Mitä välii, kun halvalla lähti

Kaupunkilaistutut ovat sivistäneet minua kertomalla, että Suomeen on viime aikoina rantautunut pari uutta halpavaateketjua joista on tullut varsinkin nuorten keskuudessa suosittuja. Samaan aikaan perinteisesti hieman laadukkaampia merkkejä myyneet tavaratalot ja harvalukuiset kotimaiset tekstiili- ja vaatealan yrittäjät kamppailevat talousvaikeuksien kanssa. Luksusmerkkien rantautuminen Suomeen on niin ikään pysähtynyt. Tästä voisi melkein päätellä että ajoittaisesta narinastaan huolimatta suomalainen ostaa mieluummin halpaa ja heikkolaatuista kuin laadukasta ja kallista. Koska onhan se halpa kuitenkin niin halpaa.

Arkijärki pohti blogissaan vaatebudjettia sekä sitä onko siinä järkeä vaiko ei.Tämä pohdinta, samoin kuin postauksen huomio siitä että kalliissa vaatteissa tuntuu olevan jotakin perustavanlaatuisen epäilyttävää ja tuhlaavaista, sopii hyvin edellisen kirjoitukseni jatkoksi. Arkijärki on huomannut, että tiukan vaatebudjetin asettaminen on usein osa ekovaatekaapin suunnitteluprosessia. Sopiiko se tiukka budjetti kuitenkaan eettisesti valveutuneelle kuluttajalle joka satsaa mielellään hyvään laatuun, eettiseen tuotantoon ja kotimaisuuteen? Edistääkö tiukka budjetti mitenkään eettisyyttä? Onhan se toisaalta niinkin että halvalla voi tehdä löytöjä, mutta yleensä laatu maksaa, etenkin uusissa vaatteissa. Jos jotakin haluaa rajoittaa, minusta tavaran määrä ja käyttöikä ovat parempia tarkkailukohteita. Sekalaisen roinan vuori on kaikin tavoin tympeä juttu, mutta tiukka budjetti voi johtaa tarpeellistenkin hankintojen turhaan lykkäämiseen (kituuttamisen ja kärvistelyn epämukavuus kun eivät vieläkään tuo eettisyysirtopisteitä) tai siihen että valitsee halpatuotteen vaikka laatuunkin olisi ollut varaa tosiasiassa panostaa ellei olisi hirttäytynyt siihen budjettiin.

Omalla kohdallani olen huomannut, että hutiostokset ovat olleet yleensä halpoja. Joskus harkintani on pettänyt kun houkuttimena on ollut erikoistarjous. Voi olla että tiukoista kriteereistä tai normaalisti vaatehankintoihin soveltamastani harkinta-ajasta on tullut tingittyä ihan huomaamatta kun on niin halvalla saanut. Viime vuosina olen koittanut irrottautua tästä ajattelutavasta ja koittanut pikemminkin ajatella että jos todella tarvitsen ja haluan jotakin, olen valmis maksamaan siitä normaalihinnan, ja se normaalihinta saa olla rutkasti kalliimpi kuin halvin versio samannäköisestä tuotteesta. Tuotteen kokonaisedullisuuden ratkaiseva hinta per käyttökerta (tai joissain harvoissa tapauksissa yleinen erinomaisuus) on kuitenkin se mikä pohjimmiltaan ratkaisee ostoksen taloudellisen järkevyyden. Jos etiikan haluaa huomioida, cost per wear-laskelmiakin on toki hiukan rukattava tai niistä saa helposti halpatuotantomyönteisiä. Esimerkiksi, jos ostan 10 euron t-paidan, ei voi olla niin että sen käyttäminen 20 kertaa antaa cpw:ksi 50 senttiä. 2000 tai 2001 H&M:ltä ostamani, edelleen hyväkuntoinen pellavapusero on kuitenkin tainnut 15 kesän luottovaatteena saada anteeksi syntyperänsä. Sen seuraajaa en kuitenkaan ole ajatellut enää halpisketjusta ostaa. Kerran minulla kävi tuuria, mutta silti ylivoimainen enemmistö H&M-vaatteistani on tullut tiensä päähän jo ajat sitten. Halpaostoksilla voi joskus onnistaa, mutta se ei tee tyhjäksi sitä että kyseessä on uhkapeli jonka voittomahdollisuudet ovat...noh, uhkapelitasoa. Johtopäätös: hinta per käyttökerta- laskelmassa "hinnaksi" ei pidä halpavaatteiden kohdalla arvioida ostohintaa vaan reilu hinta, arvio siitä mitä tuotteen olisi tullut maksaa siinä tapauksessa että valmistaja olisi valinnut tuottaa sen kestävästi.

Jos lakkaa ihannoimasta halpuutta, edullinen hinta tai hyvä tarjous on kiva yllätys, mutta ostopäätöksessä alkavat vihdoin painottua ne seikat joilla on merkitystä myöhemminkin tuotetta käytettäessä: tavaran tarpeellisuus, sopivuus, miellyttävyys, eettisyys ja muut vastaavat. En myöskään todella halua enkä tarvitse vaatteita (tai muitakaan esineitä) joiden odotettavissa oleva käyttöikä on lyhyt esimerkiksi heikkolaatuisen materiaalin takia. Eikä sellainen tuote jonka pieni hintalappu on revitty orjien ja ympäristön kärsimyksestä ole aidosti halpa vaikka minä maksaisin siitä miten vähän. Vielä on muistettava sekin raadollinen fakta että usein ihminen on motivoitunut pitämään hyvin ja huoltamaan sellaista tuotetta jonka hankintahinta on aikanaan pikkuisen nipistänyt, siinä missä halpatavaroihin suhtaudutaan usein välinpitämättömästi. Yli varojensa eläminen ja ostoholismi muodostavat tietysti omat ongelmaryppäänsä. Olen kuitenkin Arkijärjen kanssa samaa mieltä siitä että tavaran hinta ei sinänsä ole eettisesti ongelmallista vaan kulutuksen eettiset ongelmat löytyvät yleensä muualta.

Arkijärki mietti myös, miksi etenkin täällä Suomessa tunnutaan olevan sitä mieltä ettei pukeutumiseen panostaminen ole oikein soveliasta. Hänelle sattui hauska freudilainen lipsahdus hänen puhuessaan pukeutumiseen panostamisesta ulkonäköön satsaamisena. Onko pukeutumisessa kysymys kuitenkaan pelkästään ulkonäöstä? Jos panostan kestävyyteen ja huollettavuuteen, voi tuotteen hinta per käyttökerta jäädä niin alhaiseksi että laatutuotteen ostaminen onkin säästäväistä. Voin myös satsata mukavuuteen tai eettisesti ja ekologisesti vastuulliseen tuotantoon. Viime vuosina olen löytänyt itseni vaateostoksilla myös edistämästä terveyttä erityisen mukavaksi muotoiltujen kenkien ja laadukkaiden neuleiden muodossa. Lisäksi, kuten vakiolukijat tietävät, olen vähitellen päätynyt ajattelemaan että myös kauneus on tärkeä arvo josta kannattaa vähän maksaakin. Miksi piittaamattomuus kauneudesta tai suoranainen rumuuden ihannointi olisi ylevää ja osoitus eettisestä valistuneisuudesta? Nykyään blogistania on tietysti väärällään esimerkkejä turhamaisuudesta ja suoranaisesta luksustuotteilla leuhkimisesta (esimerkiksi kalliissa logotuotteissa leuhkiminen on suorastaan sisäänrakennettua). Nämä eivät ole kuitenkaan kauneuden tavoittelun ilmenemiä, vaan todellista kauneutta voi hyvin tavoitella sovussa solidaarisuuden, taloudellisen järkevyyden ja eettisen harkitsevuuden kanssa. Jopa kauneuden tavoittelu on siis eri asia kuin turhamaisuus tai pinnallisuus. Muut kursiivilla merkitsemäni hyveet eivät puolestaan liity ulkonäköön ollenkaan. Onko siis niin että olemme oppineet pohtimaan vaatekysymystä väärin yksinkertaistaen, typistäen sen turhamaisuuskysymykseksi vaikka pohjimmiltaan harkittavaksi olisi monia muitakin tärkeitä näkökohtia?

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että halpatuotannon keskellä kuluttajalta katoaa herkästi laadun taju ja kyky tunnistaa niitä ominaisuuksia jotka nostavat tuotteen hintaa ja laatua. Esimerkiksi vaatteissa laatua lisäävät yksityiskohdat ja materiaalit saattavat olla lähes näkymättömiä, etenkin käyttämättömässä tuotteessa. Värien pysyvyyden tai materiaalin nyppyyntymistaipumuksen näkee vasta pesujen myötä, muotoilut ja vahvikkeetkin näkyvät vain tarkasti katsomalla. Ehkä halpuuden nostaminen vaateostoksilla keskeiseksi kriteeriksi -jopa eettisyyskysymykseksi- kuuluu tähän ilmiöön. Seuraava askel näyttää olevan se ettei laatua enää edes haluta ja kaivata vaan koemme halvan hinnan olevan kelpo kompensaatio siitä että tuote on lähes kertakäyttöinen. Samaan aikaan sellaisen laadun ostaminen mikä joskus oli lähes itsestäänselvyys, tulee epäilyttäväksi brassailuksi...

2 kommenttia:

Mieletön migreenikko kirjoitti...

Olipa hyvä postaus aiheesta! Nyt olin väkisinkin uuden uimapuvun tarpeessa, mutta oli todella haastavaa löytää mitään mukavaa ja käytännöllistä. Ekouimapukuja ei taida olla olemassakaan ja 80% yläosista on nykyään halterneckeja jotka eivät oikein kroonista päänsärkyä potevalle sovi (ja aiheuttavat helposti kyllä niska- ja päänsärkyä muillekin). Sitten oli älyttömiä toppauksia, tai sellaisia naruvirityksiä joiden saisi pelkäävän putoavan päältä koko ajan.. Lopuksi löysin topin joka oli uimapukukangasta, ja koska en osaa itse ommella pestasin ompelutaitoisen ja -koneellisen kaverini lyhentämään sitä hieman ja hän teki vielä kuminauharesorin siihen että pysyy hyppiessäkin päällä.. Toppi on täydellinen koska sen kanssa voi olla yhtä hyvin rannalla kuin kadullakin. Halpatuotantoa toki, mutta tuollaisen etsinnän ja vaivan läpi ei tule mentyä ihan heti uudestaan ja samalla tuin suomalaistakin työvoimaa kaverini kautta :) Eli ei ainoastaan se mitä ostaa, vaan kuinka hyvin ostopäätöksen harkitsee ja mikä tulee olemaan lopullinen käyttöikä.

Saara R kirjoitti...

Uimapukuostoksista nauttiminen ei taida olla ihan yleistä...Tuo kaverin hyödyntäminen oli kyllä onnistunut veto. Viimeinen lauseesi tiivistää hyvin oikeastaan koko postaukseni!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments