Waldenien saaristo

Nightwishin My Walden soi eilen olohuoneessa samalla kun ahersin keittiössä. Ulkona tuli vielä räntähaituvia, joten käytin luovan taukoni tehokkaasti ja miellyttävästi puuhellan ääressä. Perunoiden kiehuessa hyvällä tulella puuhellan perimmäisen laidan lempeämmässä lämmössä sulivat saippuarasvat. Lipeäliuos jäähtyi toisaalla. Myöhemmin ehtisin vielä kutomollekin, helskyttämään pöytäliinan valmiiksi. Näin rakennetaan yhden perheen kokoista parempaa maailmaa. Mielessäni on taas viime aikoina käynyt, että minunkin suuni taitaa olla parhaimmillaan huulipunan levitysalustana. Puhua osaan paremmin käsilläni. Pientila on ympäristö jossa se riittää pitkälle. Kirjoittamalla saan toki haavittua kiitävät ja pyörteilevät ajatukseni tekstiksi, mutta yhtä hyvin ajatukseni ja arvoni löytävät muotonsa Pientilan töissä ja tehtävissä, maailmassa jota rakennan saippuaerä ja villahuivi kerrallaan. Siinä maailmassa on monikin asia paremmin kuin siinä missä ihmisen pitää yrittää pärjätä ääntelemällä järkeviä. Sitä paitsi sanan mahti on suuruudestaan huolimatta sillä tavalla rajallinen että käsitykseni paremmasta maailmasta vaatii myös runsaasti koti- ja puutarhatyötä. Olin onnellinen saadessani viettää taas rauhallisen tovin Pientilalla, Laniakean laidalla. Onnellinen siitä että perheeni, nelijalkaisia ja sileäaivoisia jäseniä myöten, ymmärtää käsieni puhetta erinomaisesti. Tovi kerrallaan arkiset puuhani kutoutuvat osaksi maailmankokonaisuutta, ilon, rauhan ja toivon lankoina. Lankoina, jotka ovat yhtä todellisia kuin kaikki huonot uutiset.

En ole koskaan suuremmin innostunut H.D. Thoreaun filosofiasta, mutta hänen ajatustensa kunniaksi on sanottava se, että tähän mennessä ne näyttävät inspiroineen monia arvostamaan yksinkertaista ja luonnonläheistä elämäntapaa. Minun versiossani Waldenista ei toistaiseksi ole lampea. Sen sijaan täällä on harjumaata joka muistaa yhä holoseenin alun ja puu jonka muodossa elää muisto dinosaurusten maailmasta. Ihmeet eivät ole koskaan kaukana. Tilaa on ajassa ja avaruudessa paljon enemmän kuin tontin ulkomitoista voisi päätellä. Tilaa on myös monimuotoisuudessa, sillä vuosi toisensa jälkeen uusia lajeja uusine tarinoineen tulee vastaan puutarhassa. Walden on aika-avaruuden nurkkaus joka parantaa asujansa inhorealismista. Yöt ovat vielä niin pimeitä että täältä voi nähdä paljain silmin toisen galaksin hehkun. Päiviksi on tarjolla paljon hyödyllistä työtä. niin paljon kuin suinkin kerkeää tekemään. Ruokapöydässä on jo näkynyt viime syksyn sadon lisäksi kevään ensimmäisiä yrttejä. Aamuisin talossa on kuulunut raadannanjälkeisestä lihasjäykkyydestä kärsivien ihmisten tyytyväistä valitusta. Aurinkoiset päivät on käytetty tehokkaasti hyödyksi. Kasvimaata on parannettu, pihaa siivottu, ja onpa kevään ensimmäinen heräteostoshedelmäpuukin löytänyt paikkansa omenapuumetsän jatkona. Suuren maailman jatkaessa marssiaan hulluuden tiellä, on sielua korjaavaa tietää asuvansa Waldenissa. Lohdullista on myös tietää, että sinne tänne ympäri maailmaa näitä on piiloteltuna sen verran ettei ole lainkaan kaukaa haettua puhua Waldeneiden saaristosta. Hiljaisena, huomaamattomana ja usein ylenkatsottuna, se kasvaa hiljaa mutta päättäväisesti lohduksi kaikille jotka osaavat katsoa ja kaivata. 

Ateria valmistui aikanaan, samoin vuoden kotitarpeiksi riittävä erä saippuaa jossa on vaniljantuoksua ja oman puutarhan kehäkukkien terälehtiä. Päivä jäi viileäksi, mutta puuhellan lämmittämässä tuvassa oli taas mukava liikkua paljain jaloin. Muutkin päivän työt tulivat tehdyksi yksi kerrallaan. Ilta toi tullessaan pimeyden ja luvan rauhoittua yrttiteen, käsityön ja kirjan seurassa. Kaupungin valojen sijasta pimeydessä erottuivat omenapuiden siluetit. Waldenin rauha jatkoi kutoutumistaan osaksi maailmankokonaisuutta, alkaen jokaisesta yksinkertaisuuden ja rauhan saaresta.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments