Voiko luksus olla eettistä?

Kansantalouden tila ja työttömyysaste ovat mitä ovat, mutta kallis luksus on ollut muodissa jo jonkun vuoden. Logotuotteiden ja ikonisten mallien esittely uusintaa eriarvoisuutta jota epätoivoisemmat vähävaraiset vuorollaan jäljittelevät ostamalla piraattituotteita samoilta rikollisilta jotka valmistavat piraattiversioita lääkkeistä, äidinmaidonkorvikkeesta ja merkkiautojen osista. On helppo todeta ettei sellaisessa kerskakuluttamisessa ole mitään eettistä vaikka tuotteet sinänsä olisivat laadukkaita. Laadusta puheen ollen, tiedossa on sekin, että monien luksusbrändien siirtyessä kysynnän perässä massatuotantoon tavaroiden laatu on laskenut ja luksustavarat saattavat syntyä samoissa hikipajoissa kuin halpakrääsäkin. Toisaalta on niin, että maksamalla tuotteesta kohtuullisen hinnan kuluttaja antaa valmistajalle edes mahdollisuuden eettisesti kestäviin ratkaisuihin siinä missä halpatuotteen ostaja julistaa hinnan ratkaisevan. Vitosen t-paitaa ei ole käytännössä edes mahdollista tuottaa ja toimittaa länsimarkkinoille eettisesti, ja etiikan näkökulmasta ajateltuna on merkittävä ero sillä yrittääkö valita hyvin mutta tulee tietämättään huijatuksi vai äänestääkö tietoisesti riistotuotannon puolesta (ja kun julkisessa blogissa ollaan, on tässä vaiheessa paras muistuttaa että en nyt puhu huono-osaisista joiden on pakko ostaa halvinta, vaan vain niistä joilla on aito mahdollisuus valita).

Sitten on tämä kauneuden tavoittelun näkökulma jota olen ehtinyt miettiä jo hyvän tovin. Kaiken massatuotantoon liittyvän epäeettisyyden vastapainona meillä on kauneuden tavoittelun arvo, sekä tarve huolehtia itsestä. Nämä sopivat jotenkin huonosti siihen eräiden ympäristöajattelijoiden viljelemään mentaliteettiin että elämän pitäisi olla sitä niukempaa ja jämäkeskeisempää mitä tiedostavampi ja moraalisempi ihminen on. Tämän ideaalin mukainen ihminen kattaa joulupöytäänsä keitetyn kaalinpään ja veteen keitettyä ohrapuuroa, tonkii vaatteensa kirpputorin ilmaispuolelta ja lahjoittaa rahansa hyväntekeväisyyteen. Hän on siis askeetti joka rankaisee itseään muun ihmiskunnan törppöilyistä. Missä toki on sekin huono puoli, ettei näin toimiminen tahdo johtaa sellaiseen inhimilliseen kukoistukseen mikä houkuttelisi kansaa. Suuri ylevyys voi olla ihailtavaa, mutta onko se kivaa ja inhimillistä? Jotkut saavat asketismista kiksejä, aivan kuten jotkut saavat piiskaamisesta kiksejä, mutta onko se kohtuullista? Ei, mutta missä se kohtuus sitten on? Kun toisaalta kerskakulutusongelma on todellinen ja vakava.

Harkinta on kohtuullista. On kohtuullista suunnitella sisustuksensa, vaatekaappinsa ja muut hankinnat huolellisesti niin ettei tupa vaivihkaa täyty turhakkeista tai tavaroiden myyminen kirpparilla muutu harrastukseksi. On kohtuullista pyrkiä tekemään pitkän tähtäimen hankintoja (samalla armeliasta on myöntää, että asiat ovat nykyään niin hullusti ettei tämä aina onnistu vaikka miten yrittäisi). Olennaisen tärkeäksi näyttäisi myös nousevan se, miten tavaroitamme käytämme. Se nimittäin on aivan yhtä näkyvää kuin itse tuotteet. Ovatko tavarani käytännöllisiä, kauniita tai molempia? Yritänkö esitellä niiden kautta statusta, varallisuutta tai kuulumista johonkin heimoon? Onko brändi ja sen tunnistettavuus tärkeää? Kuvittelenko voivani ilmaista itsestäni jotain (tai mitään) olennaista päälläni olevien tuotemerkkien kautta? Onko minulla tavaraa liikaa? Kyllästynkö rakkaustuotteisiini nopeasti tai viimeistään siinä vaiheessa kun ne alkavat mennä pois muodista, vai olenko aidosti sellainen ihminen jolle kallis tuote on järkevä investointi? Näiden kysymysten valossa näyttäisi olevan niin, että yksittäisten hankintojen arvioimista olennaisempaa eettisyyden kannalta on miettiä yleisempää tavarasuhdetta ja kuluttamisen malleja.

Luksus on kestokulutusversio erittäin hyvästä täytekakusta. Ilmankin voi elää aivan hyvän elämän, ja liiasta ahmimisesta saa vain sielunsa kipeäksi, mutta on myös olemassa kohtuus jota voi harrastaa jos katsoo että on olemassa myös oikea aika, oikea paikka ja sopiva seura jossa nautittu kakkupala tekee elämästä aidosti hiukan suloisempaa. Luksusta, kuten kauniita täytekakkuja voi käyttää myös tavoilla jotka ilahduttavat kanssaihmisiä erottelun ja alaspainamisen sijaan. Olkoonkin, että sellaiseen kuluttamiseen on tarjolla opastusta paljon vähemmän kuin upeiden sokerimassakoristeiden väsäämiseen. 

Ja meidän pitäisi olla ennen kaikkea ihmisiä jotka elävät maailmassa jossa läsnä ovat kauneus, eettisesti merkitykselliset valinnat, ja monimutkaisuus olevaisen pysyvänä ominaisuutena. Sekä kerskakuluttaja että askeetti tuntuvat ilmeisistä eroistaan huolimatta elävän pikemminkin apinalaumassa. Kerskakuluttajan taustalta löytyy fiksoituminen apinalauman sosiaalisiin peleihin (ja kanaparven nokkimisjärjestykseen), askeetti taas on sitä mieltä että ihmisen todelliset tarpeet ovat vain fyysisiä ja hengissäpysymisen välttämättömyyksistä johtuvia ja kauneus sopii ihailtavaksi vaan ei arjessa tavoiteltavaksi. Tässä tapauksessa keskiväli ei ole ääripäiden välissä vaan niitä ylempänä.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments