Pieni ihme syksyisellä soratiellä

Ihmisten maailma on välillä rasittava. Vähän kuin vastapainoksi sain tällä viikolla ulkoillessa tutustua erääseen poikkeuksellisen mielenkiintoiseen ja pulskaan perhostoukkaan joka marssi rohkeasti tien poikki. Googlen kuvahaku kotona paljasti kaverin apolloksi. Jos kaikki menee hyvin, komeasta toukasta kasvaa ensi kesänä eräs Suomen suurimmista perhosista jonka kauniissa siivissä on kokoa kuin pikkulinnulla.


Apollot ovat mielenkiintoisia pikku tyyppejä joiden kohtalo ei ole ollut draamoja vailla. 1900-luvun alkupuolella laji oli Etelä-ja Keski-Suomessa suhteellisen yleinen ja paikoitellen runsaskin. 1940-luvulta lähtien kanta kuitenkin romahti ja muutamassa vuosikymmenessä laji oli ajautunut Suomessa sukupuuton partaalle. Vuonna 1976 jolloin apollo teki yhdessä sukulaisensa pikkuapollon kanssa historiaa pääsemällä Suomen ensimmäiseksi rauhoitetuksi perhoslajiksi kannan tilanne oli niin huono että vaikka keräilyn ei arveltu vaikuttaneen lajin ahdinkoon, katsottiin että kannan rippeiden rauhoittaminen oli kuitenkin perusteltua. Ollakseen ainutlaatuinen, lajinsa ja valtakunnan biodiversiteetin kannalta tärkeä yksilö apollon ei tarvitse elämässään kehittää suuria ajatuksia tai rakentaa ympäristöönsä mahtavia monumentteja. Riittää että selviää hengissä siksi että ehtii lisääntymään. Pienten maailma on ankara eikä ihmisten paha taipumus päätellä olion merkittävyys sen koosta mitenkään helpota asioita, joten siinäkin on haastetta enemmän kuin riittävästi

Suuret kannanvaihtelut ja ajoittaiset romahdukset eivät toki ole ennenkuulumattomia pienillä eläimillä joiden sukupolvikierto on nopea. Muistellaan vain muutama vuosi sitten kannanromahduksen kokenutta viherpeippoa jonka kannassa on jo havaittu elpymistä. Syystä tai toisesta, apollo ei ole ollut yhtä onnekas. Laji on tänä päivänä erittäin paikallinen ja harvinainen vaikka kanta onkin osoittanut etelärannikolla pieniä leviämisen merkkejä. Päiväperhosten määrän yleisen vähenemisen takana olevat tekijät ovat saattaneet haitata apollonkin elpymistä. Apollon esiintyminen yhdistetään kallioihin, mutta tutkimukset viittaavat siihen että menestyäkseen laji kaipaa lähistölle myös vettä ja niittyjä.

Toukkatuttavuus ei joutanut paljon kuulumisia kertoilemaan. Hyvä jos ehti huomatakaan hyväntahtoista jättiläistä yllään ihmettelemässä. Syyskiireet kai painoivat päälle, tarve löytää hyvä paikka mihin asettua talvea pitämään. Sain vain kunnian vilkaista, että pikkukaverin tienylitys onnistui. Yksi haaste pitkältä tieltä kohti aikuisuutta ja lisääntymistä voitettiin näin, monta on vielä jäljellä ennen kuin kallioiden kaunistus löytää lisääntymiskumppanin ja pääsee jatkamaan haurasta sukuaan. Yksi päivä ja yksi haaste kerrallaan on perhostoukankin kuitenkin elettävä.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments