeksi tähänkin. Nappienvaihto-operaatiota tehdessä taas tuli mietittyä muutama muukin keino elvyttää tylsiksi käyneet vaatteet vähemmän tylsiksi. Tällaisen listan sain aikaiseksi, helpoimmasta niksistä vaikeimpaan.

1) Piilota se

Jos säilytystilaa on, voi tylsän vaatteen yksinkertaisesti toimittaa joksikin aikaa pois silmistä. Pakkaa tylsät vaatteet läpinäkymättömään laatikkoon ja varastoi laatikko jossain muualla kuin vaatekaapissa. Puolen vuoden- vuoden säilöminen raikastaa vaatteita ihmeesti.

2) Yhdistele se uudelleen

Ehkä tylsyyden tunnetta ei aiheuta vaate vaan koko asu? Voisiko vaatetta yhdistellä uudella tavalla? Vaihda asun housut hameeseen, lisää neuletakki, kokeile yhdistää vaate punaisen sijasta siniseen t-paitaan, kääri hihat tai kokeile korkkareiden sijasta saappaita. Jos ei kokeile, ei voi tietää mikä toimii.

3) Asusta se 

Jos vaatteesi tapaavat olla tylsiä, korjaantuuko tilanne varmasti kierrättämällä lisää sitäsamaa? Vai toisiko enemmän vaihtelua jos hankkisit puseron sijasta hienon korun? Mitä tylsempi perusvaate, sitä parempi tausta se on hienoille asusteille. Ennen kuin luovut tylsästä vaatteesta, varmista siis että sinulla on jonkinmoinen valikoima erilaisia asusteita, ne ovat mielestäsi tosi hienoja ja että vaihtelet asujesi ilmettä niiden avulla. Jos nämä ehdot eivät täyty, onnittelut: olet  löytänyt ongelman ytimen eikä se ole tylsä vaate. 

4) Tuunaa se

Vaihda napit, värjää pesukoneessa, lyhennä, koristele...tuunauskelpoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo vaateostoksilla. Tämän postauksen alkuun saattaneen paidan ilme muuttui täysin napit vaihtamalla. Tulevaisuudessa sille varmasti löytyy käyttöä. Yksityiskohdilla vaan on väliä. 

5) Analysoi se

Jos vaate näyttää itsepäisesti epämääräisen ikävältä, mieti vielä kertaalleen, onko siinä sittenkin jotakin oikeasti vialla. En nyt väitä että lihonut olisit, mutta kinnaako se ihan pikkuisen jostakin? Onko se kissankarvamagneetti? Onko siinä pieni reikä tai tahra jollainen ei häiritsisi ekojeesusta, mutta häiritsee sinua kuitenkin sen verran että vaate jää käyttämättä? Jos analyysi paljastaa vaatteesta vian, kiitä sitä kondomaisesti oppitunnista ja poista se. Muista saamasi oppi ja sovella sitä käytäntöön tilaisuuden tullen.

+1 Kierrätä se kotona. Saisiko siitä pölyrättejä? Kengänkiillotusliinoja? Napit talteen? Voisiko siitä yrittää ommella kangaskassin tai vaikka lautasliinoja? Jos voisit harkita ompelemista mutta et osaa, mikä olisi kierrätysmateriaalia parempi harjoittelumateriaali?

Saikkupäikky: takapakkeja ja positiivisia ajatuksia

Tärkein ensiksi: kiitokset kysymysvyörystä kaikille Kysy Mitä Vain-tapahtuman osallistujille! Vastauksia alkaa tipahdella mahdollisimman pian. Tänä vuonna kysymysten runsaus ilahdutti erityisen paljon- tässä postauksessa esiin tulevista syistä bloggaaminen on välillä nihkeää, ja valmiit aiheet joiden tiedän olevan kiinnostavia, helpottavat hommaa varmasti.

Viime viikolla piti blogata. Piti, piti. Piti tehdä kaikenlaista muutakin, mutta koska ohjelmassa ollut lääkekokeilu meni komeasti harakoille, en sitten tehnyt kuin ihan välttämättömimmät ja lopun ajan vietin vähintään puoliunessa. Jäi lyhyeksi se kokeilu. Sitten edellisen saikkupäikyn edistystä on tapahtunut lähinnä siinä että jatkolähete on tehty, hyväksytty, ja olen päässyt uuden jonon jatkoksi. Joskus kesän korvilla alkavat Helsingin viisaat sitten tutkiskella, mikä minua oikein vaivaa. Muuten onkin otettu reilusti takapakkia, kiitos marrasajan ja tuon lääkekokeilun joka onnistui vain sotkemaan hauraan unirytmini.

Sopeutumishäiriö oli tavallaan ihan ok diagnoosi, mutta se on lievä vaiva jonka pitäisi parantua muutamassa kuukaudessa melkein itsestään, varsinkin jos sattuu olemaan stressinhallinnassa yhtä hyvä kuin minä. Mikä ikinä minua vaivaakin, taas ei ole lievää, eivätkä oireeni nykyisellään enää kuulosta ihan psykiatrisilta vaan siltä että softan sijasta hardware on prakannut. Jostakin kohdasta. Stressin prosessointikykyni on jotakuinkin täysi nolla. Osaan prosessoida stressiä menettämällä tajuntani pariksi päiväksi, mikä on vähän äärimmäinen keino, noin sujuvan arjen näkökulmasta. Sikäli kun olen ylipäätään riittävän tolkuissani harrastaakseni stressiä lievittäviä asioita, kotikonstit toimivat hyvin heikosti ja hyvin hitaasti. Enkä näin julkisesti viitsi edes kertoa, mitkä pienet asiat nykyään onnistuvat stressaamaan minua. Riittää kun sanon, että ne ovat naurettavan pieniä ja että takapakkia tulee hyvin helposti. Koska joitakin Teistäkin ehkä kiinnostaa kotikonstien määrä ja laatu, voin vakuuttaa että ne ovat riittävät. Ongelmani ei ole se, etten ole keksinyt mennä vertais(?)tuki-, liikuntaterapia- tai joogalentoryhmään (ryhmä=PONKS, rouva kuukahti), tehnyt ruokavalioremonttia (minkä tahansa isojen muutosten teko=stressiä=PONKS, sikäli kun hommaan edes löytyisi virtaa) tai huolehtia hyvästä unesta (Kyllä huolehdin. Vahva piriste aamulla ja melatoniini illalla tepsivät jos on hyvä tuuri) ja liikkumisesta raikkaassa ilmassa (huolehdin sikäli kun olen tajuissani. Unissakävelyä en vielä ole oppinut). Ajatteluni, sikäli kun sitä esiintyy, on terapeutinkin toimesta todettu jotakuinkin niin hyväksi ja positiiviseksi kuin se voi tässä tilanteessa ihmisellä olla. 

Aistiyliherkkyydetkin ovat yhä mukana kuvioissa. Sosiaalinen yliherkkyys on ehkä vähän pahentunutkin. Sanotaan nyt niin, että ihmiskilvellä on hommia riittänyt. En kuitenkaan valita: Puolison hoitaessa kommunikaation ja muutenkin vähän suojellessa pystyn tekemään sellaisia asioita joiden tekeminen yksin ei onnistuisi mitenkään. Eikä puolisotreffejä ole tarvinnut perua! Huomaatteko, positiivista ajattelua! 

Jos taas saan nököttää muutamankin päivän yksin kotona ilman että stressi hiipii kimppuuni vaikka sähköpostitse (monet ovat stressin keinot käydä kimppuuni), alan voida niin hyvin että melkein vakuutan itsenikin siitä ettei minua oikeasti vaivaa kuin lievä lorvikatarri. Sitten olen muutaman kerran saanut päähäni tehdä jotakin villin uhkarohkeaa, kuten jonkin puolivälttämättömän tai mielialaa parantavan pikku retken Ulkomaailmaan ja PONKS. Ehkä edistystä on se, että tässä vaiheessa osaan jo ihan järjellä ajatella että se että pärjään hyvin kuplassa ei tarkoita sitä etteivät aivoni tilttaisi heti tilaisuuden tullen. En ole ihan varma siitä, lasketaanko tätä realiteetteihin sopeutumista kuitenkaan edistykseksi. Ehkä ei.

Ennen kuin jatkotutkimukset on tehty, tilanteeseen ei kannata odottaa suuria muutoksia. Hoitosuunnitelma koostuu arjenhallinnasta ja stressin välttelystä, kokeiluista jos lupaavia ideoita tulee, sekä kamppailumoraalin pitämisestä korkealla terapeuttitapaamisten avulla. Arjessa jaksamista auttaa sen muistaminen, että sairastamisen puitteet ovat kohdallani suorastaan ylelliset: on Puoliso josta saa välillä kätevän ihmiskilven, on pupu, on puutarha, virikepitoinen koti, riittävä toimeentulo, nettiaika, jopa hiukan kirjoitustehtäviä jotka ovat saaneet minut tuntemaan itseni hyödylliseksi muillekin kuin kotijoukoille. Oikeastaan terveyden ohella merkittävä pula on vain kärsivällisyydestä.

Kärsivällisyydestä puheen ollen, on lienee aika antaa saikkupäikyille oma tägi, sillä tässä draamassa nähdään varmasti vielä muutama ainakin omasta mielestäni kiinnostava jatko-osa.

posted under , | 4 Comments

Kysy Mitä Vain 2016

Taas on tullut vähän horrostettua, mutta nyt havahduin siihen että olisi aika pistää pystyyn perinteinen Kysy Mitä Vain- blogikarnevaali. Joku järjestys pitää maailmassa olla...

Tämän viikon ajan, eli sunnuntaihin 18. joulukuuta asti, on siis hyvä hetki Kysyä Mitä Vain, mikä askarruttaa, ihmetyttää tai mieleen juolahtaa, joko kommenttilaatikossa tai sähköpostilla saara.j.reiman(ät)gmail.com. Vastailen sitten kysymyksiin parhaani mukaan.

Edellisten vuosien blogikarnevaalipostaukset löytyvät oman kysy mitä vain-tägin alta. 

posted under | 6 Comments

Natsit hyvän asian puolesta

Tänä joulukuussa rauhan, ihmisrakkauden, demokratian ja monikulttuurisuuden tuulilta eivät säästy natsitkaan. Tällä sivustolla voi käydä tekemässä lahjoituslupauksen jossa lupaat lahjoittaa tietyn määrän rahaa -sanotaan esimerkin vuoksi euron- per itsenäisyyspäivän kulkueessa marssiva natsi. Sähköpostiin saapuu 7.12. poliisin tieto siitä kuinka monta natsia marssimassa näkyi, sekä ehdotuksia hyväntekeväisyysjärjestöistä joille summan voi valita lahjoittaa. 

Tätä kirjoitettaessa jokainen kulkueeseen osallistuva natsi tuottaa hyväntekeväisyyteen jo lähes 550 euroa, ja summa nousee koko ajan.

Autetaan yhdessä natseja tekemään hyvää! 💓 Lahjoituslupauksen tekemisen lisäksi myös kampanjasta tiedottamiseen osallistuminen on hyvä työ.

posted under , | 0 Comments

Parempia uutisia

Taas on mennyt yksi viikko unten mailla. Uutisia kurkkiessa näyttää siltä, että en ole menettänyt mitään, vaikken olekaan voinut seurata maailman (ja Suomen) kurjistumista ihan reaaliajassa. Kun aiheesta stressaaminen ja kiukuttelu on muutenkin minulle kiellettyä, ajattelin listata parit arkiset hyvät uutiset vuoden varrelta. Ehkä joku teistäkin kaipaa muistutusta siitä etteivät huonot uutiset ole koko totuus maailmanmenosta.

Kasvissyönnistä eri versioina on tullut kuluneena vuonna iso ruokatrendi. Markkinoille on tullut nyhtökauran ja härkiksen kaltaisia kiinnostavia uutuustuotteita. Yhä useampi ihminen on myös kekannut, ettei kaikkiruokaisuuskaan suinkaan tarkoita sitä että lihaa pitäisi syödä joka aterialla, tai edes joka päivä. Yleiseen tietoon on tullut myös, että on olemassa herkullisia kasvisruokia joiden voimalla jaksaa vaikka olisi ammattiurheilija. Muutos on hyväksi sekä ympäristölle että kansanterveydelle. 

Myös tavaraähky on valtavirtaistunut. Tavarapaljous ei enää ole tavoiteltavaa, ihailtavaa eikä menestyksen symboli. Raivaus ei sinänsä ole erityisen ekologista niin kauan kuin käytetylle tavaralle ei ole huomattavasti nykyistä suurempaa kysyntää. Myönteistä on silti se, että tavaraähky on myös erinomainen syy pohtia kriittisesti omaa kulutuskäyttäytymistä ja omia tarpeita. Ehkä määrän sijasta voisi panostaa laatuun? Ehkä kaikkea kivaa ei ole pakko omistaa? Onko tarve "päivittää" periaatteessa hyväkuntoisia ja toimivia esineitä todellinen tarve ensinkään? Pääsisiköhän jatkuvasta raivaamisen tarpeesta jos ostaisi vähemmän? Miten tämänkin vuoden hittilahjoiksi povataan juuri sellaista elektroniikkaa, hittilelua ja muotihärpäkettä jonka voi jo etukäteen luvata muuttuvan turhaksi roinaksi muutamassa vuodessa? Voisiko valita viisaammin? Onko enemmän aina parempi, vai olisiko yksinkertaisempi elämä sittenkin mukavampaa? Kun tarpeeksi moni miettii tällaisia, on käsillä iso muutos kohti kestävämpää elämäntapaa.

Muutama ilmastoskeptikko jaksaa vielä meuhkata lehtien kommenttipalstoilla, mutta yleinen tahtotila näyttää kääntyneen kohti halua hillitä ilmastonmuutosta vaikka on yhä hiukan epäselvää miten, sekä se halutaanko kaikki tarpeelliset toimet tehdä niin nopeasti kuin olisi syytä. Jostakin on kuitenkin aloitettava. Demokratiassa ja markkinataloudessa kansan vakuuttuminen ilmastonmuutoksen hillitsemisen tarpeellisuudesta on yhä suuri voima. Päästövenkoilu ei enää ole coolia, ja markkinauskovaisillekin on alkanut valjeta että elinkelvoton planeetta on talouskasvulle aivan hitonmoinen pitkän aikavälin hidaste. Tästä on hyvä jatkaa.

Mustana perjantaina: palveluiden kuluttamisesta

Tänään osa kansasta on ihmetellyt Black Friday-tarjousjuhlia. Toiset taas ovat viettäneet Älä osta mitään-päivää. Jälkimmäisen kansanosan perinteisiin kuuluu paitsi pohtia kulutustottumuksia ylipäätään, myös muistuttaa sitkeästi että tavaran sijasta voi kuluttaa elämyksiä. Läheisille voi antaa aikaa, käydä vaikka elokuvissa.

Voiko ihan todella? Rakentaminen on tunnetusti luonnonvaroja kuluttavaa puuhaa, ja useimmat rakennukset kodeista työpaikkoihin ja harrastuspaikkoihin ovat tyhjillään ison osan vuorokaudesta. Tänäkin aikana ne ovat lämmitettyjä, kaupalliset rakennukset ainakin osittain valaistuja ja ilmastoituja. Tilat vaativat myös siivousta, huoltoa ja välillä remonttiakin. Elämysten ja palveluiden tuottaminen ja jopa kuluttaminenkin vaatii yleensä myös tavaraa vaikka itse elämys olisikin aineeton: harrastusvälineitä, tarvikkeita ja materiaaleja, erityistä vaatetusta, työvälineitä ja niin edelleen. Usein elämysten ja palveluiden luokse pääseminen vaatii myös liikennöintiä. Eiköhän juoni ala olla tässä vaiheessa jo selvä: elämykset ovat kätevä tapa piilokuluttaa.

Konkretisoidaan vielä vähän, ja otetaan tarkasteluun elokuvaretki. Elokuviin mennään ekologisesti bussilla, mutta jos elokuviin ei olisi menty, bussikyytiäkään ei olisi ehkä tarvittu. Tulee ostettua karkkia tai käytyä syömässä, onhan elokuva usein koko illan projekti. Elokuvasta nautitaan elokuvateatterissa joka on yleensä suurehko tila jolla on käyttöä pahimmassa tapauksessa vain joitakin tunteja illasta, parhaassa tapauksessa ehkä puolet vuorokaudesta. Varsinainen kulutus kuitenkin alkaa vasta istuutuessamme penkkiin. Yksi vihje: lopputekstit. Niistä saa kalpean aavistuksen niistä resursseista jotka ovat uponneet elokuvan tekemiseen. Materiaali- ja liikennekuluja voi yleensä vain arvailla. Emme oikein pääse yli siitä seikasta että elokuvissa käymällä olemme osallistuneet näiden kulujen syntyyn, ja jopa rohkaisseet tuottamaan niitä. 

Edellä kuvatusta retkestä voi tietysti pihistää muutamassa kohdassa. Mutta ovatko ne kohdat olennaisimpia? Entä onko pihistelytunnelma ylipäätään elämystä suurentava juttu? Tietysti voi myös sanoa, että Hollywood-hitin tapauksessa henkilökohtainen osuutemme on pienenpieni. Emmekä konkreettisesti rohkaisseet ketään elokuvantekoon paitsi palkitsemalla asiakkuudellamme jo tehdyn tuotteen. Eikä parin ihmisen jaloa kieltäymystä olisi kukaan huomannut. Alkaako kuulostaa tutulta? Jos näillä argumenteilla ei voi puolustella massatuotetun tavaran kulutusta, miten ne alkaisivat nyt äkkiä toimimaan? Huonon omatunnon voimalla, luulen ma.

Johtopäätös: yksi kuluttamisen tapa ei välttämättä ole toista parempi vain sillä perusteella että itselle jää tavaran sijasta vain kaunis muisto. On tarkasteltava kriittisesti kaikkea kuluttamista ja otettava vastuuta kaikesta. On mietittävä kuluttamisen tarpeellisuuden lisäksi myös sitä, mitä hyvää voisi tuottaa itse.
Kulutuksen painopisteen viilaamisesta voi olla paljonkin hyötyä oman elämän vihertämisprojektissa -mutta voi olla myös olematta. On ilman muuta parempi käydä lenkillä pururadalla kuin shoppailemassa, mutta onko ilta elokuvissa varmasti parempi kuin parin lankakerän ostaminen töistä tullessa ja illan kuluttaminen tarpeellisten lapasten neulomiseen? Tavallaan on rasittavaa ajatella, että elämäntavan kohtuullistamisessa oikoteitä on tarjolla niukanlaisesti. Kokonaisuuden ajattelemisesta ei tahdo millään päästä eroon. Viimeiseksi lohdulliseksi ajatukseksi jääköön, että monimutkaisuus tarkoittaa toisaalta sitä että vaikka yhtä ylivertaista elämäntapaa on vaikea löytää, on olemassa paljon ihan hyviä ideoita joiden pohjalta voi lähteä vihertämään omaa elämäntapaansa tavalla joka ei ole ylitsepääsemättömän vaikea ja ankea. Täydellisyydentavoitteluhan ei ollut se etiikan perusidea, hyvän elämän löytäminen sitäkin enemmän.

Syksyn suuri muotinumero: Valo/ Fall Style Guide: Light

Eilen aamu- ja iltapimeyden välissä oli muutama hämärän tunti. Tänään tarjolla on lisää sitä samaa. Syksyn suuren muotinumeron teemana on tänä vuonna valo. Kimalle. Heijastimet. Paljetit. Emme ole saaliseläimiä vaan kaamosmasennukselle alttiita Afrikasta karanneita, miksi siis piilottelisimme pimeässä? Sitä paitsi, täällä tavarataivaassa on niin paljon tapoja tuoda hohtoa talven pimeyteen, että jokaiselle varmasti löytyy jotain sopivaa, lähtökohdista ja tyylistä riippumatta.

Innostuin meikkaamisesta kun silmänalukset alkoivat unihäiriöilyn myötä tummua enemmän kuin laki sallii. Olin tietysti yhtä kaunis kuin aina ennenkin, eipä vain huvittanut tiedottaa jokaiselle vastaantulijalle ongelmaisuudestani. Sitten keksin, että puuha on oikeastaan ihan hauskaa, siis terveellistä. Koska kauneus on sisäistä, meikki ei tietenkään kaunista ketään. Mutta sekin puuha on mahdollista valjastaa valon ja kevytmielisyyden palvelukseen. Parhaat hauskanpitomeikit ovat myös itsessään hauskoja. Too Facedia ei saa Suomesta, mutta sitä vartenhan ulkomaiset verkkokaupat on keksitty. Sydänposkipuna jänödetaljeilla on NIIN mun juttu. Samoin muutkin kimaltavat sydämet.

 photo DSCN0915_zpsdbhgkgmp.jpg

Yesterday was a very dark day, and today is no better. Therefore, today is a good day to post about this fall's hottest trend, Light. Glitter. Reflectors. Sequins. We are not prey animals, so why would one hide in darkness? Besides, there are so many ways to add light into one's fashion statement that everyone finds something, no matter one's taste or lifestyle.

I became interested in makeup as dark circles around my eyes grew into epic proportions. Of course, I was as beautiful as always, I just wasn't comfortable with every random person seeing that I may have problems in my life. Then I decided that applying makeup is actually fun, and therefore healthy for me. Because beauty comes from the inside, makeup doesn't really beautify anyone. But like many other everyday things it is something that can be made to serve light an light-heartedness. In my opinion, best makeup products are also cute. Too Faced is a brand that is not available in Finland, but that is why we have internet, right? Heart-shaped blush with rabbit detail is SO my thing. Just like other glittery hearts...

 photo DSCN0916_zpsz1vfh2xj.jpg

Virkkalassa suosittu tapa tuoda hohtoa pimeään on heijastinpitoinen pukeutuminen. Kaikkein kuumin asuste tänäkin vuonna on heijastinliivi. Nyt minullakin on, odottamassa sitä hetkeä että virta taas riittäisi lenkkeilyyn. Tyylikkäintä on yhdistää heijastinliiviin taiteellisesti muitakin heijastimia.

Here in Virkkala popular way to bring light into darkness is wearing lots of reflectors. The hottest accessory is always reflector vest. Now I finally have one too, waiting for the moment I feel like going out. Most stylish people wear smaller reflectors with their vests.

 photo DSCN0904_zpskjbnjvqo.jpg

Kun pimeys saa seurakseen liukkauden, voi asuun yhdistää vaikka hienot nastalenkkarit. Olen kuullut näitä sanottavan mummokengiksi, ehkä raajojen katkominen edustaa sitten nuoruus ja hulluus- kategoriaa. Heijastavat ötökät loistavat tietysti pimeässä.

When slippery roads join with darkness in order to make times even more miserable, one can add studded sneakers. I've heard that these are also known as granny shoes- in which case breaking ones bones in impractical shoes is probably considered cool, and youthfully foolish. Reflecting bugs look cute in the dark.

 photo DSCN0887_zpsfmlfh9ne.jpg

Joskus valoksi riittää vain annos väriä siellä missä tavallisesti näkee vain synkkyyttä. Iloisen värisiä talvitakkeja on jostain syystä vaikea löytää. Ongelma ratkeaa kuitenkin kätevästi tarpeeksi ison hartiahuivin avulla. Itse tehty, lämmin huivi on hyvä kuten minun kannettava lumikinokseni.

Sometimes subtler color or sparkle is enough to banish darkness. For some reason winter coats in pretty colors are hard to find. Good thing there are shawls. A homemade shawl, such as my portable pile of snow, is always a good choice.

 photo DSCN0908_zpspwz5fvcy.jpg

 photo DSCN0913_zpsnw0w2sv2.jpg

Uudempi syyssuosikki on tämä venäläinen ruusuhuivi jossa on värin lisäksi kukkia kuin kesäpuutarhassa. Huomatkaa mitä se tekee takin mustuudelle! Tämä kun on päällä, niin ei tarvitse pelätä että kaamosmasennus liittyisi elämän haasteiden jatkoksi. Hyvässä lykyssä vastaantulijallekin voi tulla parempi mieli.

A more recent favorite is this Russian shawl that has flowers like a summer garden. See what it does to my black raincoat! This elevates my mood, and hopefully makes others a little happier as well.

 photo DSCN0918_zps0xztdf5g.jpg

Ja joskus voi tietysti käyttää ihan rehellistä kimalletta. Sitä on saatavilla monessa muodossa, mikä auttaa kimalluksen ujuttamisessa arkisimpiinkin asuihin. Kuvassa kimaltava kynsilakka, irtoglitteriä ja lumitähti-rintakoru.

Let's not forget honest glitter, sometimes it's all you need. Sparkle is available in many forms and therefore wearable in most everyday situations. Pictured: glittery nail polish, loose glitter and a sparkly snowflake brooch.

 photo DSCN0921_zpsaardjsom.jpg

Onko valo ja kimallus muotia teilläkin päin? Mistä kannettavista valonlähteistä pidätte eniten?

Is light and sparkle fashionable where you live? What portable sources of light do you like best?

posted under , , | 3 Comments

Muistilappuja itselle: mahdollisuuksista ja niiden rajoista

Maailma tuntuu menevän hullumpaan suuntaan nyt erityisen reipasta vauhtia. Ja mitä teen minä? Minä istun nätisti vaihtopenkillä, yritän rentoutua ja noudattaa määräystä tehdä ja ajatella vain kivoja ja kepeitä asioita. Stressaavien asioiden ajattelemisen lisäksi jopa lyhyet puhelinkeskustelut ovat vältettävien asioiden listalla- ja sen mukana melkein kaikki ne asiat joita terveenä puuhastelisin. Kieltäytymistä hyödyllisten ja mahdollisesti tärkeiden asioiden tekemisestä on pitänyt harrastaa...no, enemmän kuin minun kannattaa pidemmälti ajatella. Joudunko tosiaan pitämään sairaslomaa myös eettisyydestä?

Lopulta älysin vaihtaa näkökulmaa ja alkaa miettimään, mitä kaikkea voin yhä tehdä. Aluksi lista tuntui surkean lyhyeltä, mutta sitten minulle alkoi valjeta että vaikka työntekoa etäisestikään muistuttavat maailmanparannuspuuhat eivät onnistu, moni tärkeä asia onnistuu. Ehkä niihin olisi jopa hyvä kiinnittää enemmän huomiota nyt kun tilaa on kerrankin kunnolla, ovathan ne päässeet terveinä päivinä lähes unohtumaan näyttävämpien viritelmien alle.

Voinko yrittää yhä olla valona? Voin. Voinko rakentaa kodistani rauhallista, voimia tuovaa paikkaa? Siihen on suorastaan erinomainen tilaisuus kun poistuminen täältä on niin hankalaa. Voinko kasvatella ja kehitellä mielessäni argumenttien ja kritiikkien sijaan rakentavia asioita? Onko maailmassa juuri nyt varmasti suurempi pula soturiprinsessoista kuin prinsessoista jotka viljelevät kaikkea pientä, kaunista, haurasta ja hienoa? Vaikka en voi elää arvojeni mukaan samalla tavalla kuin terveenä, voin elää niiden mukaan uusien realiteettieni puitteissa. Hyveestä luopuminen arjen muuttuessa on amatöörien vaihtoehto. Minun siis pitää vältellä stressiä koska aivoni eivät nyt pysty käsittelemään sitä normaalisti. Hyvä on, mutta mistä lähtien kauniin arjen, rauhan ja kauneuden viljely on ollut stressaavaa? Sekin on laji jossa haasteet alkavat vasta ekspansiivisten pyrkimysten myötä. "Enemmän" ei kuitenkaan tarkoita vain suurempaa mittakaavaa, suurempia yleisöjä ja vaikuttavuutta. Se voi tarkoittaa myös laadullisesti parempaa ja rikkaampaa.

Ei ole mitään syytä ajatella että parasta mitä tässä voi tehdä on koittaa pelastaa normaalista elämänmenosta se mikä on mahdollista. Voin myös pyrkiä tekemään, rakentamaan, kasvattamaan ja viljelemään sellaisia asioita joihin normaalisti ei ole mahdollisuuksia. Mitä sellaiset asiat voisivat olla? Miettimällä se selviää, eikä järjenjuoksussani ole mitään ongelmaa. Voin yhä tavoitella hyvää 
-en ehkä aivan samalla tavalla kuin terveenä, mutta sitten vain täytyy ryhtyä luovaksi ja etsiä tämänhetkisestä arjesta uusia mahdollisuuksia. Hidasteet ja haasteet eivät ole esteitä.

Eikö olekin idealistista haihattelua ajatella että elämä on ihan pilalla heti kun realiteetit eivät ole miellyttävimmät mahdolliset? Eikö viisaus ole pikemminkin sitä että hyväksyy tosiasiat- ja pyrkii toimimaan mahdollisimman hyvin niiden puitteissa? Rajoitteetkin ovat lopulta enemmän näkökulmakysymys kuin miltä äkkiseltään näyttää. Se että en voi tehdä niitä asioita mitä voin tehdä tavallisesti rajoittaa kovasti...vain siinä tapauksessa etten onnistu keksimään mitään muuta potentiaalisesti yhtä hyödyllistä puuhaa.Vaikka kauniin arjen viljely kuulostaa jotenkin vähäpätöisemmältä kuin vaikka ympäristön puolesta argumentoiminen, asia ei välttämättä ole lainkaan niin. "Vain stressaavat ja kuormittavat asiat tuovat tulosta" ei ole luonnonlaki vaan masokismia vailla todellisuuspohjaa. Etiikassa sellaista lakia ei tunneta vaan hyvän tekeminen voi aivan hyvin olla toisinaan sekä helppoa että hauskaa, siis minullekin sallittua ja suositeltavaa. Stressi- ja sosialisointikielto eivät mitenkään itsestäänselvästi vie minulta kaikkia mahdollisuuksia parantaa maailmaa tehokkaasti -on vain löydettävä tähän realiteettiin sopiva tapa olla tehokas. Jos -eli muistaakseni kun- olen sitä mieltä että pienet, hiljaiset ja hauraat asiat voivat olla hyvinkin tärkeitä ja vaalimisen arvoisia, mahdollisuuksia voi löytyä hyvinkin paljon.

posted under , , | 3 Comments

Valkoinen marraskuu/ White November

Marrasaika on noin sisällöllisesti tänäkin vuonna taattua mustuutta. Ulkona vallitsi kuitenkin parin viikon ajan kaunis valkeus. Kun säätiedotus alkoi lupaamaan tavallisen vetisiä kelejä, ryhdistäydyin ja otin kameran mukaan lenkille. Niin voi säilöä aikaisen talven.

November is typically dark time in my life, and this year is no exception. Outdoors, however, we got to enjoy (extremely rare) white scenery for two weeks. When weather forecast promised return to more normal dark and wet weather, I took my camera out with me. That is how early winter can be preserved.

 photo DSCN0873_zpsfncowbye.jpg


Iso maisema oli talvipastellisen kaunis. Sen lisäksi kulkija pääsi nauttimaan kaikista talven pienistä ihmeistä. Jäniksenjäljistä...

Big scenery was beautiful in winter pastels. In addition, all the little beautiful things of winter could be found: hare tracks...

 photo DSCN0860_zps0mmixvwd.jpg

Talventörröttäjistä ja kauniista talven yllättämist pensaista...

...beautiful remnants of greener times...

 photo DSCN0864_zps0zccd7un.jpg


 photo DSCN0861_zpsvzzanb8d.jpg

Talvi näytti ihan siltä kuin pitääkin.

Winter looked exactly like it should.


 photo DSCN0859_zpskjaeonaz.jpg


 photo DSCN0869_zpsab0gmxby.jpg

Vain siellä täällä tarkkasilmäinen saattoi nähdä aavistuksen siitä ettei vielä eletty helmikuuta.

The evidence of the month not being February yet were subtle and required keen observation.



 photo DSCN0862_zpsgq385njv.jpg

Pientilakin oli muuttunut lumen ja jänisten valtakunnaksi.

Even Smallhold had turned into kingdom of snow and hares.

 photo DSCN0883_zpstc3zc2hv.jpg

Eikä tämäkään lintulautavuosi ollut se vuosi ilman uutta lajia ruokinnalla! Tosin nyt oli jo hilkulla: harmaapäätikka (Picus canus) on vilahtanut puutarhassa kerran aikaisemminkin, mutta ruokinnalla se ei ole tietääksemme vieraillut. Lasketaan uudeksi lajiksi, päätti isäntä. Riittävän loogista minulle. Joku rajahan on siinä kuinka monta lintulajia talviruokinnalla on ylipäätään mahdollista nähdä, mutta olen iloinen että sen rajan löytäminen siirtyi taas vuodella.

This year wasn't the first year without new species at our feeding. It was close now, though! Grey- headed woodpecker (Picus canus) has been spotted in our garden once before, but outside birdfeeding season. Therefore, T argued it counts as a new species at feeding. Logical enough for me. There has to be some limit in how many species it is even possible to see at our feeding, but I'm glad that finding that limit has been postponed by another year again.

 photo DSCN0892_zpsxtntmmln.jpg

Siltä varalta että märän ja pimeän marrasajan yli ei selviäisi ihan näillä kuvilla, tekeillä kyllä on myös perinteinen syksyn muotinumero...

Just in case that these wintery photos are not enough to survive through the dark season, I am working on my traditional fall style report...

Nosto: vuosi sitten ajateltua

Huomasin kirjoittaneeni vuosi sitten ihmeen ajankohtaiseksi käyneen postauksen maailman epävarmuuden luonteesta sekä siitä, miten siihen on hyvä suhtautua.


Minun pieni tekoni hitauden puolesta tänään on, että vietän ihan sataprosenttisen raatoilupäivän ja yritän vähän toeta marrasajan riepotteluista. Kaiken tarpeellisen ehtii myöhemminkin. Ja joskus, esimerkiksi minulle juuri nyt, levähdyshetki tulee tosi tarpeeseen.

Oletteko te ajatelleet edistää hitaampaa maailmaa jotenkin?

posted under , | 2 Comments

Trump vs. Clinton -selvä peli, mutta millä tavalla!

Jahas. Tänään onkin sitten sellainen päivä jona jokaisella itseään kunnioittavalla valtiotieteilijällä on jotakin kommentoitavaa Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Tässä omia ajatuksiani, ei missään erityisessä järjestyksessä.

1) Vaalien yllätyksellisyys paljasti sen miten etäällä media(eliitti) ja kansa on toisistaan. Rannikon suurten kaupunkien demokraattis-liberaalit kuplat poksahtelevat. Kansan hiljaisen enemmistön mielipide ja motiivit tuntuvat olevan gallupintekijöille arvoitus. Demokraatit ovat yleisesti ottaen olleet amerikkalaisten ulospäinsuuntautuneempi osa ja siten myös ulkomaailmaan päin enemmän äänessä. Tämä tulee muuttumaan samoin kuin Yhdysvaltojen politiikka ylipäätään, sillä republikaanit rynnivät voittoon laajalla rintamalla. Pelkkä Trumpin voitto ei ehkä riittäisi tähän, mutta yhdistettynä republikaanien menestykseen senaatissa, edustajainhuoneessa ja kuvernöörivaaleissa  rikkoo demokraattien ja republikaanien välisen kinastelun tasapainon ja antaa mahdollisuuden edistää merkittävästi republikaanista agendaa.

2) Ei sillä etteikö vastaavia ylläreitä olisi nähty lähiaikoina ennenkin. Suomessa Perussuomalaisten taannoinen jytky on jo alkanut osoittautua jöötiksi. Britanniassa oli Brexit. Länsimaiden vakiintuneiksi kuvitellut perusarvot ja -ideat ovat osoittautumassa kaikkea muuta kuin varmoiksi. Jotkut valtavirtapolitiikan ihmisoikeusmyönteisyyden ja vihertymisen puolesta kamppailevat ehtivät jo hengähtää. Todellisuudessa näyttää siltä että kamppailu takapajuisuutta, sulkeutuneisuutta ja luokkayhteiskuntaa vastaan jatkuu kuitenkin täysillä. Luokkayhteiskuntaa? Niin, vaikka Trumpin voittoa leivotaan rahvaan voitoksi, todellisuudessa hänen arvonsa tukevat seksismiä, rasismia, uskontojen epätasa-arvoa ja valkoista elitismiä jotka ovat muodostaneet vanhojen luokkarakennelmien perustukset. Onko liberaalidemokratian itsetyytyväisyys johtanut omahyväisyyteen jossa omien arvojen perusteita ei ole enää jaksettu puolustaa ja avata? Onko sen sisällä kehittynyt uudenlainen, mutta kansan syvien rivien näkökulmasta samaa vanhaa kuraa sisältävä elitismi?

3) Yllätyksellisyys kertoo myös aika paljon siitä miten eri todellisuuksia mahtuu tähän maailman ainoaksi supervallaksikin tituleerattuun valtioon. Ero Yhdysvaltojen sydänmaiden ja rannikoiden kaupunkikulttuurien välillä on aikaisemminkin tiedostettu. On kuitenkin ehkä ajateltu, että ns. flyover state:ien väki ja globalisaatiokehityksessä kärsineet alemmat yhteiskuntaluokat jättävät politiikan isojen ratkaisujen tekemisen viisaammille. Trumpin kannatus erityisesti näissä kansankerroksissa osoittaa, että globalisaatiossa alakynteen jäänet luokat ovat huomanneet että vaikka heiltä on viety paljon, äänioikeus on vielä jäljellä. Ja he ovat sisuuntuneet käyttämään sitä.

4) Tulipa taas mieleen, että minulla ei ole edelleenkään hyvää syytä muuttaa mielipidettäni siitä että paras valtiojärjestelmä ei ole demokratia vaan aristokratia (siis platonilaisittain määriteltynä). Demokratiassa kansa saa täsmälleen mitä ansaitsee, aina. Demokratiassa oikeus ja viisaus voittavat vain siinä tapauksessa että ne saavat enemmän ääniä. 

5) Ei sillä että Hillary Clinton olisi pystynyt profiloitumaan uskottavana oikeuden ja viisauden puolustajana, poliittisesta kokemuksestaan huolimatta. Hän edusti Clintonin dynastiaa ja siten valtaeliittiä. Jatkuvuus olisi miellyttänyt turvallisuutensa ja ennustettavuutensa takia markkinoita ja muita valtioita, mutta sen kanssa samassa paketissa amerikkalaisille myytiin nyt stagnaatiota, käsitystä siitä että nekään asiat joiden pitäisi muuttua ja joiden haluttaisiin muuttuvan, eivät tulisi Clintonin kaudella muuttumaan. Trump edustaa epävarmuutta- mutta ainakin hän edustaa jotakin muuta kuin vanhaa valtaa, ja monille epävarmuuden sisältämä riski oli siksi hyväksyttävä riski.

6) Ja kuten moni muukin on jo ehtinyt toteamaan, suuri voitto tämä on ennen kaikkea Venäjälle jonka kanssa Yhdysvaltain välit ovat viime vuosina viilentyneet. Putin nauttii Venäjällä suurta suosiota, ja kansa on kuullut Trumpin Putinia ihailevat puheet. Se voiko tätä suosiota kääntää suhteiden lämmittelyyn -tai haluaako kumpikaan tehdä sitä- onkin sitten aivan toinen juttu.

Virkkalan päivystävä vaalianalyytikko lopettaa tältä erää tähän. Millaisia ajatuksia USA:n presidentinvaalit ovat teissä herättäneet?

posted under , | 4 Comments

Pientilan siipeilijät /Freeloaders of the Smallhold have started loading

Lintulauta. Sehän se on talven saapuessa se iso juttu täällä päin. Ilmatieteen laitoksella kaivellaan säätilastoja ja pitkän aikavälin ennusteita ja mietitään, tuleeko talvi nyt ihan oikeasti eteläiseen Suomeen vai narraako vain. Pientilalla on tavattu kysyä tällaisista asioista siipikansalta. Vaikka kyllä ne kertovat kysymättäkin, koska tarjoilua ja palvelua olisi saatava.

Birdfeeder. That's the big happening around here when fall turns into winter. In Finnish Meteorologial Institute experts are browsing statistics and long term predictions and wondering, is winter really coming THIS early to Southern Finland or is this just a particularly well executed practical joke. Here in Smallhold we just ask our birds. In fact, it's not always even necessary to ask when they would like to be served and serviced.

 photo DSCN0836_zps1wy06hz9.jpg


Muutenkin lehtien harveneminen tarkoittaa lintujen esiintuloa. Seutukunnan päivystävä tilhiparvi ei
joka vuosi ehdi meidän puutarhaan vaan sitä on lähdettävä etsimään lenkkipolun varrelta. Tänä vuonna olimme kuitenkin onnekkaita.

When leaves fall, birdlife is revaled. Our local flock of bohemian waxwings is sometimes too busy to visit our garden and I have to go and find it conferring somewhere along my usual track. This year was a lucky year, though.

 photo DSCN0785_zps8zqgkkgv.jpg

Tilhet ovat niin kauniitakin. Ja niistä lähtee kiva, hiljainen sirinä. Tilhien ilmaantuminen on yksi marrasajan hyvin harvalukuisista hyvistä puolista.

They are so pretty birds. And I like the quiet, pleasant trill they make. Their appearance is one of the very few things I like about this time of the year.

 photo DSCN0798_zpsuird3eyz.jpg

Ennen lumisateita puutarhassa näkyi useampikin rastaslaji. Tähän kuvaan saimme tallennettua mustarastasneitojen neuvonpidon siitä lähteäkö vai jäädä. Useimmat päättivät lähteä, mutta muutama mustarastas päätti luottaa siihen että kylmän ja lumen myötä alkaa myös Pientilan legendaarinen tarjoilu.

Several species of trush were spotted in the garden right until the snow begun to fall. In this picture you can see three blackbird ladies discussing whether to stay or to go. Most of our blackbirds decided to go, but some decided to trust that along with snow and cold Smallhold's legendary food service will arrive.

 photo DSCN0794_zpsl0mfffrb.jpg

Tässä välissä minä tajusin, että 10. hääpäivä lähestyy, ja minun on syytä alkaa taas verestämään leivontataitojani. Tein sitten talven tulon kunniaksi tällaisen minttusuklaakakun (suklaakakkupohja, pätkistäyte ja kreemiruusukuorrutus). Ruusupäällysteiset kakut ovat olleet muodissa jo jonkin aikaa ja näyttävän päällysteen pursottelu tähtityllalla on kuulemma helppoa kuin mikä. No ei muuten ollut, vaikka sainkin kakun lopulta jotenkuten päällystettyä.

Then I realized that our 10th wedding anniversary will be soon and I really need to start refreshing my cake baking skills. So I made this welcome winter cake. It's a chocolate and mint cake with whipped cream rose swirl frosting. Rose swirls are supposedly easy to make with a star tipped piping bag. Ha! I'll just say that finally the cake did end up having a frosting consisting of some sort of  cream swirls.

 photo DSCN0800_zpsjw5dwvm9.jpg

Kakkuenergialla jaksoi sitten kunnostaa ruokintapaikan. Sitä seurasi perinteinen talven ensimmäisen ruokavieraan kyttäys. Pientilan kansanperinteen mukaan ensimmäisestä linnusta voi ennustaa talven kulun. Tämän vuoden ensimmäinen vieras oli tämä talitiainen joka katsasti sekä rasvatangon että lintulauan. Tulossa on siis ihan tavallinen talvi.

Energy from the cake was used to setting up our bird feeding for the winter. After that, I watched closely who would be our first guest. According to Smallholds' folklore the species of first bird on the feeding will foretell how the rest of the winter goes. This year, the first guest was this great tit who checked out both tallow bar and the birdfeeder.

 photo DSCN0821_zps5yibjt4o.jpg

Tiedotus pelasi jälleen, eikä mennyt kauaa kun lintulaudalla oli vilkas meno. Oravakin on jo nähty. Sekin elää! (Se ei ole itsestäänselvyys. Paikallisten oravien turvallisuuskulttuuri on kammottavalla tasolla mikä näkyy usein pieninä Virkkalantietä kirjovina liiskoina).

News spread fast and soon the usual gang was around. Even the squirrel has showed up. Hooray, it's alive! (This is not self-evident. Safety culture of local squirrel population is abysmal, which can be noted from frequent sightings of squished squirrels at the nearby road).

 photo DSCN0834_zpssw7le5n6.jpg

Miten lumen ja pakkasen käykään, ruokintakausi on nyt alkanut eikä paluuta hiljaisuuteen ole ennen kevättä.

Whatever happens to the snow and cold, bird feeding season has now started. There's no return to peace and quiet until spring arrives.

Uutta vuotta kehiin Arkonan kanssa

Marrasaikaa ei yksi lumisade näemmä hidasta, vaan lunta tulee pihan lisäksi pirttiinkin.

Samalla pihalla käynnistyy lintulauta. Sisällä lämpenevät takat ja sydämet. Tänä vuonna marrasaikaa valaisee 11. päivä alkaen Arkonan uusi versio debyyttialbumi Vozrozhdeniestä. Kyseinen albumi oli jo vanhana ja halvalla tehtynä versiona loistava. Nyt syntikat ovat vaihtuneet perinteisimpiin soittimiin ja Mashan puhdas laulu on täyteläisempää. Ja hyvältähän se kuulostaa, ei sillä että mitään muuta olisi odotettukaan.

Jotta odotus ei kävisi ylivoimaiseksi, on albumilta julkaistu jo paritkin maistiaiset: Pod Mechami ja kaikkien aikojen suosikkibiisini, nimikappale Vozrozhdenie lyriikkavideona. 

Olkaapa hyvä. Irtopiste sille joka bongaa videon taiteesta Ilmarisen tai Lempo-jumalattaren! 

posted under , , | 0 Comments

Tuntien päässä talvesta

Sitä hetkeä eletään meillä nyt, jos on säätiedotukseen luottaminen. Tällä kertaa taitaa olla, sillä ennuste on pysynyt hyvin vakaana jo päiviä ja matalapaine lumimyräköineen myllää jo Etelä-Ruotsia. Pientilalla on jäljellä enää viimeinen pikainen kierros ulkona. Muuten kaikki on valmista. On polttopuita ja villaisia lämmikkeitä, linnunruokaa, teetä ja glögiä sekä ensimmäinen kakku vähään aikaan. Keittiöstä häviävät hillontekokauden merkit ja niiden tilalle tulevat lintujenkyttäyskauden merkit. Puolisolle on huomiseksi merkitty etätyöpäivä ettei tarvitse olla ihmettelemässä aamulla ykköstiellä miten talvi taas yllättää suomalaiset. Minä olen kaivanut esiin lämpimimmät talvitakit ja pistänyt varastoon kevyimmät, ne jotka olivat vielä esillä lämpimän marraskuun varalta. Sellaista ei ole luvassa, vaan olemme kerrankin siirtymässä sujuvasti syksynlehtien ajasta talveen. Se sopii minulle mitä parhaiten. Pelottava marrasaika voi jäädä väliin tänä vuonna. Se nimittäin päättyy talven tuloon, ainakin yleensä ja suurin piirtein. Sitä paitsi meillä on jo vastoinkäymisiä ihan reilu annos pohjina. Kyllä kai lumi voisi viedä perinteisen marrasajan katastrofit, samalla kun tuo valoa talviajan pimentämään maisemaan? 

Talvi tulee joka vuosi sitten kun tulee. Tarkempaa aikataulua ei ole saatavilla. Viime vuonna talvea saatiin odottaa pitkälle joulukuuhun, ja lopulta lintujenruokinta alkoi meillä vähintään yhtä paljon ruokkijoiden kuin siipikansan tarpeista. Tänä vuonna on taas erilaista. Talousvastaava manaa jo valmiiksi sitä millaiseksi tämän talven linnunruokabudjetti vielä paisuukaan. Se ei nimittäin ole ihan pieni kuluerä. Joskus asuinalueella lenkkeillessä on mielessä käynyt että täällä lintujenruokintapaikan koko on vähintään yhtä pätevä statussymboli kuin omakotitalo (joka ei enää täällä päin ole statussymboli), auto tai muu krääsä mitä saa hankittua taidolla tai hyvällä onnella edullisestikin. Tai lainarahalla, sekin on kuulemma suosittua. Sen sijaan on aivan varmaa että se naapuruston perhe jonka pihaa somistaa yli kymmenen ruokintatelinettä, kuuluu varakkaampaan väkeen. Telineiden runsaus kun ei millään tavalla hidasta sitä vauhtia millä ruoka niistä häviää. Toisaalta ruokintapaikan pito -oman taloustilanteen sallimassa laajuudessa- on välttämättömyys ihmisille siinä missä siipiveikoillekin. Talvi ilman lintusirkusta kuulostaa kovin ankealta, vaikka kuinka muistutan itseäni että sellainen on useimpien talvi, ja sellaisia olivat omatkin talveni aina virkkalalaistumiseen asti. 

Millainen tästä talvesta tulee? Sitä ei vielä tiedä kukaan. Omalta osaltani toivon voinnin paranemista, ja toipumista edistävissä aktiviteeteissa suuri osa ajastani varmasti kuluukin. Muuta tehdään sitten suorituskyvyn sallimissa rajoissa. Saikkua on taas jatkettu tammikuun loppuun, ja on vähän sellainen tunne että pääsen vielä tutustumaan pahamaineisen Kelan kuntoutustuen hakemiseen ennen kuin sairaus on voitettu. Edistystä on tapahtunut, toki, mutta aistiyliherkkyydet ja sosiaalinen ylikuormittuminen ovat osoittautuneet sitkeiksi pirulaisiksi joiden selvittelemistä varten on vetämässä lähete Helsingin viisaille. On jo vanha juttu että en ole neurologisesti ottaen ihan peruskansalainen, mutta näyttää siltä että sitä puolta täytyy selvitellä tarkemminkin. Lähetejonossa ehtii kuitenkin vielä tehdä lääkekokeilua, kuntoilla ja puuhastella kaikkea rentouttavaa ja kuntouttavaa. Niin, ja vasemmistoaktiviteeteissakin jatkan niin normaalisti kuin vain pystyn. Osastomme syyskokous uusi varapuheenjohtajan pestini, ja piirihallitukseenkin napsahti jatkokausi. Se lämmittää mieltä, etenkin näissä olosuhteissa. Pari muutakin mukavaa pikku tehtävää on luvassa...ehkä nekin voi ottaa hyvinä enteinä tulevista viikoista?

Miltä talven alku teillä päin näyttää ja tuntuu?

posted under , | 4 Comments

Kekri, edelleen

Tänä vuonna Halloweenista näyttää tulleen puolivirallinen juhla Suomessakin. Ainakin se tuntuu olevan kaikkialla ihan toisella volyymillä kuin aiempina vuosina. Kurpitsat, noidat, kaduilla ja kujilla pelottelevat valepellet...siinä sitä on hupia marrasajan pimeyteen. Eikä tämäkään juhla tule millään ilman ostamista, krääsää, halloweenreseptejä ja bileitä. Eiväthän juhlat ikinä tule...vai tulevatko?


Vasta suomenuskoistuttuani olen huomannut, miten tyhjiksi vuodenkierron juhlat ehtivätkään käymään. Ryyppääminen on tietysti aina hyvä sisältö juhlalle. Sen lisäksi juhlaan kuuluvat perinteet joista tunnistaa, mikä juhla on kysymyksessä. Muuta virkaa niilläkään ei ole, eikä niistä tiukasti pidetäkään kiinni. Pääsiäinen on palannut tipu- pupu- ja kevätkukkateemoineen lähemmäksi Ostaraa. Mikäpä siinä. Onhan se kieltämättä vähän outo ajatus juhlia brutaalia kuolemantapausta kevään saapuessa ja valon palatessa. Vapun poliittisuus muistetaan vasemmistopiireissä, muille se assosioituu luontevammin nakkeihin, tilaisuuteen pitää ylioppilaslakkia ja kuohuvan naukkailuun. Varsinainen perinteiden silliaamiainen, siis. Juhannuksena jotkut polttavat kokkoa, toiset miettivät mikä tämä juttu oikeastaan on ja tulevat siihen tulokseen että väliäkö sillä, sen varjolla on hyvä vaikka karata mökille. Välillä on kiva juhlia, se riittää merkitykseksi.

Kekri, Talvennapa, Vakkajuhla ja muut ikivanhat juhlamme ovat aivan toista maata. Niihinkin liittyy perinteitä, tietysti, monenlaisia perheiden, sukujen, kylien ja kansan perinteitä joita voi noudattaa miten nyt osaa, haluaa ja jaksaa. Varmaa on kuitenkin vain se, että vanhat juhlat koittavat yhtä varmasti kuin Maa etenee radallaan. Siihen ne itse asiassa liittyvätkin: vuodenkierron vaiheisiin sekä niihin syvähenkisiin merkitykseen joita eri ajankohtiin liittyy. Mainosmiehen tai kalenterin ei tarvitse kertoa minulle että on Kekrin aika. Sen kertoo marrasajan hämärä jota valaisemaan tekee mieli sytyttää kynttilä, talvilevolle käyvä puutarha joka hiljaisuudessa valmistautuu uuteen kasvukauteen, utuinen hiljaisuus jossa Esivanhempien ystävälliset kuiskaukset voi kuulla jos tahtoo kuunnella. Ihmisen tehtäväksi jää huomata hetken erityisyys ja tarttua siihen miten taitaa. Juhlan merkitys on kiskaista katse omasta napanöyhdästä siksi aikaa että ehtii huomata, miten suuressa ja ihmeellisessä maailmassa tässä eletäänkään ja miten syvälle ulottuvat vuodenkierron toistuvat hetket.

Tänä vuonna meillä ei kummoista kekrijuhlaa pidetä kun ei vaan jakseta. Kynttilät kuitenkin syttyvät melkein omia aikojaan, jossain vaiheessa Kokselille tulee toivotettua "Kekri, Kekri kaniseni" kun se vaan tuntuu jotenkin sopivalta. Paranemisprosessi on ihan muuten vain edennyt siihen vaiheeseen missä on tullut mietittyä erinäisiä Esivanhempien viisauksia huolella ja hartaudella (psykiatrin suureksi ihastukseksi. Tästäkään ei näemmä saa tässä maassa hullun papereita). Talviruoka on tehnyt tuloaan taloon jo kuukausitolkulla. Vieläkö puuttui jotakin? No ehkä vähän kuorrutusta ja krumeluuria, mutta olennaisilta osiltaan Kekri on tullut taloon aivan omia aikojaan. Niin se tulee joka vuosi vastakin, riippumatta siitä kuinka komeasti sitä ollaan vastaanottamassa. 
Sen merkityksestä ei pääse millään eroon kun sen on kerran huomannut- siitä mikä on tärkeää ja ihmeellistä ei pääse eroon kun sen on kerran huomannut. Niin yksinkertaista ja kaunista, niin eksoottista verrattuna valtavirtajuhliin jotka katoavat olemattomiin jos unohtaa ostokset, ohjelmanumerot ja rekvisiitan.

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!

posted under , , | 0 Comments

Onko köyhällä varaa elää terveellisesti?

Hesarissa käytiin jokin aika sitten mielenkiintoinen pikku keskustelu terveistä elämäntavoista. Siitä, merkitsevätkö ne sitä että on varaa harrastaa trendiurheilulajeja ja syödä kalliita, monipuolisia ja kevyitä ruokia. Väestön terveyserojen ollessa kasvussa (muiden eriarvoisuuden mittareiden ohella), on aiheellista kysyä, onko kaikilla kansanryhmillä aito mahdollisuus noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Ja jos näyttää siltä ettei ole, onko kyse uusavuttomuudesta joka korjaantuu torumalla ja valistamalla? Vai voiko olla niin ettei mahdollisuuksia ole kuin teoriassa- eikä tämä tilanne huolestuta päättävässä asemassa olevia (mukaan luettuina äänestäjät kun äänestysaktiivisuus on korkeinta ylimmissä yhteiskuntaluokissa ja vähäisintä alimmissa) ainakaan sillä tavalla että tilannetta haluttaisiin ryhtyä korjaamaan.


"Köyhälläkin on varaa syödä terveellisesti koska perusruoka on halpaa, ja työttömällä on aikaa harrastaa vaikka ilmaista lenkkeilyä" kuuluu sitkeä puupääkansanosan argumentti. Minäkin yritän nyt niitata sen, aseenani kieppi henkistä rautalankaa. Asia on pohjimmiltaan nimittäin niin yksinkertainen että puupäänkin pitäisi se ymmärtää: on olemassa muitakin resursseja kuin raha, ja köyhyys tarkoittaa yleensä puutetta paljosta muustakin kuin rahasta. Jatkuva huoli raha-asioista ja stressi syövät henkisiä voimavaroja ja kykyä tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä. Elinympäristö, kuten naapurusto, läheiset ja vertaiset, saattaa elää epäterveellisesti, ja koska ihminen on sosiaalinen eläin, laumapaineen vaikutusta ei pidä aliarvioida. Kaikilla köyhilläkään ei ole aikaa tai jaksamista, ja vaikka halpoja ja terveellisiä ruoka-aineita on olemassa, niiden valmistaminen voi vaatia erityistä tietotaitoa tai kykyä tyytyä sellaiseen yksitoikkoisuuteen jota ei parempiosaisilta kukaan vaadi. Juurekset ovat halpoja, juu, mutta niin paljon kuin kausiruuan puolesta liputankin, myönnän reippaasti että minua ahdistaisi kyllä jos heviosastolta ei koskaan voisi ostaa muuta kuin lanttua, kaalia ja tarjousappelsiineja. Marjastus, sienestys ja kalastus vaativat nekin osaamista, pääsyä ja kulkumahdollisuuksia sopiviin paikkoihin, sekä sopivien säilytystilojen omistamista. Pikkuyksiössä elävällä on todennäköisemmin pakastelokero kuin reilu pakastearkku. Väestön keskittyminen jota Suomessakin tapahtuu vauhdilla puolestaan tarkoittaa sitä että yhä harvempi vähävarainen asuu maaseudun mökeissä luonnon aarreaittojen äärellä ja yhä useampi lähiöyksiöissä.

Sosiologinen tutkimus tietää kertoa, että arvostellessamme ihmisten elämäntapavalintoja arvostelemme usein pikemminkin heidän yhteiskuntaluokkaansa. Huono-osaisille tyypillisiä elämäntapavalintoja arvostellessamme arvostelemme ja moralisoimme siis helposti huono-osaisuutta sinänsä. Se on ensinnäkin kehäpäätelmä, ja toiseksi silkkaa typeryyttä koska yhteiskunnassamme on monia mekanismeja (alkaen koulutodistuksista) joiden funktiona on nimenomaan lajitella ihmiset kerroksiin joissa vallitsevat erilaiset todellisuudet. Huono-osaisen ei ole yksinkertaisesti järkevää samaistua keskiluokan arvoihin, koska arjessaan hän pärjää parhaiten sopeutumalla vertaisiinsa ja arkiympäristönsä todellisuuteen. Toisaalta, tarve erottautua esimerkiksi paheksunnalla on klassinen luokkaeron vahvistamismekanismi. "Vanhan rahan" väki pyrkii erottautumaan ennen muuta mauttomista uusrikkaista, uusrikkaat hyvin toimeen tulevasta keskiluokasta, keskiluokka duunareista. Toisin sanoen, huono-osaisuus lakkaa olemasta typerää, mautonta ja ihmisten oma vika vasta siinä vaiheessa kun huono-osaiset on hävitetty yhteiskunnasta. Tässä taas on vain se ongelma, että luokkaeroja ylläpitäviä rakenteita viljelevässä yhteiskunnassa jotkut päätyvät väistämättä pinon pohjalle. Yleensä näitä joitakuita on vielä paljon enemmän kuin on jäseniä niissä eliiteissä joiden helmasynneistä kukaan ei jaksa olla kovin kiinnostunut, lähinnä sillä perusteella että "parempi väki" on varakkuutensa ohella myös jollakin mystisellä tavalla moraalisesti muita parempaa, myös silloin kuin heidän toimintansa näyttää kovasti aiheuttavan suurta tuhoa ja kärsimystä. Niinpä niin: huono-osaisten mollaamisen kulttuurin kääntöpuolena on erikoinen kritiikittömyys kerskakuluttavia eliittejä kohtaan.

Johtopäätöksenä voisi ehkä sanoa, että vaikka ihmisellä periaatteessa on mahdollisuus vaikuttaa elintapoihinsa paljonkin, käytäntö on usein eri asia kuin periaate. Vaikka nykyään raha on olevinaan kaiken mitta, todellisuudessa hyvinvointiin ja elämänhallintaan vaaditaan paljon muutakin -ja sen päälle rahaa, kuten perusturvaa, sen verran että ihmisarvoinen elämä on mahdollista. Esimerkiksi suomalaiset minimituet ovat niin pieniä ja mitoitettuja niin lyhytaikaisiin elämäntilanteisiin, että tämä on hyvin kyseenalaista. Muun muassa hiljattain käsittelemäni kohtuullisen minimin budjetti toteaa, että siinä määritelty minimikulutustaso on selvästi korkeampi taso kuin mihin minimituilla on mahdollista yltää. Ja ne minimituethan oli suunniteltu kantamaan kansalaiset tilapäisten kriisien ohi. Sellaisten kriisien joiden aikana on epätodennäköistä että pesukone tai silmälasit hajoavat, ja jotka on jo puoliksi ylitetty pikku ostolakolla ja kotivaran hyödyntämiselle. Tosielämässä kriiseillä kuitenkin on taipumusta kasautua ja pitkittyä, jolloin niistä ylös nousemiseen tarvittaisiin paljon enemmän kuin tilapäisen kriisin skenaariossa. Tästä näkökulmasta katsottuna, tukien leikkaaaminen ja kyykyttä...tarkoitan osallistava sosiaaliturva ovat täysin ristiriidassa pärjäämisen ja kansanterveyden parantamisen tavoitteiden kanssa. Harkinnanvaraisen toimeentulotuen ongelma taas on, että se on kirjaimellisesti harkinnanvaraista: kiinni yksittäisen virkamiehen harkinnasta sekä sosiaalitoimen budjetin loppuvuoden näkymistä eli seikoista joilla on tekemistä paljon muunkin kuin tarpeiden todellisuuden kanssa. Onko tällä kuitenkaan niin väliä, jos köyhyyden pelko kasvatetaan kansassa siihen mittakaavaan että keskiluokka on valmis huonontamaan työehtoja pelätessään työttömyyden mukanaan tuomaa kurjuutta? Tällöin vastaavasti köyhälistön ainoa vaihtoehto pärjätä systeemin rattaissa on olla nöyrä, ehdottoman rehellinen, ahkera ja vaatimaton- ominaisuuksia jotka ovat jostain syystä hyveitä vain alaluokalle vaan eivät menestyjäluokalle? Varakkaille riittävät lisäinvestoinnin turvallisuuspalveluihin ja vakuutusturvaan- niin kauan kuin riittävät. Heillä myös on näyttäisi olevan varaa jaella ilmaisia neuvoja ja kuria ihmisille jotka elävät aivan toisenlaisissa todellisuuksissa. Sekä todeta lopuksi surullisesti, että kyllä hyvää tahtoa muuten riittäisi, mutta kun ne tosielämässä vastaantulevat köyhät eivät ole yhtään oikeanlaisia köyhiä. Ne ovatkin katkeria, eivät nöyrän kiitollisia almuistaan. Luovuttaneita ja näköalattomia, eivät ahkeria ja reippaita lyömään päätä seinään loputtomasti ja hyppimään aina uusien esteiden yli. Ne etsivät omanarvontuntoa sieltä mistä voivat sen realistisesti löytää, eivät sieltä mistä heidän kuuluisi se löytää. Elämäntavatkin ovat vinksallaan. Mikä on kun lenkkipolku ei kutsu eikä nauris maistu? Velttous ja välinpitämättömyys varmaankin. Autetaanko sivistysvaltiossa muka velttoja ja välinpitämättömiä? (vastaus: kyllä autetaan, sillä heillekin tulee nälkä ja vilu ja se on paha juttu noin yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon näkökulmasta).

Lopuksi: Niiden joiden tekee mieli edelleen huudella "selittelyä!" soisi muistavan, että kovasydämisyys on vakava pahe, ja "ymmärtämättömyys" on vain kaunis kiertoilmaus itse valitulle tyhmyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. En sano, etteikö tähänkin kirjoitukseen saisi reagoida leimaamalla sitä selittelyksi, toivoisin vain että samalla kun niin tullaan sanomaan, minulle toimitettaisiin myös todistusaineistoa siitä ettei sanoja todellakaan kärsi mainitsemistani paheista (vihje: kuukausilahjoittaminen hyväntekeväisyyteen ei sitten riitä alkuunkaan).

Koxun kuvapostaus kaikesta kivasta mikä on kiellettyä / Kola The Rabbit's Photo Post About Everything That Is Nice But (supposedly) Off Limits for Me

Hei vaan kaikki! Noi mun ihmiset on nykyään aikaansaamattomia, joten pienen kanin pitää hoitaa itse oma somenäkyvyytensä. Mun ihmiset näyttää nykyään vähän tältä kun mää tossa kuvassa. Väsyttää katsellakin.

Mut se mistä mä aattelin kertoa, on ne kaikki herkut mitä täällä on kesän aikana tehty mut mitä mä en oo saanut syödä. Tässä kävi niin et keväällä kun mulla oli masu ihan pikkusen kipeä (sen jälkeen kun eräs oli vetänyt totaaliset överit perintöpelleteillä toim. huom.), noi hysteerikot vei mut eläinlääkäriin. Se sanoi mua possuksi. Miten ne voi pitää sitä hyvänä kanitohtorina?!!!! En oo possu, oon kaniini! No mut joka tapauksessa, sen jälkeen mulle on annettu pellettii vaan kahdesti päivässä. Oon kans joutunut kerjäämään kaikki herkkuni ja opettelemaan vaik mitä ihan et vaan saisin ravintoo. Ja välillä ne sittenkin sanoo et mä oon vegaani ja sitä paitsi heinänsyöjä joka voi ihan hyvin syödä heinää jos on nälkä. En oo tosta yhtään varma. Ei ne itekään millään paleodieetillä ole, miks mun pitäis?!!! No mut joka tapauksessa, tää on mun imitaatio siitä miltä Saara on näyttänyt viime aikoina.

Oh hai! Those peeps of mine are just plain lazy in these days, so a dwarf rabbit has to take care of his own social media visibility. How lame is that?! In this first pic you can see what my people look like in these days. This is my Saara imitation. 

But the thing I wanted to blog about are all the treats that have been prepared lately in this family but not been given to me. I don't know what it has to do with anything, but in the spring my tummy felt just a wee bit sore (after certain rabbit had gorged inherited pellets...editor's note) Anyhoo, those hysterical humanoids took me to the vet. She called me piggy. How can my people think she's a great bunny doctor?!!! I'm not a piggy, I'm a rabbit! Ok, so ever since I've been fed pellets only twice a day. I've had to beg all my treats and learn even tricks in order to get nourishment. And when I complain, they just say that I'm a vegan and a hay-eater who can eat hay as much as he likes if he is hungry. I'm not at all sure about that. It's not like they are on paleo diet themselves even if they are humans. So why should I bother?! 

 photo DSCN0746_zpsaobwkbsu.jpg

Nii, se mistä mun oikeesti piti kertoo on kaikki ne herkut joita mä en oo saanut tänä kesänä syödä, vaik oon vinkunu niin paljon kun ilman äänielimiä oleva pieneläin vinkua voi. Noitten puutarhanhoitokin on ollut tänä vuonna vähän mitä sattuu, mut kirsikkavuosi oli hyvä. Aluks aattelin et kaikki on hyvin kun sain kuiteski muutaman kirsikan (ja vadelman, mansikan, karhunvatukan ja pensasmustikan ja ompun...)

So the thing I wanted to show you are all the treats that I've been not allowed to eat even though I've whined as well as a little animal without vocal chords can whine. My humans' gardening hasn't been all that great this year, but everything looked pretty good when cherries ripened. At first I thought that all was well when I got to sample a few cherries (and raspberries, strawberries, blackberries, blueberries and apples...)

 photo DSCN0716_zps9hilnkep.jpg

Taisin syä muutaman herukankin. Mut sit Saara teki tämmösen punaherukkapiiraan. Tuoksu oli ihan älyttömän hyvä. Mut arvatkaa vaan, sainko yhtään. No en saanut.

I think I ate some red currants too. But then Saara made this pie. It smelled heavenly, but I didn't get any!

 photo DSCN0743_zps5xwjp9qs.jpg

No sit ne teki kirsikoista hilloo. Ei kelvannut edes apu, kun ehdotin et voisin vähän pestä kattilaa. Saara ei kai oo kuullu että pienten on tärkeää päästä osallistumaan keittiöhommiin osaamistasoon sopivalla tavalla.

Then they made cherry jam. My help was not accepted when I suggested that I could help to wash the cooking pot. Saara hasn't probably heard that it's important for little ones to be able to participate in housework as their abilities allow.

 photo DSCN0734_zps9smxdeg2.jpg

Sit se Saara leipo viäl tämmösen kirsikkaversion New York Cheesecakesta. Kuulemma tuli älyttömän hyvä, mut tässä vaiheessa aloin epäillä et mun ihmisistä on tullut oikeesti vähän pahoja. Kattokaa nyt: kakun päällä olevat kirsikat on ihan tuoreita. Mut arvatkaa vaan sainko niistä yhtään? No en saanu.

Then she baked this cherry topped version of New York Cheesecake. They said it was wonderful, but at this point I started to suspect that my humans had started to turn towards the dark side. See those fresh, tasty cherries on top of the cake? See if I got any? No, I didn't.

 photo DSCN0726_zpslsaqkpms.jpg

Sit vähän myöhemmin ne kävi jossain metsässä. Kai niillä oli tullut vähän huono omatunto, sain sieltä nimittäin tuliaisiksi aika hyviä metsämustikoita. Mut oisin mä voinut maistaa vähän tätä kantarellipastaakin. Eikö muka oo kasvisruoka? No on! Mut en saanut silti yhtään! Mä luulen et mun ihmiset on vaan ahneita.

A little later they went to someplace called forest. I guess they felt a bit bad, because I got some tasty bilberries from there. But I could have tasted just a little this chanterelle pasta as well. Isn't this a vegan dish, I ask? Yes it is! And I still didn't get any. I think my people are greedy.

 photo DSCN0741_zpsrqsfep2u.jpg

Sit ilosempiin kuulumisiin. Kuulin jonkun Keskeneräisen blogista jossa on kuulemma välillä hyviä piilokuvia. Kuulemma, en oo päässyt kattomaan sillä tietysti ihmisten mielestä se on kaneille sopimaton blogi. En tiä miks. No mut päätin sit tehä ihan oman piilokuvan kun sain tilaisuuden heinäpussin kaaduttua. Tässä se on! Etsikää kuvasta kaniini! Ei sit kurkita tonne alas heti!

Ok, but then let's wrap this post up with some happier news. There's this Keskeneräinen's blog (in Finnish), where the blogger sometimes posts some neat puzzling pictures. Or so I've heard, I haven't been allowed to look because of course my humans think the blog isn't suitable for rabbits (editor's note: This otherwise lovely blogger grows meat rabbits). I don't know why. But anyways, when a chance came, I decided to make my own puzzling picture. Here! Find a rabbit! And no peeking to the pic below!

 photo DSCN0767_zpst0vj5ype.jpgI

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

No nyt saa katsoa! Täällähän mää. Ja tietysti multa kiellettiin pää edellä muovipussiin ryömiminenkin heti kun saivat nää kuvat otettua.

Now you can look. I'm in here. And sure as taxes, my people forbade me to dive head-first into a plastic hay bag right after they had finished taking photos.

 photo 20161008_110103_zpszw9inmca.jpg

No niin, tässäpä tää tältä erää. Hyvää syksynjatkoa kaikille! Mä meen nyt miettimään vielä jotain mitä noi vois multa vielä kieltää. Mähän oon tän talon pikku päivänsäde, ja selvästi noi kaks saa tyydytystä siitä että kieltävät kaiken tosi hauskan pilkkueläimiltä. Kai saan vähän myötätuntoa ees teiltä?! Myös pupunnameja ja juustoa ja sipsiä voi lähettää vaikka postissa.

Terveisin,

Kola

So this is it! Happy fall, everyone! I'm going to think what fun I could do and be forbidden to do. I'm the little ray of sunshine of this household, and it's obvious those two humans are very happy when they get to tell "no" to me. I hope you, Dear Readers, are more compassionate. Maybe you could also send me some bunny treats and cheese and potato chips? 

Love, 

Kola

Dinosauruksia puistossa

Olen kytännyt Katlaa (mitä muuten todellakin kannattaa jatkaa, siellä tapahtuu jännittäviä asioita vaikka isoa pamausta ei ole vielä kuulunutkaan) niin innokkaasti että moni muu tärkeä uutinen on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi se että aitoa Jurassic Parkia ei tarvitse etsiä elokuvista vaan kipaisu rantaan tai kaupungin puistoon voi riittää. Uudessa Tiede-lehdessä pöllytettiin vanhentumaan päässeitä käsityksiä dinosauruksista. Ykköspaikalle jutun kirjoittanut Maija Karala nosti ansaitusti ajatuksen siitä että dinosaurukset olisivat kuolleet sukupuuttoon 66 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneessa massasukupuutossa ja modernit linnut polveutuvat pisimpään sinnitelleestä kourallisesta siivekkäitä dinosauruslajeja. Nyt on selvinnyt, että tämä on vain osatotuus. Todellisuudessa eräät dinosaurukset ovat selvinneet näihin päivin asti, näyttäen suunnilleen samoilta kuin ne ovat näyttäneet jo liitukaudella. 


Kutsumme näitä dinosauruksia sorsiksi.

Näkemyksen taustalla vaikuttanut fossiililöytö, Etelämantereelta Vegan saarelta löydetty sorsalintuihin kuulunut Vegavis iaai ei ole mikään uusi fossiililöytö, vaan ollut maisemissa jo vuodesta 1992 asti. Vegavikset räpylöivät Etelämantereen vesillä jo 68 miljoonaa vuotta sitten. Ne näyttivät sorsilta, polskuttivat kuin sorsat, ne olivat sorsia. Vaakut polskuttivat maailmanlaajuisen katastrofin läpi suunnilleen samannäköisinä kuin ennenkin, ja sen jälkeen ne ovat odottaneet kärsivällisesti jotakuinkin 66 miljoonaa vuotta jotta jostain ilmaantuisi vihdoinkin kädellislaji jolta saisi pullaa. Niiden ympärillä jylläsi massasukupuutto joka teki selvää kaikista dinosauruksista ja liskolinnuista, linnuista selvisi vain kourallinen kaikkein sopeutuvimpia lajeja. Voi olla sattumasta kiinni ettei nykyään ole olemassa hännällisiä tai hampaallisia lintuja. Tietysti sorsillakin oli sopivien ominaisuuksien lisäksi matkassaan enemmän onnea kuin Eurojackpotin päävoittajalla. Mutta silti.

Tämä oli pitkään kuitenkin vain yksi, kiistanalainen tulkinta. Pitkään ajatusta siitä että jokin linturyhmä olisi säilynyt massasukupuuttokauden läpi olennaisilta osiltaan nykyisen kaltaisena pidettiin mahdottomana. Nyt näyttää kuitenkin siltä että vähitellen näkemys on vahvistunut ja lopulta voittanut. Useimmat lintulajit ovat toki erilaistuneet muutamasta massasukupuutosta selvinneestä sissilajista viimeisten reilun 60 miljoonan vuoden aikana nykyiseksi lajikirjoiksi joka on valloittanut myös monet dinosauruksille aiemmin kuuluneet ekologiset lokerot. Paitsi sorsat. Ne ovat vain vähän päivittäneet tyyliään, mutta muuten porskuttaneet jotakuinkin ennallaan. Mitäpä sitä hyvää ja äärimmäisissä olosuhteissa testattua designia muuttamaan.

Sorsien lisäksi toinen ikivanha linturyhmä ovat muuten kanalinnut. Mutta sen ajatteleminen pidemmälti samalla istumalla alkaa olla maailmankuvalleni jo liian iso järkytys.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments