Vihreyttä vaiko vain kaupunkilaisuutta?

Vuoden alkupuolella lukulistalleni on päässyt annos kulutussosiologiaa. Sellainen kun sisältyy käsitykseeni hauskasta vapaa-ajan lukemistosta. Käydessäni läpi suomalaisen kulutuskäyttäymisen tutkimusta 1900-luvun alusta tähän päivään, olen alkanut miettiä miten moni viime aikojen "vihreä" ilmiö näyttäisi olevan selitettävissä vihreyden ohella tai jopa sijasta vain kaupungistumiseksi. Esimerkiksi: palveluiden kuluttaminen tavaroiden sijaan, ruokavalio- ja ostostottumukset jotka vaativat erikoiskauppoja sekä minikodit edustavat aivan puhdasta kaupungistumista. Joukkoliikenteen korostaminenkin on niin ja näin- kysymys. Maalla oma auto on välttämättömyys, ei itsekäs vaihtoehto joukkoliikenteelle. Elämäntavan vihertämisen kannalta voisi olla järkevämpää edistää etätyötä, nettiostamista ja lähellä harrastamista, eli kotikeskeistä elämäntapaa. Elämä maalla on todellakin aika epäekologista jos "elämä" määritellään samanlaisena menona kuin kaupungissa. Suuressa elämäntapakeskustelussa on kuitenkin tärkeää pitää esillä sitä puolta, että kaupunkimaisen elämän hankaluuden vastapainona maalaisempaan elämäntyyliin kuuluu paljon muuta- mukaan lukien asioita joista minimalistista elämää suuren kaupungin keskustassa elävä voi vain uneksia.

Innostuin oikein listaamaan maalaisen elämäntavan vihreitä mahdollisuuksia yksityishenkilön tärkeimpien vihertämismahdollisuuksien eli liikenteen, asumisen ja ruuan näkökulmista.


1) Liikenne
Etätyö ja etätyömahdollisuuksien ja -teknologian kehittäminen on tärkeä maalaisvihreä trendi jonka tukemisessa yhteiskunnalla on vielä paljon petrattavaa. Etätyön lisäksi maalaiselinkeinoihin kuuluu lähityö, usein pienyrittäjyys. Harrastus- ja kulttuurimenojen ollessa matkojen päässä harrastuksia voi tuoda kotiin, ja usein se on mahdollista myös tilan puolesta. Yhdistystoiminta, työväenopistot ja ylipäätään kaikenlainen aktiivisuus kotikylällä sopivat myös ajanvietteeksi. Nettikaupat eivät tarvitse viihtyisiä myymälätiloja, ja pakettien kuljettaminen kuluttaa vähemmän energiaa kuin shoppailijan ja hänen tavaroidensa kuljettaminen (etenkin kun muistetaan etteivät tavarat materialisoidu kauppojen hyllyille vaan tulevat sinnekin pitkien matkojen ja keskusvarastojen kautta). Puhumattakaan siitä että mitä rajallisempi näyteikkunoiden ja kaupallisen informaatiopommituksen määrä on ja mitä huonommat mahdollisuudet ajanvieteshoppailuun ovat, sitä helpompi on ostaa harkitusti.

2)Asuminen
Mitä kauemmaksi Helsingin keskustasta mennään, sitä enemmän asuinpinta-alaa on henkeä kohti käytettävissä. Tosin pikkuasuntojen ekologisuuden hehkutus on viime aikoina muutenkin hiukan vähentynyt sen jälkeen kun huomattiin että tutkijat olivat unohtaneet laskea kerrostaloasumisen energiankulutukseen mukaan myös porraskäytävien sekä muiden lämpimien ja valoisien yhteisten tilojen kuluttaman energian. Asuinpinta-alan voi käyttää muuhunkin kuin oleiluun, esimerkiksi hyödyllisiin ja omavaraisuutta parantaviin harrastuksiin. Parhaassa tapauksessa taloon kuuluu tontti jonka voi pistää tuottamaan selvää satoa. 
Tilan runsaudesta on sekin etu, että tiettyyn rajaan asti myös harvemmin tarvittavien tavaroiden säilyttämiseen on tilaa. Vaikka rojun hamstraaminen ja säilöminen on hölmöläisten hommaa, on olemassa paljon sellaisiakin tavaroita jotka ovat periaatteessa käyttökelpoisia mutta joita syystä tai toisesta tarvitaan harvemmin. Tällaisten tavaroiden säilyttäminen kerkeän pois heittämisen sijaan on järkevää, ja saattaapa sillä keinolla välttyä silloin tällöin uuden ostamiselta.
Omakotitalossa asumiseen liittyviin kuluihin on mahdollista vaikuttaa itse. Esimerkiksi meillä sähkölaskut ovat erittäin kohtuulliset, kiitos takan, puuhellan ja ilmalämpöpumpun. Aurinkopaneelien hinnat ovat romahtaneet aivan viime vuosina. Kumpaankohan on helpompi lähteä asentamaan paneeleja, kerrostaloyhtiön vai omakotitalon katolle?

3)Ruoka
Kaupungissa ruoka tulee lähtökohtaisesti kaupasta. Toki jokainen ikkunalaudalla kasvatettu yrttiruukku on edistystä, mutta maallempana merkittävä osa ruuasta voi tulla myös puutarhasta, lähimetsästä tai järvestä. On siinä vähän eroa, tuleeko lähiruoka samasta läänistä vaiko kävelyetäisyydeltä. Ruuan keräily puutarhasta ja luonnosta on lisäksi sen verran aikaavievää hupia, että jossain vaiheessa alkaa tosissaan laskemaan, kuinka paljon sen ansiosta on pysynyt poissa vähemmän kehittävistä ja enemmän kuluttavista puuhista. 
Puutarhan antimiin käsiksi pääseminen vaikuttaa ruokavalioon myös siltä osin, että kun satoa tulee, sitä myös käytetään. Eksoottiset ruoka-aineet antavat tilaa kaupunkilaiselämässä melkein yhtä eksoottisiksi aineksiksi käyneille raparpereille, herukoille ja kotimaisille omenoille. Perunan määrä ruokavaliossamme moninkertaistui oman perunamaan myötä- riisin ja pastan kustannuksella. Oma puutarha on myös luotettava lähde eksoottisemmille vihanneksille. Jos intoa ja osaamista riittää, voi pientilankin tuotantoa laajentaa kananmuniin ja hunajaan (jotkut kuuluvat pitävän kanejakin tuottamassa muutakin kuin lantaa ja rakkautta, mutta se on minusta jotakuinkin saman tasoinen idea kuin koirien kasvattaminen lihaksi), tai lähteä etsimään särvintä läheisistä järvistä ja metsistä. Ehkäpä nämä mahdollisuudet hyvinkin kompensoivat maatilatorien, kauppahallien ja luomukauppojen kaukaisuuden?

Muusta kulutuksesta voisi mainita tässä yhteydessä sen verran, että nykyään kulutustaso on jo keskimäärin niin korkea että kulutuksella on vahva sosiaalisen identiteetin rakentamisaspekti. Maalaisen elämäntavan eduksi voi näin ollen laskea senkin, että täällä seurapiirit ovat pienet eikä naapurikilpailua aina käydä perinteisen kerskakulutuksen keinoin. Virkkalassa statuskilpailun perinteisenä muotona on ollut hedelmäpuiden määrä, mistä omakin tonttini on edustava todiste (häviämme yhdelle naapurille omenapuiden määrässä ja toiselle kriikunapuiden määrässä, mutta koska kokonaispuumääräämme on suuri, voinemme kaikki olla tyytyväisiä). Yhdistettynä kaupallisten houkutusten kohtuullisuuteen lopputulos on se, että vaikka maalainen kulutustapa on lähtökohtaisesti enemmän tavara- kuin elämyskeskeinen, voi tavaravuorikin kivuttomasti jäädä kohtuuden rajojen paremmalle puolelle.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments