Talvivihannekset saapuvat

Blogijulkisuuden arvoiset ekoiluvinkit säästävät luonnon ohella myös rahaa, edistävät terveyttä ja parantavat elämänlaatua. Näin lama-aikana myös kotimaisen työn ja tuotannon tukeminen on tärkeää. Suomalaista ruokakulttuuriakin on hyvä pitää kunniassa. Kuulostavatko vaatimukseni kovilta? No, juuresten ja varastovihannesten käytön lisääminen on vinkki joka täyttää kaikki nämä kriteerit leikiten.

Hyvä merkki talvikauden alkamisesta keittiössä on se kun kaupoissa aletaan mainostaa suuria kotimaisia juurespusseja halvalla. Samoihin aikoihin kesäisten vihannesten hinnat pomppaavat ylös ja pienet, rapsakat kesäkaalit vaihtuvat hinnaltaan reilusti halvempiin peruskaaleihin. Meillä hyödynnetään tarjoukset, sillä kotona varastovihanneksia on vältelty kesän ajan. Syksyn tullen uutta satoa on alettu maistelemaan. Ja nyt jääkaapin ovessa killuva kausiruokakalenterikin on sitä mieltä että seuraavat puoli vuotta ruuanlaitossa painottuvat varastovihannekset: erilaiset juurekset, kaalit ja sipulit.

Keskustelu keittiöekoilusta keskittyy usein kasvissyöntikampanjointiin. Itse olen sitä mieltä, että välillä on hyvä puhua myös siitä miten tärkeää on osata tehdä hyvää ja monipuolista ruokaa varastovihanneksista. Ne ovat kotimaisia, hyvin säilyviä, ravinteikkaita ja hinnaltaan edullisia. On tosi omituista, miten kulutustilastot kuitenkin kertovat, että juureksia syödään yhä vähemmän varsinkin jos niiden kulutusmääriä verrataan tomaatin, salaatin ja kurkun kulutukseen. Satokausikalenteri-sivuston mukaan keskivertosuomalainen syö palsternakkaa vuodessa alle sata grammaa, lanttua kilon. Maa-artisokan, juuripersiljan ja mukulasellerin kulutus on palsternakkaakin vähäisempää. Onko näissä luvuissa järkeä? No ei ole, sillä ne kertovat kansan puputtavan talvellakin kumisia lentotomaatteja ja lasivillassa kasvatettuja salaatteja. Ekocentrian esityksessä (pdf-linkki) huomautetaankin, että Itämeren ruokavalion ja suomalaisten ravitsemussuositusten sekä kestävän kehityksen mukaisen elintarvikkeiden kulutuksen toteutuminen on hidastunut. 

Itse olen tullut siihen tulokseen, että tilanteeseen on kolme toisiinsa liittyvää syytä: muoti, ennakkoluulot ja osaamisen puute jotka ajan kuluessa johtavat vieraantumiseen. "Lanttu on pahaa", luulee moni joka on maistanut lanttulaatikkoa ja -raastetta. Uunissa paahdettu, keittovihannesten joukossa piilotteleva tai padassa muhiva lanttu maistuvat kuitenkin aivan erilaisilta. Mutta niitä pääsee maistelemaan vain hyvällä onnella jos jättää sitkeästi "pahat" lantut kauppaan. Toinen yleinen vastaväite on, ettei vatsa kestä juureksia. Suolistosairaat eivät usein kestäkään, mutta perusterveellä ihmisellä asia on tottumuskysymys. Juurekset ja kaalit ovat vetisiin kesävihanneksiin verrattuna tiivistä tavaraa joiden käytön lisääminen kannattaa aloittaa rauhallisesti totutteluasenteella. Vain niille jotka eivät tartu juurekseen koska niiden käsitteleminen on "liian työlästä", en ole keksinyt hyvää vasta-argumenttia. Paitsi ehkä, että kiinnostaisi vähän tietää, mitä ylivertaisen upeaa he oikein tekevät niiden pariminuuttisten aikana jotka minulta kuluvat juureksia kuoriessa ja pilkkoessa, kaikin puolin erinomaisia aterioita ajatellen.

Osaamiskysymys alkaa tuntua sitä kummallisemmalta mitä enemmän talven vihanneksiin tutustuu. Niin monipuolisia ne ovat. Jos haluaa helpolla päästä, voi vain vaihtaa talvisaikaan viikolla lisukesalaatin kaali- tai porkkanaraasteen versioihin. Kun raastinrauta pysyy kädessä, juuresraastetta voi myös jalostaa erilaisiksi kasvispihveiksi ja paistoksiksi. Ne sopivat myös keittoihin, patoihin, piiraisiin, paistettavaksi, paahdettavaksi ja kastikkeiden jatkoksi. Monet juurekset sopivat sämpylätaikinan jatkoksi, porkkanasta ja punajuuresta syntyy vaikka kakku. Eikö kuulostakin paljon hauskemmalta kuin talven viettäminen lentotomaattien ja kasvihuonekurkkujen varassa?

Tänään meillä syötiin juurespaistosta. Oikeastaan tämäkin paistos syntyi mitä kaapista löytyy-menetelmällä, joten määrät ovat suuntaa-antavia. 

Juurespaistos (4-6 annosta)


4-6 perunaa
2 isoa porkkanaa
palsternakka
juuripersilja
sipuli
½ mukulasellerin palaa (lähtökohtana siis kaupassa myytävät valmiit sellerinpalat)
3 munaa
n.3 dl maitoa
½ pakettia koskenlaskijaa (meillä oli ruohosipuliversiota)
1 tl suolaa 
mustapippuria myllystä
(pinnalle juustoraastetta, esim. emmental)

Kuori ja raasta perunat ja juurekset ja hienonna sipuli ja toimita raasteet kulhoon. Sekoita mukaan muna, maito ja murusta koskenlaskija. Sekoita joukkoon vielä suola ja pippuri.
Kaada seos uunivuokaan, paista 175 asteessa (160 kiertoilmauunissa) noin tunnin verran. Lisää juustoraaste kypsymisen loppuvaiheessa.


3 kommenttia:

Mieletön migreenikko kirjoitti...

Itseäni ainakin estää laiskuus ja ajan puute. Diggaan juureksien mausta, mutta niiden kypsyminen on hidasta puuhaa ja juurespihvien väsääminen sellaista mitä jaksaa tehdä porukalla viikonloppuna mutta ei arki-iltaisin. Yleensä minulla on kymmenen minuutin pikariisi tai pasta ja kypsymisen aikana valmistan kastikkeen johon tulee esim. sipulia, tölkkipapuja ja tomaattimurskaa tai kaurakermaa.

Tosi Mies kirjoitti...

Hyvä ja informatiivinen teksti.

Olen äärimmäisessä laiskuudessani joskus ostanut kaupasta vihannesosastolta keittojuurespakkauksen, jossa lantut ja muut olivat valmiiksi pilkottuina.

Saara R kirjoitti...

Mieletön migreenikko: Minä säästän usein aikaa tekemällä ruokaa sen verran isoina annoksina että siitä riittää pariksi päiväksi. Toisena päivänä ei sitten ole kuin lämmittämisen vaiva. Vaikka myönnän kyllä, että ruuanlaitto on minusta ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa...

Tosi Mies: Kiitos! Keittojuurespakkauksen ostaminen ei kyllä vielä täytä minun määritelmääni äärimmäisestä laiskuudesta. :) Ei kaikkea tarvitse tehdä ihan vaikeimman jälkeen (vaikka itse joskus saatan tehdäkin)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments