Totuudesta, oikeudesta ja hätäisistä arvostelmista

"No mitä mieltä sinä nyt olet tuosta Anneli Auerin tapauksesta?" taitaa olla niitä kysymyksiä joihin jotakuinkin jokainen valtakunnan maallikkotuomari on joutunut jossain välissä vastaamaan. Voisin veikata, että useimmat ovat vastanneet samansuuntaisesti kuin itse olen: "En ollut ratkaisukokoonpanossa, minulla ei ole asiasta mielipidettä." (Ne jotka ratkaisukokoonpanoissa ovat olleet, ovat tietysti ilmoittaneet tiedotusvastuun olevan puheenjohtajalla).Tästä vastauksesta kysyjä ei tykkää, mutta se on oikea. 

Itselläni on muistissa sellainenkin oikeudenkäynti joka päätyi uutisvirtaan. Mielenkiintoista tapauksessa oli, ettei toimittaja (jonka on täytynyt tehdä juttunsa julkaistun ratkaisun pohjalta) ei ollut saanut yhtäkään olennaista pointtia oikein. Ei sitä, mistä tuomittua syytettiin, eikä sitä mistä hänet tuomittiin ja millä perusteilla. Uutisen luettuani minulla oli tovin verran hyvin epätodellinen olo: mistä ihmeen rinnakkaisuniversumista tässä uutisoitiin?
Tästä tapauksesta motivaationi mediakriittisyyden harrastamiseen kasvoi kovasti. Sittemmin on sattunut pari muutakin tapausta jotka ovat sinetöineet synkeät käsitykseni. Se lehtihaastattelu jossa Päättäjä lasketteli ihan puhdasta propagandaa. Todellisuudessa kun valoisaksi maalailtu tilanne oli sellainen että Tärkeä Projekti oli aivan kaatumaisillaan omaan mahdottomuuteensa. Toimittaja ei vain osannut kysyä näistä pikku haasteista, ja haastateltava valitsi visusti hehkutuslinjan. Ja onpa silmiini sattunut semmoinenkin uutinen, jossa haastateltu alansa asiantuntija yksinkertaisesti valehteli toimittajalle, ja harvinaisen härskisti valehtelikin. Tässä vaiheessa päivällispöydässä heräsikin kysymys, että jos Virkkalan Filosofinen Etsivätoimisto bongaa uutisvirrasta kolme pieleen mennyttä uutista reilun puolen vuoden sisällä, kuinka paljon vastaavia tapauksia meiltä meneekään ohi ja tulee uskotuksi totena?

Nämä tapaukset ovat saaneet minut suhtautumaan uutisiin tietyllä varauksella. Silloinkin kun toimittaja on asiantunteva ja osaa kysyä oikeat kysymykset, uutisesta voi tulla harhaanjohtava esimerkiksi siksi että tietolähde valitsee valehdella. Ja mahdollista on tietysti sekin, kuten edellä mainitussa oikeudenkäynnissä, ettei toimittaja ole yksinkertaisesti ymmärtänyt jutun juonta alkuunkaan. Minulle on toki tänäkin päivänä ihmetyksen aihe, miten aivan keskeiset kohdat oikeuden ratkaisusta on mahdollista saada niin perusteellisen väärin, mutta se onkin taas niitä asioita mitkä vaan on pakko uskoa kun painettuna näkee. Sen kokemuksen jälkeen on kuitenkin ollut helppoa olla vilpittömästi vailla mielipidettä jopa Auer-draamasta. Jos näytön läpi kahlannut ja sitä huolella harkinnut oikeus on ollut sitä mieltä ettei syyllisyyttä ole osoitettu riittävällä varmuudella (kansan soisi lisäksi muistavan sen, että näytön tulee olla sitä pitävämpi mitä rankempi syyte on. Ihmistä ei kerta kaikkiaan voi tuomita murhasta ei savua ilman tulta-tyyppisellä logiikalla), niin lehtikirjoittelun pohjalta asioita miettineellä kansalaisella ei ole siihen nokan koputtamista. Oikeudenmukaisuuden hyveestä välittävä kansalainen ei siis tee viisaasti spekuloidessaan lehtijuttuja vielä senkin jälkeen kun oikeus on sanansa sanonut. Suuremman haasteen tarjoaa "syytön kunnes syylliseksi todistetaan"-periaatteen soveltaminen käytäntöön. Auerin tapauksessa, se tarkoittaa "kylläsevarmaankuitenkin"-nutinan lopettamista. Suomen oikeusjärjestelmässä ei ole tuomiovaihtoehtoa "vapautetaan pitkin hampain". Jos vapautetaan, niin vapautetaan ja sen mukaan eletään.

Tarinan opetus: kaikista asioista ei tarvitse olla mielipidettä, ja on olemassa sellaisiakin asioita joista järkevä ihminen välttää muodostamasta mielipidettä. Hyviä syitä moraalisen (tai oikeudellisen) arvostelman tekemiseen eivät ole sen tyyppiset asiat kuin että kaikilla muillakin on tästä asiasta mielipide tai että asia on tunteita herättävä. Joukkopaheksuntaan mukaan lähteminen ei ole osoitus siitä että omaa korkean moraalin vaan siitä että kärsii laumasieluisuudesta ja haluaa ostaa sosiaalista hyväksyntää syntipukin laskuun. Parempi on harkita ja miettiä sitä, onko takataskussa riittävästi perusteita harkitun arvostelman tueksi, ja jos ei ole, pidättäytyä muodostamasta arvostelmaa. Sokrates pääsi Kreikan viisaimmaksi mieheksi olemalla hyvin perillä tietämisensä rajoista. Hänen esimerkkinsä on yhä hyvin ajankohtainen.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments