Turvassa: pienimmätkin meistä

Suuressa maailmassa ei aina näytä olevan varaa välittää sen paremmin ihmisistä kuin muistakaan elämänmuodoista. Aitojeni sisäpuolella minä kuitenkin saan määrätä siitä, mistä välitetään ja miten paljon. Tänä vuonna aloitimme omenapuiden leikkuun aikaisin, ystävänpäivänä. Se tuntui sopivalta, sillä vanhat puumme alkavat jo tuntua ystäviltä joiden kanssa oli talven jälkeen mukavaa taas päästä seurustelemaan lähemmin.

Vuonna 2012 minulla oli keväällä pitkä sairasloma jonka aikana viihdytin itseäni muun muassa tutustumalla lähemmin puutarhamme jäkäläisiin asukkeihin. Siitä pitäen olen kantanut huolta siitäkin, että erästä komeaa jäkälää näytti löytyvän vain vanhimman omenapuumme oksilta. Ei meillä mikään kiire ole kaatamaan kyseistä komeaa puuta, mutta sen elinpäivien rajallisuus on muutenkin nähtävissä. Masensi ajatellakin sitä mahdollisuutta että puun lopulta kuihtuessa puutarha saattaisi köyhtyä kokonaisen eliölajin verran. Ehdin jo miettiä, voisinko tehdä jotakin lajin hyväksi, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että ihmisen jonka pää menee pyörälle fragmenteista, soredioista ja itiömaljoista, lienee parasta jättää sörkkiminen tälläkin kertaa väliin, ja tyytyä jännittämään sen puolesta että luonto jäkälän puusta toiseen ajaa.

Iloni oli suuri, kun tämän vuoden puunleikkuun ensimmäisenä päivänä löysin jäkälätuppoja kahden muun, vanhan mutta hyvinvoivan puun oksilta. Puutarhanvalloitus on tämän lajin osalta vasta alkuvaiheessa. Kummastakin puusta löytyi vain yksi tuppo. Ne kuitenkin merkitsevät kahta tukikohtaa lajille, kahta uutta mahdollisuutta selviytyä vanhan omenapuun lopun yli ja levittäytyä Omenapuumetsän latvustoihin. Laji on päättänyt selviytyä puutarhassamme pidempäänkin. Kuten jokainen maailmanvalloittajaa tietää, kaksi tukikohtaa on vielä vähän. Omenapuumetsässäkin niitä uhkaavat monet vaarat, vaikka puunleikkaajia näiden jäkälien ei tarvitsekaan pelätä vielä pitkiin aikoihin. Välillä vanhoista omenapuista kuolee isojakin oksia muuten vain. On myrskyjä ja muita olosuhteiden uhkia joille puutarhaa vaalivat jättiläisetkään eivät mahda mitään. Jättäessään kotipuunsa jäkälät ovat ottaneet tärkeän askeleen selviytymistä kohti, mutta viimeiseksi se ei jää.

Lajien suojelussa noudatetaan yleensä paikallisuuden periaatetta, Esimerkiksi, jokaisella maalla on velvollisuus suojella omassa maassa esiintyviä lajeja miettimättä pidemmälti sitä miten kyseisellä lajilla muualla maailmassa menee. Sillä ei lopulta ole paljoakaan merkitystä. Esimerkiksi levinneisyyden reuna-alueiden pikkuiset populaatiot voivat muodostua tärkeiksi jos olosuhteet päälevinneisyysalueella muuttuvat lajille epäsuotuisiksi. Siksi meillä Suomessa suojellaan tarmokkaasti levinneisyysalueensa reunalla olevia taigalajeja jotka ovat idempänä yleisiä. Toisaalta, paikallisuuden puolesta puhuu sekin että paikallinen on omaa tonttia, sitä aluetta jolla toiminnallamme on suurin ja välittömin vaikutus. Ei ole oikein käyttäytyä holtittomasti ja odottaa että Joku Toinen jossain kaukana on vastuullinen meidänkin puolestamme. Ei välttämättä ole, ja vaikka olisikin, se ei poista meidän vastuutamme elää siivosti. 

En ole keksinyt yhtään hyvää syytä, miksi samaa ajatusta ei sopisi jatkaa omassa puutarhassa jonka biodiversiteetistä olen vastuussa, vuosi vuodelta paremmalla ymmärryksellä varustettuna. Pienimmätkin meistä, olioista jotka jakavat tonttini ja maailmani, ovat kulkeneet evoluution hampaissa aivan yhtä pitkän matkan kuin itsekin olen- useimmat toki varustettuina sellaisilla ominaisuuksilla joilla on ollut mahdollista selviytyä mutta ei kavuta lajiksi jonka typerehtimiset uhkaavat kaikkien muidenkin elinehtoja, ansaitsevat elää. Puutarhallani on toki monia tehtäviä. On hyvä, että sen sato näkyy ruokapöydässämme ympäri vuoden. On hyvä, että se tarjoaa hyödyllistä ja kehittävää tekemistä. Ja mahtuupa sinne myös tuonti-ihmeitä joista on iloa niin silmälle, nenälle kuin kielellekin. Pitkällä tähtäimellä, eräs parhaista asioista joita voin siellä tehdä on kuitenkin huolehtia siitä että puutarhassamme myös Lohjan monimuotoisella luonnolla on turvapaikkoja. Että se on lajistoltaan rikas tilkkunen kulttuurimaisemaa. Sillä yksi maailmamme isoista ja ihmiskunnankin tulevaisuutta uhkaavista ongelmista on, että useimmat puutarhanomistajat välittävät lajirunsaudesta aivan liian vähän ja tietämättömyyttään laiminlyövät velvollisuutensa huolehtia niistä tilkuista maata minkä ihmisten lait ovat heidän huolehdittavikseen antaneet. Jos huolehtii, opiskelee, ja näkee vaivaa, voi nähdä jännitysnäytelmiä joiden päätähtinä seikkailevat pienimmät olennot. Voi tuntea onnistumisen iloa niiden löytäessä turvapaikkoja maailmassa jossa sukupuutto on monelle niistä paljon akuutimpi uhka kuin planeetan valtalajille.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments