Ostoshuumaa ja -tylsyyttä

Nostelin paketista tilaamiani vaatteita, päällimmäisenä tunteena tylsyys. Maalaismekkojen ompeluprojekti jatkaa yhä siirtymistään hamaan tulevaisuuteen, kuukausi toisensa jälkeen. Siispä ostovaatteille oli tarvetta. Ostoskoriin oli päätynyt klassisia, hyvälaatuisia perusvaatteita ilman mitään trendikkäitä jujuja, jippoja tai juttuja. Olin vain miettinyt mitä minulta puuttuu ja hankkinut tarvitsemani. Ostoksissani ei ollut yhtään mitään nähtävää tai fiilisteltävää. Kotiutin kamat, maksoin laskut ja arki jatkui astetta miellyttävämmin. Uudet kamppeet sujahtivat vanhojen jatkoksi ja pääsivät heti ahkeraan käyttöön. Ompelulamaannuksen madaltama mielialani alkoi nousta huomatessani että tylsä ostoslistani oli ollut oikeassa ja uudet hankinnat olivat oikein onnistuneita. Elämäni tosiaan oli muuttunut hieman mukavammaksi. Sitten huomasin sen muuttuneen hieman kauniimmaksi sillä huomasin parin vähälle käytölle jääneen korun sopivan loistavasti yhteen uuden puseron kanssa... Sen minkä olin shoppailun elämysvajeessa menettänyt, sain korkoineen takaisin arjessa. Odotellessani sitä päivää jona pääsen taas täyttämään vaatekaappia kotitekoisella, voisin elää mukavasti ja nauttia niistä hyvistä puolista joita tämänhetkiseen elämäntilanteeseen sisältyy.

Sitten silmiini sattui tämä kirjoitus jossa kerrottiin millaista oli tehdä ostoksia H&M:n maailmanlaajuisesti tunnissa loppuunmyydystä yhteistyömallistosta. Kirjoittajalle pitäisi ehkä myöntää kulttuuripalkinto ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Siellähän se oli, kaikki se draama mikä omista ostoksistani oli puuttunut, kaikki kimallus myöskin. Yritin kuvitella, millaista olisi taistella vaatteista muiden fashionistojen kanssa, jonottaa tunti sovituskopille käsissäni sekalainen pino vaatteita, yrittää päästä epätoivoisesti läpi kävijäryntäyksen alla kaatuilevaan nettikauppaan, koittaa saada käsiin "edes jotakin" tai perustella miksi vaate kannattaa sittenkin hankkia väärässä koossa huomatessani että havittelemani tuote oli myyty loppuun. Ymmärsin saaneeni arvokkaan tilaisuuden kurkistaa omille tavoilleni täysin vastakkaiseen maisemaan jossa onni tulee ostamisesta pikemminkin kuin hyvin pukeutumisesta. Tämä on se mielenmaisema mikä on viime vuosina vahvistunut. En oikein ymmärrä, miten niin on edes päässyt käymään. On irvokasta että tavara- ja jätevuorten alle hukkumaisillaan olevassa maailmassa ihmiset voidaan helposti ajaa ostoshysteriaan luomalla illuusio siitä että massatuotettu, epäkäytännöllinen tavara on jotenkin arvokasta ja ainutlaatuista. Että alennusmyynnit jotka koittavat samaan aikaan joka vuosi tarjoaisivat juuri tällä kerralla jotakin ainutlaatuista ja korvaamatonta. Sellainen todellisuus kuitenkin on, ja jostakin etiikan ystävien pitäisi löytää juuri oikeat sanat joilla rikkoa lumous ja saada tolkku vaikuttamaan huumaa houkuttelevammalta.

Mielessä alkoi hahmottua ajatus: vaikka markkinakoneisto mitä väittäisi, ostamisen ei ole tarkoitus olla elämyksellistä. Ehkä sen ei ole tarkoitus olla edes erityisen kivaa. Kokemani tylsyys olikin ehkä päin vastoin merkki siitä että nyt olen toimimassa fiksusti ja harkitusti. Sen sijaan on katsottava arkea. Täyttyykö kotitölli vähitellen roinasta jos ei tavaraa ole jatkuvasti raivaamassa? Tuottaako omaisuus iloa ja tekeekö sen läsnäolo arjesta paremman? Millaisia tunteita omien tilitapahtumien seuraaminen herättää? Olenko tuhlannut vai onnistunut sijoittamaan viisaasti hyvinvointiin? Seuraako ostoshuumaa ostoskrapula vai onko havaittavissa merkkejä lisääntyneestä hyvinvoinnista? Haukkaako tavaran kantaminen pirttiin ja pirtistä ulos elämästäni kallista aikaa ja jaksamista jolle olisi parempaa ja hauskempaa käyttöä? Jos on vilpittömästi sitä mieltä että ostaminen on merkittävä elämänilon ja endorfiinipöllyn lähde, on hyvä ymmärtää kärsivänsä paheesta jota kannattaa alkaa korjaamaan. Jos ei muuten niin siksi että kerskakulutus on niin tuhoavaa. On olemassa niin paljon parempiakin ilon lähteitä, alkaen siitä paremmasta arjesta josta nauttivat ne jotka ovat onnistuneet tekemään erinomaisen onnistuneita ostoksia.

Alkaneeseen Pariisin ilmastokokoukseen on ladattu paljon toiveita ja paljon huolta. Päättäjien viisaudesta ei koskaan tiedä. Omaansa voi kuitenkin yrittää kehittää. Kulutusyhteiskunnassa niin paljon riippuu kuitenkin siitä mitä me valinnanvaraa omaavat rikkaiden maiden kansalaiset arvostamme ja millaisia kuluttajia olemme. Presidenteillä ja suuryritysten toimitusjohtajilla on paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin meillä- mutta onko se ero paljoakaan suurempi kuin se ero joka vallitsee meidän ostospäätöksiä tekevien vapaiden kansalaisten ja kaukoidän hikipajoissa raatavien orjien välillä? 

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments