Pieniä tekoja hitauden puolesta

Vuosituhannen vaihtumisen optimistinen samppanjahiprakka tuntuu lopullisesti haihtuneen. Tulevaisuus tuntuu päämäärältä jossa kellään ei ole kivaa. Pakolaiskriisi ja kotouttamisen ongelmat, suurtyöttömyyden muodostuminen pysyväksi, hyvinvointivaltion siirtyminen historiaan ja siitä seuraava kurjistuminen, epävarmuus ja epävakaus- kuka tuollaiseen tulevaisuuteen oikein haluaa? Silti pääministeriäkin kuunnellessa oppii että juuri sinne, tulevaisuuteen, on hirvittävä kiire. Ettei entropiaan olekaan luottamista vaan maailma pysähtyy ja kokee ihmeellisen nopean lämpökuoleman jos emme tohise, pöhise, aseta ja saavuta deadlineja, tee nopeita ja jämäköitä päätöksiä jotka joudutaan tosin pian perumaan koska ne oli valmisteltu luvattoman huonosti. Kuluttaa pitää samalla kun pitää säästää ja torjua ilmastonmuutosta. Sosiaaliseen mediaan pitää suoltaa päivityksiä että olisi sosiaalisesti olemassa vaikka mitään sanottavaa ei olisi ja vaikka informaatioähky ahdistaa niin ettei siitä selviä vyötä löysäämällä. Kuka kohta jaksaa tarttua filosofian tai edes talousteorian kirjoihin kun on tottunut siihen että kommunikaatio on läppää, heittoja ja servaamista? Ratkaisuiksi ongelmiin tarjotaan enemmän kaikkea: enemmän kiirettä, enemmän raadantaa, ahdistusta voi lohduttaa haalimalla lisää uutuuskrääsää, levottomuuteen auttaa varmaan se jos vaihtaa puolison tai ainakin olohuoneen värimaailman. Vai löytyisikö apu addiktion kehittämisestä tai vihaamisesta? Piristeistä ja raivosta saa ainakin hetkellisen energiaboostin. Eikö se ole hyvä, kun horisontissa siintävää uutta uljasta maailmaa ei ainakaan köyhille, kipeille ja hitaille rakenneta?


Mikään yllä mainitusta ei ole pakollista. Kaoottinen tulevaisuus ei ole väistämätön. Se on vain se mikä on tohottamalla tulossa. Nykyään muutoksen agentit ovat erilaisia kuin ennen, paljon hitaampia ja paljon hiljaisempia. Emme metsästä epätoivolla viittä minuuttiamme valokeilassa, riittävää on se huomio mikä meille vapailta ihmisiltä liikenee omia aikojaan. Emme ole nälkäisiä emmekä kunnianhimoisia vaan kylläisiä ja kunniallisia. Emme tiivistä sanomaa keskeisiin pointteihin, vaan kirjoittelemme pitkiä, kuvattomia juttuja jotka jo itsessään ovat kuvia siitä mitä ajatteleminen myös voisi olla. Emme halua menestyä kilpailussa vaan toivomme että kaikki voisivat kokea olevansa voittajia elämässä. Ajattelumme on ylpeästi hidasta, syvenevää, sellaista joka sekä vaatii lukijaa pysähtymään ja pureskelemaan hetken ajan että samalla luottaa siihen että yhä löytyy niitä joilta tämä ei ole liikaa vaadittu. Teemme pieniä, hiljaisia tekoja hitauden puolesta. Harkitsemme huolella miten ja millä tavoin olemme mukana maailmanmenossa. Vaalimme hiljaisuutta ja rakennamme siitä tiloja joihin suuret ja hitaatkin ajatukset mahtuvat. Leikkaamme turhan touhottamisen omasta elämästämme, ymmärrämme että päämääriin voi päästä harkitusti etenemällä vähintään yhtä nopeasti kuin näyttävällä höseltämisellä. Emme rakenna omilla valinnoillamme sellaista tulevaisuutta josta emme pidä vaan toimimme valoisan tulevaisuuden puolesta. Emme edes vaivu lohduttomaan epätoivoon synkkien kehityskulkujen edessä, sillä kaikessa hiljaisuudessa olemme oppineet jotakin valona olemisesta...

ETA: Vielä on viikonloppu aikaa kysyä mitä vain!

2 kommenttia:

Airi kirjoitti...

Viisaasti kirjoitettu!

Saara R kirjoitti...

Kiitos, Airi!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments