Kysy mitä vain, vastaukset osa 1: Lapsista, väestöräjähdyksestä ja vähän lasinpuhalluksestakin

No nyt on nukuttu ja syöty ja nautittu rauhaisista päivistä sen verran että jaksaa alkaa vuoden Kysy mitä vain-tempauksen kysymyssadon läpi käymisen. Tänä vuonna verkkoon tarttui useampi oman postauksensa vaativa kysymys. Aloitetaan pinon selvittely kuitenkin aikajärjestyksessä, jolloin ensimmäisenä vastausvuorossa on Anan kysymys. Ana kysyi:


Miten voi kunnioittaa ympäristönsuojelijaa, joka tekee omia lapsia? Koska voidaanhan katsoa, että uusi ihminen on ympäristöä rasittavin teko.

Minulla onkin vähän sellainen tunne että tämä on niitä kysymyksiä joita aika moni miettii, vaan ei kehtaa kysyä. Hyvä että Ana kehtasi! Tässäkin kysymyksessä on pieneen tilaan mahdutettu monta puolta, joita pitää tarkastella erikseen.

Lasten hankkiminen tosiaan vaikuttaa epäekologiselta valinnalta ihan sillä perusteella että ihmiset, etenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvavat ihmiset, kuluttavat paljon luonnonvaroja. On totta, että hyvin suuri osa ympäristökatastrofina tunnetusta ongelmavyyhdistä liittyy tavalla tai toisella siihen että ihmisten määrä ja kulutustaso ylittää ympäristön kestokyvyn. Tarkemmin ajatellen asia on kuitenkin monimutkaisempi. Esimerkiksi, on oletettavaa että valveutuneet ihmiset kasvattavat lapsistaankin ympäristötietoisia kansalaisia, millä perusteella on parempi että jos jonkun tähän maailmaan kannattaa lapsia hankkia, niin eikö mieluiten ympäristötietoisten kansalaisten jotka osaavat antaa lapsilleen hyvät eväät kohtuullisempaan elämään?

Toinen tärkeä pointti on, että lapsista ei koskaan tiedä mitä niistä tulee. Toisin sanoen, ihmisolentoja ei voi pitää vain kuluerinä vaan lasten tekeminen on eräänlaista uhkapeliä. Lottovoiton mahdollisuus on olemassa: on olemassa mahdollisuus siihen että lapsesta kasvaa (joko vanhempien tuella tai heistä huolimatta) sellainen ihminen josta on maailmankaikkeudelle paljon enemmän iloa kuin harmia. Tietysti toisinkin päin voi käydä. Humanistista ja myönteistä ajattelua edustaa nähdä lapset mahdollisuuksina eikä riskeinä. Toisin sanoen, on lähtökohtaisesti ekologisesti järkevää kannattaa ikäpyramidiongelmien paikkaamista maahanmuutolla (ja kulttuurin jatkumista tukevilla toimenpiteillä) lapsitehtailun sijaan ja puhua lapsivapaudesta hyvänä vaihtoehtona elää täysipainoinen elämä...mutta on ihmisvihamielistä ajatella että tiettyjen, jo syntyneiden lasten ei tulisi olla olemassa. Lapsikysymys voi siis olla niitä asioita jotka sopivat pohdittavaksi yleisellä tasolla mutta joissa elävän elämän tasolla kannattaa välttää jyrkkyyttä. Tätä asennetta tukee sekin, että vaikka lastenhankkimispäätökset suuntaan tai toiseen ovat rationalisoitavissa, ne eivät yleensä pohjimmiltaan ole rationaalisia. Eivätkä kaikki voi valita ollenkaan. Kaikki eivät tee päätöstä lasten hankkimisesta aidon vapauden tilassa, ja jotkut jäävät lapsettomiksi vasten tahtoaan.

Omasta puolestani voin sanoa, että en mielelläni ota vastaan eettisiä irto-tai uskottavuuspisteitä lapsivapaudestani juuri sillä perusteella että vaikka osaan perustella valintaani pitkästi järkisyillä, aivan perimmäinen syy lapsivapauteeni on se, että koko juttu ei vaan kiinnosta minua millään tasolla. Äitiys, lapset ja lapsiperhe-elämä eivät vaan nappaa. Tietyssä mielessä lapsivapaus ei minullekaan ole siis valinta, vaan kysymys on vain siitä että olen kuunnellut itseäni ja elän rehellisesti sen mukaan ajoittaisista ympäristön paineista huolimatta. Itsetuntemus ja rehellisyys ovat tietysti hyveitä (jotka parantavat elämää monessa muussakin yhteydessä), mutta vapaaehtoinen lapsettomuus ei kohdallani sitä ole, koska vaikka joku toinen voisi tehdä päätöksen moraalisena valintaprosessina, omalla kohdallani kysymys on tavallaan yhtä absurdi kuin jos joku haluaisi ihailla minua siksi että en ole opiskellut lasinpuhaltajaksi. Periaatteessa olisin voinut mennä opiskelemaan, periaatteessa lasinpuhaltajat tekevät mielestäni oikein hienoja esineitä, periaatteessa voisin keksiä joitakin hyviä syitä miksi en niin tehnyt...mutta käytännössä valintatilanteen konstruoiminen filosofian ja lasinpuhalluksen välillä olisi silti kohdallani täysin keinotekoista. Mutta puhun taas vain itsestäni, sillä toisaalta lasinpuhaltajia on olemassa, ja voi olla että on olemassa sellaisiakin lasinpuhaltajia jotka ovat joutuneet ankarasti miettimään, lähtisivätkö lukemaan käytännöllistä filosofiaa vai lasinpuhallusta...

 Lisäksi lapsivapaaksi jättäytymisessä on kyse päätöksestä joka on joillekin helppo mutta toisille äärimmäisen tuskallinen. Eri asiat ovat eri ihmisille helppoja tai vaikeita, ja siksi periaate "en minä muilta enempää vaadi kuin itseltäni" toimii paikoitellen aika heikosti. Minusta ihmisten arvottaminen sellaisten suoritusten perusteella jotka ovat toisille hyvin helppoja ja toisille ylivoimaisen vaikeita, on aika ongelmallista. Etenkin kun meillä ihmisillä on paha taipumus painottaa arvioissamme niitä asioita jotka ovat itsellemme helppoja. Minä voisin kerätä runsaasti hyvisirtopisteitä lapsivapaudellani...ja olla vastaavasti hyvin hissukseen sellaisissa seurapiireissä joissa luonteen erinomaisuutta mitataan vaikka sillä kuka laihduttaa puolessa vuodessa 20 kiloa. Ehkäpä on parempi pysytellä tällaisten sosiaalisten pelien ulkopuolella ihan kokonaan, myös silloin kun itse pääsisi loistamaan, ja koittaa nähdä ihmisissä se hyvä mikä heissä on. Kanssaihmisten paheiden luetteloimisesta tulee yleensä vain itselle paha mieli. Yleensä suuretkaan pahantekijät eivät paheksumalla parane. Isojen elämänvalintojen kuten lasten hankkimisen paheksuminen on sitä paitsi ongelma siltäkin kantilta, ettei paheksumisesta parhaimmillaankaan seuraa kuin pahaa mieltä kaikille. Mihin ne tehdyt lapset pitäisi pistää? Tältäkin kantilta katsottuna näyttää perustellulta lähteä siitä että lastenhankintapäätökset ovat perustavalla tavalla yksityisasioita, mutta väestöräjähdysongelmaan voi ja kannattaa puuttua yleisemmällä tasolla. Keinoja on, ja työtä on tehtäväksi sekä arjen asenteissa että yhteiskunnan tasolla. Lapsivapaasta elämästä pitäisi tehdä nykyistä normaalimpaa ja turvallisempaa.

Kysymykseen sisältyy toinenkin tärkeä näkökulma: millaisten ihmisten ideoita meidän kannattaa kuunnella? Pitääkö vaikka moraalisten esikuvien osata paitsi puhua viisaita myös elää esimerkillisesti? Vastaan lyhyesti että ei, sillä perusteella että puhuminen on niin paljon helpompaa kuin tekeminen että jos heittäydymme valikoiviksi, huomaamme äkkiä ettei ole ketään jota voisimme kunnioittaa. Paitsi tietysti omasta mielestään erityisen esimerkilliset ihmiset- sillä varauksella että itse en ole ehtinyt tähän mennessä tavata ketään lajin edustajaa joka tosiaan olisi enemmän esimerkillinen kuin tekopyhyyden paheesta kärsivä... Ajatellaanpa filosofi Jean-Jacques Rousseauta jonka tuotantoon kuului vaikutusvaltainen lasten hyviksi kansalaisiksi kasvattamista käsittelevä teos Émile. Teos oli omana aikanaan todella merkittävä ja sisälsi tärkeitä uusia ajatuksia. Rousseaun oma perhe-elämä sujui sitten heikommin: hän puhui kumppaninsa toimittamaan kaikki jälkeläisensä laitokseen...eivätkä 1700-luvun lastenkodit varmaankaan olleet kovin hyviä kasvuympäristöjä. Epic fail. Pitäisikö tästä siis päätellä etteivät Rousseaun ajatukset olleet hyviä ja omaksumisen arvoisia? Pitäisikö meidän päätellä että Rousseaun olisi pitänyt olla hiljaa kasvatukseen liittyvistä asioista? Vai onko järkevämpää ajatella, että yksityiselämänsä isoista sähläyksistä huolimatta Rousseau oli hyvä ja maailmaa parantamaan onnistunut filosofi sillä perusteella että hänen ajatuksensa olivat erinomaisia ja edistyksellisiä? Ehkä Rousseaun tapauksesta voi oppia senkin, että ihmisissä kannattaa arvostaa sitä hyvää mikä heissä on- ja että ihminen on siitä merkillinen otus että samaan yksilöön voi mahtua sekä suuria munauksia että suurta hyvää. On kaikin tavoin ikävää, jos annamme sen suuren hyvän näivettyä ja hiipua siksi että valitsemme pitää virheitä ja munauksia tärkeämpinä.

Pesäpäivätervehdys Pientilalta

Ensiksi kiitokset kaikille teille jotka lähetitte kysymyksiä tämän vuoden Kysy mitä vain-karnevaaliin. Kysymyksiä oli ilo lukea, vastauksia alkaa tippumaan sitä mukaa kun jaksan ja ehdin niitä miettimään. 

Sillä näidenkin pesäpäivien alla jaksun määrä tässä taloudessa on yleisesti aika lailla tämä.

 photo DSCN8801_1.jpg

Tässä vaiheessa haluaa Pientilan väki kuitenkin toivottaa teille kaikille rauhallisia pesäpäiviä, hyvää joulua, iloista saturnaliaa, rauhaa ja rakkautta lähipäivien viettoon.

 photo DSCN8791.jpg

Pieniä tekoja hitauden puolesta

Vuosituhannen vaihtumisen optimistinen samppanjahiprakka tuntuu lopullisesti haihtuneen. Tulevaisuus tuntuu päämäärältä jossa kellään ei ole kivaa. Pakolaiskriisi ja kotouttamisen ongelmat, suurtyöttömyyden muodostuminen pysyväksi, hyvinvointivaltion siirtyminen historiaan ja siitä seuraava kurjistuminen, epävarmuus ja epävakaus- kuka tuollaiseen tulevaisuuteen oikein haluaa? Silti pääministeriäkin kuunnellessa oppii että juuri sinne, tulevaisuuteen, on hirvittävä kiire. Ettei entropiaan olekaan luottamista vaan maailma pysähtyy ja kokee ihmeellisen nopean lämpökuoleman jos emme tohise, pöhise, aseta ja saavuta deadlineja, tee nopeita ja jämäköitä päätöksiä jotka joudutaan tosin pian perumaan koska ne oli valmisteltu luvattoman huonosti. Kuluttaa pitää samalla kun pitää säästää ja torjua ilmastonmuutosta. Sosiaaliseen mediaan pitää suoltaa päivityksiä että olisi sosiaalisesti olemassa vaikka mitään sanottavaa ei olisi ja vaikka informaatioähky ahdistaa niin ettei siitä selviä vyötä löysäämällä. Kuka kohta jaksaa tarttua filosofian tai edes talousteorian kirjoihin kun on tottunut siihen että kommunikaatio on läppää, heittoja ja servaamista? Ratkaisuiksi ongelmiin tarjotaan enemmän kaikkea: enemmän kiirettä, enemmän raadantaa, ahdistusta voi lohduttaa haalimalla lisää uutuuskrääsää, levottomuuteen auttaa varmaan se jos vaihtaa puolison tai ainakin olohuoneen värimaailman. Vai löytyisikö apu addiktion kehittämisestä tai vihaamisesta? Piristeistä ja raivosta saa ainakin hetkellisen energiaboostin. Eikö se ole hyvä, kun horisontissa siintävää uutta uljasta maailmaa ei ainakaan köyhille, kipeille ja hitaille rakenneta?


Mikään yllä mainitusta ei ole pakollista. Kaoottinen tulevaisuus ei ole väistämätön. Se on vain se mikä on tohottamalla tulossa. Nykyään muutoksen agentit ovat erilaisia kuin ennen, paljon hitaampia ja paljon hiljaisempia. Emme metsästä epätoivolla viittä minuuttiamme valokeilassa, riittävää on se huomio mikä meille vapailta ihmisiltä liikenee omia aikojaan. Emme ole nälkäisiä emmekä kunnianhimoisia vaan kylläisiä ja kunniallisia. Emme tiivistä sanomaa keskeisiin pointteihin, vaan kirjoittelemme pitkiä, kuvattomia juttuja jotka jo itsessään ovat kuvia siitä mitä ajatteleminen myös voisi olla. Emme halua menestyä kilpailussa vaan toivomme että kaikki voisivat kokea olevansa voittajia elämässä. Ajattelumme on ylpeästi hidasta, syvenevää, sellaista joka sekä vaatii lukijaa pysähtymään ja pureskelemaan hetken ajan että samalla luottaa siihen että yhä löytyy niitä joilta tämä ei ole liikaa vaadittu. Teemme pieniä, hiljaisia tekoja hitauden puolesta. Harkitsemme huolella miten ja millä tavoin olemme mukana maailmanmenossa. Vaalimme hiljaisuutta ja rakennamme siitä tiloja joihin suuret ja hitaatkin ajatukset mahtuvat. Leikkaamme turhan touhottamisen omasta elämästämme, ymmärrämme että päämääriin voi päästä harkitusti etenemällä vähintään yhtä nopeasti kuin näyttävällä höseltämisellä. Emme rakenna omilla valinnoillamme sellaista tulevaisuutta josta emme pidä vaan toimimme valoisan tulevaisuuden puolesta. Emme edes vaivu lohduttomaan epätoivoon synkkien kehityskulkujen edessä, sillä kaikessa hiljaisuudessa olemme oppineet jotakin valona olemisesta...

ETA: Vielä on viikonloppu aikaa kysyä mitä vain!

Kaksi astetta

Tänään lämpötila on täällä Virkkalassa +2 astetta ja taivaalta tulee vettä. On siis oikein hyvä hetki miettiä ilmastonmuutosta. Pariisin ilmastokokouksessa YK:n jäsenvaltiot sitoutuivat toimiin joiden tarkoituksena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen, mieluummin sen alle. Lukuja makustellessa on hyvä muistaa että ilmasto on jo lämmennyt ja että se tulevaisuudessä lämpenee täällä Pohjolassa keskimääräistä enemmän, vieläpä siten että eniten lämpenemistä ennustellaan tapahtuvaksi joulukuussa. 

Kaksi astetta plussaa joulukuussa tietää pimeyttä ja sadetta. Nollan alapuolella odottaisi talven ihmemaa. Se karkaa kauemmaksi. Sanomattakin on selvää että lyhenevällä, pimenevällä ja vetistyvämmällä talvella on vaikutuksensa lajistoomme. Pohjoiseen sopeutuneet lajit joutuvat väistymään -tai pahimmassa tapauksessa katoamaan kun Lapin ääret tulevat vastaan. Ehtivätkö lajit sinnitellä edessä olevat vuosikymmenet kunnes ne päättäväiset toimenpiteet joihin toivon mukaan yhteistuumin ryhdymme, alkavat kantaa? Kaksi astetta on kunnianhimoinen tavoite, mutta kun muutkaan ympäristöuhkat eivät ole varsinaisesti kadonneet mihinkään, on kysyttävä riittääkö se pitämään potentiaalisten ilmastopakolaisten kotiseudut asuttavina ja jääkö pohjoisille lajeille riittävästi turvapaikkoja joihin ne ehtivät siirtyä ennen kuin sukupuuttoaallon uhriluettelo saa taas uusia jäseniä.

Ilmasto on vaihdellut aikaisemminkin. Se minkä ilmastoskeptikot sujuvasti unohtavat on, että ihmisen masinoimassa ilmastonmuutoksessa ongelmallista ei ole se että muutosta on vaan muutoksen nopeus ja rajuus yhdistettynä muuhun ihmisen toimintaan joka vähentää lajien sopeutumiskeinoja. Ei ole mikään ongelma, että kotikulmillani sinnittelee yhä jälkiä edellisestä lämpökaudesta eikä se että jalopuille ja lehtimetsille tyypillisille linnuille on luvassa suotuisampia säitä. Ongelma on, että ihmisen toiminta ei näy vain lämpömittarissa. Se on myös populaatioiden pirstoutumista, saastumista, luonnon jäämistä rakentamisen ja viljelemisen alle. Se on välinpitämättömyyttä, kulutushumalaa ja mällätään kun vielä voidaan-mentaliteettia, krääsän arvostamista elämää korkeammalle. Ilmastonmuutoksella on omat seurauksensa, mutta ympäristökatastrofi viittaa kielenkäytössäni ihmisen toiminnan aiheuttamien ongelmien summaan jotka sekä muuttavat ilmastoa että ovat heikentäneet luonnon keinoja sopeutua siihen.

Jouluksi Virkkalaan on luvattu viitisen astetta plussaa. Meteorologit vakuuttavat, että valkeat joulut eivät ole kadonneet ikiajoiksi. Ne ovat vain harvinaistumaan päin. Marrasaika on kalenterin mukaan jo ohi, mutta ulkoa sitä ei näe. Selviytymiskeinojen pakkiin on alettava lisätä myös keinoja selviytyä masentumatta pitkässä, märässä pimeydessä. Yksi hyvä keino on tehdä ilmaston eteen voitavansa, ei enempää eikä vähempää.

ETA: Niinjuu, Kysy mitä vain-tempaus on taas käynnissä ja kommenttilaatikossa on vielä runsaasti tilaa.

posted under , , | 2 Comments

Kysy mitä vain 2015

Jopa on aika vierähtänyt niin että taas on aika Kysyä Mitä Vain. Suuret, pienet, helpot ja mahdottomat- kaikenlaiset kysymykset ovat taas tervetulleita joko tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai sähköpostiin (osoite saarapistejpistereimanätgmailpistecom) viikon loppuun asti. Vastailen sitten parhaani mukaan, mutta tietysti ilman laatutakuuta.

Edellisten vuosien karnevaalitunnelmiin pääsee vaikka tästä

posted under | 4 Comments

Pesäpäivien lähestyessä

Suomenuskoinen perheemme viettää joulua perinteisen sukulointireissun verran. Kotiin päästyämme heittäydymme hartaan uskonnollisiksi ja vietämme huolella pesäpäiviä. Siis rentoudumme ja retkotamme antaumuksella. Kaikki ohjelmallisuus on peruttu: kävelyllä käydään jos siltä tuntuu, syödään kun on nälkä, nukutaan kun väsyttää. Ulkomaailman kanssa ei liiemmin kommunikoida. Haaste on tietysti siinä että jotta tämä onnistuisi, tulee edeltävinä viikkoina helposti koohotettua senkin edestä. Jotta voisi levätä laakereillaan edes pari päivää, talon pitäisi olla supersiisti ja ruokakomeron pullistella lämmittämistä vailla valmiita herkkuja useammaksi päiväksi. Kaikkien tekemättömien pikku tehtävien pitää olla tehtynä. Edistystä on tapahtunut siinä että itse pesäpäivinä osaamme jo rentoutua paremmin. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä että myös näinä edeltävinäkään viikkoina maailmanlopun meininki ei ole suotavaa. Pesäpäivien perusidea on lepo ja hengähdyshetki ennen kuin päivät alkavat taas pidentyä. Eikö tästä menekin vähän maku, jos ensin on uuvuttanut itsensä oikein urakalla?

Olen tässä alkanut epäillä, että pesäpäivien ideana ei ole pelkästään lepo vaan ne ovat myös tilaisuus tarkistaa virittyneisyystilansa. Käykö leppoistamisajattelun puolestapuhujakin todellisuudessa vähän ylikierroksilla, todellisten lisäksi myös itse keksittyjen aikataulujen piiskaamana? Onnistuuko rentoutuminen auringon perässä vai annanko itselleni luvan rentoutua vasta sitten kun elämä on täydellisessä järjestyksessä? Kumpi on todella pienempi paha: stressata siivouksesta, ruuanlaitosta ja sekalaisista tekemättömistä puuhista koko joulukuun ajan, vaiko tehdä pikku tehtävä tai pari pesäpäivien aikana jos tarvis on? Mitä tapahtuu, jos tänä vuonna en koitakaan saada maailmaa valmiiksi pesäpäiviin mennessä jotta voin jouluvierailulta palatessani romahtaa sohvan pohjalle, vaan yrittäisin pitää mielessä auringon tekemiset ja rauhoittua hiljalleen kohti pesäpäiviä? 

Tätä voisin tänä vuonna kokeilla.

posted under , , | 0 Comments

No logo vai logo okei?

Olette ehkä huomanneet että postaukseni ovat viime aikoina olleet maailmantilanteeseen nähden hiukan kevyenpuoleisia. Syynä tähän on se että maailmantilanteen murehtimisen lisäksi elän yksityiselämässänikin rasittavia aikoja. Yritän siis elää kuten opetan ja pitää huolta itsestäni. Tästä huolimatta, niissä (minulle) kevyemmissä aiheissakin on kaikenlaista tärkeää. Niille joiden mielestä pukeutuminen on tylsä aihe, muistutan heti alkuun että pukeutuminen on vain kätevä esimerkki arkisesta kulutuksesta ja että eettisen pohdinnan kannalta monet mietteet jotka sopivat pukeutumiseen toimivat ihan hyvin myös mietittäessä muita arkisen kuluttamisen muotoja.

Pitsiunelmien Rinna pohti postauksessaan hyvää makua ja sitä miten siihen on aiemmin kuulunut myös tietty pidättyvyys. Nykyään tämä ajattelu on väistynyt ja muodissa ovat logotuotteet, joiksi lopun postauksen ajan laskemme myös ikoniset design-tuotteet ja kuosit jotka ovat niin tunnistettavia että useimmat muotia seuraavat osaavat yhdistää ne tiettyyn, kalliiseen merkkiin. Tämä määritelmä tietysti vuotaa kaikista nurkistaan: on paljon muodin ystäviä, esimerkiksi alakulttuureihin tai historiallisiin tyyleihin mieltyneitä jotka eivät taatusti tunnista tämän vuodet IT-laukkua kun sellaisen näkevät. Kalliskin on hyvin suhteellinen käsite. Monelle 20 euroa on vaatteesta tosi iso raha, eivätkä kaikki varakkaatkaan ole todellakaan valmiita maksamaan kolminumeroista summaa mistään vaatteesta tai asusteesta. Hinnan sijaan on ehkä parempi ajatella eksklusiivisuutta: tunnettu keskihintainenkin merkki voi saada statuslisää jos sen hankkiminen Suomesta käsin on hankalaa. 

Ei kuitenkaan hirttäydytä täydellisen määritelmän metsästämiseen, vaan yritetään eteenpäin. Rinna toi postauksessaan esiin logotuotteen mainoksellisuuden. Logo on valmistajansa, valmistajan arvomaailman ja muiden saman valmistajan tuotteiden mainos. Tältä kantilta katsottuna Hankkijan lippis ja Vuittonin logokuosinen laukku toimivat täsmälleen samalla tavoin. Ne liittävät kantajaansa tiettyyn elämäntapaan ja arvoihin -ja kuten sosiologiasta voi oppia, maku ei ole pelkkä mieltymys vaan makuasiat voidaan sijoittaa hierarkkisesti. Hankkijan lippis voisi edustaa epälegitiimiä makua: maalaisuutta, matalasti koulutettua vanhempaa henkilöä jolle pukeutumisessa ovat tärkeitä ennen muuta käytännöllisyys ja edullisuus, ja jolle mainoslippis on siksi ihan hyvä kapine. Vuittonin laukku taas viestii kaupunkilaista elämäntapaa, muodikasta kansainvälisyyttä ja varakkuutta. Rajat eivät tietenkään ole tiukkoja ja niillä voidaan jopa leikitellä. Kyllä sitä Vuittonia voi kantaa kirkonkylälläkin, ja mökiltä napattu isän hankkijalippis voi olla Punavuoressa ironinen hipster-statement. Mainostamiskysymys ei ehkä kuitenkaan ole eettisesti kovin merkittävä, eikä mainoksen viesti ole aivopesua vaan viesti johon voidaan reagoida monin tavoin: ihailevan lisäksi myös ironisesti, huvittuneesti ("luuleeks toi olevansa hianoki?") tai jopa paheksuvasti ("siinä sitä mainostetaan taas riistofirmaa"). Logotuotetta käyttämällä voi pyrkiä rakentamaan itsestään myönteistä kuvaa, mutta se mikä viesti katsojalle perille tulee on toinen juttu. Myönteisintä palautetta voinee taas odottaa omilta viite- ja vertaisryhmiltä. Se mitä katsoja logotuotteessa näkee on tosiaan hänen omassa päässään...ainakin melkein.

Tuotteiden eettisyydestä puhuttaessa on perinteisesti tarkoitettu valmistusolosuhteiden päivänvalonkestävyyttä sekä tuotteen elinkaareen liittyviä konkreettisia seikkoja kuten laatua ja kierrätettävyyttä. Hyve-eetikon silmiin tässäkin käsityksessä on vielä hieman laajentamisen varaa. Hyve-etiikassahan ajattelemme että teon eettisessä arvioinnissa keskeistä ovat motiivit sekä ne hyveet tai paheet joita teot ilmentävät. Onko logotuotteen käyttö mökki-tai kotivaatteena mielekäs idea? Useimpien mielestä tuskin on, vaan logot on tehty näytettäväksi. Ehkä logotuotteen valitseva haluaa samaistua logon tunnetuksi tehneeseen julkkikseen. Ehkä hänelle logo on hienostuneen maun symboli ja voimaannuttaa käyttäjäänsä. Tai ehkä hänestä logollinen tuote todella on kaunis ja verrattoman laadukas. Ainakin itse olen tätä mieltä muutamasta huivistani. Merkki ei estä minua käyttämästä niitä ilolla...kunhan ensin olen taitellut logon piiloon.

Sillä koska tämän postauksen määritelmän mukaisesti logotuotteet ovat massatuotettua luksusta, siihen on sisäänrakennettuna yksi tosi ikävä puoli: ylellisyysmerkin logon tarkoitus on erotella. Ja tahtoipa käyttäjä sitä tahi ei, logotuote viestii sellaisesta varakkuudesta joka on monen ulottumattomissa.

Tällä hetkellä Suomen asiat ovat aika kurjasti. Eriarvoisuus on kasvussa, massatyöttömyys jyllää ja kaikki ovat sitä mieltä että leipäjonot ovat täällä jäädäkseen. Moni joutuu tinkimään perustarpeistaan, monen elintaso on lasku- pikemminkin kuin noususuunnassa. Ja tutkimuksesta tiedämme, että länsimaisessa köyhyydessä ei pahinta ole jatkuva huoli toimeentulosta vaan juuri osattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne, niistä nouseva kateus ja katkeruus. Moni syrjäytyy ilman omaa syytään, ja toisaalta monen "menestyjän" takaa löytyy iso annos hyvää onnea. Nämä tunteet vaikuttavat monien yhteiskuntaamme vaivaavien isojen ongelmien taustalla, alkaen poliittisesta passiivisuudesta ja syrjäytymisestä pakolaisvihaan. Logot ovat yksi tapa joilla eriarvoisuus näkyy katukuvassa -näkyypä sittenkin vaikka logon käyttäjä ajattelisi vain olevansa muodikas. 

Toiseksi, logotuotteiden esittäminen haluttavina aiheuttaa paineita etenkin nuorille, ja mahdollisesti heidän elämäänsä rahoittaville vanhemmille. Moni miettii onko kiinnostava ja suosittu jos haluttuihin merkkeihin ei ole varaa. Moni sijoittaa luksuslaukkuun tai logohuiviin rahat joille paljon parempi osoite olisi säästötili. Monet luksuksen himo tai tulotasoa ylellisempään kulutustasoon tottuminen ajaa talousvaikeuksiin -jotkut jopa tekemään vakavia rikoksia (ei, en liioittele. Muistattehan että olen myös maallikkotuomari...) Tältä pohjalta voi vakavamminkin miettiä, olisiko maailma hieman parempi paikka jos varallisuutta näytettäisiin hillitymmin eikä sen näyttäminen rajoittuisi massatuotettuun luksukseen. Voisivatko asiat olla paljon paremmin jos yrittäisimme arjen pienissä valinnoissa toimia tavalla joka ei ole omiaan lisäämään kanssaihmisten kärsimystä, osattomuuden tai eriarvoisuuden tunnetta? Hyve-etiikassahan emme mieti mikä on sallittua tai kiellettyä, vaan sitä millainen toiminta olisi mahdollisimman hyvää.

Jos merkkituotteen on ostanut kauneuden ja laadun takia, tarkoituksena hankkia vähän ja upeaa mieluummin kuin kasa krääsää, tämä asenne näkynee siinä että pystyy nauttimaan hankinnastaan hillitysti. Näin voi tehdä ainakin joko piilottamalla logot tai käyttämällä tuotetta sellaisissa tilaisuuksissa joissa mielipahan aiheuttaminen on epätodennäköistä. Jos näyttämisen halua ei yhtään ole, voi ehkä olla näyttämättä -ja jos sitä on, sen tiedostaminen on hyvä lähtökohta syvällisemmille tutkiskeluille. Koska logo ei ole laadun tae vaan toisinaan pelkkä rahastuskeino, laatua ja kauneutta voi löytää myös logottomina versioina. Massaluksustuotteen hinnalla saisi usein myös teetettyä ammattilaisella upean, uniikin tavaran. 

Lopuksi pitää ehkä ottaa kantaa siihen yleiseen syvään vakaumukseen että kalliiden tavaroiden, etenkin vaatteiden ja asusteiden, ostaminen on automaattisesti eettisesti arveluttavaa sillä se on turhamaista. Ainakin useimmat voisivat ostaa tarvitsemansa käytettynä ja käyttää yli jäävät rahat hyväntekeväisyyteen. Tässä postauksessa olen pohdiskellut sitä miten "nyt lähtee halvalla"-mielenmaisemassakin on omat ongelmansa ja miten muotipohdinnatkin voivat olla vain pieneltä osin ulkonäkö- ja makuasioiden märehtimistä ja suuremmalta osin enemmän tai vähemmän harkittuja kannanottoja suuriin kysymyksiin. Tunnen kyllä tiettyä sympatiaa tätä näkemystä kohtaan, mutta viime vuosina olen pehmentynyt. Ja sitten on tietysti se ongelma, että väärässä paikassa pihistäminen tarkoittaa helposti sitä että ostaa tuotteen hintaan jolla eettisen vastuullisen tuotantotavan noudattaminen on mahdotonta. Sen paikkaaminen hyväntekeväisyydellä on vähän nurinkurista... Tässä postauksessa olen pohtinut asioita jonkin verran.
Arjen tasolla jatkan yhä tasapainottelua eettisen järkevyyden, kauneuden tavoittelun ja rajallisten resurssien fiksun käyttämisen välillä...tietysti toivoen että jos vain jaksaa ajatella ahkerasti, monimutkaisissakin mietinnöissä on mahdollista edistyä.

"Sivistysvaltiossa" tapahtuu

Tämän päivän uutisvirtaan on ehkä monelta hukkunut tämä pikku-uutinen jossa kerrotaan että Suomea edustetaan tänä vuonna Miss Maailma-kisoissa pilailupuodista hankitussa halvassa lapinpukujäljitelmässä. Näin me täällä Suomessa kunnioitamme alkuperäiskansamme kulttuuria ja oikeuksia. Ei nimittäin ole ihan ensimmäinen kerta tämän lajin tunarointia. Eikä meidän täällä Suomessa tarvitse edes pitää turhaa kiirettä ILO:n itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen ratifioinnin kanssa. Kun meillä ollaan niin sivistyneitä ja oikeudenmukaisia ihan luonnostaan. Ainakaan ei olla tarkoitettu loukata ketään...

Voisin narista tästä aiheesta pidemmältikin piikikkäästi. Sofia sanoo kuitenkin paremmin, Voi olla peräti niin, että pienet sorretut saamelaisraukat eivät tarvitse valtaväestöä edustavaa bloggaajaa edes puolustamaan saamelaisten oikeuksia niin kuin etelän bloggaaja parhaiten osaa ja hyväksi näkee. Ainakin juuri nyt minusta tuntuu kaikin puolin paremmalta idealta lopettaa tähän ja tyytyä antamaan vähemmistölle tilaa tässä pienessä blogiavaruuden nurkassa jotta he voivat puhua itse omasta puolestaan.

ETA: Löysin minä Sofialta upotettavankin pätkän. Tässä hyvin ajankohtaisessa videossa Sofia näyttää miten oikea lapinpuku puetaan vikkelästi, ja kertoo samalla valaisevia asioita.

posted under , | 2 Comments
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments