Kaukaisempia sukulaisia

Olen edelleen sitä mieltä että Mauri Leivon Lintulaudan elämää on tämän kirjasyksyn helmi, mutta kilpailu on kovaa. Ajatelkaas vain sitä, että tänä syksynä on ilmestynyt suomeksi kaksikin uusinta neandertalinihmistutkimusta valottavaa populaaritieteellistä teosta. Molemmat päätyivät tietysti aika haipakkaa luettavikseni. Ilo vain kasvoi huomatessani, etteivät kirjat olleet mitenkään häiritsevässä määrin päällekkäisiä vaan pikemminkin täydensivät toisiaan. Svante Pääbon Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. on omaelämänkerrallisella otteella kirjoitettu kuvaus neandertalinihmisen perimän selvittämisestä geenitutkimuksen menetelmillä sekä muinaisen DNA:n tutkimuksen kehittymisestä. Juha Valsteen Neandertalinihminen. Kadonnut lajitoveri. puolestaan on laajempi katsaus uusimpiin tutkimuksiin neandertalilaisista. Se valottaa myös neandertalinihmisten kulttuuria, elintapoja ja teknologiaa. 

Viime vuosina tutkimus on edistynyt hurjaa vauhtia, ja monet käsityksemme neandertalinihmisistä ovat sitä myötä tulleet perusteellisesti ravistelluiksi. Neandertalinihmisen perimä on selvitetty- ja siinä sivussa on saatu selville, että kaikkien Afrikasta lähteneiden ihmisten jälkeläisten perimässä on tänäkin päivänä muutama prosentti neandertalilaisilta saatua DNA:ta. Neandertalilaisten merkkejä on löytynyt jopa täältä Suomesta, Karijoen Susiluolasta jossa neandertalilaisia on oletettavasti elänyt noin 40 000 vuotta sitten jääkausien välisen lämpimän jakson aikana. Neandertalilaisten kulttuuri, teknologia ja kielelliset kyvyt ovat osoittautuneet aiemmin havaittua edistyneemmiksi- neandertalilainen ei enää ole kovin onnistunut sanavalinta jos tahtoo sättiä jotakuta kehittymättömäksi raakalaiseksi. Neandertalilaiset tunsivat seremoniallisen hautaamisen, koristautuivat, pystyivät koordinoimaan yhteismetsästyksiä ja osasivat valmistaa useista materiaaleista tehtyjä komposiittityökaluja. Aivan kaikkea ei sentään vieläkään tiedetä: selvä syy sille miksi neandertalilaiset hävisivät viimeisimmän Veiksel-jääkauden kylmimmässä vaiheessa vaikka olivat selvinneet kahdesta aikaisemmasta jääkaudesta -lukuunottamatta heiltä perinnöksi saamiamme geenejä- ei vieläkään ole tiedossa. 

Lopuksi tekee mieli mainita siitä että kirjat tarjoavat kurkistuksen myös tieteen metodiikkaan ja sen kehittymiseen. Pääbon teoksessa kuvataan yksityiskohtaisesti tutkimusmenetelmien kehitystyötä ja tutkimusryhmän toimintaa, Valsteen teoksen laaja kuvaus neandertalilaistutkimuksen historiasta ja tutkijoiden kulttuurisen taustan, ennakko-oletuksen ja tutkimusrahoituksen jakoperiaatteiden vaikutus tutkimustuloksiin ja löydösten tulkintaan on mielenkiintoista luettavaa. Tieteen kehitys ei ole vain uusia löytöjä, vaan myös tieteellisen menetelmän parantelua. Meille filosofeille naureskellaan toisinaan siitä että jaksamme yhä jauhaa antiikin ajattelijoista, mutta samalla tavalla empiirinenkin tiede joutuu uudelleenarvioimaan vanhoja löytöjä ja niistä tehtyjä päätelmiä tiedon karttuessa ja tutkimusmenetelmien parantuessa. Juuri näiden teosten lukemisen pohjalta mietteet tieteen metodiikasta päättyvät väistämättä ihmettelemään sitä että loppujen lopuksi ihmisen yritys ymmärtää maailmaa järjestelmällisen järjenkäytön menetelmällä on vasta aivan alussa. 1900-luvun aikana harppauksin edennyt tiede tuntuu entistä suuremmalta ihmeeltä kun on ensin tutustunut ihmisen elämään satojentuhansien vuosien ja kolmen jääkauden aikana.

Mielenkiintoisia tutkimustuloksia on varmasti luvassa jatkossakin. Niitäkin on helpompi ymmärtää, kun taustalla on hieman yleistietoa. Ihmisen varhaishistorian tutkimus on tiedettä, mutta ei eksaktia tiedettä, ja kokeineillakin tutkijoilla on siksi toisinaan taipumus esittää lennokkaita tulkintoja tai sokeutua vaihtoehtoisille selityksille. Jonkinlainen yleiskuva aiheesta auttaa suhtautumaan kiinnostaviin yksittäisiin tutkimuksiin maltilla, mikä onkin se järkevä suhtautumistapa kunnes vertaiskritiikki ehtii tehdä tehtävänsä.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments