Muistilappuja itselle: olen riittävästi

Uppista! Päädyin marraskuun aluksi pitämään pientä blogilomaa ihan yllättäen. Ja sillä välin lukijakunta vain kasvaa... :D

Takaisin blogin ääreen minut herätteli se kun huomasin päivän nettihesarin luetuimpien uutisten joukossa killuvan pelotteluotsikon siitä miten paistinpannunsa voi pilata vain muutamassa hetkessä. Samassa lehdessä kerrottiin myös, että useimmat toimistotyöläiset syövät ihan väärin. Jos olisin laajentanut kierrosta ajallisesti tai ottanut katsaukseen mukaan muita lehtiä, olisin epäilemättä joutunut huomaamaan että minä, aikuinen ja koulutettu ihminen, en myöskään osaa pukeutua, kuntoilla enkä hoitaa kotiani. Jos tai siis kun näin on, armoa ei yleensä ole luvassa: teet väärin ja olet vääränlainen, korjaa tapasi heti paikalla tai olet kelvoton. Sitten ihmetellään, miksi kansa masentuu ja ahdistuu. Kun useimmilla meistä on elämässämme paistinpannujen ja ripsivärien lisäksi ihan oikeitakin rankkuuksia ja huolenaiheita. Otsikot piiloon klikattuaan olo on hetken halju: miten niistä isoista haasteista on mitään toivoa selvitä kunnialla, jos media vyöryttää päivästä toiseen narinaa siitä miten olemme epäonnistujia jo arjen helpoissa pikkuasioissa.

Sitten Järki jo riensikin muistuttamaan, että ammattieetikkona minulla lienee hieman parempi käsitys hyvästä ja pahasta, kiitettävästä ja paheksuttavasta kuin klikkauksia metsästävillä toimittajanplantuilla. Osaan perustella tosi hyvin sen miten ihminen tarvitsee toimiakseen hyvin ja eettisesti kestävällä tavalla resursseja, alkaen siitä että havaitulle toiminnalle on olemassa todellisia vaihtoehtoja. Ja tärkein resurssi on jaksaminen. Jo pelkkä välittäminen vaatii jaksamista, ja tärkeiden asioiden eteen työskenteleminen ja itsensä kehittäminen vaativat sitä vielä enemmän. Eikö ole jotenkin hölmöä käyttää rajallisia voimavarojaan paistinpannuista tai ulkonäön puutteista stressaamiseen, ainakin niin kauan kuin kehitettävää on isommissa ja tärkeämmissäkin asioissa? Milloin näkisin päivälehden jossa heristeltäisiin vakavasti sormea edes aikamme suurille paheille kuten ahneudelle, kovasydämisyydelle, välinpitämättömyydelle, epärehellisyydelle tai silkalle häijyydelle? Sopiiko minun ihan vapaasti olla vaikkapa älyllisesti laiska, kunhan paistinpannuni on tiptop-kunnossa? Sillä tässä marraskuisessa maassa ympärilleni katsoessani minulle ei ole tullut sellaista oloa että suuret paheet on tämän kansan keskuudessa jo selätetty niin että on aivan järkevä siirto keskittyä hiomaan yksityiskohtia. 

Ei, kukaan ei ole epäkelpo vaikka hän ei osaisikaan syödä, pukeutua tai huoltaa paistinpannujaan asiantuntijan taidolla. Ei niin kauan kuin hän ymmärtää hyvän arvon ja pyrkii sitä kohti parhaansa mukaan. Marraskuun hämärässä on ehkä pikemminkin viisasta paastota hiukan lannistavista otsikoista ja arjen mikromanageeraajista ja panostaa sen sijaan jaksamisesta huolehtimiseen. Joskus päivittäisen D-vitamiininsa syöminen tai rentoutumishetken ottaminen kiireen keskellä ovat eettisesti paljon järkevämpiä vetoja kuin aina vain uusien virheiden uuvuttava etsintä ja paikkailu. Eikä se että elämä ja oleminen ovat aina vain kesken ole mikään este sille etteikö voisi olla riittävän hyvä.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments