Hyvästä ruuasta, eettisen elämän iloista ja vähän kanoistakin

Edelliseen postaukseen tulikin hyvät kommentit.

Mama Elf kysyi:Tiedätkö miten esim kanamunien tuotanto rassaa ympäristöä? Vai onko se kenties aika tehokas tapa saada eläinproteiinia, kun itse eläintä ei heti kättelyssä tapeta? (Siis luonnollisesti en puhu häkkikanoista). Meillä syödään lähinnä kalaa ja meren eläviä ja munia, silloin kun proteiinin tarve iskee, mikä ei kyllä automaattisesti ole parempi kuin lihan syöntikään.

Raika liittyi pohdintaan: Tätä aihetta ei ole vieläkään käsitelty tarpeeksi, sillä edelleen, toki koko maailman, mutta erityisesti meidän superhyvinvaltion asukkien näyttää olevan vaikea pitää mielessä maapallomme rajallisuus. Tuntuu olevan välillä liiankin helppoa tuudittua mukavaan "syön ja ostan mitä huvittaa" -pilveen, kun meitä ympäröidään jatkuvasti kuluttamiseen painostavilla mainoksilla. Ja samalla planeettamme, sekä suurin osa sen populaatiosta surkastuu kovaa vauhtia.


Mikä on mielestänne eettisin mahdollinen ruokavalio? Ihan kaikkein paras, siis se mitä noudattaisimme jos sen paremmin olosuhteet kuin paheet ja tahdonvoiman puutekaan eivät olisi ongelmia? Onko se fenno- (tai anglo)veganismi? Vai fruitarianismi jossa kasvejakaan ei tapeta ruuaksi? Vai pitäisikö ihmiskunnan palata juurilleen metsästämään omin käsin riistansa ja kalansa ja keräilemään marjoja ja villivihanneksia? Pitääkö meidän tuntea huonoa omatuntoa siitä että ylipäätään tarvitsemme elämiseemme ruokaa ja kulutustavaroita? Vai riittäisikö kohtuuteen pyrkiminen ja siihen tähtääminen että olemme maailmalle hyödyksi vähintään kuluttamiemme luonnonvarojen edestä? Voisiko ajatella, että kun kohtuullisuus esimerkiksi syömisen osalta on saavutettu, maailman ruoantuotantoon liittyviä ongelmia ei ehkä pitäisi vaatia ratkaistavaksi siirtymisellä kohtuudesta asketismiin vaan koittamalla puuttua ongelmien muihin syihin kuten liikakansoitukseen, tuhlaukseen ja ruokahävikkiin, tuhoaviin tuotantotapoihin ja koulutuksen puutteeseen? 

Minusta näyttää nimittäin siltä että Mama Elfin kysymys on järkevä lähinnä siitä mielenmaisemasta katsottuna että ruuan kulutus ja korkealaatuisten proteiinien tarve on lähtökohtaisesti ongelma. Eläineettisissä piireissä käydään kai edelleen ihan vakavaa debattia siitä onko eläimelle parempi kuolla nopeasti ja tuskattomasti vai elää vankeudessa. Koska itse olen kuitenkin hyve-etiikasta ja maaetiikasta ammentava ajattelija enkä eläineetikko, ja lisäksi jonkinmoinen humanisti, ajattelen että eettisesti tuotetut kananmunat ovat oikein hyvä proteiininlähde. Olen tullut siihen tulokseen että kasvien syöminen ei ole lähtökohtaisesti eettisesti sen kiitettävämpää kuin eläintenkään syöminen. Kasvitkin ovat kärsimiskykyisiä, monimutkaisia eläviä olentoja, joten kasvissyöntiin siirtyminen vain siirtää eettisesti merkityksellisten olentojen rajan ihmisistä eläin-ja kasvi-(sekä sieni)kunnan väliin.Se ei kuitenkaan ymmärtääkseni ratkaise sitä suurta ongelmaa että ihmisenä eläminen edellyttää toisten elävien olentojen tappamista... 


Mutta palataan käytännöllisempiin ulottuvuuksiin. Munien lisäksihän kanoista saa myös lihaa, höyheniä ja lantaa. Lisäksi kanojen pito kuormittaa ympäristöä paljon vähemmän kuin lihakarja, ja ainakin kesäkanojen pito on monelle mahdollista omakotitaloympäristössä. Se on mielestäni erinomainen tapa toteuttaa itsellisyyden hyvettä ja on lisäksi keino puuttua tehokkaasti moneen teollisen ruuantuotantotavan ongelmaan kuten eläinten huonoon kohteluun ja kuljetuksiin kuluvaan energiaan. Lisäksi kotikanalan perustajakin puuttuu globaaliin kutistuvan viljelypinta-alan ongelmaan, sillä hän muuttaa kanalan pohjan verran joutilasta tonttimaataan tuottavaksi. Kaupasta ostettujen luomumunien syöjä ei pysty tekemään aivan näin paljon, mutta kyllä luomukananmunien kulutuksen lisääminen on sittenkin monelle tärkeä askel eettisesti kestävämpiin ruokailutottumuksiin. Edistystä on sekin jos munien syöminen vaikuttaa lihankulutuksen kohtuullistumiseen. Vaikka olenkin sitä mieltä että terveellisissä rajoissa pysyvä, mahdollisimman eettisesti painottunut lihan kulutus ei ole eettisesti ongelmallista, tosiasia on että keskivertosuomalainen syö tähän kohtuuteen verrattuna moninkertaisen määrän. Se on minustakin iso ongelma, mutta sellainen ongelma johon on sekä helppoa että herkullista puuttua palauttamalla muut (siis kaikki muut) proteiininlähteet arkiruokavalioon. 

Tästä pääsemmekin Raikan kommentin tunnelmiin. Kuten kommenttiboksissakin kirjoitin, minusta asiat ovat hyvin silloin kun voimme syödä ja ostaa mitä huvittaa. Haaste on siis opetella huvittumaan hyveellisesti ja toisaalta olemaan huvittumatta tuhoavista asioista. Eikö ole ihan hullua ajatella että ilo, elämän hauskuus ja onni löytyvät pohjimmiltaan kerskakulutuksesta, tietoisesta pahanteosta ja mielettömästä rälläämisestä ja että eettisesti hyvä elämä on lähtökohtaisesti ikävän, kieltäymyksen ja paheksumisen sävyttämää? Kuka sillä lailla haluaisi elää, ja miten semmoinen liittyy siihen inhimilliseen kukoistukseen minkä saavuttamista länsimainen tieteellinen etiikka on miettinyt antiikista asti?

 Palaamme jälleen miettimään Sokrateen aluksi naiivilta kuulostavaa ajatusta siitä että pahe on pohjimmiltaan tiedon puutetta. Eikö nimenomaan tiedon puutetta ole kuvitella pahoja asioita hyväksi? Eikö jonkin olennaisen tiedon puutteesta vaikuta kärsivän ihminen joka kuvittelee tulevansa paremmaksi ostamalla oikeita tuotteita, kerta toisensa jälkeen vaikka edellisistäkin ostoksista saatu onni osoittautui häilyväksi? Hän näyttää etsivän onnea paikasta josta sitä ei näytä löytyvän, mahdollisesti siksi ettei tiedä mitä muutakaan tekisi ja miten. Ehkä hän tiedä edes, mitä onni on, vaan ajattelee että paras mitä löytää voi on ostamisesta seuraava hetkellinen mielihyvä? Sanoisin, että tiedon puutteesta kärsii myös se joka ajattelee piittaamattomuuden olevan onnellista, kun sellainen oletus vaatii selvästi taustaoletuksekseen lujan uskon omaan heikkouteen ja merkityksettömyyteen. Vastaavasti, sellaisesta ihmisestä joka ymmärtää hyvän päälle ei tule ensimmäisenä mieleen kauppakeskuksessa pyörivä himoshoppaaja, eikä se joka syö joka päivä jauhelihaa kun ei muutakaan keksi eikä viitsikään keksiä. Hyve on siis taitoa nauttia hyvistä asioista, sekä taitoa nähdä onttous ja synkeys tuhoavien asioiden nättien kääreiden alla. Kun tässä taidossa alkaa edistymään, ymmärtää ettei hyvän tavoittelu ole nautinnoista kieltäytymistä vaan parempien nautintojen tavoittelua sekä tyhjien lupausten ohittamista. Eikö olekin houkuttelevaa tavoitella parempia nautintoja, eikö olekin helppoa kieltäytyä sellaisista houkutuksista joiden selvästi näkee olevan pohjimmiltaan tyhjiä ja masentavia?

posted under , , , |

3 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Kiitti pohdinnasta taas! Harkitsen kanojen pitämistä...tosin poika haluaisi mehiläisiä.

delfiini kirjoitti...

Olipa tässä moni asia hyvin sanottu ja pohdiskeltu!

Saara R kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Meilläkin on ollut kanoista ja mehiläisistä puhetta. Tällä hetkellä näyttää siltä että voi haaveeksi jäädä...mutta on sitä huonompiakin haaveita elätelty!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments