"Sivistysvaltiossa" tapahtuu

Tämän päivän uutisvirtaan on ehkä monelta hukkunut tämä pikku-uutinen jossa kerrotaan että Suomea edustetaan tänä vuonna Miss Maailma-kisoissa pilailupuodista hankitussa halvassa lapinpukujäljitelmässä. Näin me täällä Suomessa kunnioitamme alkuperäiskansamme kulttuuria ja oikeuksia. Ei nimittäin ole ihan ensimmäinen kerta tämän lajin tunarointia. Eikä meidän täällä Suomessa tarvitse edes pitää turhaa kiirettä ILO:n itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen ratifioinnin kanssa. Kun meillä ollaan niin sivistyneitä ja oikeudenmukaisia ihan luonnostaan. Ainakaan ei olla tarkoitettu loukata ketään...

Voisin narista tästä aiheesta pidemmältikin piikikkäästi. Sofia sanoo kuitenkin paremmin, Voi olla peräti niin, että pienet sorretut saamelaisraukat eivät tarvitse valtaväestöä edustavaa bloggaajaa edes puolustamaan saamelaisten oikeuksia niin kuin etelän bloggaaja parhaiten osaa ja hyväksi näkee. Ainakin juuri nyt minusta tuntuu kaikin puolin paremmalta idealta lopettaa tähän ja tyytyä antamaan vähemmistölle tilaa tässä pienessä blogiavaruuden nurkassa jotta he voivat puhua itse omasta puolestaan.

ETA: Löysin minä Sofialta upotettavankin pätkän. Tässä hyvin ajankohtaisessa videossa Sofia näyttää miten oikea lapinpuku puetaan vikkelästi, ja kertoo samalla valaisevia asioita.

posted under , |

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

What a pretty and talented young woman!

Saara R kirjoitti...

She's a very talented singer-songwriter, and I appreciate that she is using her talent for doing good.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments