Suhteellisen tavallisen eksoottinen elämä

Tunnustan: tämä Pientilan emännän elämä ei ole enää pitkään aikaan tuntunut erityisen jännältä, ekologiselta tai edes mielenkiintoiselta. Tätä samaahan tämä elämä täällä aina on. Pyöritään puutarhassa tekemässä vuodenaikaan kuuluvia hommia. Valitetaan kipeitä lihaksia ja tehtävien paljoutta, kuitenkin tietäen että kaikesta olennaisesta kyllä suoriudutaan ja lopusta luonto huolehtii mielellään. Onhan tässä ennenkin pärjätty. Välillä levätään ja syödään, aivan arkista kotiruokaa jossa näkyvät vuoden kierto ja satotilanne. Päivänasuna on yleensä joku maalaismekko ja essu, ne kun ovat niin mukavia ja käteviä. Joskus ihmettelen kun kaupassa joku (mökkiläinen?) katsoo minua pitkään ja ehdin jo miettiä, käveleekö päässäni kenties jättiläishämähäkki ennen kuin muistan että vieraisiin silmiin maalaismekkoasu saattaa näyttää melko erikoiselta. 

Illan tullen meillä lueskellaan, tehdään käsitöitä, katsellaan viihdettä, leikitään kanien kanssa ja jutustellaan puolison kanssa. Kovin on rauhallista. Maailma pelastuu kun istuttaa uusia puita hedelmäpuumetsän jatkoksi, käyttää kotitekoista saippuaa ja juo oman tarhan omenamehua. Toisaalta tietää että omassa eettisyyden tasossa on vielä reilusti nostamisen varaa. Jotkut asiat olivat kaupungissa helpompia. Paljon jää tekemättä, moni ihanne jää saavuttamatta, kun arki on jo nykyisellään täynnä. Mikä tärkeintä: siitä on jo kauan kun näitä elämäntapavalintoja on tehty. Suuri muutos ja kokeiluhenki on vaihtunut tasaisen miellyttävään arkeen.

Aina välillä Maailmankaikkeus kuitenkin muistuttaa, että normiarjessamme on myös paljon ihmeellistä ja idyllistä. Puutarha jossa minun silmäni seuraavat vuodentuloa, tuholaistilannetta ja tehtävälistaa, on monelle sen ensimmäistä kertaa näkevälle vain lumoava paikka. Ja olen minä tietysti sitä mieltä itsekin, tutustuttuani lähemmin maatilkkuuni olen vain alkanut nähdä siellä lumoavan lisäksi paljon muutakin, kuten niitä tehtäviä. Se ei ole huono asia, eikä se tarkoita että arvostus olisi vähentynyt. Kupla alkaa kasvaa. Olen elänyt koko lapsuuteni kerrostalolähiöissä, mutta enää sitä ei tahdo muistaa. Olen elänyt nuoren kaupunkilaisen elämää jossa kavereita tavataan kahviloissa, ruoka tulee kaupasta eikä kotiin mahdu paljon tekemistä, mutta se tuntuu jo kovin kaukaiselta ja epätodelliselta. Muistan ajatelleeni nuorena, etten vain voisi elää muualla kuin Helsingissä. Olinko se tosiaan minä? 

Tarkemmin ajatellen, myös pienillä edistysaskeleilla on taipumus kadota arkikuplaan. Jostakin on päähän tullut sellainen ajatus, että edistys (etenkin eettistä ja ekologista laatua oleva edistys) on projekteja, suuria raivausoperaatioita ja suunnanmuutoksia. Mutta eihän sellaisia voi jatkuvasti tehdä, ainakaan jos haluaa välttyä uupumukselta eikä etsi draamaa draaman takia. Arkistuminen on vain sitä että uudet tavat ja tottumukset ovat solahtaneet niin onnistuneesti osaksi arkea, ettei niitä tahdo itse huomatakaan. Vasta keskustelu vieraampien kanssa muistuttaa, ettei arki ole itsestäänselvyyden synonyymi. Että joidenkin mielestä minunkin arkeni on eksoottista ja jännää- samoin kuin minun mielestäni on eksoottista ja jännää kuunnella tarinoita vaikka yksinhuoltajaäitien, helsinkiläisten maahanmuuttajien tai muiden erilaisia elämiä elävien arjesta. 

Kuluvanakin vuonna pientä edistystä on jo tapahtunut. Pientilan tuotantokapasiteettia ja omavaraisuutta on taas parannettu mansikkapenkkien ja uusien hedelmäpuiden laittamisella. Kutomon kevätkauden myötä sai päätöksensä myös monivuotinen projektini kodin liinavaatevaraston täyttämisestä itse kudotuilla tekstiileillä. Mattojen ja pyyhkeiden lisäksi kutomolla syntyi paljon "ylimääräistäkin" lämpimistä villahuovista leivinliinoihin ja poppanoihin. Jämäkangasprojektikin on aloitettu. Pieniä asioita, mutta annapas ajan kulua vain muutamankin vuoden, ja niistä kasautuu kokonainen elämäntapa.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments